Hopeinen

Upee mies se Gerard Butler! Miten mä en ole muka koskaan aikaisemmin nähnyt/huomannut sitä missään? Katsoin leffan P.S. I love you, ja olen myyty. Ok, leffakin oli ihan hyvä, mutta se Gerry. Aijai, ihanuutta!

 Mutta se siitä. Muutoin olenkin taas ollut onnettaren epäsuosiossa oikein tosissaan. Autoni nimittäin otti ja hajosi, ja hajosikin siihen malliin, ettei sitä taideta ihan pikkurahalla korjata. Voi paska, ei voi muuta sanoa. Eli olen nyt sitten aivan kädetön ja jalaton ilman autoa…vai pitäisikö vaan sanoa autoton? Joka tapauksessa elämäni hankaloituu ihan suunnattomasti, joten joku nopea tekohengitys on tarpeen nyt. Miten se voikin hajota juuri nyt? Tällä viikolla on pojalla treeniä melkein joka päivä, lisäksi itsellä kisat sen kuin lähestyy. No, on sitä ennenkin kisattu treenaamattomalla koiralla…. Sitten pojalla on turnaus viikonloppuna, sinnekin matkaa tulee vajaa 50 km. Ihan kiva lähteä busseilla ja junilla raahaamaan varustekasseja sun muita. Ai saakeli, että harmittaa.

No, yritän keksiä jotain. Uuttakaan ei olis varaa ostaa, eikä nuo vastikään hankitut sakotkaan juuri helpota jo valmiiksi kuralla olevaa talouttani. Pliis, lottovoitto mulle nyt. Tai edes pari tonnia ylimääräistä, olisin oikein tyytyväinen siihenkin.

Miesrintamalta ei oikein mitään uutta, eikä ole tarviskaan. Erään hepun kanssa olin luvannut mennä treffeille tänään, mutta siirsin senkin vitutuspäissäni perjantaille. Samalla tajusin, että hemmetti, perjantainahan mulla on ne firman bileet, en mä silloin halua mihinkään sokkotreffeille mennä! Varsinkin, kun puhuin hepun kanssa puhelimessa, se kuulosti kyllä niin kummalliselta, että hohhoijjaa. Tekstarit sillä on ihan normaalit, mutta se puhuu jotenkin…omituisesti. Olen kyllä tehnyt vähän salapoliisityötä, ja se nyt ulkoisin puittein vaikuttaisi ihan normaalilta. On hyvä duuni ja suht kallis auto (oikeesti, se ei merkkaa mulle muuta, kuin että ihminen on kutakuinkin omavarainen. Tai no, ei se tarkota edes sitä. Sekavaa. Joka tapauksessa tää tyyppi on sellanen, jonka kans on yritetty jo parin vuoden ajan treffata, mutta aina mä olen jotenkin onnistunut perumaan ne. Äh, en mä tiedä. Mua ei kyllä huvita treffata ketään. Paitsi jonkun, joka välttämättä haluaa ostaa mulle uuden auton

Vähän ristiriitaiset fiilikset. Ensi viikolla pitäisi olla lähdössä reissuun Saksaan. Oikeasti ihan sairaan makeeta mun mielestä. A-luokan reissu hyvien kavereiden kanssa, ei koiria, ei lapsia. Samaan aikaan olisi kuitenkin nuo perinteiset suunnittelupäivät. Ja juuri äsken kuulin, että nyt myös N on vieraslistalla. Toisaalta on ihan hemmetin hyvä, etten mä ole siellä, tiedän, että en varmasti osaisi ollenkaan käyttäytyä. Lässyttäisin N:lle kaikkea soopaa ja saisin taas morkkistella seuraavana päivänä. Toisaalta olisi ihan kiva käydä puhdistamassa ilmaa siellä, vaikkapa ohimennen kuitata se meidän edellinen reissu N:n kanssa.

Lisäksi mua ahdistaa ajatus siitä, että Jii ja N on siellä siis yhtäaikaa. En vieläkään usko, että Jii mitenkään alkaa retostelemaan viimeisimpiä tapahtumia siellä, mutta voin vaan kuvitella, mitä jokainen mielessään ajattelee, jos yhtään tulee meikäläisestä puhe.

