Archive for Yleinen
Elokuu 18, 2008 at 8.27 · Filed under Yleinen
- Tuus ny tähän, ni katotaan vähäsen, se sanoi. -Ai mitä me katotaan?, kysyin. -No tätä. Hölmö. Justhan mä kerroin. -Jaa, mä en tajuu mitään. -No jos mä kerron sulle silleen, et säkin ymmärrät, se vastas virnuillen. - Varo, mä olen aika lähellä, ja yletyn helposti potkasemaan sua, vastasin hymyillen. - Heh, eiks oo kiva kun työkaverit vähän keljuilee, se sano nauraen. - Sua on niin kiva kiusotella.
****
- Hyvää lomaa, pidä hauskaa ja yritä rentoutua, mä huikkasin, kun N teki lähtöä. -Joo, ei varmaan tuu yhtään viestiä sieltä lomalta…, N vastas. -Katokki, että tulee, mä huusin vielä perään.
****
Tuollaisia vuoropuheluita mulle on jääny mieleen perjantaista. Ne oli jotenkin sellaisia lämminsävyisiä, ja vihjeitä sisältäviä. Kirjallinen lahjakkuuteni ei riitä kuvailemaan tunnelmaa tänne, mutta sanotaan niin, että niistä jäi hyvä mieli. Ja ne jäivät mieleen. Siitä tuli ehkä tuo perjantainen valtavan hyvä fiilis.
Illalla taisin vähän hämmentää pakkaa. Niinkuin oli sovittu, lähdin kaverille punkkupullo kainalossa. Jotenkin se pullo taas humahti hetkessä tyhjäksi ja yhtä nopeasti mun päähän. Ja sain kuningasajatuksen laittaa N:lle viestiä. Voi saatanan helvetti ja niin pois päin. Ei siinä viestissä ollut yhtään mitään henkilökohtaista, lähinnä sellasta yleistä, ja ihan pari sanaa vaan. Ja onneksi laitoin sen N:n työpuhelimeen, joten nyt voin hyvin selittää itselleni, miksi se ei koskaan vastannut siihen mitään. Mutta että pitääkin AINA tehdä jotain typerää. No, onneksi se kyllä tiesi, että mä olen liikenteessä joten voin sitten taas vedota ystävä alkoholiin…no, noloa kumminkin.
Ilta sujui muuten kyllä mainiosti. Olin kyllä melko huppelissa, mutta aika kivassa sellaisessa. Hyvä fiilis taisi näkyä päälle päin, koska mulla oli paljon ystäviä ko. iltana. Rahaa ei mennyt euroakaan, joka taitaa olla mun henkilökohtainen ennätykseni. Mä tässä taannoin narisin siitä, kun kukaan ei koskaan tarjoa mulle mitään, mutta pari viime kertaa on romuttanut tuon kuvitelman. Herrasmiehiä on kuin onkin olemassa. Ikävä kyllä mitään varteenotettavaa seuraa ei reissulta löytynyt, mutta muutoin hyvinkin hauskoja ja mukavia ihmisiä. Eli kivaa oli 
Lauantaina menin auttamaan kaveria rakennustalkoissa. Sahattiin, naulattiin ja maalattiin. Mittailtiin ja mietittiin. Syötiin pizzaa ja naurettiin. Hyvä fiilis sen kuin jatkui edellispäivän huminoista ja tihkusateesta huolimatta.
Sunnuntaina tein extemporereissun Satakuntaan, jota kyllä kaduin jossain vaiheessa. On se vaan hullun pitkä matka ajella edestakaisin samana päivänä. Varsinkin kun perillä kerkesin olla vain tunnin tai jotain.
Joka tapauksessa viikonloppu oli toimelias ja rentouttava, nyt taas uudella innolla työn touhuun…..heh, uskoo ken näkee 
Mukavaa (ja toivottavasti edes vähän aurinkoista) viikkoa kaikille!
Elokuu 15, 2008 at 14.49 · Filed under Yleinen
Voi että, mä olen nauranut tänään. Ihan vedet silmissä, nyt jomottaa vatsaa. Tää mun työpaikkani on kyllä ihan huippu, samoin kuin nää ihmiset täällä. Läppä on välillä sellaista, ettei sitä ulkopuoliset kestäiskään, ei siinä ole yleensä päätä eikä häntääkään.
