Lauantain vastustelua ja itsehillintää
Vaikea tilanne. Ihan hirveästi tekisi mieli laittaa N:lle viesti. Kuulla edes jotain. Ja laittaisinkin, jos mun ei tarviis sitä nähdä maanantaina töissä. Mut nyt ei anna mun pokka periksi. Kun en oikeasti tiedä, mitä mieltä se on asioista. Jos tietäisin, että se on kiinnostunut edes jossain määrin, mä laittaisin sille viestin. Mutta nyt en tiedä. En ollenkaan.
Onhan se ollut ihan normaali töissä, kivakin. Ja käy tietysti kaikenlaista läpi omalla tahollaan. Mä puolestaan olen ollut ehkä vähän liiankin ylipirteä ja…noh, sellanen. Nauran koko ajan ja kaikelle, yritän peittää mun epävarmuuden sen naurun ja hymyn taakse. N nauraa kyllä mukana mun jutuille, huomioi ja auttaa. Mutta se mikä tässä tekee tän vaikeeks, on se, etten mä tiedä olisko se tehnyt niin muutenkin. Toisaalta se ei kyllä jää töihin yhtään pidemmäksi aikaa kuin on tarvis (toisaalta en minäkään), mutta taas kyllä tietää tasan milloin mä tulen, ja milloin lähden. Minuutilleen ja päiväntarkkuudella. Se siis rekisteröi mun menemiset. Hyvä. Kai.
Eilen luulin, etten olisi nähnyt N:ää enää palaverin jälkeen, mutta se tuli sittenkin vielä töihin. Lähdettiin samaa matkaa kotiin. Jossain vaiheessa kävellessä se tokaisi, että “paskat, pitää vielä mennä vanhalle kämpälle käymään tänään”. Se sanoi sen niin, että se olis sen mielestä huono juttu, toisaalta mä jäin pohtimaan, että oliko se mulle ikään kuin vinkki, että “älä vaan ota yhteyttä viikonloppuna, saatan olla vaimon kanssa”. Ihan hullua, mitä kaikkia teorioita tää pikku pää muodostelee.
Vähän mun korvaan särähtää, kun se kuitenkin puhuu “emännästä, muijakaverista, tyttöystävästä” aina joissain tilanteissa. Ei mulle, mutta kun juttelevat poikien kanssa jostain. Ääh, mä olen jo viikon jälkeen ihan romuna tästä kelaamisesta, en jaksais. Hullua, että joku ihminen on ajatuksissa 24/7. Pyöritän mielessä viime lauantaita, mietin mitä puhuttiin ja mitä se sanoi.
Se mikä mun epävarmuuden aiheuttaa, on varmaankin a) siinä, että kun sunnuntaina kiitin kivasta illasta, se ei vastannut siihen mitään. Pari viestiä vaihdettiin kyllä jo ennen tuota omaani, mutta silti. Olis sen voinut jotenkin kuitata. Ja sitten se b), eli täydellinen mykistyminen töissä koko illasta. Kun siinä ei oikeasti tapahtunut mun mielestä mitään niin dramaattista, ehkä vähän eroottissävyiset puhelinkeskustelut silloin yöllä, mutta ei muuta. Ja nekin keskustelut käytiin sen aloitteesta, ei mun.
Voi kökkö sentään. Pussaisin sen kipeeks, jos nyt saisin käsiini.
Onpa ollut taas niin mielenkiintoista lukea näistä käänteistä N:n kanssa. Anteeksi, en ole jaksanut kuitenkaan kommentoida, vaikka joka päivä on käyty kurkkimassa. Jotenkin kauhean jännä ja kutkuttava tilanne. Mun mielestä noi sun päässä pyörivät jutut on ihan normaaleja, ts. kaikki naiset pohtis ja pyörittelis ihan samoja juttuja samassa tilanteessa.:). Ehkä minäkin kuitenkin yhdyn lainaamasi horoskooppitekstin sanoihin - ainakin tässä vaiheessa. Tsemiä, yritä pysyä nahoissasi! Ei varmaan paljon lohduta, mutta maanantaina jo tapaatte taas :).
Kommentti Paulah — 9.8.2008 @ 20.26
Kiitos Paula! Joo, kyllä mä tsemppaan. Pystyin siihen eilenkin vinkkupäissäni, joten pystyn siihen tänäänkin!
Kommentti unessani — 9.8.2008 @ 20.27
Jospa se N ajattelee juuri samalla lailla. On paniikissa ittensä kanssa, kun on herännyt kiinnostus sinuun….oo-la-laa!
Kommentti kimmeli — 9.8.2008 @ 20.57
No noita asioita munkin piti sanoa mitä tuossa edellä jo viisaammat sanoivat.
Siis komppaan täysin paulah:ta ja kimmeliä.
Ootko muuten yhtään ajatellut (vastapainona noille normaaleille, naisille niin kovin tyypillisille pähkäilyille), että voi olla hyvin vaikea ottaa puheeksi sitä teidän juttua, kun sä tunnut ‘ihan viileeltä’ ja itse on päästellyt ensin suustaan eroottispainotteisia juttuja silloin muinoin…
Kommentti sirenita — 10.8.2008 @ 2.01
Heh, oon mä ajatellu
Siks tää viikonloppu olisikin ollu hyvä sauma avata keskustelu parin vinkkulasillisen voimin 
Kommentti unessani — 10.8.2008 @ 7.53
Mulle tulee kyllä myös mieleen se, että kaveri tykkää susta sen verran paljon, että haluaa suojella sua työpaikan porukan juoruamiselta. Siitä varmaan tuo vaikeneminen. Ehkäpä myös tajuaa senkin, että on sekavassa tilanteessa ja tilassa, niin ei halua sotkea sua siihen liikaa ja pahoittaa sun mieltä. Malta nyt vaan mielesi, ettei “saalis” säikähdä ja pakene
Kommentti Sade — 10.8.2008 @ 8.18
Kiitos Sade, maltti on valttia. Ja mä luulen, että sen loman jälkeen mä olen jo paljon rennompi! Toi jatkuva näkeminen on pahasta, ja näin sunnuntaiaamuna olokin on jo paljon viisaampi!
Kommentti unessani — 10.8.2008 @ 8.30