Hopeinen

Jep, siltä ainakin välillä tuntuu. Niin käsittämättömiä käänteitä ilmenee, aina yhtäaikaa ja aina puuntakaa. Sitten on niitä kausia, kun tuntuu ettei mitään tapahdu. Miksei kaikki voisikin mennä sulavassa tasapainossa, ilman että täytyy kerta toisensa jälkeen järkyttyä tai ilahtua uudelleen?

Tapasin siis K:n tänään jo. Tarkoitus oli huomenna, mutta pienten käänteiden kautta nähtiinkin jo tänään. Se mies on aina ollut samanlainen, jos se jotain haluaa, on sen tapahduttava heti, keinolla millä hyvänsä. Tänään se odotteli töissä ylimääräisen tunnin, että saatiin aikataulut sopimaan.

Mitä sillä sitten on mielessä? Ei harmaintakaan aavistusta. Tapaaminen oli mukava ja rento, tai ainakin minä olin ihan rento. Ihan pikkuisen ilkeilinkin K:lle, mutta hyvässä hengessä. Nolotti, kun se moneen otteeseen viittasi historiaan tietyissä asioissa, ja minä en muistanut niitä!!! Sanoinkin sille, että olen tosiaan tainnut tehdä niinkuin uhkasin, deletoinut meidän yhteisen historian jostain aivolohkosta. Se vaan katseli mua hymyillen, eikä kommentoinut siihen sen enempää mitään. Kovin ilahtunut se oli meidän tapaamisesta, ja kovin (liian) kiinnostunut mun elämästä. Taas niitä kautta rantain heitettyjä vihjeitä, joita en ollut huomaavinanikaan. En vaan enää jaksa sellaista. Jos on sanottavaa, niin sanoo suoraan, eikä laita mua arvaamaan. Ei sen puoleen, voihan olla, että teen tulkintavirheitä itsekin, mutta…no, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Sen vaan aistii siitä toisesta, että jotain olisi sanottavaa, muttei pysty sanomaan.

Sinkku se ainakin on. Moneen otteeseen se kyllä teki sen selväksi. Ja yksinäistä sillä on, sekään ei voinut jäädä huomaamatta. Jännä homma. Siinä se tyyppi, joka vielä vuosi sitten pystyi ohjailemaan mun elämääni mennen tullen, ei oikein herättänyt mitään tuntemuksia. Tai no mitään ja mitään. Kyllähän se vähän sellainen eksynyt ihminen siinä oli, teki mieli äidillisesti halata sitä, ja sanoa, että kyllä se siitä. Ei se nyt varsinaisesti mistään ollut pahoillaan, mutta kai mun piilevä Kiltti Tyttöni taas tunsi huonoa omaatuntoa siitä, etten enää osannut avoimesti ihailla ja palvoa sitä. Juuh, autoa pitäisi käydä pesettämässä hänen painepesurillaan. Ja minun lasagneani on kuulemma ollut ikävä (ei sentään minua!). Ehdotus tietenkin seurasi myös treffeille ensi viikolla. Lupasin varauksella….riippuu ihan miltä musta silloin tuntuu. Heti kun epäröin, se alkoi vetää sanojaan takaisin. - Niin no, tässä sitä nyt niin puhutaan ensi viikosta, mutta jos nyt ennen joulua nähdään, se sanoi. Plääh…ihan samanlainen, kuin aina ennenkin. Kaikki mikä on varmaa, on ihan taatusti epävarmaa. Mutta kattellaan nyt.

