Hopeinen

Upee mies se Gerard Butler! Miten mä en ole muka koskaan aikaisemmin nähnyt/huomannut sitä missään? Katsoin leffan P.S. I love you, ja olen myyty. Ok, leffakin oli ihan hyvä, mutta se Gerry. Aijai, ihanuutta!

 Mutta se siitä. Muutoin olenkin taas ollut onnettaren epäsuosiossa oikein tosissaan. Autoni nimittäin otti ja hajosi, ja hajosikin siihen malliin, ettei sitä taideta ihan pikkurahalla korjata. Voi paska, ei voi muuta sanoa. Eli olen nyt sitten aivan kädetön ja jalaton ilman autoa…vai pitäisikö vaan sanoa autoton? Joka tapauksessa elämäni hankaloituu ihan suunnattomasti, joten joku nopea tekohengitys on tarpeen nyt. Miten se voikin hajota juuri nyt? Tällä viikolla on pojalla treeniä melkein joka päivä, lisäksi itsellä kisat sen kuin lähestyy. No, on sitä ennenkin kisattu treenaamattomalla koiralla…. Sitten pojalla on turnaus viikonloppuna, sinnekin matkaa tulee vajaa 50 km. Ihan kiva lähteä busseilla ja junilla raahaamaan varustekasseja sun muita. Ai saakeli, että harmittaa.

No, yritän keksiä jotain. Uuttakaan ei olis varaa ostaa, eikä nuo vastikään hankitut sakotkaan juuri helpota jo valmiiksi kuralla olevaa talouttani. Pliis, lottovoitto mulle nyt. Tai edes pari tonnia ylimääräistä, olisin oikein tyytyväinen siihenkin.

Miesrintamalta ei oikein mitään uutta, eikä ole tarviskaan. Erään hepun kanssa olin luvannut mennä treffeille tänään, mutta siirsin senkin vitutuspäissäni perjantaille. Samalla tajusin, että hemmetti, perjantainahan mulla on ne firman bileet, en mä silloin halua mihinkään sokkotreffeille mennä! Varsinkin, kun puhuin hepun kanssa puhelimessa, se kuulosti kyllä niin kummalliselta, että hohhoijjaa. Tekstarit sillä on ihan normaalit, mutta se puhuu jotenkin…omituisesti. Olen kyllä tehnyt vähän salapoliisityötä, ja se nyt ulkoisin puittein vaikuttaisi ihan normaalilta. On hyvä duuni ja suht kallis auto (oikeesti, se ei merkkaa mulle muuta, kuin että ihminen on kutakuinkin omavarainen. Tai no, ei se tarkota edes sitä. Sekavaa. Joka tapauksessa tää tyyppi on sellanen, jonka kans on yritetty jo parin vuoden ajan treffata, mutta aina mä olen jotenkin onnistunut perumaan ne. Äh, en mä tiedä. Mua ei kyllä huvita treffata ketään. Paitsi jonkun, joka välttämättä haluaa ostaa mulle uuden auton

- Pitäis keksiä joku hyvä ja tasokas ravintola lauantaiks, N sanoo.

- Siis ruokaravintola?, minä kysyn takaisin.

- Joo, sellainen rauhallinen.

- Pitääkö sun tehdä vaikutus johonkin ihmiseen sillä paikalla?

- No eipä oikeestaan, emännän kanssa ollaan menossa syömään.

- Jaa, no sitten sun kannattaa keskittyä tekemään vaikutus omalla itselläsi. Siis jos haluat.

- No niin, en mä nyt tiedä mitä mä haluan.