Äsken nimittäin oltiin syömässä N:n ja toisen kolleegani kanssa. Ja saatiin aikaan Cherryn kasvoille kirkkaan punainen nolotus. Tällä toisella kolleegalla on jokseenkin ärsyttävä tapa saada asiat kuulostamaan ihan erilaisilta, kuin miten ne oikeasti ovat. Juuri äsken se selitti, kuinka minä muutun harvinaisen “sosiaaliseksi” jossain vaiheessa iltaa, ja harvoin vietän reissuilla omassa huoneessani yötä. Pöh. Oikeasti viime kerta oli ensimmäinen, kun mitään tuollaista sattui. Onhan se totta, että kun kaikki läheisimmät kolleegani nyt sattuvat olemaan miehiä, niin paljon vietän aikaa heidän kanssaan. Ja tähän asti kaikki onkin mennyt hyvin, ja olen siellä “hyvänä jätkänä” niiden kanssa. Nyt vaan tuntuu, että viime aikoina on tullut vähän jännittyneitä vivahteita näihin juttuihin. Which is not good.

Nyt täytyy varmaan oikeasti ottaa vähän Ladymaisempi asenne näihin juttuihin, ja yrittää vaikka loukkaantua, jos nämä vihjailut jatkuvat. Tai sitten mun täytyy huijata näitä, ja sanoa, että olen löytänyt miehen itselleni. Kai se on jotenkin arvattavissa, että pidemmän päälle sinkkunainen saman ikäisten miesten yhteisössä joutuu jonkinlaiseen “rooliin”, ihan tahtomattaan. Ja on kai sitä vähän syytä minussakin, ei kannattaisi olla niin kiva kaikille. Kuvittelevat ihan liikoja sellaisista.

Ja hitto, tuli mieleen, että Suloinenkin on siellä suunnittelupäivillä! No, voivat sitten kolmistaan naureskella minulle siellä….

Voi apua!

EDIT: Tää on ihan uskomatonta farssia jo. Juuri äsken tuli sähköpostiin ilmoitus, että suunnittelupäivät on siirretty marraskuulle. Siis mä joudun kun joudunkin menemään sinne. On siinä sitten varmaan olemista…minä, N, Jii, Suloinen….huhhuh. Oikeasti, on todella, todella outoa, että ne siirrettiin. En keksi mitään muuta selitystä, kuin että kohtalo haluaa nyt toden teolla koetella…

Reissu lusittu. Mutta rankaksi käy. Olo on ihan zombi, silmiä painaa ja väsyttää! Tuli taas nukuttua ehkä sellaiset pari tuntia ti-ke yönä, ja sekin uni oli sellaista humalansekaista torkkumista. Nyt on ehkä ihan pikkusen morkkis.

Kaikki alkoi kyllä ihan hyvin. Tosin jo lentokentällä otettiin parit drinksut, ja tietysti sitten koneessa. Ruotsin päässä meillä oli pari tuntia aikaa, ennen kuin bussi tulisi noutamaan. Kuka arvaa, mitä tehtiin sen aikaa? Aivan oikein, drinksua ja vielä vähän drinksua.

Vihdoin päästiin hotellille, meno alkoi olla jo aika vauhdikasta siinä vaiheessa. Meitä oli varsin iso porukka suomalaisia, ja jokainen enemmän tai vähemmän iloisessa vireessä.

Ilta jatkui muodollisen illallisen merkeissä, taas vähän lisää viiniä, siideriä, kermalikööriä.  Auts. Suhteellisen järkevästi onnistuin kuitenkin luovimaan pitkin iltaa, vaikka meitä kokonaisuudessaan oli pitkälle toista sataa osallistujaa kyseiseen seminaariin. Pystyin keskustelemaan järkevästi pohjoismaisten kolleegojeni kanssa, enkä (muistaakseni) edes selittänyt kellekään mitään typerää.

Sitten, ihan viime hetkillä lähti mopo käsistä. Sellainen typerä älynväläys, mikä oli todellakin kaikkea muuta kuin fiksua.

Meillä täällä töissä on eräs Jii. Olen siitä tainnutkin joskus kertoa, kaveri jonka kanssa jotain pientä sähköä on ollut aina, muttei ole kiinnostanut mua oikeastaan yhtään. Tein lähtöä hotellihuoneeseeni nukkumaan. Jii oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei vielä kannattanut lähteä. Aloin kuitenkin olemaan jo sen verran väsynyt ja humalassakin, että sänky kutsui houkuttelevasti.