No sitten tapaus Suloinen tänään. Meinasin kirjaimellisesti tukehtua purkkaani, kun näin sen siellä neukkarissa istumassa. Teki mieli potkaista itseäni, koska en ollut ollenkaan muistanut, että Suloinen osallistuisi kyseiseen kokoukseen. Ja siten en tietenkään ollut mitenkään valmistautunut millään nokkelilla sutkautuksilla kohtaamiseen. No, ensijärkytyksestä toivuttuani käänsin taas “iloinen ja huoleton”-minä vaihteen päälle, huikkasin iloisesti moikat ja kyselin kuulumiset. Ja katosin äkkiä vessaan vetämään happea. Hyvin sainkin koottua itseni tuijoteltuani hetken peiliin ja vakuuttaessani itselleni, ettei pakeissa ole mitään noloa…… Mutta Suloinenpa olikin päättänyt itse ottaa ohjat käsiinsä, ja seurasi tekemisiäni, auttoi tietokoneen kanssa ja mitä kaikkea. Oli oikein yliystävällinen ja kiltti. Kai sillä oli huono omatunto, kun oli antanut mulle pakit, ja yritti nyt parhaansa mukaan sovittaa asiaa

N:stä ei edelleenkään pihaustakaan. Oikeastaan ihan hyvä näin, eivätpähän lähde taas villit kuvitelmat lentämään. Vaan nyt astelen hyvin tasaisella maalla N:n suhteen, olen kai alitajuisesti jo ymmärtänyt, ettei juttu ainakaan tässä vaiheessa etene mihinkään, enkä aio sitä edesauttaakaan. Hoitakoon N nyt ensin yhden jutun pakettiin, sittenhän mua ei pidättele mikään Mutta olis se nyt voinut jotenkin edes muistaa….toisaalta, mietinhän minäkin sitä päivin öin, enkä silti laittele sille viestejä (ainakaan selvin päin).

Huomenna on vielä vähän tiedossa tuskaa, kun näen ensimmäistä kertaa leirin jälkeen draaman aiheuttajan. Siinä nyt sinänsä mitään ongelmaa ole, mutta onhan se aina vähän jännittävä tilanne nähdä taas, miten toinen osapuoli suhtautuu. Ihan ok kuvittelisin, aikuisesta ihmisestä kuitenkin kyse.

Nyt öitä kaikille

…taas yllätyin. K laittoi taas viestiä, kahville pyyteli. Mitähän mä vastaisin sille? Vois kai sitä mennä. Saispahan taas ajatukset hetkeksi pois N:stä.

Ja arvatkaa mikä paniikki tuli aamulla, kun tajusin, että joudun kohtaamaan Suloisen silmästä silmään! Enpä ole sitäkään nähnyt keväisten pakkien jälkeen. Ja huominenkin…

Kauheasti pienellä ihmisellä jännitettävää!

Jos tuossa joku aika sitten valittelinkin, että elämässä ei tapahdu mitään jännittävää, niin nähtävästi sitten järjestän niitä itse. Eli tuo episodi S:n kanssahan nyt oli ihan oma lukunsa, ja siitä tiiviinä yhteenvetona vaan se, että olipahan kiva huomata, että joku ihminen herättää tuommoisia tuntemuksia.

Tänään sitten pitäisi tavata K. Tosin aikaa ja paikkaa ei ole sovittu, ja minä en nyt ainakaan jaksa olla se järjestävä osapuoli tässä, joten katotaan nyt, josko tänään mitään tapahtuu sittenkään. Ja totta puhuen, en nyt tiedä onko niin väliksikään Jotenkin en vaan osaa yhtään kuvitella mitä puhuttavaa minulla voisi olla K:n kanssa. Työasioita ehkä, herran henk.koht. elämä tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tässähän selkeästi taas historia toistaa itseään, viime keväänä K:n kanssa oli ihan samanlainen kuvio. Pitkän tauon jälkeen taas tavattiin, ja taas meni maailmankirjat sekaisin minulla pitkäksi aikaa. Sillä erotuksella tosin, että nyt minä olen itse henkisesti päässyt kyllä yli koko ihmisestä. Enää en pystyisi edes kuvittelemaan suhdetta meidän välille. Se lumo, mikä välillämme joskus oli, särjettiin aika tylyllä tavalla reilut puoli vuotta sitten, enkä kykene kuvittelemaan sellaista asiaa tai tekoa, joka sen pystyisi jollain tavalla palauttamaan ennalleen.

Mielenkiinnolla tietysti odotan, mitä tänään jutellaan. Tuskin mitään maata mullistavaa, eihän me pystytty asioista ennenkään juttelemaan niiden oikeilla nimillä. Miten se olisi nyt miksikään muuttunut, kun vettä on virrannut liian paljon tässä välissä.