Lähdettiin porukalla tänään “ulos” syömään, joka siis tarkoittaa sitä, että otettiin lounastauko vähän pidemmän kaavan mukaan, ja mentiin läheiseen kebab-paikkaan syömään tuon työpaikkaruokalan sijaan. Koko matka oli yhtä hihitystä ja käkätystä, eikä syömisestäkään meinannut tulla mitään, kun nauru pyrki väkisin esille
Nyt on sellanen rauhallinen ja raukea olo, melkein kuin seksin jälkeen. Mutta eikös kunnon nauru ja ilo ole verrattavissa hyvään seksiin?
Illalla on tarkoitus mennä kaverille ottamaan pari (öö….10?) lasillista viintä, tehdä maailmasta jälleen kerran parempi paikka ja ehkä pyörähtää jossain kuppilassakin. Pitää vaan houkutella tuo muksu hoitoon ensin. Jotenkin odotan iltaa, tekee hyvää päästä vähän ihmisten ilmoille.
N lähti lomalle. Se onkin ollut koko päivän ihan älyttömän hyvällä tuulella, ja ihmekös tuo. Kiusasikin mua ihan vanhaan malliin, joten luulenpa, että rauha maassa ja fiilisrintamalla kaikki hyvin. Uhkasi se mua muistaa lomaltaan parilla kuvaviestillä, joten niitä odotellessa sitten Mulla on nyt ihan mielettömän hyvä olla. En stressaa N:ää enää yhtään, kun tein itselleni (kiitos teidän neuvojenne) selväksi, että tilanteen on parasta vaan antaa olla. (Okei, myönnän, että välillä kyllä unohdan tuijottelemaan sen huulia….ne vaan on jotenkin..no..sellaiset, tiedätte varmaan 
)
Tänään siis taas rakastan elämää, huomenna varmaan en
Elokuu 14, 2008 at 14.20 · Filed under N, Yleinen
Sillä näköjään pääsee yllättävän pitkälle. Aina sen kanssa ei tule toimeen, ainakaan jos puhutaan laihduttamisesta. Mutta näissä tunneasioissa siinä pystyy selkeästi kehittymään. Tämä minun “hetimullekaikkitännenyt”-asenne on muutaman kerran osoittautunut erittäin vääräksi. Tai no, vääräksi ja vääräksi, mutta joskus hetken pysähtyminen ja ajatteleminen on hedelmällisempää.
Eli tahdonvoimalla on päästy tähänkin päivään. En ole alkanut vatvomaan ja vaatimaan N:ää tilille tietyistä asioista, enkä ole myöskään lähettänyt mitään epämääräisiä tekstiviestejä. Kerrankin olen onnistunut välttämään sen. Siitä kukkasia minulle .
Selkeästi jo eilen, ja vielä tänäänkin ilmapiiri on ollut jo paljon rennompi. Sellainen entisenlainen. Miellyttäviä, huomaamattomia juttuja. En edes mennyt paniikkiin, vaikka jäimme N:n kanssa hetkeksi kahden samaan tilaan. Myös N on vapautuneempi. Naureskelee, ja kettuilee vanhaan malliin. Oikein kiva. Ja puheet jopa sivuavat tietyiltä osin jotain yöllä keskustelemaamme, ehkä vahingossa, muttei se ainakaan välttele niitä aiheita.
Ehkäpä tämä minun ns. tahdonvoimani ja ruodussa pysymiseni on edesauttanut sitä, ettei N:n ainakaan tarvitse pelätä, että minä alkaisin hankalaksi. Siihen nyt ei olisi muutenkaan aihetta, mutta aina ei voi tietää, mitä miehen päässä liikkuu.
Vielä huominen, sitten on loma. N:llä, mutta myös minulla. Henkinen loma
Elokuu 11, 2008 at 13.47 · Filed under Yleinen
Niin se vaan tämäkin päivä lähenee loppuaan täällä töissä, onneksi. Tää on ollut jotenkin ihan tyhmä päivä, niin töiden kuin N:nkin kannalta. Asiaan ehkä vaikuttaa, että sain unta joskus kolmen maissa, ja herätyshän oli siinä kuuden nurkilla. Joten kovin montaa hetkeä unta ei tullut viime yönä.