Olin kyllä vakaasti ajatellut meneväni yksin nukkumaan, mutta kuinka ollakaan, yhtäkkiä huomasin, että Jii olikin samassa sängyssä kanssani, ja….no, lopun varmaan arvaakin kaikki. Että sellaista sitten tällä kertaa.

Meinasin kuolla aamulla, kun avasin silmät ja muistikuvat iski tajuntaan. Ei hemmetti, enkö mä todellakaan ikinä opi, ja mikä helvetti mua nyt oikeen vaivaa? Onhan tuo Jii ihan miehekäs ja komea mies, mutten silti ikinä kuuna päivänä olisi halunnut sentään SEN kanssa alkaa säätämään. Hirveä morkkis tietysti.

Päivä nyt meni kutakuinkin oletetusti, eli yritin epätoivoisesti pysytellä hereillä luentojen ajan, ja ihan sulavasti juttelin Jiinkin kanssa. Eli olin niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja että kaikki mitä tapahtuikin, on ihan normaalia No, pitää nyt sen verran myöntää, että oli kyllä varsin hyvää ja onnistunutta se…urustelua silloin yöllä

Yritän selitellä tässä itselleni, että olen sinkku, ja voin tehdä mitä haluan. Jii sen sijaan ei, ja sillä kuuluisi olla enemmän morkkis, kuin minulla. Sillä on sentään vaimo ja lapset kotona. Oikeastaan eniten mua pelottaa, että jotain kautta tää juttu kantautuu N:n korviin. Nyt jo tuntuu, että se on vähän mustis siitä, mitä noilla reissuilla oikein tapahtuu, ja muutenkin se on kysellyt multa, että kuinka monen työkaverin kanssa sitä on tullut hempeiltyä. Tähän asti olen voinut ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, ettei yhdenkään, mutten enää. Toivon tosiaan, ettei KUKAAN täällä töissä saa tietää koko asiasta. Vaikka toisaalta, eihän mun tekemiset mitenkään kuulu N:lle, mutta jotenkin noloa se olisi silti.

Pliis Jii, pidä turpasi kiinni, ole sen verran mies, joohan!

Sellaista siis tuli roiskittua tällä kertaa. Luojan kiitos en ole menossa ensi viikon suunnittelupäiville, vaan silloin on suuntana ihan eri kaupunki ja maa!

EDIT: Huokaisin tuossa äsken itsekseni, että miksen ikinä selviä noista reissuista säätämättä. Luulin todellakin olevani yksin täällä toimistossa. No, en ollut. Ja kysymyskin tuli saman tien: Ai oot säätänyt jotain vai? Perkele. N se oli. Ja mistä se tupsahti tuohon, kun äsken ei varmasti ollut paikallaan. Auts. Auts. Auts.

Jokseenkin hysteerinen alkaa olla jo tämä fiilis. Yliväsymystä kai, tai jotain, mutta ihan kahvilla koko nainen kyllä nyt. Mitään kovin kummallista nyt ei ole tapahtunut, mutta pikkuinen reissuraportti nyt sitten vaikka rustataan tästä.

To-aamuna startattiin siis varhain pikasliipparilla  Tallinnaan. Merenkäynti oli jokseenkin runsasta, ja yllätys yllätys, meikälikka viettikin koko ihanan puolitoistatuntisen laivan vessassa. En tiedä kumpi oli suurempi virhe, mennä kannelle tupakalle, vai laivan vessaan tarpeilleen. Joka tapauksessa vessassa iski kylmä nihkeä hiki pintaan, ja sen jälkeen alkoikin sambatanssit vatsaontelossa. Niin siis saavuin Tallinnaan kutakuinkin hehkeänä ja hyvävointisena valmiina päivän koitoksiin. NOT!

Teki hiukan tiukkaa toipua tuosta meripahoinvoinnista, kun tuntui, että hotellikin kellui vielä. Edustin siis suomalaisuutta taas oikein toden teolla hoippumalla ja hoipertelemalla hotellin käytävillä ripsivärit poskilla. Ou jee. Ja aivan vesiselvänä vielä, mutta sitä ei kai nuo paheksuvakatseiset hotellivieraat oikein olisi uskoneet. Olihan muuten voittajafiilis, aamuyhdeksältä naama turvoksissa ja mekko vinossa. Jessus.