No, onpahan nyt hetkeksi jotain pohdittavaa taas, mutta tällä kertaa ihan valoisin mielin. Ei ahdista eikä harmita. Lähinnä hymyilyttää

Niin, voisi oikeastaan todeta, että Haahiksen antama tehtävä suoritettu Tai ei ihan, koska sen verran nynnyilin, että laitoin viestin. Ihan kasvot vastakkain ei riittänyt pokka treffejä ehdottamaan.

Jotenkin tää päivä vaan rohkaisi mua tekemään sen. Mutta mutta, S:n vastaus oli kohtelias “Kiitos, mutta ei kiitos. Toivottavasti vastaus riittää ilman tän kummempia selityksiä.” Joten se siitä. En ole asiasta mitenkään hajalla, ja oikeastaan ihan hyvä, että asia selvisi nyt, niin en sitten vietä koko kesää ihmetellessä.

Vähän täytyy kyllä vielä ihmetellä, että miten väärin sitä lukee noita ihmisiä. Tänäänkin se tuli sinne kokoukseen, niin tuli erikseen tönäisemään mua, että “moi”. Ja istui siihen mun viereeni. Helppo siinä nyt sitten keskittyä mihinkään palavereihin sun muihin, ja jotenkin sen jututkin musta kuulosti siltä, että se oikeesti vois olla kiinnostunut. Mutta pieleen meni mun kuvitelmat, mutta ei siinä mitään. Tosin, kerran kun rohkaisee itse kysymään suoraan jotain, ja tulee pakit, niin kieltämättä rima nousee seuraavaa kertaa ajatellen

No, mä vastasin sille vaan, että “Kelpaa toki vastaus, kunhan ei katsele kieroon kun seuraavan kerran tavataan”. Johon se vastas, että ” juu, ei mun suhtautuminen mihinkään muutu”.

Että sellasta….hmm…olen kyllä nyt hiukan hämilläni, mutta en yhtään rikki kuitenkaan.

Johonkin on ne taidot hukkuneet. Siis ne, että uskaltaa kertoa toiselle omista ajatuksistaan. Siis miehelle. Sitten laitan jonkun säälittävän tekstiviestin perään, johon toinen ei edes vastaa.

Noista sekavista lausahduksista varmaan jokainen arvaakin, ettei fiilis ole ihan stratosfäärissä tällä hetkellä. Okei, osaltaan varmaan vaikuttaa hiukan tämä hienoinen kohmelo eilisten kekkereiden jäljiltä. Mutta eka kertaa moneen vuoteen mä olen hiukan haikeana jonkun muun miehen vuoksi, kuin K:n. Ja joo, kyse on Suloisesta. Se on mun mies, isolla M:llä. Kaikki mitä se on tehnyt elämässään aiemmin, ja mitä ratkaisuja se on tässä hiljattain tehnyt vahvistaa vaan mun kuvaa siitä ihmisestä. Se on ihminen, jota mä olen etsinyt koko ikäni.

Aloitetaanpa tarinan kulku eilisen illan alusta, niin saa lukijakin jonkinlaisen kuvan siitä Eilinen illanvietto tuli siis yllättävänä kutsuna erään johtotason henkilön taholta töistä. Mietin kyllä jo silloin, että mikähän funktio minulla mahtaa ko. bileissä olla, koska kyseessä oli täysin eri yksikön “omat kemut”, kuin missä itse olen töissä. Olenhan nyt tietysti jonkin verran ollut tekemisissä ko. porukan kanssa, mutta liian vähän kuvitellakseni viettäväni iltaa heidän kanssaan. Ja tuon kyseisen yksikön veturina siis toimii Suloinen. Tai toimi. Viimeistä päivää eilen. Maanantaista alkaen S jatkaa töitään 150 km:n päässä. Ja muuttaa siis myös yhtä kauas.

