Elokuu 15, 2008 at 14.49 · Filed under Yleinen
Voi että, mä olen nauranut tänään. Ihan vedet silmissä, nyt jomottaa vatsaa. Tää mun työpaikkani on kyllä ihan huippu, samoin kuin nää ihmiset täällä. Läppä on välillä sellaista, ettei sitä ulkopuoliset kestäiskään, ei siinä ole yleensä päätä eikä häntääkään.
Lähdettiin porukalla tänään “ulos” syömään, joka siis tarkoittaa sitä, että otettiin lounastauko vähän pidemmän kaavan mukaan, ja mentiin läheiseen kebab-paikkaan syömään tuon työpaikkaruokalan sijaan. Koko matka oli yhtä hihitystä ja käkätystä, eikä syömisestäkään meinannut tulla mitään, kun nauru pyrki väkisin esille 
Nyt on sellanen rauhallinen ja raukea olo, melkein kuin seksin jälkeen. Mutta eikös kunnon nauru ja ilo ole verrattavissa hyvään seksiin?
Illalla on tarkoitus mennä kaverille ottamaan pari (öö….10?) lasillista viintä, tehdä maailmasta jälleen kerran parempi paikka ja ehkä pyörähtää jossain kuppilassakin. Pitää vaan houkutella tuo muksu hoitoon ensin. Jotenkin odotan iltaa, tekee hyvää päästä vähän ihmisten ilmoille.
N lähti lomalle. Se onkin ollut koko päivän ihan älyttömän hyvällä tuulella, ja ihmekös tuo. Kiusasikin mua ihan vanhaan malliin, joten luulenpa, että rauha maassa ja fiilisrintamalla kaikki hyvin. Uhkasi se mua muistaa lomaltaan parilla kuvaviestillä, joten niitä odotellessa sitten Mulla on nyt ihan mielettömän hyvä olla. En stressaa N:ää enää yhtään, kun tein itselleni (kiitos teidän neuvojenne) selväksi, että tilanteen on parasta vaan antaa olla. (Okei, myönnän, että välillä kyllä unohdan tuijottelemaan sen huulia….ne vaan on jotenkin..no..sellaiset, tiedätte varmaan 
)
Tänään siis taas rakastan elämää, huomenna varmaan en 
Elokuu 14, 2008 at 14.20 · Filed under N, Yleinen
Sillä näköjään pääsee yllättävän pitkälle. Aina sen kanssa ei tule toimeen, ainakaan jos puhutaan laihduttamisesta. Mutta näissä tunneasioissa siinä pystyy selkeästi kehittymään. Tämä minun “hetimullekaikkitännenyt”-asenne on muutaman kerran osoittautunut erittäin vääräksi. Tai no, vääräksi ja vääräksi, mutta joskus hetken pysähtyminen ja ajatteleminen on hedelmällisempää.
Eli tahdonvoimalla on päästy tähänkin päivään. En ole alkanut vatvomaan ja vaatimaan N:ää tilille tietyistä asioista, enkä ole myöskään lähettänyt mitään epämääräisiä tekstiviestejä. Kerrankin olen onnistunut välttämään sen. Siitä kukkasia minulle .
Selkeästi jo eilen, ja vielä tänäänkin ilmapiiri on ollut jo paljon rennompi. Sellainen entisenlainen. Miellyttäviä, huomaamattomia juttuja. En edes mennyt paniikkiin, vaikka jäimme N:n kanssa hetkeksi kahden samaan tilaan. Myös N on vapautuneempi. Naureskelee, ja kettuilee vanhaan malliin. Oikein kiva. Ja puheet jopa sivuavat tietyiltä osin jotain yöllä keskustelemaamme, ehkä vahingossa, muttei se ainakaan välttele niitä aiheita.
