Hopeinen

Kyllä on luonto taas kauneimmillaan. Tänä aamuna töihin ajellessa en voinut muuta kuin haukkoa henkeä ihastellessani punakeltaisena loimuavia puita. Oli niin kirkasta, kuulasta ja kaunista. Tällaisina aamuina ei yksinkertaisesti voi kukaan olla huonolla tuulella.

Bileiden jälkimaininkeja on puitu töissä ahkerasti, ja monet mukavat naurut on saatu aikaiseksi. Onnistuneet olivat, ja siitä hiukkasen röyhistelen rintaani, kun kuitenkin jouduin ne käytännössä yksin järjestämään, vieläpä vastoin tahtoani.

N on ollut oikein erityisen mukava minulle. Ainakin se asia on hyvä, että viimeisetkin varautuneisuudet on karistettu ja välit ovat taas aidon rennot ja välittömät. Se tuntuu hyvälle.

Elämä tuntuu taas jotenkin asettuneen uomiinsa, ja voinkin sitten viettää seesteistä aurinkoista syksyä. Hiukan on toisenlaiset tunnelmat, kuin vuosi sitten tähän aikaan! Joten ehkäpä tässä taas oivallinen esimerkki siitä, että kipeistäkin asioista voi todella päästä yli, ja aika todella tekee tehtävänsä. Vaikkei se todellakaan silloin tuntunut siltä.

Parasta on ollut huomata se, että taas pystyy ihastumaan. Minähän ihastun varsin herkästi ihmisiin, yleensä heidän luonteenpiirteisiinsä enemmänkin kuin ulkonäköön. Eriasia on, kuinka ohimenevää se ihastus on, ja saako sieltä vastakaikua.

Pettymyksiä olen ehkä oppinut käsittelemään paremmin, varautumaan niihin olematta kuitenkaan pessimisti. Olen oppinut, ettei aina vaan saa sitä mitä haluaa, ei lähimainkaan. Mutta että siihen ei pidä jäädä jumiin, vaan on mentävä eteenpäin. Nurkan takana on huominen, ja katson avoimin mielin, mitä sillä on minulle annettavaa.

Luulen, että tällä hetkellä voisin sanoa olevani kutakuinkin onnellinen. Toki yksinäisiä hetkiä tulee. Ilman muuta kaipaan läheisyyttä ajoittain, ja kyllä, kaipaan myös elämänkumppania. Toisinaan on väsyttävää kantaa yksin koko vastuu itsestään, elämästään ja lapsestaan. Sillon tällöin kaipaa olkapäätä, joka tietää, ymmärtää ja tukee.

Mutta, pääpiirteittäin elämäni on radallaan, kippis sille!

hymy, joka sulattaa
sydämeni ikiroudasta

tuota hymyä en

Tuo on ehkä kauneinta, mitä kukaan on ikinä minulle sanonut. Olen vaikuttunut, todella. Harmi vain, etten tunne nimetöntä lähettäjää.

1. Hui: Sisko on parastaikaa synnytyssalissa. Eli mitä todennäköisimmin minusta tulee tänään täti. Pienen tuhisevan ihmisenalun täti. Rakastan sitä lasta jo valmiiksi, ja liikutuksen kyyneleet tulevat silmiin. Toivon sydämestäni, että kaikki menee hyvin ja että sekä äiti että lapsi suoriutuvat urakasta ilman dramatiikkaa. Laskettu aika olisi ollut vasta kahden viikon päästä, mutta siskolla todettiin raskausmyrkytys ja synnytys käynnistettiin. Iik!

2. Hui: Tapaan siis N:n tänään. Eilen viestiteltiin koko ilta, ja puhuttiin puhelimessakin siinä välissä. Jotain tässä nyt on ilmassa. Katsotaan miten käy. Toivottavasti ei samalla tavalla kuin näissä muissa viimeaikaisissa yrityksissä. Jännittää, ja vatsassa on perhosia. Eli ihan vilpittömin mielin en taida itsekään olla tässä liikkeellä. Mutta jäitä hattuun, Cherry! Silti….mitä jos…?

PIKAOPAS PAREMPAAN OLOON - JOKAISELLE NAISELLE
1.        BIKINIKUNTOON HETKESSÄ!
 Ota vaatteet pois. Pue bikinit päälle. Valmis.
2.        EROON MENNEISYYDEN PAINOLASTEISTA!
 Lopeta märehtimästä menneitä heti paikalla.
3.        VÄHENNÄ TYÖTAAKKAASI!
 Kieltäydy tekemästä enempää kuin pystyt. Piste.
4.        TEE MIEHESTÄSI UNELMIESI MIES!
 No hei, pientä rajaa. Ei tule onnistumaan, lopeta yrittäminen.
5.        NÄIN SAAN PAREMPAA PALKKAA!
 Mene pomon puheille ja pyydä lisää liksaa.

 

UUTTA KEVÄÄSEEN:

 

·      HIUKSET: Osta marketista vaalennusväri ja pidä sitä liian vähän aikaa päässäsi. Saat kivan keväänkeltaisen hiussävyn.