Tästä tulee pitkä sepustus. Mutta mun on pakko jotenkin kirjoittaa nämä kaikki ylös, mitä muistan eilisestä. Jotta voin analysoida näitä fiiliksiäni vähän paremmin. Se mitä mä nyt tunnen, on jotain sellaista, mitä en oo tuntenut pitkään, pitkään aikaan.

Istuskelin siinä sitten orpona pöydässä siideriä maistellen. Tunsin kyllä olevani niin totaalisen ulkopuolinen siinä touhussa, että alkoi ihan ahdistamaan jossain vaiheessa. Suloinenkaan ei oikeastaan noteerannut läsnäoloani juuri lainkaan illan aikana, mutta sen ymmärsinkin. Olihan se viimeistä päivää oman porukkansa kanssa, totta hemmetissä sen kuuluikin antaa aikansa niille.

Olin sopinut aikaisemmin toisen porukan kanssa, myös töistä, että treffataan myöhemmin illalla. Hekin olivat oman porukkansa kanssa iltaa viettämässä. Sanoinkin jossain vaiheessa Suloiselle, että lähden hiukan aikaisemmin paikalta. Suloinen pyysi, että kävisin sanomassa, kun olen lähdössä.

Jossain vaiheessa iltaa, kun ilolientä oli riittävästi nautittu, muutama kaveri alkoi tappelemaan. Samat kaverit, jotka tekevät sen aina. Huonot välit, joita korjaillaan sitten aina viinan voimalla. Senkin tilanteen Suloinen jotenkin hoiti niin hienosti. Seurasin sivusta, kun se meni siihen väliin. Ei korottanut ääntään, rauhallisesti vaan, mutta niin, niin jäätävästi kehotti tappelupukareita lopettamaan. Seurasin vaan sivusta ihaillen, miten hallitusti se hoiti homman.

Kello oli sen verran, että mä aloin lähteä. Kävin sanomassa Suloiselle, että mä liukenen paikalta. Kiitin kivasta (!) illasta. Silloin Suloinen sanoikin, että “onko sulla kiire, että jos tyhjennetään tää paikka, niin hän lähtee mukaan”. Niin sitten jäätiin häätämään ihmisiä ulos, ja putsaamaan paikkoja, ja viimein lähdettiin taksilla baariin. Taksissa oli vielä muitakin, ja jotenkin ajattelin koko ajan, että Suloinen olisi niiden kanssa kuitenkin ollut menossa johonkin. Mutta ei, se tuli mun mukaan. Taksista päästyä lähdin vielä etsimään pankkiautomaattia, ja yhtäkkiä huomasin, että Suloinen käveli siinä vierelläni. “Ettei tule kukaan ja ryöstä” . Kysyin, että mihin muut meni, ja sain kuulla, että eri paikkaan kuin mihin minä olin menossa. Ihmettelin, että eikö S haluaisi mennä sinne kavereidensa kanssa, mutta kyllä se halusi tulla mun kanssa . Tässä vaiheessa aloin miettimään, että voisikohan se sittenkin jotenkin haluta olla mun kanssani. Vai halusko se vaan tavata myös sen toisen porukan, S:n tuttuja myöskin.

Mentiin baariin, muut eivät näyttäneet olevan siellä vielä. S tokaisi, että no syödään me sitten kynttiläillallinen sillä aikaa. Vitsinä tosin, paikka kun ei mitenkään soveltuisi sellaiseen. Kun päästiin sinne baariin sisälle, niin siinä yhteydessä S muisti, että olikos tää se legendaarinen paikka ,missä oli meidän ensikohtaaminen. Totesin, että joo, sama paikka. Ja S siihen, että no pitäiskö nyt sitten ottaa uusi startti? Kun silloin edellisellä kerralla en olisi voinut vähempää kiinnostua S:stä, sen tarjoamista drinkeistä tai mistään muustakaan. Silloin oli vielä K vahvasti kuvioissa.