Yllä siis minun ja N:n vuoropuhelu töissä tänään. On se reppana vaan niin kiinni siinä avokissaan vielä. Ja nyt sitten ovat kai menossa syömään yhdessä. Hyvä, että se oli kuitenkin “vaan” avovaimo, jonka se vie syömään. Olisin pissinyt housuuni kateudesta, jos se olisi ollut joku muu. En mä tiedä, mä jotenkin olin ihan onnessani sen puolesta. Kai mä olen jotenkin alitajuisesti koko ajan tiedostanutkin, että se on niin pahoillaan tästä niiden tilanteesta, että turha mun on yrittää siinä välissä mitään dramaattista juonenkäännettä saada aikaiseksi. Suosittelin siis N:lle muutamia hyväksikokemiani ruokapaikkoja Helsingissä. Ja toivon sydämestäni, että heidän kohdallaan ei ole kysymys Viimeisestä Ehtoollisesta, vaan että saisivat viimein selvyyden suhteeseensa. Täytyy olla aika raastava tilanne molemmille osapuolille. Ollaan, muttei kuitenkaan olla. Ja takana kuitenkin pitkä yhteinen historia. Tsemppiä siis heille.

Tuolla silmukan kiristymisellä viittaan työelämään. Tän täytyy taas olla jotain mr. Murphyn kiusantekoa, tai jotain kohtalon oikuttelua. Joka tapauksessa pomo kutsui minut ja N:n tänään huoneeseensa. Eräs toimi työpaikassamme jäi tyhjäksi, kun sitä hoitanut henkilö lähti uusiin haasteisiin työpaikan ulkopuolelle. Uutta ihmistä ei palkata, vaan työt jaetaan. Aivan oikein, minun ja N:n kesken. Tämä tietää sitä, että jatkossa teemme kahden käyntejä maakunnissa sijaitseviin toimipisteisiimme, joudumme yhteisille koulutusmatkoille, ja muiltakin osin tekemään hyvin, hyvin paljon töitä keskenämme. Kyllä täytyy sanoa, että siinä meikäläistä sitten koitellaan oikein urakalla. Tavallaan olen oikein iloinen asiasta, siis muutenkin kuin vain N:n osallisuudesta siihen. Pidän työn sisällöstä ja se sopii hyvin yhteen myös siihen, mitä tänä päivänäkin jo teen. Silti pohdin, että käyköhän tässä minulle köpelösti? Jos vaikka tämä ns. pintaihastumiseni N:ään vaan syvenee, mitä enemmän olemme tekemisissä? Miten sitä voi kukaan tai mikään estää? Tai voihan käydä niin, että kun toisen kanssa joutuu tekemään täydet päivät töitä ilman hengähdystaukoja, niin se viehätys katoaa, ja voidaan taas palata “ruotuun”, ja takaisin vain hyviksi työkavereiksi.

Mene ja tiedä, mutta tällaista yllätysmomenttia en varsinaisesti olisi nyt kaivannut…

Kauhean paha mieli. Eilisissä treeneissä menehtyi ystävän koira tapaturmaisesti. Jotenkin voimaton ja lohduton olo. Olkoonkin, että kyseessä on “vain” koira, silti itkettää.

Eläimen avuttomuutta ja taistelua elämästä on jotenkin niin surullista katsoa, kun ei itse voi tehdä asialle mitään. Miettii, että olisiko sittenkin voinut auttaa. Mutta ei siinä olisi mitään voinut tehdä.

Olen surullinen .

Exä,

tajuatkohan yhtään, millainen täysi paska olet omalle lapsellesi. Tiedoksesi, että lapsesi sanoi tänään, ettei enää edes ikävöi sinua. Lapsen sanoin: En mä enää hirveesti edes ajattele iskää, mä oon erottunut siitä. Liikutuin, tippa tuli silmään. Ymmärrätkö, senkin sika, minkälaisen kultakimpaleen elämä sinulle antoi? Ja sinä kusipää hylkäät sen.

Vihaan sinua. Nyt, aina, ikuisesti.