Onneksi sentään tokenin tuosta, ja onnistuin jopa olemaan suhteellisen aktiivinen seminaarissakin. Olin kyllä aamulla päättänyt, että seuraavaksi aamuksi en ehdoin tahdoin tuollaista oloa hanki, ja viininmaistelut jättäisin kyllä sen illan osalta muille. Joo. Uskoo sitten ken tahtoo. Koska eihän mulla ollut enää ollenkaan huono olo, siinä vaiheessa kun virallinen osuus oli ohi, ja tuli aika lähteä illallistamaan Tallinnan yöhön. Löydettiinkin tosi kiva pikkuinen baari, missä oli oikein herkulliset annokset. Ja drinkit. Ei nimittäin mennyt aikaakaan, kun pöydässä oli vajaa 10 tyhjää viinipulloa, ainakin parikymmentä tyhjää tuoppia, isot mintuntuoksuiset Mojito-drinksut puolillaan ja löytyipä siitä vielä pari Margaritaa ja yksi Cosmopolitankin. No eihän sitä mukavaa iltaa suinkaan voinut siihen jättää, ja niinpä päätettiin jatkaa matkaa toiseen baariin. Löydettiinkin paikallinen karaoke-baari vanhasta kaupungista, ja myöhemmin osoittautui, että minun ei olisi kyllä kannattanut sinne astua jalallakaan. Sillä tapojeni orja olen, ja jos meno alkaa hyytyä, pitää sitä tietenkin vähän järjestää. Niinpä päätin vetäistä karaoket, ja koska ajattelin, ettei kehno laulutaitoni ole vielä tarpeeksi kamala kuulijoiden mielestä, niin lauloin biisin Eestiksi . Voi jessus, oli siinä porukalla hauskaa, kun meikäläinen yrittää tosissaan vääntää tunnetta mukaan viron kielellä. Hih.

Vieläkään ei raksuttanut ajatus eikä järki, ja jatkettiin matkaa Virun yökerhoon. Siellä sain varmaan elinikäiset vatsakrampit, kun rakkaat vittuilijakolleegani päättivät antaa minulle vuorotellen yksityisnäytköksiä kasaridiscotanssityylistä. En kyllä muista taas hetkeen nauraneeni niin paljon!

Jossain vaiheessa toki päästiin sitten myös henkevyyksien puolelle, ja jouduin seikkaperäisesti kertomaan, mikä minua viehättää työkavereissani.. Yritin kyllä epätoivoisesti sanoa, että on aika vaikeaa antaa mitään objektiivisia näkemyksiä, kun ollaan niin hyviä frendejä. Silti inttäminen jatkui, ja loppuviimeksi oli sitten pakko vastata, että “en panis”. Vastaus herätti tietysti hirveän kysymystulvan, taisi kolahtaa miehiseen itsetuntoon tuo. Kuittasin homman sanomalla, että “enhän mää vois sen jälkeen nauramatta enää nähdä teitä töissä, jos eksyttäis samaan sänkyyn”.

Sainpa myös palautetta N:stä. Eli jotain nämä kaverit ovat huomanneet, tosin minun edukseni. Eli naureskelivat siinä, että N tekisi mitä vaan vuokseni. Yritin kyllä varovasti kysellä, että mitä noin niinkuin esimerkiksi, mutten sitten uskaltanut sen enempää asiaan puuttua, vaan naureskelin muiden mukana vaan ja totesin, että eihän se N:n vika ole, että mä oon niin HOT

Perjantaina oli kieltämättä hiukan hutera olo aamulla, enkä oikein saanut aamupalalla montaakaan palaa alas kurkustani. Onneksi Burana teki tehtävänsä ja päivä meni kutakuinkin siedettävästi. Lounaspöydässä sain asiakseni laittaa N:lle viestiä eräästä työasiasta. Asiallisen vastauksen lisäksi sain epämääräisen kyselyn siitä, miten ilta oli mennyt. Kysymykset olivat jotenkin..hmm.. syyttäviä? Olin vähän ihmeissäni, enkä sitten viitsinyt vastata muuta kuin jotain ympäripyöreätä.

Loppuviikonloppu menikin sitten joten kuten sumussa. Tuli oltua järjestyksenvalvojan tehtävissä, siivoiltua, lenkkeiltyä ja treenattua ja jopa töissäkin käytyä.

Ja nyt siis istun täällä töissä ihan pää huurussa ja yritän saada jonkinlaista otetta arkeen.

Huomennahan taas otetaan suunta kohti naapurimaata, tällä kertaa vaan ilmansuuntan länsi. Ou nou, mitähän siitä taas seuraa???