Otettiin drinksut, ja lähdettiin etsimään vapaata paikkaa. Eihän sellaista enää siinä vaiheessa iltaa löytynyt, mutta yksi tuoli löytyi kuitenkin. Istuttiin siihen tuoliin sitten molemmat. Mielettömät värähdykset kulki mun läpi, kun se istui siihen mun viereen. Ihan lähellä, niin kiinni. Jotenkin se muu maailma katosi siitä ympäriltä, mä lumouduin sen ihmisen kosketuksesta ihan täysin. Juteltiin pitkään, se kertoili kaikkea elämästään. Kuinka sen elämän parasta aikaa oli ollut se, kun se oli YK-joukoissa Libanonissa. Se kertoi harrastuksistaan ja ylipäänsä tuntui, että mä pääsin henkisesti paljon lähemmäs sitä, kuin koskaan aikaisemmin. Olisin voinut siinä hetkessä suudella sitä, jäädä siihen ikuisesti. Mutta en mä uskaltanut. Tai osannut. Jotenkin S ei kuitenkaan antanut mitään merkkiä siitä, että se olis ajatellut samoin musta.

Muu porukka tuli, ja jotenkin se lumous särkyi siihen. Mä ajattelin, että mun tilaisuus tuli, ja meni. Enkä mä osannut toimia.

Kyllä me siinä illan aikana useampaankin otteeseen päädyttiin kahdestaan milloin mihinkin. Jos mä menin röökille, se tuli mukaan. Tai jos se meni tiskille, mä menin perässä. Jotenkin vaan sen ihmisen vetovoima oli ihan käsinkosketeltavissa.

Mutta, vaikka illassa olisi ollut ainekset vaikka mihin, se päättyi juuri niin tylsästi, kuin oli arvattavissakin. Lähdettiin omilla takseillamme kotiin, ja mä mietin vielä siinä taksijonossakin, että mitä mä nyt teen, että mä en halua nyt lähteä tästä tilanteesta pois. Mutta se sähkö oli kadonnut johonkin, ja jotenkin S vaikutti siltä, että sen suurimmat intressit oli vaan päästä kotiinsa lämpimään ja nukkumaan. Vielä siinäkin tilanteessa kun se nousi taksiin, mä olisin halunnut juosta ja ottaa sitä takinliepeestä kiinni, ja sanoa, että älä mee. Mutta en mä uskaltanut. Tai osannut.

Niin sitten nousin omaan taksiini. Näpyttelin sille viestin, jossa sanoin suoraan, että olisin kyllä halunnut antaa sille suukon läksiäisiksi, mutte etten ehtinyt. Ja toivottelin hyvät yöt. Eikä se siihen koskaan mitään vastannut. Joten lopputuloksena olen minä, täällä taas ajatusteni kanssa ihan solmussa, pieni morkkis tuosta tekstarista, ja paniikki tulevasta viikosta, koska joudun S:n näkemään ensi viikolla kokouksessa.

Huoh…miksei tästäkään tullut mitään??? Miksi, miksi, miksi?

 No, kyllä tää tästä taas helpottaa, kunhan väsymys vaan selätetään, ja palautetaan mieleen, ettei tästä kumminkaan olis pitkällä tähtäimellä tullut mitään. S muuttaa pian liian kauas, että tästä tulis mitään. Se on ollut pitkään yksin, se tuskin tarvitsee mun kaoottista elämää sekoittamaan toimivia kuvioitaan. Mutta ihana mies se kertakaikkiaan on. Ja on hienoa huomata, että sellaisiakin vielä on .

Niin, olen tutkiskellut itseäni tänään melko tarkasti, ja pyrkinyt tulkitsemaan omia tuntemuksiani. Löydökset ovat melko hämmentäviä, ja mietinkin, että mihin vaiheeseen tätä eroprosessia tällainen kuuluu. Vai voisinko oikeasti olla jo niin pitkällä tässä, että siitä syystä mieleni valtaavat vallan toisenlaiset aatokset kuin vielä kuukausi sitten? Olenko kenties työstänyt tätä eroa niin kauan, että kun parin kuukauden takainen episodi toteutui, sain viimein riuhtaistua itseni irti K:sta.