Cherry

*******************************************************************************

Rakas K,

long time no see. Enpä ole ajatellut sinuakaan enää liiemmin viime aikoina. Sen verran viestejä vaihdellaan, että tiedetään suurinpiirtein toistemme menemiset. Jotenkin mun mielestä hassua. Koska kumpaakaan ei taida enää ihan oikeasti kiinnostaa? Minua ei ainakaan. Sä jotenkin menit pois mun elämästä, ei millään pahalla. Kultainen ihminen olet, pidän kyllä sinusta valtavasti edelleen. Mutta kiitän kuitenkin Luojaa siitä, että meistä ei koskaan tullut paria. Sama aurinko, kaksi eri maailmaa. Muistatko, kun sanottiin noin jo silloin ennen, kun molemmat luulimme, että rakkautemme voimalla yhdistäisimme ne. No, se oli silloin, ja nyt on nyt. Teit isoja viiltoja sydämeeni, et varmasti arvaakaan miten suuria. Rakastin, petyin ja menetin. Mutta sellaista on elämä, niin ne sanoo. Me tapaamme vielä, joten näkemisiin!

Rakkaudella Cherry

*********************************************************************************

Rakas N,

Sinusta en ota selvää. Jotenkin kiehdot minua, jollain salaperäisellä tavalla. En oikein löydä mitään muuta yksittäistä tekijää, kuin huulesi. Sinulla on tapana mutristaa niitä suloisesti, kun oikein mietit jotain asiaa. Voisitkohan mitenkään lopettaa sen tekemisen työpaikalla, olen nimittäin seota joka kerta, kun teet niin. Viimeksi tänään, kun kutsuit minut kahdestaan neuvotteluhuoneeseen, mietin millaista olisi rakastella kanssasi. Uskon, että nauttisimme toisistamme. Ollaanhan me tässä FB:n kautta silloin tällöin vaihdettu muutamia sanoja iltaisinkin, mutta jotenkin aistin sinusta, ettet ehkä sittenkään ole yhtälailla kiinnostunut minusta, kuin minä sinusta. Toisaalta, ajoittain sanot ja teet asioita, jotka normaalisti tulkitsisin ilman muuta ihastuksenosoituksiksi. Mutta en sinun tapauksessasi. Vai yritätköhän hiukan tehdä minua mustasukkaiseksi? Sen verran eriskummallisia eiliset juttusi olivat. Jännitän vähän ensi viikon perjantaita. Silloin ollaan taas samassa paikassa nautiskelemassa alkoholijuomia. Mitenköhän onnistun pysyttelemään erossa sinusta? Niin, etten nolaa itseäni, sekä sinua muiden ihanien työkaveriemme silmien edessä. Tai miten kestän sen, jos alatkin flirttailemaan muille? Teen usein sitä itsekin, yritän vain sillä saada sinun huomiosi? Ymmärräthän? Ymmärräthän myös, että ne muut vain liioittelee asioita. Usko minua tässä, pliis.

Huomenna nähdään, kauniita unia.

Rakkaudella, Cherry

********************************************************************************

Rakas Jii,

Kiitos viimeisestä. Pienen morkkiksen jälkeen voin todeta, että sain kuitenkin taas pitkästä aikaa tuntea itseni naiseksi, halutuksi sellaiseksi.

Töissä nähdään.

Rakkaudella Cherry

Johan tässä onkin pitkä tovi vierähtänyt, ettei ole oikein tosissaan ottanut pannuun mikään. Nyt sen sijaan on oikein kunnon alavireisyys päällä, saamaton tunne ja ihan voimaton olo. Jopa työkaverit kyselee, että mikä on. Paha vastata. En osaa oikein sanoa, mikä on. Sellainen yleispätevä kaikkeen kohdistuva vitutus. Ehkä jonkinlaista reissukrapulaa tai jotain. Juuri sellainen olo, että tarviis jonkun nyt, jonka syliin voisi mennä, ja joka veisi kaiken pahan pois. Joku joka sanois, että mä rakastan sua.

Masentaa, ketuttaa, vituttaa. Taidan lähteä pitkälle lenkille töiden jälkeen. Ehkäpä se taas siitä.

Valtion laskuopilla. Ai saatana, että ottaa pannuun. Vittu, että vituttaa. Onneks ei sentään lähteny kortti. Toisaalta, mä olen niin hyvä tulonlähde valtiolla, ettei niiden kannattais ottaa korttia pois.

