Oikeat vastaukset
Torstai-illan lottoarvonnassa tuli seuraavat vastaukset;
c
a
a (tämä on oikeastaan semi-a, en oikein ottanut selvää parista jutusta..ne voisi myös käsittää ns. pokailuna)
Tulipas sitten taas reviteltyä oikein kunnolla. Kolmeen astihan se hujahti aamuyöstä, ennen kuin pääsin kömpimään sänkyyn. Aamulla sitten kello herättämässä seitsemältä, ja työkaveri hakemassa töihin puoli tuntia myöhemmin.
Taisin olla vielä hiukan huppelissa vielä aamullakin, ja vasta tuossa puolen päivän tietämillä alkoi tulla se sellainen epämiellyttävä “silmäni katsovat, mutta eivät näe”-fiilis. Ja ne pahoinvointikohtaukset…yöks!
Mutta ilta oli mukava, jopa ihan hauska, vaikka päädyttiinkin (taas) traktoribaariin, mikä ei todellakaan ole mun favorite-listalla.
Erään työkaverin (N:n esimiehen) kanssa käytiinkin sitten kiinnostava keskustelu, kuinkas muuten kuin N:stä.
- Se diggaa susta tosi paljon, kai sä tiiät, työkaveri sanoo.
- No joo, niinku te kaikki, mä vastaan. (jotenkin aina yritän pistää läskiksi jos keskustelunaihe on poissa mun mukavuusalueelta)
- Mut sun kannattaa olla kumminki varovainen, mitä kaikkee sä sille juttelet ja vittuilet.
- Siis mitä helvettiä?, mä ihmettelen.
- Niin, se oli vähän ottanut itteensä sun yhdestä kommentista tässä joku aika sitten, valottaa työkaveri.
Tuosta sitten alkoi tiukkasanainen keskustelu, jonka päätteeksi pidin N:ää (joka ei siis itse ollut paikalla) munattomana luuseripaskana, jolla ei sen vertaa ole pokkaa, että tulis mulle itselleni sanomaan, jos jossain kohtaa on huumorinkukka puhjennut vähän liian runsaaseen kukkaan. Ihan kihisin raivosta ja mun teki mieli siltä istumalta soittaa N:lle ja kertoa mitä mieltä mä olen siitä. Mutta en tietenkään soittanut, mutta päätin, että selvitän asian sitten, kun olen selvin päin, ja mielellään kasvotusten töissä.
N sitten heti aamusta olikin siinä kiehnäämässä, kyseli illan kulusta ja minä puolestani kiemurtelin tuolillani, ja paloin halusta päästä kysymään tätä asiaa suoraan N:ltä.
Se moneen otteeseen naureskeli minulle ja varmastikin melko surkealle ulkomuodolleni. Ja huulilleni nousi yhtä monta kertaa mitä mainioimpia letkautuksia ja sutkautuksia, mutta pakotin itseni nielemään ne kaikki, ennen kuin saisin selvyyden, että mikä mies se oikein on. Joku todella huumorintajuton paska (enkä voinut uskoa, että olin taas niin pieleen muka jonkun tulkinnut) tai sitten asiassa on iso, iso väärinkäsitys.
Töissä kuitenkin olo kehnoni sen verran, että lähdin tosiaan kotiin, ja nukuinkin taas melkein koko illan. Huomasin sitten, että N oli linjoilla FB:ssä, niin päätin sitten kysäistä asiaa.
Onneksi näyttäisi siltä, että tuo N:n esimies on vähän suurennellut asioita tai ainakin esittänyt ne vähän liian voimakkaasti minulle. N sitten soitti, ja reilu tunti taas selviteltiin tätä asiaa puhelimessa. N sitten jossain vaiheessa sanoi, että “Cherry, mä olen kyllä vähän pettynyt, että sä edes epäilit musta sellaista”. Sanoinkin, että en mä ole missään vaiheessa epäillyt, ja että en kai sitä vitsiä viljelisi koko ajan (mitä se tekee itsekin), jos kuvittelisin, että se on mulle kauhean loukkaantunut jostain. Mutta silti mulle tuli vähän huono omatunto tuosta lausahduksesta),
Vaikea juttu selittää näin kirjoitettuna, mutta lopputuloksena on kuitenkin rauha ja aselepo, joten kaikki hyvin valtakunnassa.
Tästä tuli ehkä sekavin postaus ikinä, mistä kukaan ei kyllä tajua mitään, kun en meinaa itsekään. Mutta en jaksa korjata, yritän vaikka huomenna selvittää illan kulkua tarkemmin

Kyllä mä ainakin luulen tajunneeni muutakin kuin sen, että kohdalleni sattui ‘tämä arpa ei voita’…
Ainakin sen, että Valtakunnassa kaikki hyvin. Hyvä niin ja kiva, että oli kivaa!
Comment stansta — 22.11.2008 @ 5.34
Pahus, mä en kerinny arvontaan edes mukaan
N:n esimíehen (melkein perätön) kommentti on jännä, onkos sulla yks ihailija lisää…
Comment dolce — 22.11.2008 @ 20.28
Mäkin myöhästyin
Ja joo, sama tuli mieleen kuin Dolcellakin, perin outo oli tuo N:n esimiehen kommentti..
Comment pimpelipom — 22.11.2008 @ 23.03
Kiitokset kommenteista
En mä nyt jaksa uskoa, että tuo N:n esimies nyt ihastunut olisi….vaikka mistäs noita ikinä tietää.
Comment unessani — 24.11.2008 @ 10.01