Ehkäpä tämä minun ns. tahdonvoimani ja ruodussa pysymiseni on edesauttanut sitä, ettei N:n ainakaan tarvitse pelätä, että minä alkaisin hankalaksi. Siihen nyt ei olisi muutenkaan aihetta, mutta aina ei voi tietää, mitä miehen päässä liikkuu.
Vielä huominen, sitten on loma. N:llä, mutta myös minulla. Henkinen loma
Elokuu 13, 2008 at 14.00 · Filed under N
Ja mielikuvitus on ihan kadoksissa. Niinkuin tuo otsikkokin jo kertoo.
N rintamalta ei oikeastaan mitään uutta. Tai no, ehkä se on vähän rennompi ja vapautuneempi jo. Mä en taida olla ihan niin kauhea peikko enää . Hyvä niin. Tänään mua taas vähän säälittää se. Vaikka varmana ihan syyttä. Sillä on kaikki hyvin, ja niin on mullakin. Mitäs niitä sen enempää sotkemaan, vai mitä?
Jännästi nää fiilikset vaan vaihtelee. Olen mä tietenkin tosi otettu sen huomiosta, mutta en myöskään kyllä kuole, jos se onkin jotenkin vetäytyneempi. Sitä paitsi tänään sattui pari juttua, joiden perusteella voisin kuvitella, että ainakin jollain tasolla olen sen mielestä edelleen ihan mukava tyttö En jaksa sen enempää tässä niitä eritellä, koska muuten tästä tulisi romaani, mutta joka tapauksessa ihan söpöjä eleitä.
Luulenpa tosiaan, että kun se ens viikolla on lomalla, niin saan vihdoin oman pään tasapainoon tältä osin. Okei, edelleen vähän kaivelee se, ettei siitä eräästä illasta ole sanallakaan puhuttu. Musta se ei vaan ole luontevaa. Ajattelen sen niin, että koska se ilta ei sitten kumminkaan ollut ihan neutraali, niin se pistää molemmat miettimään vähän liikaa koko juttua. Eli kärpäsestä tuli salakavalasti ja äänettömästi härkänen.
Jonain päivänä tämäkin juttu selviää, siitä mä olen varma. Voinhan mä ihailla sitä näin kauempaa ja tosiaan olla ihan niin kuin ennenkin. Ei kai se ole mun ongelma jos toinen kokee sitten jotkut asiat kiusallisiksi? Hölmöhän se on, jos se niin ajattelee, mutta minkäs teet.
Superia. Mä luulen oikeasti selviäväni tästä(kin), vaikkei tästä mitään vuosisadan rakkaustarinaa tullutkaan. Ja mä ajattelen näin, vaikka ulkona sataa. Se on aika hyvä merkki!
Elokuu 12, 2008 at 22.55 · Filed under N
Tää nyt ei välttämättä just tismalleen sovi fiiliksiin, mutta jotain otteita vois näistäkin sanoista poimia tähän omaan tilanteeseen. Lisäksi tää biisi on jääny soimaan eräästä tietystä hetkestä 02.08.2008. Oli oikein pakko käydä kaivamassa sanat
Mutta, kaikesta huolimatta vieläkin vähän veemäinen olo. Kiukutti duunissakin niin s**tanasti, että teki mieli potkasta N:ää kun se siinä virnuili jotain. Hassua, toisena hetkenä se ärsyttää ihan suunnattomasti, ja seuraavassa sekunnissa unohdun tuijottelemaan sitä ihan muissa aatoksissa. Oikeesti niin mielenkiintonen tyyppi just tässä tilanteessa…silti nyt on sellanen olo, että aivan sama mitä se on mieltä mistäkin ja kuinka päin persettä sen oma elämä menee. Tän kaiken vuodattamisen olis varmaan välttänyt sillä, että ihan pari sanaa ko. illasta oltais vaihdettu kahden kesken. Todettu vaikka, että no hätä, kaikki ok.
Joka tapauksessa, biisi josta tulen N:n muistamaan aina :
Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin,
Että tuntisit oikeesti
Miten paljon sä haavoitit.