Täällä siis ollaan, ehjänä ja hengissä takaisin Suomessa. Tuo ehjänä ja hengissä ei ole ollenkaan liioiteltua, sillä kaikenlaista sitä voi sattua, kun tuolla maailmalla liikkuu.

Reissu alkoi suunnitellusti. Suunnitelmiin tosin tuli ensimmäinen muutos jo Frankfurtin lentokentällä, jossa kävi ilmi, että varaamaamme auto oli aivan liian pieni. Tai auto oli iso ja mahtava jenkki, mutta tavaratila oli surkea. Eli auto vaihtoon, ja satanen taas sileäksi. Vaihdossa saimmekin sitten oikein pikkubussin, kahdeksanpaikkaisen, jossa mahduttiin matkustamaan mukavasti ja väljästi.

Alkuun kierreltiin vähän shoppailemassa Frankfurtissa, ja taas kerran saatiin todeta, että vaikka ulkomailla ollaankin, on meitä suomea puhuvia kuitenkin ympärillä melko paljon . Niinpä, kun päädyimme ensimmäiseen putiikkiin, joka vastaan tuli, ja joka oli siis käytettyjen tavaroiden myymälä, saimme ensimmäisen muistutuksen asiasta. Sanoin oikein kovaan ääneen, että “miten me onnistutaan ensimmäisenä eksymään tällaiseen haisevaan ja varmasti kirppuja kuhisevaan pimeään koppiin”, niin myyjä vastasi minulle selvällä suomenkielellä, että “ei täällä pitäisi kirppuja olla”. Voi nolotus, kuolemus, hävetys ja kaikki yhteensä. Oli ihan pakko ostaa sieltä yksi paita 2:lla eurolla, niin paljon nolotti Toinen vastaava episodi sattui paluumatkalla lentokentällä, kun kaksi nunnaa käveli ohitsemme. Taas suorastaan HUUSIN kavereille, että “onkohan noilla pikkarit tuolla kaapujen alla, kun munkeillakaan ei kerran ole”. Nunnat eivät sanoneet mitään, mutta kun odottelimme hissejä, tuli toinen nunnista ystävällisesti sanomaan, että “lähtöaula on sitten toisessa kerroksessa”. Voi hemmetin kuustoista!!! Olin taas valmis katoamaan maailmankartalta ja panikoin koko ajan, että joudun vielä samaan koneeseen heidän viereen istumaan. Mutta ei sentään.

Pääsimme paikalle Kasseliin, joka siis oli määränpäämme. Majoitus oli vain hiukan jotain muuta, kuin odotimme….kyseessä oli yhteismajoitus kolmen muun vakioasukkaan kanssa, me kun olimme luulleet, että koko asunto olisi meidän käytössämme. No, ei siinä mitään. Päätimme olla kuin kotonamme, toki muut huomioiden. Meillä sentään oli keittiöt ja parvekkeet käytössämme, toisin kuin kavereillamme, joilla huoneistossa oli pelkät sängyt. No, opimmepa ainakin, ettei aina kaikkeen ole luottamista. Netistä tämäkin majoitus bongattiin, ja totesimme, että kai tämä majoitus nyt oli sitten parasta mitä pikkurahalla Saksassa saa.

Juuh. Perjantaina tulikin sitten otettua tehokas nollaus illalla. Johtuen siitä, että yksinkertaisesti olut ja viini on halvempaa, kuin esim. vesi tai limu. Sairasta, mutta samalla ah, niin ihanaa Myös kisoissa oli tavallaan kiva havaita, miten jossain maassa vielä on voimissaan sellainen vapaan kasvatuksen kulttuuri. Tarkoitan siis, että stadionin katsomossa sai tupakoida (tietenkin inhottavaa ei tupakoitsijoille, mutta silti!), sai tuoda omia juomia, ja jopa ulkopuolella olevan baarin terassilta sai lasiset oluttuopit ottaa katsomoon mukaan. Joten mikäs siinä oli istuskellessa ja katsellessa huikeita suorituksia kentällä.