Ihanat rakkaat työtoverini!

Tiedän, että teistä on todella mukavaa kiusoitella minua, ja usein se onkin melko harmitonta ja hyväntahtoista. Usein kiusoittelun aiheet ovat itseni aiheuttamia, siten ihan aiheellisiakin. Ja hyvässä seurassa toki kuuluu asiaan välillä vähän vittuilla kavereille.

Mutta toisinaan meinaa tulla kuolema teidän kanssanne. Jostain syystä nuo vattuilut aina liippaavat jotain yhteisiä illanviettojamme. Tiedänhän minä, että olen kovin äänekäs, nauravainen ja hmm…estoton, kun vaihdan vapaalle. Mutta luulen, että se on teidän mielestänne oikeasti ihan hyvä juttu. Tänään kuitenkin olisin voinut nirhata teidät siihen paikkaan, sillä joukossamme on eräs työtoveri, jonka en soisi kuulevan kaikkia, nyt jo iänikuisen vanhoja mokailujani.

Hänen ei tarvitsisi tietää, että viime syksynä jouduin huijatuksi esimieheni taholta siitä, että saunatilassa on vain yksi pukuhuone. HÄN ei tiedä, että mielestäni on ihan ok, että miehet ja naiset saunovat keskenään. Oikeasti, siinä ei ole mitään kummallista. Hänen ei olisi tarvinnut tietää, että kävimme naku-uinnilla, tai sitä, että tuhannen tuiterissa laskettelin liukurilla Messilän laskettelurinnettä alas toissa vuonna. Eikä sitä, että kyseisenä iltana minulle piti seuraa useampikin herrasmies, yhden vierestä jopa heräsin (toim.huom Suloinen). Hän nimittäin EI tiedä sitä, että minä en ollut ollenkaan niin otettu näiden herrojen huomiosta. Esititte asian niin, että se kuulosti ihan päinvastaiselta.

Hänen ei myöskään olisi tarvinnut tietää, että viime keväänä polskuttelimme porealtaassa aamuseitsemältä, pitkän illan päätteeksi. Eikä sitä, että olin kovin väsynyt itse kokouksessa, ja taisin hetkeksi torkahtaakin.

Oikeastaan epäilen, että Hän edes ymmärtää, kuinka läheisissä väleissä olemme. Tuskin hän ymmärtää, miksi nukuin teidän välissänne viime reissulla. Tuskin Hän ajattelee, että olemme vain rakkaita ystäviä keskenämme.

Pyydän nöyrimmin ja ystävällisimmin, että säästäisitte nämä kamaluudet sellaisiin tilanteisiin, joissa Hän ei ole paikalla. En kertakaikkiaan pysty silloin puolustautumaan, koska menen niin häkellyksiin tilanteesta. Punastumiseni ja änkyttämiseni varmasti vain lisäävät Hänen käsitystään siitä, mikä olen…. Pyydän, rakkaat. Ei enempää muisteluita, eihän.

Vaikka sanottekin jälkikäteen, että vain kiusoittelette, niin ymmärrättehän, että Hän on jo käsityksensä muodostanut. Ja kuvittelee, että kiusoittelulle on hieman erilaiset perusteet kuin oikeasti olisi. Ja varsinkin, kun Hän saattoi omin silmin todeta ihan saman minusta, kahden kesken, kuukausi sitten. Voi prkl, aarrgghhhh!!!

 Kiitos, Cherry

Jep, siltä ainakin välillä tuntuu. Niin käsittämättömiä käänteitä ilmenee, aina yhtäaikaa ja aina puuntakaa. Sitten on niitä kausia, kun tuntuu ettei mitään tapahdu. Miksei kaikki voisikin mennä sulavassa tasapainossa, ilman että täytyy kerta toisensa jälkeen järkyttyä tai ilahtua uudelleen?

Tapasin siis K:n tänään jo. Tarkoitus oli huomenna, mutta pienten käänteiden kautta nähtiinkin jo tänään. Se mies on aina ollut samanlainen, jos se jotain haluaa, on sen tapahduttava heti, keinolla millä hyvänsä. Tänään se odotteli töissä ylimääräisen tunnin, että saatiin aikataulut sopimaan.

