11.8.2008

Haluun…

Aihe: N — unessani @ 21:18

…kauheasti asioita. Mutta ensisijaisesti haluan tämän pääni selväksi, siis ajatuksista selväksi. Tänään oli paha, paha päivä. Olin tosi väsynyt töissä, kun viime yö meni valvomiseksi. Nyt väsymys vaan korostuu, ja iltaa kohti fiilikset on muuttuneet jotenkin alakuloisiksi. Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä.

Treeneihinkään en jaksanut jäädä, vaan lähdin kesken pois. Ihan loppu. Kai tää tällainen haaveilu kuluttaa henkisestikin, ja kun vielä jättää yöt nukkumatta, niin avot. Soppa ja suuuuuret murheet ovat taas valmiina. Mulla on jo nyt ihan luovuttajafiilis.

En jaksa tätä tällaista. Vaikka tavallaan onkin ihanaa, kun tuntee jotain kohtaan muutakin kuin hyvätyyppifiilareita, niin onhan tää silti vähän ankeeta. Eri asia olis, jos puolin ja toisin olis edes jotain pientä flirttiä, mutta N on kyllä niin totaalisen viilee, etten mäkään taida jaksaa ylläpitää mitään kulissiflirttiä. Se ei edes kutsu mua enää mun lempinimellä, josta käytiin muuten kiivasta tekstiviestikirjoittelua taannoin. Ja kerroin, että tää työkavereiden keksimä lempinimi ei välttämättä kuulu mun suosikkeihin ;)

Tänään törmättiin kahdestaan rappukäytävässä töissä. Olis pitänyt jonkun olla kärpäsenä katossa näkemässä se tilanne. N meinas pudota rappuset alas, kun yllättyi mut nähdessään. Ja mää vaan viipotin menemään, ja huikkasin vaan, että Heippa. Just niin teennäistä kun olla voi. Normaalioloissa mä olisin alkanu naljailemaan sille, että mitä sä nyt jo lähdet töistä jne.

Olkoon miten sekasin vaan niistä kotiasioistaan, niin vois olla vähän enemmän jännittämättä mua. Eikä nää työkaverit ainakaan yhtään helpota tilannetta onnettomilla tokaisuillaan.

Huoh…pitää mennä tutkimaan treffisivustoja. Josta muuten tulikin mieleen, että Facebookin kautta olen kirjoitellut yhden amerikkalaisen kanssa, joka on Los Angelesista kotoisin. Se sano musta hauskasti viimeisimmässä viestissään, että “Well, if a fat man kidnap you around Christmas, don’t be alarmed, I askes Santa to bring you over”. Alkoi naurattamaan!

7 kommenttia »

  1. Voi sinua! Joo, mä tiedän niin hyvin nuo kuviot - aivan liian hyvin. Jälkikäteen olen aina ajatellut, että kunpa hälärini olisi soineet juuri noissa alkuajan tilanteissa siten, että olisin tajunnut kaiken viittaavan siihen, että se eräs tietty tyyppi ei ole välttämättä kauhean kypsä ylipäätäänkään näissä ihmissuhdeasioissa silloin kun tulee hankalia hetkiä. Tuollainen tilanteen ja vastuunpakoilu ei lupaa hyvää kokonaisuudessaan. Olkoon kuinka sekaisin tahansa tilanteesta, niin tuo pakeneminen on jotenkin niin itsekästä… Toisen osapuolen huomioonottaminen uupuu kokonaan.

    Anteeksi masentava kommenttini, mutta näin itse tuon kaiken saman kokeneena en voi muutakaan… Mutta edelleen toki toivon, että kaikki kääntyisi teillä kahdella parempaan päin ja N havahtuisi paremmin kuin oma tapaukseni!!!

    Kommentti Neiti B. — 12.8.2008 @ 5.45

  2. Tuohon sekaisin oloon ja toisen huomioonottamiseen vielä lisäys; jo se että tuo heppu sanoisi edes ystävällisesti sulle, että
    “anteeksi mutta mä olen nyt niin sekaisin ajatuksineni, etten pysty olemaan lähelläsi/puhumaan normaalisti/what ever mikä sopii hänen omaan suuhunsa, mutta selvittelen vähän itseäni ja tilannettani, toivottavasti voit antaa anteeksi…”

    Jo tuo osoittaisi sen, että mies ottaa huomioon sen toisenkin (sinut) eikä jätä tilanteita roikkumaan ja koita vaan saada vaikenemalla taiottua tilanteita olemattomiin.

    Kommentti Neiti B. — 12.8.2008 @ 5.52

  3. Voi sua! Toivottavasti sait nukuttua, väsyneenä kun kaikki tuntuu vielä sekavammalta.

    Olishan se hyvä jos N saisi jotain ulos kakaistua tilanteestaan, mutta ehkä sille nyt vaan on liikaa actionia kerrallaan, niin että se ei kertakaikkiaan tiedä miten pitäisi käyttäytyä eikä pysty ottamaan ketään muuta huomioon. Eikös se N ole kohta jäämässä lomalle? Saattaa pieni aikalisä tehdä sille hyväa ja varmaan sullekin myös :) Rauhallista päivää!

    Kommentti Sade — 12.8.2008 @ 6.51

  4. Kiitos Neiti B. ja Sade!

    Kyllä Neiti Beellä oli oikein osuvat kommentit jälleen kerran. Ja tuossa kirjoitettuna se näyttää jotenkin vielä itsestäänselvemmältä. Kun edes jokin ele kertoisi jotain, niin sekin olisi parempi, kuin tuollainen kypsymätön sinkoilu.

    Tekee tosiaan Sade aikalisät hyvää. Treenikaverikin lohdutti, että parin viikon päästä, kun lähdetään reissuun, niin säädetään sen verran huolella, että nykyiset murheet unohtuu!

    Kommentti unessani — 12.8.2008 @ 7.04

  5. Mulla meni kans ton Hottiksen aikana kun olin nin intopiukeena yöunet ja sen jälkeen kun alkoi mennä mönkään niin samaten..onneksi olen kuitenkin saanut nyt paremmin nukuttua. Tiedän tunteen kun nukkuu liian vähän niin kaikki asiat näyttää toivottomalta jne. KOetahan jaksaa ja pysyä nahoissas N:n kanssa..vatvominen kans väsyttää ja vie enrgioita:) ja mä olen siinä maailmanmesari. Ei ole musta nyt muuten tsemppaajaksi kun itelläkin on oma hyvänolon fiilis kateissa..

    Kommentti roxy71 — 12.8.2008 @ 9.28

  6. On sulla ainekin vaihtelevaa nyt töissä ja jännittävääkin.Kyllä se N rauhoittuu kun saa ero asiansa setvittyä päässään.Ehkäpä se on yllättynyt että saattaa olla kiinnostunut jostain muustakin kun “exästään” ja tuntee syyllisyyttä.

    Koetahan pitää mieli korkealla.

    Kommentti tuhkimo — 12.8.2008 @ 10.04

  7. Ouch.
    Nyt mä tiedän ainakin sen, miten voi pitää görliä jännitykses.
    Anteeks mun kyynisyys. Katotaa ny.

    Kommentti dolce — 12.8.2008 @ 19.17

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Kommentoi

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image