Biletysilta meni suht kohtuullisesti omalta osaltani, mutta kavereilla ei tainnut olla ihan niin hauskaa. Eräs henkilö seurueestamme nimittäin oli sen verran päihtynyt, että katsottiin parhaaksi saatella hänet majapaikkaamme. Toinen kaveri puolestaan lähti saattamaan häntä. No, sen 500 metrin kävelymatkaan he saivat käytettyä n. 2 tuntia aikaa, joutuivat melkein narkkareiden pahoinpitelemiksi, jäivät ratikan alle ja muuta mukavaa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin…tosin tuon kuultuani olisin voinut kuvitella olevani sen verran järkevä, että olisin valinnut vaikkapa taksin lähtiessäni kotiin. Mutta minä viinin ja oluen aikaansaamalla kaikkivoipuudellani kuitenkin kävelin yksin, lähes autiossa kaupungissa tuon matkan “kotiin”. Huh, puistattaa näin jälkikäteen, mutta silloin ei kyllä pelottanut yhtään

Mitään miesjuttuja ei reissuun mahtunut (koska flirttailuja ei nyt lasketa), ja hyvä niin. Vähän rauhoittumista sillä rintamalla.

Töihin tulin sitten tänään vähän myöhässä, ja jouduin N:n taholta kyllä aikamoiseen kuulusteluun. Se on jännä, miten se osaa verhota ne kysymykset sellaisiksi huolettomiksi ja viattomiksi, mutta kuitenkin ne tuntuu melko intiimeiltä. Toinen työkaveri oikein huomautti sille tänään, että kyselee melko henkilökohtaisia kysymyksiä. No, ei siinä mitään, minähän kyllä vastailen, sen minkä haluan vastata.

Joka tapauksessa reissu on nyt takanapäin, ja oli kyllä oikein onnistunut (joko aika kultasi muistot??). Pientä vastoinkäymistä nyt on aina tiedossa, kun näille omatoimimatkoille lähdetään, muttei mitään sellaista, mikä olisi onnistunut pilaamaan hauskan meiningin ja rennon tunnelman.

Deutschland, Deutschland, über alles!

Melko rajallista mun saksankielentaitoni. No, osaan sentään auttavasti jotain sanoja sieltä täältä ;) 

Ja taas saa aloittaa sen pahimman, eli pakkaamisen. Teen sen taas varmaan viimetingassa, eli joskus puolen yön jälkeen, kun aamulla ennen viittä pitäisi olla jo hereillä.

Mutta ihanaa lähteä ihan kunnolla reissaamaan. Kyseessä siis kavereiden kesken buukattu omatoimimatka, jossa tarkoitus on rentoutua, pitää hauskaa ja nauttia elämästä. Reissu on buukattu jo yli puoli vuotta sitten, ja niin vaan voi taas todeta, että kyllä toi aika menee niin siivillä, että hämmästyttää taas. Nytkö me jo ollaan lähdössä?

Mutta joo, blogi vaikenee taas hetkeksi. Tosin, nyt kun olen jotakuinkin päässyt yli N:n aiheuttamsta ihastusstressistä, niin enpä tiedä onko tässä nyt niin hirveästi taas mitään asiaa kirjoitettavana. Mutta reissuraportin ainakin kirjoitan!

Joten heippa, ja antoisaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille! 

hymy, joka sulattaa
sydämeni ikiroudasta

tuota hymyä en

Tuo on ehkä kauneinta, mitä kukaan on ikinä minulle sanonut. Olen vaikuttunut, todella. Harmi vain, etten tunne nimetöntä lähettäjää.

Vahvistaa säännön. Ostin ekaa kertaa elämässäni valkoiset saappaat. Ne ovat minusta ihanat! Toivottavasti myös tulen käyttämään niitä, etteivät jää kaapin nurkkaa koristamaan!