·      VAATTEET: Leikkaa farkkujen lahkeesta 20 senttiä pois. Tadaa, kevätcaprit!

·      SISUSTUS: Pese ikkunat. Paitsi jos et jaksa, niin älä pese.

·      RUOKA: Keväällä on ihana ostaa parsaa. Parsanippu säilyy jääkaapissa pari viikkoa ja sitten sen voi kätevästi laittaa biojätteeseen.

·      MEIKIT: Tänä keväänä muotia ovat kirkkaat värit. Niin kuin viime keväänä. Ja sitä edellisenä. Se viisi vuotta vanha oranssi luomiväri on siis ihan hyvä.

Näin helppoa se on, eikö?

Ihanaa oloa uudistuneelle minällesi!

Niin, olen tutkiskellut itseäni tänään melko tarkasti, ja pyrkinyt tulkitsemaan omia tuntemuksiani. Löydökset ovat melko hämmentäviä, ja mietinkin, että mihin vaiheeseen tätä eroprosessia tällainen kuuluu. Vai voisinko oikeasti olla jo niin pitkällä tässä, että siitä syystä mieleni valtaavat vallan toisenlaiset aatokset kuin vielä kuukausi sitten? Olenko kenties työstänyt tätä eroa niin kauan, että kun parin kuukauden takainen episodi toteutui, sain viimein riuhtaistua itseni irti K:sta.

Tänään nimittäin yritin kuvitella mielessäni tilannetta, jossa törmäisimme K:n kanssa yllättäen. Vaikkapa baarissa, ja pienessä siiderissä. Tällöin usein itse ainakin olen paljon avoimempi ja rohkeampi tekemisissäni. Syöksyisinkö suin päin K:n kaulaan ja kailottaisin ikävääni? Selittelisinkö asioita ja rukoilisinko anteeksiantoa? Tai entäpä jos K yllättäen kertoisi olevansa pahoillaan, ja haluavansa vielä sittenkin antaa mahdollisuuden  meille kahdelle? Meille ja sille tunteelle, joka oli joskus jotain niin erityistä? Vastaus kaikkin kysymyksiin oli “Ei” ja “En”. En todella pystynyt enää näkemään meitä kahta minään. Mietin K:n ilmettä ja silmiä, eikä vatsassa enää kouraissut ilkeästi. Naurahdin vain itsekseni, että mikä niissä sittenkään oli niin ihmeellistä? Jollain lailla kaiken tuon toteamisesta tuli hirmuisen haikea olo. Ikään kuin surin sitä, etten enää surrut K:ta. Olin pahoillani siitä, että K ei enää ollutkaan niin erityinen. Outoa. Mutta kaiketi, kun sitä on viimeiset kolme vuotta näitä samoja asioita pyörittänyt jos jonkunlaisista kulmista ees taas mielessään, on kai vaikeaa päästää irti. Siis päästää irti surusta ja ikävästä. Mieli reagoi kaikenlaiseen muutokseen, vaikkakin lopputulema olisikin positiivinen.

Joudun toki tässä vielä puntaroimaan ajatuksiani tarkemmin, mutta näin ensireaktiona luulen selvinneeni. Luulen, että olen nyt oikeasti päässyt yli K:sta. Ainakin tämän päivän osalta Toki tilanne saattaa ollakin täysin toinen, jos tiet vielä joskus kohtaavat. Haavat on vielä tuoreita, ja pikku raapaisu saa ne vuotamaan kuiviin, joten pitää olla varovainen.

Luulen, että en olisi jaksanut innostua Suloisestakaan yhtään, jos vielä olisin kovin kiinni K:ssa. Ja tämä nyt on ihan mahdotonta, kun se Suloinen tuntuu nyt muuttuvan Todella Suloiseksi. Sain nimittäin kunnian vielä tänään piipahtaa miehen juttusilla, ja ah sitä tunnetta. Vähän mua huvitti, kun arvaan ettei sillä ole pienintä aavistustakaan mitä mäkin siitä mietin. Se on kuitenkin hiukan sellainen ujonoloinen, oikea pohjalainen mies Mutta salapoliisityön tuloksena selvisi kuitenkin, että tiettävästi S ei seurustele (tieto ei ollut tosin varma), on 33-vuotias ja horoskoopiltaan Vaaka. Ja inhoaa pukuja. Tavallaan tämä tuntuu tosi kivalta, mutta tavallaan tosi kamalaa, kun ei yhtään tiedä mitä tässä tekisi. Mä kun en pitkään jaksa ketään kaukaa ihaillakaan. Ja kuukausi on törkeän pitkä aika odottaa tässä tapauksessa, varsinkin kun ei ole takeita, tuleeko silloinkaan mitään tilaisuutta jutella lähemmin . Että sellaista täällä!