Siispä päivä on ollut mitä levottomin. Olen nauranut taas vatsani kipeäksi, varsinkin kun eräs ei ihan täysipäinen työkaveri tuli lomilta. Samaisen työkaverin taholta on tosin päässyt jälleen kerran kiusallisia lipsahduksia. Käytiin kimpassa röökillä, ja sanoin, että “onpas kiva taas nauraa kunnolla, oikein endorfiinit vapautuu”. Sehän keksi sen sitten huutaa N:lle: “Hei N, kuulitsä kun C sanoi, että sä saat sen endorfiinit vapautumaan”. Mä tietty ekaks panikoin, että N luulee, että mä olen kertonut tälle duunikaverille jotain (mies hänkin), niin oli pakko heittää paikkona, että miten se sen taas sai noin päin väännettyä. Kyllä mä sitten lisäsin, että ihan tottahan tuo toki puhui tuo duunikaveri, vaikkei se liittynytkään aiheeseen, josta keskusteltiin tupakalla.
Lisäksi olen luvannut tänään hieroa N:n kipeitä jalkoja, mutta se aiheutti siinä lähinnä sellaisen hämmentyneen naurahduksen. Ja kyllä mä sitten vähän jeesasin sitä kahvilla, sellaista pikku extraa (jota se tuskin arvostaa, ja jolla paljastan varmaan korttini kohta)…
Kyllä sitä onneksi vähän kiinnosti, kun juteltiin kahvilla, ja sanoin, että ilta jatkuu tänään melko pitkään, kun pitää lähteä vielä sinne ja sinne. Kyseli sitten, että “ai, mitäs siellä tapahtuu”. Kerroin sitten tohkeissani, että treeneihin vaan menossa. Ja muistin tietysti sillä hetkellä, että siellähän me koodailtiin pitkät pätkät kaikenlaista silloin eräänä iltana ennen sitä x-iltaa. Ja muisti se sen kanssa.
Mutta ihan kiva, että sitä kiinnosti edes vähän kohteliaisuudesta mun menemiset
Voi hyvä ihme sentään….nää mun tekstit on kuin otteita jonkun teinitytön päiväkirjasta! No, vähän on kyllä sellainen teinityttö olokin, pakko myöntää.
Elokuu 8, 2008 at 22.56 · Filed under Yleinen
Nyt tuli sitten se ikävän tunne. Tiedättehän, sen että haluaisi niin kovasti tuntea sen toisen ihmisen siinä vierellään. Juuri sen tietyn ihmisen.
Voi että, se unikin minkä näin. En mä sellaisia ennen ole nähnyt. Aiemmin unet näistä mun toivottomista ihastuksista ovat olleet sellaisia lähinnä ahdistavia. Mutta ei nää, mitä näen N:stä. Päikkäreillä nähty uni tosin oli aika kuvauksellinen. Siinä oltiin jossain yhteisessä ulkoilmatilaisuudessa. Oltiin yhdessä tilaamassa jotain juotavaa, ja N tuli niin lähelle minua kuin vain pääsi. Hengitti siinä lähellä syvään. Sovittiin, että tavataan terassilla. Että N odottaisi minua siinä. Jostain syystä en päässyt mitenkään N:n luo. Unessa vaan juoksin koko ajan, jonkinlaisessa paniikissa, mutta en vaan päässyt N:n luo, vaikka näin koko ajan hänet odottamassa minua. Lopulta kuitenkin pääsin N:n luo, ja minut valtasi sellainen hirveän helpottunut ja rauhallinen olo. Heräsin siihen. Ja sen jälkeen tuli hirmuinen ikävän tunne sen ihmisen luo. Voi hitto, miksi mulle taas kävi näin. Että yksinään ikävöin ja kaipailen täällä kotona ihmistä, joka tuskin muistaa mun olemassaoloakaan.
Ja tämä on kirjoitettu parin punaviinilasillisen ja parin shamppanjapikarillisen jälkeen. Onneksi rakas ystäväni kävi kylässä.
EDIT: Neitsyt 8.8.08
“Jonkun kiinnostus on herännyt. Älä tee mitään, tulet huomaamaan, että asiat sujuvat kuin itsestään.”