Ja miten kerran toisensa,
Jälkeen se kaikki uudestaan nöyryytti.
Älä väitä ettei sulla ole muka muistoo.
Vai pidätkö sä mua tyhmänä,
Jolla ei ole väliä?
Itsetäänselvyytenä, lastenpalapelinä?
refrain:
Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Että noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.
Mä en tahtois kantaa turhaa kuormaa.
Varsinkaan kun se mitään muuta ei.
Mut tekisitkö sä uudestaan saman,
Jos saisit valita?
Onko sussa jäljellä,
Palaakaan inhimillisyydestä?
refrain
Joo mä tiedän mitä tunnen,
Mut koskaan sitä ääneen sano en.
Mä pelkään että joskus peilistä
Katsoo sun kaltainen.
Mä en suutu enkä raivoo, enkä huuda,
Siihen suostu enää en.
Yksi ainoo katse jota et ymmärrä kuitenkaan,
Kertoo enemmän kuin kaikki sanat yhteensä.
Sitä mitä tapahtuu syvällä mun sisällä
Ja sitä mikä odottaa vielä sitä hetkeä,
Kun on vapaa kaikesta mitä kannan mukana.
Tiedän kuka sinä oot, mut onko sulla hajua,
Sitä mihin päässyt oon ilman sinun apua?
Oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua,
Avasit mun silmät, enkä usko enää satuja.
Elokuu 11, 2008 at 21.18 · Filed under N
…kauheasti asioita. Mutta ensisijaisesti haluan tämän pääni selväksi, siis ajatuksista selväksi. Tänään oli paha, paha päivä. Olin tosi väsynyt töissä, kun viime yö meni valvomiseksi. Nyt väsymys vaan korostuu, ja iltaa kohti fiilikset on muuttuneet jotenkin alakuloisiksi. Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä.
Treeneihinkään en jaksanut jäädä, vaan lähdin kesken pois. Ihan loppu. Kai tää tällainen haaveilu kuluttaa henkisestikin, ja kun vielä jättää yöt nukkumatta, niin avot. Soppa ja suuuuuret murheet ovat taas valmiina. Mulla on jo nyt ihan luovuttajafiilis.
En jaksa tätä tällaista. Vaikka tavallaan onkin ihanaa, kun tuntee jotain kohtaan muutakin kuin hyvätyyppifiilareita, niin onhan tää silti vähän ankeeta. Eri asia olis, jos puolin ja toisin olis edes jotain pientä flirttiä, mutta N on kyllä niin totaalisen viilee, etten mäkään taida jaksaa ylläpitää mitään kulissiflirttiä. Se ei edes kutsu mua enää mun lempinimellä, josta käytiin muuten kiivasta tekstiviestikirjoittelua taannoin. Ja kerroin, että tää työkavereiden keksimä lempinimi ei välttämättä kuulu mun suosikkeihin
Tänään törmättiin kahdestaan rappukäytävässä töissä. Olis pitänyt jonkun olla kärpäsenä katossa näkemässä se tilanne. N meinas pudota rappuset alas, kun yllättyi mut nähdessään. Ja mää vaan viipotin menemään, ja huikkasin vaan, että Heippa. Just niin teennäistä kun olla voi. Normaalioloissa mä olisin alkanu naljailemaan sille, että mitä sä nyt jo lähdet töistä jne.
Olkoon miten sekasin vaan niistä kotiasioistaan, niin vois olla vähän enemmän jännittämättä mua. Eikä nää työkaverit ainakaan yhtään helpota tilannetta onnettomilla tokaisuillaan.
Huoh…pitää mennä tutkimaan treffisivustoja. Josta muuten tulikin mieleen, että Facebookin kautta olen kirjoitellut yhden amerikkalaisen kanssa, joka on Los Angelesista kotoisin. Se sano musta hauskasti viimeisimmässä viestissään, että “Well, if a fat man kidnap you around Christmas, don’t be alarmed, I askes Santa to bring you over”. Alkoi naurattamaan!