Mitä sillä sitten on mielessä? Ei harmaintakaan aavistusta. Tapaaminen oli mukava ja rento, tai ainakin minä olin ihan rento. Ihan pikkuisen ilkeilinkin K:lle, mutta hyvässä hengessä. Nolotti, kun se moneen otteeseen viittasi historiaan tietyissä asioissa, ja minä en muistanut niitä!!! Sanoinkin sille, että olen tosiaan tainnut tehdä niinkuin uhkasin, deletoinut meidän yhteisen historian jostain aivolohkosta. Se vaan katseli mua hymyillen, eikä kommentoinut siihen sen enempää mitään. Kovin ilahtunut se oli meidän tapaamisesta, ja kovin (liian) kiinnostunut mun elämästä. Taas niitä kautta rantain heitettyjä vihjeitä, joita en ollut huomaavinanikaan. En vaan enää jaksa sellaista. Jos on sanottavaa, niin sanoo suoraan, eikä laita mua arvaamaan. Ei sen puoleen, voihan olla, että teen tulkintavirheitä itsekin, mutta…no, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Sen vaan aistii siitä toisesta, että jotain olisi sanottavaa, muttei pysty sanomaan.

Sinkku se ainakin on. Moneen otteeseen se kyllä teki sen selväksi. Ja yksinäistä sillä on, sekään ei voinut jäädä huomaamatta. Jännä homma. Siinä se tyyppi, joka vielä vuosi sitten pystyi ohjailemaan mun elämääni mennen tullen, ei oikein herättänyt mitään tuntemuksia. Tai no mitään ja mitään. Kyllähän se vähän sellainen eksynyt ihminen siinä oli, teki mieli äidillisesti halata sitä, ja sanoa, että kyllä se siitä. Ei se nyt varsinaisesti mistään ollut pahoillaan, mutta kai mun piilevä Kiltti Tyttöni taas tunsi huonoa omaatuntoa siitä, etten enää osannut avoimesti ihailla ja palvoa sitä. Juuh, autoa pitäisi käydä pesettämässä hänen painepesurillaan. Ja minun lasagneani on kuulemma ollut ikävä (ei sentään minua!). Ehdotus tietenkin seurasi myös treffeille ensi viikolla. Lupasin varauksella….riippuu ihan miltä musta silloin tuntuu. Heti kun epäröin, se alkoi vetää sanojaan takaisin. - Niin no, tässä sitä nyt niin puhutaan ensi viikosta, mutta jos nyt ennen joulua nähdään, se sanoi. Plääh…ihan samanlainen, kuin aina ennenkin. Kaikki mikä on varmaa, on ihan taatusti epävarmaa. Mutta kattellaan nyt.

No sitten tapaus Suloinen tänään. Meinasin kirjaimellisesti tukehtua purkkaani, kun näin sen siellä neukkarissa istumassa. Teki mieli potkaista itseäni, koska en ollut ollenkaan muistanut, että Suloinen osallistuisi kyseiseen kokoukseen. Ja siten en tietenkään ollut mitenkään valmistautunut millään nokkelilla sutkautuksilla kohtaamiseen. No, ensijärkytyksestä toivuttuani käänsin taas “iloinen ja huoleton”-minä vaihteen päälle, huikkasin iloisesti moikat ja kyselin kuulumiset. Ja katosin äkkiä vessaan vetämään happea. Hyvin sainkin koottua itseni tuijoteltuani hetken peiliin ja vakuuttaessani itselleni, ettei pakeissa ole mitään noloa…… Mutta Suloinenpa olikin päättänyt itse ottaa ohjat käsiinsä, ja seurasi tekemisiäni, auttoi tietokoneen kanssa ja mitä kaikkea. Oli oikein yliystävällinen ja kiltti. Kai sillä oli huono omatunto, kun oli antanut mulle pakit, ja yritti nyt parhaansa mukaan sovittaa asiaa

N:stä ei edelleenkään pihaustakaan. Oikeastaan ihan hyvä näin, eivätpähän lähde taas villit kuvitelmat lentämään. Vaan nyt astelen hyvin tasaisella maalla N:n suhteen, olen kai alitajuisesti jo ymmärtänyt, ettei juttu ainakaan tässä vaiheessa etene mihinkään, enkä aio sitä edesauttaakaan. Hoitakoon N nyt ensin yhden jutun pakettiin, sittenhän mua ei pidättele mikään Mutta olis se nyt voinut jotenkin edes muistaa….toisaalta, mietinhän minäkin sitä päivin öin, enkä silti laittele sille viestejä (ainakaan selvin päin).

