Hopeinen

Ei meinaa tämä teksti muodostua tänne ilman näpyttelyä, vaikka kuinka meditoisin.

Päässäni on käynyt varsinainen myllerrys taas tällä viikolla, ja olen ollut jotenkin pahantuulinen ja kiukkuinen. Ajoittain kylläkin, välillä sitten taas kuin Naantalin aurinko. Mutta näihin mielialavaihteluihin on kyllä ihan selkeä syykin tässä vaiheessa kuukaudenkiertoa .

Silti, aamulla tuntui taas kurjalta. Tuntui, että näille vaikeuksille ei näy loppua, ja aina kun se valo hiukan pilkahtaa tunnelin päässä, niin jo vain jotain uutta kenkkua tulee tilalle. Ja hyvin, hyvin monessa asiassa yhteinen nimittäjä on kyllä tuo raha. Vaikkei se sitä onnea tuo, niin helpottaisihan se elämää kummasti, kun sitä olisi. Edes sen verran, ettei mitkään yllättävät menot kaataisi taloutta taas puoleksi vuodeksi pepulleen.

Niin paljon taas ahdisti aamulla, että oli pakko kirjoittaa vähän paperille asioita. Jotenkin tunsin taas olevani niin, niin yksin. Saakeli, että sitä joskus kaipaa jotain ihmistä lähelleen. Oikeastaan kirjoitinkin jo paljon asioita julkaistakseni ne täällä blogissa, mutta sitten halusin kuitenkin, että sen lukee joku minulle läheinen ihminen, ja pystyisi hiukan antamaan perspektiiviä ajatuksiini. Niinpä lähetin “kirjeen” isälleni. Ja kyllähän se isän vastaus heti lohdutti. Muutamia lausahduksia, joista tiedän, että minusta kyllä välitetään:

“Tämmöistä elämä on kai, mutta älä lannistu. Kevät tulee vielä. Tiedän mistä puhun.
Olen usein toivonut, että löytyisit vihdoinkin todella hyvän ihmisen, jonka kanssa tämän elämän kuorma/risti voisi jakaa/kantaa. Semmoisia vilpittömän isällisiä ajatuksia minulla on ainakin joskus.
Älä epäröi pyytää apua, jos sitä tarvitset. Olen sinua varten olemassa, aina.”

Nuo olivat vain otteita pitkästä “lohdutusvastauksesta”, eivätkä edes ole omissa asiayhteyksissään, mutta antaa vähän vinkkiä siitä, kuinka onnellinen olen, että omaan sellaiset vanhemmat, joiden puoleen kääntyä, kun ketään muuta ei ole. Sitä paitsi isän kirjoitukset saavat aina hymyilemäänkin. Hänhän on ulkomaalainen, joka näkyy myöskin kirjoituksissa. Esim. sanan “hankala” muuttuminen “ankkalaksi” nauratti! Ranskan kielessä kun tuota h-kirjainta ei lausuta, niin ihan selvästihän se on ankkala

No joo, taas kerran tänne(kin) kirjoittaminen auttoi. Ja luultavasti ensi viikolla on asiat jo paljon paremmin (tai sitten ei, kun käyn katsastusasemalla..).

Sellainen on tänään. Osasyynä tähän yleisvitutukseen lienee liian myöhäinen nukkumaanmeno, sekä sitä kautta liian myöhäinen herätys aamulla. Tai no, herätys varmasti oli ihan aikataulussaan, mutta se hetki, jolloin minä havahduin hereille, oli joskus paljon paljon myöhemmin. Infernaalinen pyörremyrsky läpi kämpän, muksu ylös, koirat ulos, koirien ruokinta, oman naaman pikainen puunaus ja matkaan! Kääk!!! Eihän siinä ehdi ollenkaan asennoitua siihen, että on maananataiaamu, ja koko viikon työrupeama edessä. Olisin voinut jopa luvata jotain toteuttamiskelvotonta, jos vaan olisin voinut jäädä kotiin, kääntää kylkeä ja jatkaa unia.

Mutta ei, töissä istun. Saldot paukkuu miinuksia, eikä huvita mikään. Työkavereiden kyselytkin ärsyttää. Mitä se niille kuuluu, mitä mä olen tehnyt viikonloppuna!? Kerron sitten, jos siltä tuntuu. Ja jos vastauksena ynähdän jotain epämääräistä, alkaa hillitön arvailu kenen kanssa olen ollut ja missä. Mikä siinä on niin kiinnostavaa?

Äh, normaalioloissahan olisin tietysti naureskellen heittänyt lisää vettä myllyyn tai muuta vastaavaa, mutta nyt tämä käyrää vaan kasvaa. Oikeasti, tällaisina päivinä pitäisi vaan saada lähteä kotiin. Kun ei kiinnosta, ei huvita, eikä pysty.

Onneksi nämä ihmiset täällä töissä suurinpiirtein tietävät, milloin mut kannattaa jättää rauhaan. Joten ehkäpä iltapäivällä on jo hiukan paremmat tunnelmat

Yksi vitutuksen kohde on muksun koulu. Siellä ollaan puuhaamassa leirikoulua, josta tehtiin kysely, että minkä verran kukakin pystyy kuukausittain kassaa kartuttamaan. Minullehan KAIKKI ylimääräinen on liikaa, joten ehdotin 5 eur/kk, kun vaihtoehtoina oli 5, 10 tai 15 eur/kk. Enemmistö oli ehdottanut tuota 10 eur kuukausimaksua. Laitoin sitten infoa opettajalle + tälle puuhastelijaryhmälle, että maksaisin oikeasti mieluummin vain tuon 5 euroa, ja voisin sitten vapaaehtoistöinä suorittaa erotusta. No, arvaatte varmaan vastaanoton. Pari sieltä oli kyllä sitä mieltä, että tuo sopisikin, mutta sitten ne (jotka jo arvasinkin) alkoivat perustelemaan “tasavertaisuudella” sun muulla “työn hinnoitteluvaikeudella” jne. Paskat, mitä tasavertaisuutta se sitten on, jos toisissa perheissä on molemmat vanhemmat osallistumassa kustannuksiin, ja toisissa ei?? Ihan oikeasti ymmärrän kyllä tuon pointinkin, mutta juuri nyt vituttaa niin paljon tuo ihmisten jeesustelu kaikista asioista. Taidan taas vaan olla hiukan katkera asioista, ja sovinnainen minäni on hautautumassa radikaalin, omista oikeuksistaan kiinnipitävän ihmisen jalkoihin. Vittu, olkoon oma vikani, että olen eronnut, niin kyllä helvetissä mun budjetissa tuntuu yksi 10 euro, sekä ties mitkä retkimaksut kympistä viiteenkymppiin!

Aaaaarrrgghhh!!! Nyt kyllä menen purkamaan angstini johonkin lyhtypylvääseen. Kerrassaan raivoisa olotila ihan kaikesta. Onneksi mä oon sinkku, muuten jollain ei olisi kivaa kanssani tällaisina päivinä. Myötä- ja vastamäissä….my ass.