Elokuu 11, 2008 at 13.47 · Filed under Yleinen
Niin se vaan tämäkin päivä lähenee loppuaan täällä töissä, onneksi. Tää on ollut jotenkin ihan tyhmä päivä, niin töiden kuin N:nkin kannalta. Asiaan ehkä vaikuttaa, että sain unta joskus kolmen maissa, ja herätyshän oli siinä kuuden nurkilla. Joten kovin montaa hetkeä unta ei tullut viime yönä.
Siispä päivä on ollut mitä levottomin. Olen nauranut taas vatsani kipeäksi, varsinkin kun eräs ei ihan täysipäinen työkaveri tuli lomilta. Samaisen työkaverin taholta on tosin päässyt jälleen kerran kiusallisia lipsahduksia. Käytiin kimpassa röökillä, ja sanoin, että “onpas kiva taas nauraa kunnolla, oikein endorfiinit vapautuu”. Sehän keksi sen sitten huutaa N:lle: “Hei N, kuulitsä kun C sanoi, että sä saat sen endorfiinit vapautumaan”. Mä tietty ekaks panikoin, että N luulee, että mä olen kertonut tälle duunikaverille jotain (mies hänkin), niin oli pakko heittää paikkona, että miten se sen taas sai noin päin väännettyä. Kyllä mä sitten lisäsin, että ihan tottahan tuo toki puhui tuo duunikaveri, vaikkei se liittynytkään aiheeseen, josta keskusteltiin tupakalla.
Lisäksi olen luvannut tänään hieroa N:n kipeitä jalkoja, mutta se aiheutti siinä lähinnä sellaisen hämmentyneen naurahduksen. Ja kyllä mä sitten vähän jeesasin sitä kahvilla, sellaista pikku extraa (jota se tuskin arvostaa, ja jolla paljastan varmaan korttini kohta)…
Kyllä sitä onneksi vähän kiinnosti, kun juteltiin kahvilla, ja sanoin, että ilta jatkuu tänään melko pitkään, kun pitää lähteä vielä sinne ja sinne. Kyseli sitten, että “ai, mitäs siellä tapahtuu”. Kerroin sitten tohkeissani, että treeneihin vaan menossa. Ja muistin tietysti sillä hetkellä, että siellähän me koodailtiin pitkät pätkät kaikenlaista silloin eräänä iltana ennen sitä x-iltaa. Ja muisti se sen kanssa.
Mutta ihan kiva, että sitä kiinnosti edes vähän kohteliaisuudesta mun menemiset
Voi hyvä ihme sentään….nää mun tekstit on kuin otteita jonkun teinitytön päiväkirjasta! No, vähän on kyllä sellainen teinityttö olokin, pakko myöntää.
Elokuu 11, 2008 at 8.49 · Filed under N
Hjälp! Se ei ole näkevinäänkään mua! Vaikka yritin hymyillä nätisti. Iik, apua ja vielä kerran apua!
Elokuu 10, 2008 at 17.13 · Filed under N
Niin. Tai minä tiedä, onko tää nyt rimakauhua ja varsinkaan rakkautta, mutta sellaista epätoivosta toivoon heilumista. Ensinnäkin musta on käsittämätöntä, että joku ihminen saa mussa vielä tällaiset fiilarit aikaan. Oikeastaan aika mielettömän upeeta, vaikka samaan aikaan melko tuskallista, kun tietää nää faktat.
Välillä iskee sellainen pakokauhu, että ei helkkari, olenko mä nyt tällaisessa suossa sitten taas seuraavat kolme vuotta. Rakastunut epätoivoisesti saavuttamattomaan kohteeseen. Sitten mä välillä relaan, mietin, että “anna olla, kaikki menee omalla painollaan, niin kuin on mennäkseen”.