Elokuu 6, 2008 at 21.19 · Filed under Yleinen
Niin sano mun poika mulle äsken . Sano, että “äiti, mä kysyin sulta just, että saanko mä huomenna kymmenen uutta peliä ja sä sanoit, että joo!!” Tuli vähän kiire perua sanojansa, mutta näköjään mä olen niin kuutamolla, etten näe enkä kuule mitään. Voi kettu ja vattu, ja vielä vaikka mustikka!!!
Mä yritin oikein töissä tänään etsiä siitä N:stä jotain huonoja puolia, mutten kyllä yhtään löytäny. Se tuoksui oikein hyvälle (niinkuin se on tehnyt aina), se pukeutuu hyvin ja trendikkäästi. Yritin edes inhota sen puhetapaa, mutta mitä vielä. Jäin varmaan tuijottamaan sitä sekunniks liian pitkään, mutta kun se kuulosti niin ihanalta. Varsinkin kun se puhuu sellasta murretta, mitä mä oon aina inhonnu, niin kyllä tää nyt on jo tosi vakavaa. Ei kukaan sano, että “en mene nukkumaan moneen aikaan (siis tarkoittaa, että pitkään aikaan), tai että “mä tippusin melkein penkiltä….”, tai että “se oli just täsä”. Iik, aah ja ihanaa.
Sorruin myös yhteen juttuun, mitä en ihan äkkiseltään olisi arvannut. Kävin kattomassa eräältä nettisivulta sen tyttöystävän kuvan. Mutta ei se herättäny mussa oikeestaan muuta ajatusta, kuin kysymyksen sille kuvalle, että “miksi sä olet niin inhottava N:lle, etkö tajua, että se kärsii tästä oikeasti”. Siltä musta tuntuu. Että vaikka se yrittää esittää asiat niin päin, että on onnellinen tästä “erosta”, niin silti mä luulen, että siihen sattuu. Mä tuskin tiedän kaikkea, mutta silti. Sanoihan se mulla lauantainakin, että kokee aikamoisena epäluottamuslauseena sen, että pyydetään muuttamaan pois omasta kodista. Ja on se mustakin kummallista, ihan oikeesti. Ja sitten toinen on niin kiltti, että tekee mitä vaan, että se vaimo olis tyytyväinen. Ja toivoo varmaan, että hommat saataisi vielä toimimaan jollain tasolla. Ja kun me varmaan kaikki tiedetään se prosentti, mikä noiden asumuserojen jälkeen palaa yhteen. Ainakaan pysyvästi. No, ei kyllä ole mun asiani pohtia näitä, mutta kun tekis mieli rohkaista toista, olla silleen ystävänä läsnä (tuo nyt ei ollut näiden vuodatusten jälkeen kovin uskottavaa…).
Joku kohtalo kai tätä elämää johdattaa, ja jotain tämänkin kai taas on tarkoitus mulle opettaa. Mä vaan toivosin, että mä joskus valmistuisin, tää opiskelijana oleminen alkaa jo vähän puuduttaa . Mä varmaan tarviin vaan niin kylmän suihkun sen taholta niskaani, että tajuan lopettaa tän haaveilun. Vaikka ehkä siihen haaveiluun ihmisellä on aina oikeus, kunhan tajuaa jättää sen vaan siihen haaveiluun, ja antaa tarvittaessa tilaa niille uusille haaveille.
Mutta ei se olis lähteny mun kanssa baariin, jos en olis jotain kiinnostusta siinä herättäny. Se ei olis ollu eka, joka otti mua kädestä, ei eka, joka suuteli. Ei se, joka sanoi, että sun kosketuksessa on taikaa, ei se, joka sanoi, että mä osaan viedä miehen sydämen.
Ei se olis sanonu mulle, että mun viehätysvoimani laittaa sen rikkomaan periaatteitaan. Eikä se olis soittanut mulle viideltä aamulla vaan kysyäkseen, että onko mulla kaikki hyvin. Ei se olis sillon kertonut, miten sitä harmitti, että se lähti eri taksilla kotiin. Ei se olis sanonu, että se olis halunnu herätä mun vierestä aamulla, eikä se olis todennu, että olispa edes viikko vierähtänyt äkkiä. Ei se olis suunnitellu, miten voitais tehdä työpäivistä jatkossa kivemmat, ja piristää toisiamme pienillä eleillä. Se ei olis saatana vaan ollut niin herrasmies, että tarjosi mulle koko illan, antoi takkinsa mulle, kun mulla oli kylmä. Eikä se olis lähteny mun kanssa puistoon juomaan kuoharia. Ei se helvetti olis tehnyt noin, jos mä en olis JOTAIN tunteita siinä herättänyt jossain vaiheessa. Eihän?