Oolrait, projekti Suloisen kanssa on ohi. Ja juu, ihan viehättävä se on vieläkin, ja pisteet parani tänään. Mulla on joku käsittämätön tarve tietää miltä ihmiset tuoksuu/haisee. Ihan pokkana kun ei kehtaa ketään mennä haistelemaan, niin pitää vaivihkaa ujuttautua sellaiseen tilanteeseen, että voi ohimennen huomaamattomasti niiskutella. Suloisen kanssa ei tarvinnutkaan edes järjestää “haistelutilaisuutta”, koska homma selvisi ihan vahingossa. Käveli siitä minun ohitseni jotain asiaansa toimittamaan, ja minä tietenkin sieraimet auki imin sisääni ne miljoona molekyyliä, jotka S jätti jälkeensä. Ihana, suihkunraikas ja miellyttävä- sellainen puhdas tuoksu. Ei mikään kauhea parfyymi, vaan puhtaus. Ja se on meikäläisen silmissä niin iso bonus, ettei moni uskoisi Mä en tiedä mistä tää outous juontaa juurensa, mutta se on mulle iso juttu. Eka poikaystävä haisi aina ihan hirveälle. Hien ja ties minkä muun sekoitus, joka sai mut suhteen loppuaikoina voimaan fyysisesti pahoin. Ja huom, mies haisi hielle, vaikka olisi kävellyt suoraan suihkusta eteeni. K:n kanssa aikoinaan tuli paniikki, kun ensimmäisiä hitaita tanssimme yhdessä. Jostain levisi aivan karmea hienhaju, ja menin ihan lukkoon koko tanssissa, koska en päässyt perille, tuliko se haju K:sta. No arvattekin varmaan, että ei tullut Onneksi. Tai onnettomuudeksi. Miten sen nyt sitten tässä tilanteessa enää ottaa.

Joten S on siltäkin osin voittanut luottamukseni. Tänään oli oikein mukava päivä taas, ja ihan oikeasti  se mies on hauska. Tosin ei yhtään huomaavainen, noin niinkuin perusluonteeltaan. Siitä pikku miinus. Mutta ei kai sen tarviikaan, kun ei tiedä mun ajatuksista mitään Enkä mä ajatellut sille ihan heti kertoakaan. Katellaan rauhassa, mihin tää kehittyy tästä meikäläisen tippaleipäaivoissa. Voi olla, että heppu unohtuu about huomenna, kun pääsen taas takaisin omaan työpisteeseeni.

***

Nostan itselleni hattua. En siis mennyt koskaan siihen palaveriin K:n kanssa. Vaikka olivat palaveria vielä siirtäneetkin. Meinasin jäädä nalkkiin, kun viimeksi tänään vielä laitoin eräälle osapuolelle viestiä, että olen ainakin kolmeen asti kiinni muissa tehtävissä, ja ettei varmastikaan sen jälkeen enää kannata tulla (palis alkoi klo 14 alkuperäisen aikataulun mukaan). No kolleega siihen, että ehdit hyvin, että siirsivät aloituksen kolmeen….voi kettu, mä ajattelin. Mutta sitten tein vaan tyynesti niin, että sanoin tulevani jos ehdin, ja kappas….en sitten ehtinyt :). Olinpas näppärä.

Mutta, minulle se oli iso juttu. Ensimmäistä kertaa mä olen pystynyt kieltäytymään tapaamasta K:ta. Olkoonkin, että kyseessä oli vain työhön liittyvä kokous, mutta siitä huolimatta olen astunut helkkarin korkean kynnyksen yli. Ja olo on mitä parhain siltä osin. Okei, hiukan (siis ihan hiukan) kiinnostaisi kyllä nähdä K:ta, ja vaikka rupatella niitä näitä. Muttei aika ole sille valmis.

Meinasi vielä tuo horoskooppikin tehdä mulle tepposet tänään:

Vanha rakkautesi olekaan ruosteessa. Romantiikka puhkeaa kukkaan, kun annat sille vain mahdollisuuden.

No en antanut mahdollisuutta Aamen

Aika monta hymiötä, mutta olkoon……

Jopas oli mukavia yllätyksiä täällä blogimaailmassa varattu iltaan . Olen ollutkin koko päivän ihan maassa, enkä oikein ole saanut kommenttejakaan kirjoitettua. Mutta tämä piristi todella, ja toikin mukavan päätöksen viikonlopulle. Kiitokset siitä Anikselle ja Haahikselle!!!

Säännöthän menevät siis seuraavasti:

“Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilöille, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät olostasi Blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja.”

Ja viesti lähtee eteenpäin (tai takaisinpäin ) vakiotsemppareille ja annanpa yhden ihan vaan kommentoijallekin, jolla ei omaa blogia ole, mutta jonka kommentit ja mielipiteet ovat auttaneet mahdottoman paljon. Kertauksen vuoksi säännöt tulevat tässä:

Eli nöyrimmät kiitokseni ja kauneimmat kukkaset jaan seuraaville:

• Anis
• Sade
• Voimissain
• Dulchinea
• Sirenita
• Haahis
• Dolce
• Jojo
• Roxy
• Syksy

Kiitos tuestanne ja tsempeistänne näissä mielen myllerryksissä. Maailma olisi paljon köyhempi paikka ilman teitä, rakkaat ystävät