Mä en vaan kestä tätä….ikävää. Sillä sitä se kai on. Välillä olo helpottaa, kun on jotain tekemistä, ja välillä tulee sellainen tärinä ja vapina ja levottomuus. Miten tää voi olla mahdollista? Ruokinko mä omilla kuvitelmillani vaan tätä fiilistä koko ajan isommaksi? Kaikille viime viikkoisille tapahtumillekin on mun mielestä hahmottunut selvästi joku merkitys. Mä olen niin varma, että tää on meidän kahden juttu (tai sitten vaan mun juttu ). Kunhan vaan olosuhteet antaa siihen myöten. Mutta miten mä jaksan odottaa vaikkapa vuoden? En kai mitenkään.
Sitten mä puolestani mietin, että jos ja kun N:ää ei olekaan tarkoitettu mun Elämäni Mieheksi, niin missä helkkarissa se sitten on? Ja minkälaisen tajunnanräjäytyksen se saa mussa aikaan, kun nyt olen jo ihan sekaisin? Olen kuulkaa viettänyt jo häät, reissannut häämatkat ja lapsenkin tehnyt N:n kanssa. Että en mä kyllä ihan terve ole.
Onpas ihanaa nähdä se huomenna taas. Toivottavasti se on töissä, pettyisin pahan kerran, ja maanantaista tulis mustaakin mustempi jos se ei olisi. Ja toivotaan vielä sitäkin, että se olisi jotenkin söpö ja herttainen, eikä sellainen maanantaifiiliksellä kulkeva zombi.
Joo, lupaan. Meen hoitoon heti ens viikolla, jos ei tää ala helpottamaan.
Ai niin, K kutsui mua kahville. Arvatkaa 100 kertaa kiinnostaako yhtään? Oikein, ei pätkän vertaa, niinpä kieltäydyin. Ja arvatkaa mitä sanoin? Tismalleen samat sanat, kuin K joskus vajaa vuosi takaperin: “Kuule K, tulisin mielelläni, mutta mä oon nyt sitoutunut muualle.” Aah, mikä nautinto, vaikkei se asia nyt ihan noin oliskaan. K totesi, että jaa, miten se estää kahvilla käymisen, niin sanoin, että välitän tyypistä liikaa, että lähtisin muiden kanssa kahville Ei se asia nyt oikeesti noin ole, mutta kunhan vähän pääsin näpäyttämään K:ta. No, lupasin kumminkin K:lle, että joku parempi päivä mennään.
Mä oon kauhee bitch.
Elokuu 9, 2008 at 19.57 · Filed under N
Vaikea tilanne. Ihan hirveästi tekisi mieli laittaa N:lle viesti. Kuulla edes jotain. Ja laittaisinkin, jos mun ei tarviis sitä nähdä maanantaina töissä. Mut nyt ei anna mun pokka periksi. Kun en oikeasti tiedä, mitä mieltä se on asioista. Jos tietäisin, että se on kiinnostunut edes jossain määrin, mä laittaisin sille viestin. Mutta nyt en tiedä. En ollenkaan.
Onhan se ollut ihan normaali töissä, kivakin. Ja käy tietysti kaikenlaista läpi omalla tahollaan. Mä puolestaan olen ollut ehkä vähän liiankin ylipirteä ja…noh, sellanen. Nauran koko ajan ja kaikelle, yritän peittää mun epävarmuuden sen naurun ja hymyn taakse. N nauraa kyllä mukana mun jutuille, huomioi ja auttaa. Mutta se mikä tässä tekee tän vaikeeks, on se, etten mä tiedä olisko se tehnyt niin muutenkin. Toisaalta se ei kyllä jää töihin yhtään pidemmäksi aikaa kuin on tarvis (toisaalta en minäkään), mutta taas kyllä tietää tasan milloin mä tulen, ja milloin lähden. Minuutilleen ja päiväntarkkuudella. Se siis rekisteröi mun menemiset. Hyvä. Kai.
