14.8.2008

Tahdonvoimaa

Aihe: N, Yleinen — unessani @ 14:20

Sillä näköjään pääsee yllättävän pitkälle. Aina sen kanssa ei tule toimeen, ainakaan jos puhutaan laihduttamisesta. Mutta näissä tunneasioissa siinä pystyy selkeästi kehittymään. Tämä minun “hetimullekaikkitännenyt”-asenne on muutaman kerran osoittautunut erittäin vääräksi. Tai no, vääräksi ja vääräksi, mutta joskus hetken pysähtyminen ja ajatteleminen on hedelmällisempää.

Eli tahdonvoimalla on päästy tähänkin päivään. En ole alkanut vatvomaan ja vaatimaan N:ää tilille tietyistä asioista, enkä ole myöskään lähettänyt mitään epämääräisiä tekstiviestejä. Kerrankin olen onnistunut välttämään sen. Siitä kukkasia minulle :) .

Selkeästi jo eilen, ja vielä tänäänkin ilmapiiri on ollut jo paljon rennompi. Sellainen entisenlainen. Miellyttäviä, huomaamattomia juttuja. En edes mennyt paniikkiin, vaikka jäimme N:n kanssa hetkeksi kahden samaan tilaan. Myös N on vapautuneempi. Naureskelee, ja kettuilee vanhaan malliin. Oikein kiva. Ja puheet jopa sivuavat tietyiltä osin jotain yöllä keskustelemaamme, ehkä vahingossa, muttei se ainakaan välttele niitä aiheita.

Ehkäpä tämä minun ns. tahdonvoimani ja ruodussa pysymiseni on edesauttanut sitä, ettei N:n ainakaan tarvitse pelätä, että minä alkaisin hankalaksi. Siihen nyt ei olisi muutenkaan aihetta, mutta aina ei voi tietää, mitä miehen päässä liikkuu.

Vielä huominen, sitten on loma. N:llä, mutta myös minulla. Henkinen loma :)

5 kommenttia »

  1. Hyvä kun tilanne alkaa rauhoittumaan ja paluu rentoon meininkiin on saavutettavissa.Tulee tuo loma tosi hyvään saumaan.

    Kommentti Tuhkimo — 14.8.2008 @ 21.35

  2. JEI! Joskus se maltti on tosiaan valttia. Ojennan sulle kukkapuskan moisesta tahdonvoiman hallinnasta.
    Mä olen kanssa hetimullekaikkiNYT-tyypin ihminen ja ymmärrän siksi mitä tuollainen vaatii.

    Kun ajattelee N:ää, ajattelisin, että sille voisi olla vähän hämmentävää käsitellä kahta eri laatua olevia tunteita liian äkkiä yhtä aikaa (se ex-juttu ja uusi ihastus :D). Tarkoitan, että jos sitä olisit alkanut ns. hiostaa tai painostaa (nämä on sitten kärjistetyt termit).

    Tämä on paras mahdollinen olotila tähän kohtaan… tunnelma teidän välillä ikään kuin palautuu normaaliksi (ei tukalaa tunnelmaa)… ja se mukava jännitys ja kiinnostus säilyy siinä samalla.

    Niin ja levollista “lomaa”! :D

    Kommentti sirenita — 15.8.2008 @ 0.05

  3. Kiitokset Tuhkimo ja Sirtsukka!

    Nyt just veekäyrä on taas aika korkeella. Tuo on kummallinen ihminen.

    Kommentti unessani — 15.8.2008 @ 8.10

  4. Ei hän välttämättä ole kummallinen oikeasti.Ero ainakin minulla ,kun siihen liittyi toinen sai aikaan erittäin outoa käyttäytymistä minulta.Ystävyyttä koeteltiin rajusti.Olin joka päivä eri mieltä ja eri tuulella.Malttia.Ei se sinusta johdu.En ainakaan usko.Ole niinkun et huomaisi hänen äkkäilyään.Toivottavasti tästä oli apua.

    Kommentti Tuhkimo — 15.8.2008 @ 9.23

  5. Komppaan Tuhkimoa. Tuollaisessa tilanteessa on “normaalikin” ihminen varmasti välilä kummallisen tuntuinen. Hyvä jos sinä pystyt pysymään neutraalina.

    Hyvää henkistä lomaa!

    Kommentti dolce — 15.8.2008 @ 11.39

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Kommentoi

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image