Elokuu 6, 2008 at 7.44 · Filed under Yleinen
Jos mun pitäisi nimetä yksi asia, mitä inhoan, on se ajatussekamelska tässä pikkuisessa päässä. Eilinen oli jotenkin huono päivä. Ajatukset sinkoili edestakaisin, enkä oikein saanut mistään kiinni. Olin jotenkin ihan hukassa.
Mussa on joku vika. Ihastun nähtävästi aivan liian helposti ihmisiin, ja tietysti siis niihin toivottomiin tapauksiin. Siis niihin, joiden suhteen minulla ei kyllä ole mitään toivoa. Niinpä luulen käyvän tässäkin tapauksessa. Tai siis toivoa saattaisikin olla, mutta luulen olevani liian kärsimätön siihen, että jaksaisin odottaa asioiden selkiytymistä.
Tällä hetkellä tilanne N:n kohdalla on varmaan aika dramaattinen, eilen kai se oli raahannut kamansa pois avovaimonsa luota. Avovaimosta kai pitää vielä puhua, koska tuo epämääräinen metallikertymä tuossa sormessa vielä kimaltelee. Haluanko mennä sotkemaan sen, ja ennenkaikkea itseäni tällaisessa tilanteessa? NOT. En helvetissä halua olla kenenkään olkapää ja pyykkikori. Ainakaan tällaisessa tilanteessa, jossa kuvittelen tuntevani itse jotain toista kohtaan.
Kun illalla mietiskelin noita lauantain tapahtumia, niin tajusin, että kyllä se oli N, joka niitä ohjasi tiettyyn suuntaan. Teki sen sitten niin, että sai minut kiinnostumaan itsestään entisestään. Koska pakko kai tässä jotain alitajuista viehtymystä on ollut aiemminkin, en kai vaan ole sallinut itseni ajatella asiaa sen pidemmälle. Mutta jos totta puhutaan, niin moni asia näin jälkikäteen kertoo itselleni, että juuri noinhan se on ollut. Heräilevä kiinnostus, uteliaisuus.
Erikoista minusta tässä on se, että N on itse kovin avoimesti ja vuolaasti kertonut tästä tulevasta “erostaan”. Nimenomaan minulle. Lomalta palatessani hän kertoi muuttavansa pois lähiviikkoina. Kysyin, että pitääkö ottaa osaa vai onnitella, johon N totesi vaan, että eiköhän se tässä tilanteessa ole ihan onnittelun paikka. Lisäksi muutamat lausahdukset lauantain aikanakin kertoivat, että hän odottaa muuttoa ja sen mukanaan tuomaa vapautta olla. Toisaalta taas joissain tilanteessa olin näkevinäni surullisen häivähdyksen miehen kasvoilla. Hakeeko se musta jotain lohduttajaa, en tiedä, mutta ei sekään kyllä hyvältä tunnu.
Jotenkin vaan se sai mut nyt ihan pauloihinsa, ja mä olen ihan pihalla. Jotenkin julmaa, että kun pitkästä aikaa tällaisia tunteita tulee, pitää ne samantien kuopata johonkin syvään hautaan. Mutta jos tämä elämä jotain on opettanut, niin sen, että asioiden venyttäminen yleensä vaan pahentaa tilannetta. Joten jos jään odottelemaan, miten tässä käy, niin vajoanko vaan syvemmälle tähän tunteeseen, enkä sitten enää saa repäistyä itseäni ylös? Hmph…mikähän siinä on, että aina ajattelee asian niin, ettei tässä ainakaan hyvin voi käydä? Itsesuojeluako kenties? Silti taas takaraivossa soi, että “parempi katsoa kuin katua”. Ja intuitio kertoo, etten minä ihan yksin kai tätä soppaa taas keittänyt. Vaan että toinenkin on (tai ainakin oli) kiinnostunut. Muttei tiedä itsekään, mihin suuntaan lähteä. Helvetti, moraali on välillä niin p*rseestä.
