Hopeinen

Niin se vaan tämäkin päivä lähenee loppuaan täällä töissä, onneksi. Tää on ollut jotenkin ihan tyhmä päivä, niin töiden kuin N:nkin kannalta. Asiaan ehkä vaikuttaa, että sain unta joskus kolmen maissa, ja herätyshän oli siinä kuuden nurkilla. Joten kovin montaa hetkeä unta ei tullut viime yönä.

Siispä päivä on ollut mitä levottomin. Olen nauranut taas vatsani kipeäksi, varsinkin kun eräs ei ihan täysipäinen työkaveri tuli lomilta. Samaisen työkaverin taholta on tosin päässyt jälleen kerran kiusallisia lipsahduksia. Käytiin kimpassa röökillä, ja sanoin, että “onpas kiva taas nauraa kunnolla, oikein endorfiinit vapautuu”. Sehän keksi sen sitten huutaa N:lle: “Hei N, kuulitsä kun C sanoi, että sä saat sen endorfiinit vapautumaan”. Mä tietty ekaks panikoin, että N luulee, että mä olen kertonut tälle duunikaverille jotain (mies hänkin), niin oli pakko heittää paikkona, että miten se sen taas sai noin päin väännettyä. Kyllä mä sitten lisäsin, että ihan tottahan tuo toki puhui tuo duunikaveri, vaikkei se liittynytkään aiheeseen, josta keskusteltiin tupakalla.

Lisäksi olen luvannut tänään hieroa N:n kipeitä jalkoja, mutta se aiheutti siinä lähinnä sellaisen hämmentyneen naurahduksen. Ja kyllä mä sitten vähän jeesasin sitä kahvilla, sellaista pikku extraa (jota se tuskin arvostaa, ja jolla paljastan varmaan korttini kohta)…

Kyllä sitä onneksi vähän kiinnosti, kun juteltiin kahvilla, ja sanoin, että ilta jatkuu tänään melko pitkään, kun pitää lähteä vielä sinne ja sinne. Kyseli sitten, että “ai, mitäs siellä tapahtuu”. Kerroin sitten tohkeissani, että treeneihin vaan menossa. Ja muistin tietysti sillä hetkellä, että siellähän me koodailtiin pitkät pätkät kaikenlaista silloin eräänä iltana ennen sitä x-iltaa. Ja muisti se sen kanssa.

Mutta ihan kiva, että sitä kiinnosti edes vähän kohteliaisuudesta mun menemiset

Voi hyvä ihme sentään….nää mun tekstit on kuin otteita jonkun teinitytön päiväkirjasta! No, vähän on kyllä sellainen teinityttö olokin, pakko myöntää.