Tänään nimittäin yritin kuvitella mielessäni tilannetta, jossa törmäisimme K:n kanssa yllättäen. Vaikkapa baarissa, ja pienessä siiderissä. Tällöin usein itse ainakin olen paljon avoimempi ja rohkeampi tekemisissäni. Syöksyisinkö suin päin K:n kaulaan ja kailottaisin ikävääni? Selittelisinkö asioita ja rukoilisinko anteeksiantoa? Tai entäpä jos K yllättäen kertoisi olevansa pahoillaan, ja haluavansa vielä sittenkin antaa mahdollisuuden  meille kahdelle? Meille ja sille tunteelle, joka oli joskus jotain niin erityistä? Vastaus kaikkin kysymyksiin oli “Ei” ja “En”. En todella pystynyt enää näkemään meitä kahta minään. Mietin K:n ilmettä ja silmiä, eikä vatsassa enää kouraissut ilkeästi. Naurahdin vain itsekseni, että mikä niissä sittenkään oli niin ihmeellistä? Jollain lailla kaiken tuon toteamisesta tuli hirmuisen haikea olo. Ikään kuin surin sitä, etten enää surrut K:ta. Olin pahoillani siitä, että K ei enää ollutkaan niin erityinen. Outoa. Mutta kaiketi, kun sitä on viimeiset kolme vuotta näitä samoja asioita pyörittänyt jos jonkunlaisista kulmista ees taas mielessään, on kai vaikeaa päästää irti. Siis päästää irti surusta ja ikävästä. Mieli reagoi kaikenlaiseen muutokseen, vaikkakin lopputulema olisikin positiivinen.

Joudun toki tässä vielä puntaroimaan ajatuksiani tarkemmin, mutta näin ensireaktiona luulen selvinneeni. Luulen, että olen nyt oikeasti päässyt yli K:sta. Ainakin tämän päivän osalta Toki tilanne saattaa ollakin täysin toinen, jos tiet vielä joskus kohtaavat. Haavat on vielä tuoreita, ja pikku raapaisu saa ne vuotamaan kuiviin, joten pitää olla varovainen.

Luulen, että en olisi jaksanut innostua Suloisestakaan yhtään, jos vielä olisin kovin kiinni K:ssa. Ja tämä nyt on ihan mahdotonta, kun se Suloinen tuntuu nyt muuttuvan Todella Suloiseksi. Sain nimittäin kunnian vielä tänään piipahtaa miehen juttusilla, ja ah sitä tunnetta. Vähän mua huvitti, kun arvaan ettei sillä ole pienintä aavistustakaan mitä mäkin siitä mietin. Se on kuitenkin hiukan sellainen ujonoloinen, oikea pohjalainen mies Mutta salapoliisityön tuloksena selvisi kuitenkin, että tiettävästi S ei seurustele (tieto ei ollut tosin varma), on 33-vuotias ja horoskoopiltaan Vaaka. Ja inhoaa pukuja. Tavallaan tämä tuntuu tosi kivalta, mutta tavallaan tosi kamalaa, kun ei yhtään tiedä mitä tässä tekisi. Mä kun en pitkään jaksa ketään kaukaa ihaillakaan. Ja kuukausi on törkeän pitkä aika odottaa tässä tapauksessa, varsinkin kun ei ole takeita, tuleeko silloinkaan mitään tilaisuutta jutella lähemmin . Että sellaista täällä!