Huomenna on vielä vähän tiedossa tuskaa, kun näen ensimmäistä kertaa leirin jälkeen draaman aiheuttajan. Siinä nyt sinänsä mitään ongelmaa ole, mutta onhan se aina vähän jännittävä tilanne nähdä taas, miten toinen osapuoli suhtautuu. Ihan ok kuvittelisin, aikuisesta ihmisestä kuitenkin kyse.

Nyt öitä kaikille

Sain Sirenitan kommentista tuolla Roxyn blogissa herätteen ihmetellä tätä omien fiilisten vuoristorataa. Kun toisena hetkenä on Naantalin aurinko, Hangon keksi ja mitä kaikkee, sitten toisena on ihan maansa myynyt. Niinkuin nyt. Inhoan tätä luovuttaja-asennetta itsessäni. En mä ennen ole ollut tällainen. Tai no, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin ei mulla tässä ole mitään luovutettavaa, kun en ole oikein mitään vielä yrittänyt saavuttaakaan. Enkä haluakaan mitään, ainakaan tässä tilanteessa. Tai siis okei, haluanhan mä. Huomiota ja kenties seksiäkin. Joissain ihmisissä ne kemiat vaan vetää puoleensa, tai olkoon mitkä tahansa aurat tai yliluonnolliset sähkökentät. Mutta missään nimessä en halua mitään suhdetta, siis jos N:stä puhutaan. Eieiei, ei mulle kiitos miestä, jolla varmaan omalla tapaa on se elämän suunta hukassa.

Ongelmaksi siis muodostuu se, että kun sitä toista ihmistä näkee päivittäin, ja vielä sattuu pitämään sitä ihmistä hyvänä tyyppinä, niin sitten tiettyjen ainesosien edesauttamana sitä vaan antautuu sen viehätyksen ja viettiensä vietäväksi. Sitten rakennellaan taas sen jälkeen ties mitä pilvilinnoja, varsinkin kun viettipäämäärä sinällään jäi saavuttamatta . Niin, tulee sellainen olo, että mä HALUAN sen (tai sitä). Sitten kun kädet on tavallaan sidottu, ettet voi tehdä asian eteen yhtään mitään, niin turhautuu. Jossain vaiheessa toinen saattaa antaa jotain signaalia, mistä kenties ehkä voisi päätellä kiinnostusta olevan myös sillä suunnalla, niin johan taas pompsahtaa mielikuvitus valloilleen. Ja taas tullaan rytinällä alas, kun aika kuluu, eikä mitään tapahdu. 

Mutta joo. Mä siis kaipaan ehkä tosiaan huomiota, ja siksi nää tunteet menee vuoristorataa ylösalas. Kun saan huomiota, olen aivan myyty. Kun en, turhaudun. Paha dilemma. Varsinkin, kun kohteet, joilta sitä huomiota nimenomaisesti haluan osoittautuvat ihan aina tällaisiksi hankaliksi tapauksiksi.

N tarjosi hetkeksi sellaista, mitä en olekaan vähään aikaan kokenut. Mieletön tunne siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ehkä ihminen tarvitsee noita ohimeneviä hetkiä muistaakseen taas, mitä ehkä joskus voisi olla. Joka tapauksessa N pisti mun pääni taas pitkästä aikaa niin pyörälle, että siinä kalpenee parempikin vuoristorata. Ja miettikää sitä kuhinaa täällä tippaleipäaivoissa. Nyt se sano sitä, mitähän se tarkoitti? Vitsit, nyt se teki noin, se siis vihaa mua. Ai, ei vihaakaan, kun se kumminkin teki noin. Aaaargh! Eihän tollasta kukaan jaksa! Ainakaan joka päivä kahdeksaa tuntia. Sitten kun ei se kohde ole siinä nenän edessä analysoitavana, on pohdiskeltava menneitä, muisteltava miten superihanalta se tyyppi tuntui siinä ja siinä. Mitä se tokaisi siinä tilanteessa, ja miten makeesti se kosketti. Miten se lataus tuntui vatsanpohjassa.

Ja yhtäkkiä taas miettii, että vitut sitä kiinnosta mikään. Olin vaan hetken hupina siinä, kun kotona menee päin persettä.

Ja taas vaivun synkkyyteen. Laittas nyt ees viestin, niin voisin taas ottaa nousukiidon vuoristoradan huipulle.

Vittu, miks mä edes ajattelen sitä???