Eilen luulin, etten olisi nähnyt N:ää enää palaverin jälkeen, mutta se tuli sittenkin vielä töihin. Lähdettiin samaa matkaa kotiin. Jossain vaiheessa kävellessä se tokaisi, että “paskat, pitää vielä mennä vanhalle kämpälle käymään tänään”. Se sanoi sen niin, että se olis sen mielestä huono juttu, toisaalta mä jäin pohtimaan, että oliko se mulle ikään kuin vinkki, että “älä vaan ota yhteyttä viikonloppuna, saatan olla vaimon kanssa”. Ihan hullua, mitä kaikkia teorioita tää pikku pää muodostelee.
Vähän mun korvaan särähtää, kun se kuitenkin puhuu “emännästä, muijakaverista, tyttöystävästä” aina joissain tilanteissa. Ei mulle, mutta kun juttelevat poikien kanssa jostain. Ääh, mä olen jo viikon jälkeen ihan romuna tästä kelaamisesta, en jaksais. Hullua, että joku ihminen on ajatuksissa 24/7. Pyöritän mielessä viime lauantaita, mietin mitä puhuttiin ja mitä se sanoi.
Se mikä mun epävarmuuden aiheuttaa, on varmaankin a) siinä, että kun sunnuntaina kiitin kivasta illasta, se ei vastannut siihen mitään. Pari viestiä vaihdettiin kyllä jo ennen tuota omaani, mutta silti. Olis sen voinut jotenkin kuitata. Ja sitten se b), eli täydellinen mykistyminen töissä koko illasta. Kun siinä ei oikeasti tapahtunut mun mielestä mitään niin dramaattista, ehkä vähän eroottissävyiset puhelinkeskustelut silloin yöllä, mutta ei muuta. Ja nekin keskustelut käytiin sen aloitteesta, ei mun.
Voi kökkö sentään. Pussaisin sen kipeeks, jos nyt saisin käsiini.
Elokuu 8, 2008 at 22.56 · Filed under Yleinen
Nyt tuli sitten se ikävän tunne. Tiedättehän, sen että haluaisi niin kovasti tuntea sen toisen ihmisen siinä vierellään. Juuri sen tietyn ihmisen.
Voi että, se unikin minkä näin. En mä sellaisia ennen ole nähnyt. Aiemmin unet näistä mun toivottomista ihastuksista ovat olleet sellaisia lähinnä ahdistavia. Mutta ei nää, mitä näen N:stä. Päikkäreillä nähty uni tosin oli aika kuvauksellinen. Siinä oltiin jossain yhteisessä ulkoilmatilaisuudessa. Oltiin yhdessä tilaamassa jotain juotavaa, ja N tuli niin lähelle minua kuin vain pääsi. Hengitti siinä lähellä syvään. Sovittiin, että tavataan terassilla. Että N odottaisi minua siinä. Jostain syystä en päässyt mitenkään N:n luo. Unessa vaan juoksin koko ajan, jonkinlaisessa paniikissa, mutta en vaan päässyt N:n luo, vaikka näin koko ajan hänet odottamassa minua. Lopulta kuitenkin pääsin N:n luo, ja minut valtasi sellainen hirveän helpottunut ja rauhallinen olo. Heräsin siihen. Ja sen jälkeen tuli hirmuinen ikävän tunne sen ihmisen luo. Voi hitto, miksi mulle taas kävi näin. Että yksinään ikävöin ja kaipailen täällä kotona ihmistä, joka tuskin muistaa mun olemassaoloakaan.
Ja tämä on kirjoitettu parin punaviinilasillisen ja parin shamppanjapikarillisen jälkeen. Onneksi rakas ystäväni kävi kylässä.
EDIT: Neitsyt 8.8.08
“Jonkun kiinnostus on herännyt. Älä tee mitään, tulet huomaamaan, että asiat sujuvat kuin itsestään.”
« Previous entries ·
Next entries »
*hali*