Oolrait, projekti Suloisen kanssa on ohi. Ja juu, ihan viehättävä se on vieläkin, ja pisteet parani tänään. Mulla on joku käsittämätön tarve tietää miltä ihmiset tuoksuu/haisee. Ihan pokkana kun ei kehtaa ketään mennä haistelemaan, niin pitää vaivihkaa ujuttautua sellaiseen tilanteeseen, että voi ohimennen huomaamattomasti niiskutella. Suloisen kanssa ei tarvinnutkaan edes järjestää “haistelutilaisuutta”, koska homma selvisi ihan vahingossa. Käveli siitä minun ohitseni jotain asiaansa toimittamaan, ja minä tietenkin sieraimet auki imin sisääni ne miljoona molekyyliä, jotka S jätti jälkeensä. Ihana, suihkunraikas ja miellyttävä- sellainen puhdas tuoksu. Ei mikään kauhea parfyymi, vaan puhtaus. Ja se on meikäläisen silmissä niin iso bonus, ettei moni uskoisi Mä en tiedä mistä tää outous juontaa juurensa, mutta se on mulle iso juttu. Eka poikaystävä haisi aina ihan hirveälle. Hien ja ties minkä muun sekoitus, joka sai mut suhteen loppuaikoina voimaan fyysisesti pahoin. Ja huom, mies haisi hielle, vaikka olisi kävellyt suoraan suihkusta eteeni. K:n kanssa aikoinaan tuli paniikki, kun ensimmäisiä hitaita tanssimme yhdessä. Jostain levisi aivan karmea hienhaju, ja menin ihan lukkoon koko tanssissa, koska en päässyt perille, tuliko se haju K:sta. No arvattekin varmaan, että ei tullut Onneksi. Tai onnettomuudeksi. Miten sen nyt sitten tässä tilanteessa enää ottaa.

Joten S on siltäkin osin voittanut luottamukseni. Tänään oli oikein mukava päivä taas, ja ihan oikeasti  se mies on hauska. Tosin ei yhtään huomaavainen, noin niinkuin perusluonteeltaan. Siitä pikku miinus. Mutta ei kai sen tarviikaan, kun ei tiedä mun ajatuksista mitään Enkä mä ajatellut sille ihan heti kertoakaan. Katellaan rauhassa, mihin tää kehittyy tästä meikäläisen tippaleipäaivoissa. Voi olla, että heppu unohtuu about huomenna, kun pääsen taas takaisin omaan työpisteeseeni.

***

Nostan itselleni hattua. En siis mennyt koskaan siihen palaveriin K:n kanssa. Vaikka olivat palaveria vielä siirtäneetkin. Meinasin jäädä nalkkiin, kun viimeksi tänään vielä laitoin eräälle osapuolelle viestiä, että olen ainakin kolmeen asti kiinni muissa tehtävissä, ja ettei varmastikaan sen jälkeen enää kannata tulla (palis alkoi klo 14 alkuperäisen aikataulun mukaan). No kolleega siihen, että ehdit hyvin, että siirsivät aloituksen kolmeen….voi kettu, mä ajattelin. Mutta sitten tein vaan tyynesti niin, että sanoin tulevani jos ehdin, ja kappas….en sitten ehtinyt :). Olinpas näppärä.

Mutta, minulle se oli iso juttu. Ensimmäistä kertaa mä olen pystynyt kieltäytymään tapaamasta K:ta. Olkoonkin, että kyseessä oli vain työhön liittyvä kokous, mutta siitä huolimatta olen astunut helkkarin korkean kynnyksen yli. Ja olo on mitä parhain siltä osin. Okei, hiukan (siis ihan hiukan) kiinnostaisi kyllä nähdä K:ta, ja vaikka rupatella niitä näitä. Muttei aika ole sille valmis.

Meinasi vielä tuo horoskooppikin tehdä mulle tepposet tänään:

Vanha rakkautesi olekaan ruosteessa. Romantiikka puhkeaa kukkaan, kun annat sille vain mahdollisuuden.

No en antanut mahdollisuutta Aamen

Aika monta hymiötä, mutta olkoon……

No niin.. Teinpä aivan uuden aihealueen tänne blogiini, koska tämänpäiväisen perusteella annan itselleni luvan uskoa, että voisin oikeasti kiinnostua Suloisesta. Tänään ei tosin tapahtunut mitään  mainitsemisen arvoista, mikä olisi vahvistanut tätä uskomustani. Lähinnä sen aiheutti se, ettei mitään tapahtunut.