Joka tapauksessa mun on todettava, että näin taisi siis taas käydä. Että minä onneton menin ja ihastuin, ja kun huomasin tilanteen mahdottomuuden, innostuin vain lisää.
No, sainpahan taas syksyksi vatvottavaa
Elokuu 5, 2008 at 23.12 · Filed under Yleinen
Meinasin alkaa kirjoittaa tähän pitkää vatvontatarinaa (siitä onkin aikaa, kun viimeksi!), mutta en sitten jaksakaan. Ehkä nää ajatukset olis taas jossain mallissa aamulla, niin sais jotain tolkkua kirjoitetuksikin
Elokuu 4, 2008 at 23.20 · Filed under Yleinen
Noh, mitenkähän päin tämän taas sitten muotoilisi? En voi muuta sanoa, kuin että näköjään ihmisen tietyt taipumukset eivät muutu sitten koskaan mihinkään. Muistaakseni vajaa vuosi takaperin vannoin, etten enää ikinä ihastu kehenkään työyhteisön jäseneen tai edes sidosryhmään kuuluvaan. Kaikkein vähiten varattuun sellaiseen ja ihan vihoviimeisenä ainakaan mihinkään hankalaan tapaukseen. Ja kuinkas sitten kävikään?
Täällä meikätyttö tahkoaa näpit verillä näppistä, ja miettii päänsä puhki, että miten tässä tosiaan kävi näin. Että mä olen taas ihan lätkässä. No siinä kävi näin, koska tyyppi on:
- mun työkaveri
- varattu (no osittain, mutta lasketaan varatuksi)
- hankala
Mullahan vaan kierrokset nousee, mitä haasteellisemmalta tapaus vaikuttaa. Eli koska tämä päivä oli lievästi sanottuna kiusallinen, eikä vähiten minun mielestäni, niin se vaan lisää mulla vettä myllyyn. Saakeli, mä en ole saanut sitä heppua ajatuksistani hetkeksikään tänään.
Huonoa tässä on se, että N oikeasti on/oli tosi hyvä kaveri töissä, jonka kanssa käydään joka päivä syömässä yhdessä (tänäänkin!), kahveilla ja muutenkin hölistään kaikkea turhaa, ja ennen kaikkea - nauretaan ihan älyttömästi. Tästä päivästä puuttui se nauru. Minä kyllä yritin, ja kyllä N:kin yritti, mutta se oli kyllä ehkä hiukan läpinäkyvää. Molempien osalta. Eli tää tilanne pitäis nyt saada jotenkin purettua.
Mutta minkäs teet. Minä poloinen olen taas onnettoman ihastunut tämän tilanteen täyteen mahdottomuuteen, ja polttelen jo uhkaavasti näppejäni. Eli taidan olla jollain tasolla masokisti, ja ehdoin tahdoin hakeutua näihin potentiaalisiin sydämenhajotustarinoihin mukaan.
Se vaan on mun kohdalla niin harvinaista, että joku ihminen vetää mua niin voimakkaasti (eroottisestikin) puoleensa, että mä olen sulaa vahaa sellasen ihmisen edessä. Ja varsinkin, kun en ihan pelkästään joutunut vaan haaveilemaan. Sellaista kiusaamista se oli, itsensäkin ehkä, joka jätti vaan isomman nälän päälle. Aargh!
3 x Aargh!!!!
Elokuu 4, 2008 at 11.00 · Filed under Yleinen
Tää on ihan perseestä. Millonkohan ihminen oppii, ettei kannattais alkaa sähläämään kenenkään työkaverin, saati varatun sellaisen kanssa? Mun tapauksessa ei näköjään ikinä.
Inhoan istua tässä, tehdä muka töitä, samalla kun sivusilmällä tarkkailen koko ajan tota tyyppiä. Joka ei muuten vilkaisekaan muhun päin. Tai sain sen kyllä pari kertaa kiinni siitä, että se katteli mua.
Nyt pitäis saada tilaisuus olla hetki kahden kesken, jotta vois ikään kuin kuitata koko homman jollain pirteellä tokaisulla.
Mut joo, ihan kiva mennä kohta palaveriin tuohon viereiseen neukkariin, josta käytiin värikkäitä keskusteluja aamuyön tunteina…hohhoijjaa.
« Previous entries ·
Next entries »
*hali*