Niin pienestä on kaikki kiinni
En kertakaikkiaan aina jaksa ymmärtää, mistä tätä narinaa ja rutisemista riittää. Onhan näitä kurjia vastoinkäymisiä aina silloin tällöin, mutta hemmetti vieköön, minulla on oikeasti kaikki hyvin. Oikeastaan ihan helvetin hyvin. Kaikilla ei niin ole, ja vain yksi lyhyt hetki elämässä voi pistää kaiken uusiksi.
Toisaalta tuntuisi niin perkeleellisen hyvältä narista vain niistä pienistä asioista
Eikähän nuo eksäjuttusi sitä paitsi mitään pieniä ole, kun miettii miten ikävää se kaikki on lapselle ja mitä isätraumoja siitä hänellekin pitkän päälle mahdollisesti koituu.
Sattuneesta syystä on vaikea pusertaa tämän enempää järjellisiä sanoja ulos, mutta tarkoitus on todeta, että jatka(kaa) nyt ihmeessä narisemista, että saan vähän piristystä tähän alati jatkuvaan ja syvenevään paskakasaan jota elämäksenikin voi kutsua!
Kommentti Neiti B. — 23.7.2008 @ 19.54
Ihana ihminen olet! Uskomattoman vahva ja lannistumaton taistelija.
Ihan totta, jotenkin sellainen valtava kunnioituksensekainen ihailu on ehkä päällimmäinen tunne sua kohtaan juuri nyt.
Jossain tähtien takana odottaa vielä se korvaus sullekin tästä kaikesta. Lupaa mulle, että jaksat vielä uskoa siihen! Se sinun Elämäsi on edessäpäin vasta!
Kommentti unessani — 23.7.2008 @ 20.16
Kiitos noista sanoistasi, pitää vähän mennä itkemään…
Mutta kyllä mä tästäkin selviän. Ehkä outoa, mutta eniten kauhua ja vaikeita ajatuksia mulle aiheuttaa sen miettiminen, mitä veljeni mahtaa nyt mietiskellä siellä sairaalassa maatessaan. Ehkei vielä mietiskele mitään, kun on niin tolkku pois ja tokkurassa. Mutta ennen pitkää…
Kommentti Neiti B. — 23.7.2008 @ 21.27
Voi hitsi, noin kovin läheinen vielä! Toivon koko sydämestäni, että koko perhe jaksaa!
Kommentti unessani — 23.7.2008 @ 21.31
No niinpä. rutisemiset saa ihan uuden mittapuun, kun/jos tapahtuu jotain kamalaa ja oikeasti traagista. Silloin sitä ajattelee… asettaa asioita taas oikeaan mittasuhteeseen. Mutta niin kuin neiti B tuossa sanoikin, ei sunkaan nurinat ihan turhia ole. Lapsesta kun on kysymys, ei mikään “rutina” ole väheksyttävää.
Mutta silti tuli itku. Ihan neiti B.n ja veljensä puolesta. (Vaikken mistään mitään tiedäkään). Uumoilen vaan vaikeita asioita, asioita joissa ei ole järkeä, joita ei voi ymmärtää.. Voimia!
Kommentti sirenita — 23.7.2008 @ 22.32
Niin totta, Sirtsu!
Kommentti unessani — 24.7.2008 @ 7.58