Ensinnäkin Suloinen oli lähes koko päivän erinäisissä palavereissa, ja muun osan päivästä tiukasti kiinni omissa töissään. Ja senkin mitä olisi ehtinyt “seurustelemaan” minun kanssani, vietti sitten naapuripöydässä jonninjoutavia turisten. Ja siitähän minä sitten vaan tietenkin innostun. Tämä kieroutunut pikku mieleni näet tuppaa kiinnostumaan vain näistä ns. mahdottomista tapauksista. Eli Suloinen ei osoittanut pienintäkään mielenkiintoa minua kohtaan, lähinnä olisin voinut kuvailla tämänpäiväistä sanalla välttelevä. Tuskin olisin tuohon käyttäytymiseen kiinnittänyt aiemmin mitään huomiota, koska vasta perjantaina kuvittelen “ihastuneeni” Suloiseen. Ihastua on ehkä hiukan liian vahva sana, mutta hmmm…jonkinasteinen kiinnostus kuitenkin heräsi. Katson siis jälleen kerran parhaaksi listata Suloisen mahdollista kiinnostumista minusta puoltavat seikat ja sitä vastaan olevat asiat.

Kiinnostunut:

• Tarjosi minulle drinkin ensitapaamisellamme firman yhteisissä kekkereissä. Itse asiassa tarjosi kolme, ja joka kerta sanoin erikseen “ei kiitos, olen autolla” Tämä tapahtui syksyllä 2006.
• Tanssin Suloisen kanssa v. 2006 pikkujouluissa koko illan, nopeat ja hitaat samaan syssyyn
• Nukuin kapealla sohvalla Suloisen kainalossa vuosi sitten. Todella tiiviisti, mutta vailla taka-ajatuksia. Suloinen oli siis turvasatamani tuolloin. Jälkikäteen ajatellen oikein mukava sellainen.
• Olemme nähneet toisemme alasti (kimppasaunassa samoissa firman bileissä…), ja siitä huolimatta Suloinen keskustelee vielä kanssani. Plus, että MINÄ olen nähnyt hänet alasti, enkä muista järkyttyneeni sen kummemin mistään . Paitsi, että sillä oli hirmuinen rintakarvoitus, mikä ehkä kiinnitti huomioni. Siihenkin tokaisin silloin typerän kommentin, että “olisit nyt riisunut tuon villapaidan ennen saunaantuloa”. Tosi vaikuttava kommentti…jeps..
• Suloinen kiitti minua taksin järjestämisestä tämän vuoden pikkujouluista kotiutuessamme. Enpäs edes muistanut, että sama taksi jaettiin
• Suloinen pyysi minut myös huomiseksi hommiin! (Vaikka kyseessä taisi olla puhtaasti businessmielessä esitetty pyyntö, mutta ei takerruta siihen )
• Sillä ei ole sormusta, enkä ole missään yhteydessä kuullut sen puhuvan vaimosta, tyttöystävästä tai mistään naisesta. Eikä se ole koskaan flirttaillut kenenkään kanssa, ainakaan siis siten, että minä olisin nähnyt. (Toivottavasti se kuitenkin tykkää naisista…..)

Ei kiinnostunut

• Tämänpäiväinen käytös oli aika etäistä. Mutta todennäköisesti kiinnitin siihen vaan liikaa huomiota (ja pyysihän se mut kuitenkin mukaansa syömään…kohteliaisuuttaan varmaan
• Se ei ole koskaan yrittänyt mitenkään lähestyä mua, vaikka mahdollisuuksia siihen olisi ollut. Tosin en kyllä itsekään ole ollut mitenkään päin antanut ymmärtää, että mahdollisuuksia voisi olla muullekin kuin hurtille huumorille Tai sitten se vaan on herrasmies Tai pitää periaatteenaan olla sekaantumatta työkavereihin, mikä sinänsä on todella viisasta.
• Mä en näe sitä vähään aikaan huomisen jälkeen, joten unohdetaan toisemme varmaan aika nopsaan (lue: minä unohdan sen)

 Mietin tässä jo, mitenkähän tässä nyt pitäisi edetä. Siis jos haluaisi edetä . Taidan suosiolla odotella kuukauden päähän, silloin olisi taas tiedossa parin päivän työreissu, missä molemmat ollaan mukana

Päätän raporttini tältä osin tähän

(Ja yritän pitää tämän fiiliksen yllä ainakin huomiseen klo 16 asti, koska siihen asti voin sortua menemään samaan kokoushuoneeseen itse K:n kanssa!!!)