Hopeinen

Siis ehkä tää mun kaihoiluni on jotenkin läpinäkyvää ja leijuvaa, ja on kantautunut K:n tietoisuuteen? Koska se juuri laittoi mulle viestin ja kyseli, että ehdittäiskö ennen juhannusta vielä käymään kahvilla. Monta päivää kuulemma jo pitäny laittaa viestiä.

Oikeestaan ihan kiva juttu. Vaikkei välttämättä mun tunnetilan takia mikään loistava ajatus, mutta uskon kuitenkin selviäväni kunnialla tästäkin. Sitten pääsenkin jo pian kesäleirille, jossa voin siirtyä haaveilemaan Kesämiehestä. Fiuh, pikkasen lentää taas korkealla hän…. Mutta siis mun itsetunnolleni nyt teki tässä tilanteessa ihan hyvää, että tuo kahvitteluehdotus tuli K:lta

Perjantaina siis treffit. Voi tsiisus. Ilmotti lähtevänsä työreissulle pariks päiväks, ja minä puolestaan raportoin lähteväni käymään mökillä tänään. Ihan vaan hiukan tuli haikea mieli, kun se vanhaan tapaansa kehotti ajelemaan varovasti. Heh, pikku juttu, mutta tollasista mä nykyisin liikutun. Siitä, että joku edes näennäisesti välittää.

EDIT: 13:06 Pakko lisätä tähän loppukevennykseksi jotain mielettömän suloista. Tässä uinuu äitikissan kainalossa pikkuinen Anu-tyttönen

Nyt v*tuttaa ja sylettää rankasti. Perkele, saatana, vittu. Vittu! Saatanan vähä-älyinen iso-otsainen pienimunainen (tai mistäs minä tietäisin…) urpo, joka on säälistä täällä töissä. Helvetti.

Minulla on 5 päivän loma. Ei toki lomaa töistä vielä, mutta itsenäistä vapaata muksusta. Innoissaan pakattiin äsken virvelit ja uimapatjat mukaan, poika lähti muutamaksi päiväksi mummon ja tädin kanssa mökkeilemään. Voi että, ihanaa nähdä lapsen into. Toivottavasti reissusta tulee onnistunut.

Minä sen sijaan en osaa ollenkaan riemuita tästä “vapaastani”. Katselin äsken peiliin inhoten itseäni. Milloin minusta tuli tällainen? Ennen jaksoin huolehtia itsestäni, pidin siitä, kun ihmisten katseet kääntyivät perääni. Olin tyylikäs ja hyvännäköinen. En tiedä minkä normien mukaan, mutta viihdyin omassa kehossani ja uskon, että se näkyi myös päällepäin. Sen sijaan tänään minua katseli harmaa, lässähtänyt ja nuhruinen nainen peilistä. Silmissä ei ollut niille ominaista pilkettä, ja hymykuopan viereen on muodostunut selvästi ryppy. Iho on hoitamaton, samoin hiukset. Päällä likaiset shortsit, ja pieneksi käynyt toppi. Minun täytyy ryhdistäytyä!

Mietin, että miksi. Miksi pitäisi ryhdistäytyä, miksi pitäisi laittautua? Eihän ole ketään, ketä varten sen tekisin. Ei minun tarvitse näyttää hyvältä. Paskaa! Olenhan minä Itse vielä olemassa! Eikö vain ihmisetkin näe, onko ihminen sinut itsensä kanssa? Minä en juuri nyt taida olla. Asian korjaamiseksi on vain yksi tie, minun pitää palata takaisin siihen hetkeen, kun itseni kadotin, ja löytää se uudelleen. As simple as that!

Tänään tunnun huokuvan negatiivista energiaa. Tunnen vihaa ihmisiä ja asioita kohtaan, eikä sekään ole minulle luontaista. Mutta silti juuri nyt vihaan, vihaan, vihaan! Vihaan sitä, että olen yksin, ettei ole ketään kenen kanssa voisin nauttia tästä tilapäisestä vapaudestani. Vihaan sitä, ettei K muista olemassaoloani. Vihaan sitä, että lapseni vietti eilen ihanan päivän Exän ja hänen uuden vaimokkeensa kanssa Korkeasaaressa (vaikka minun pitäisi oikeasti olla iloinen siitä!). Vihaan sitä, että vaimoke on kaunis ja hoikka. Vihaan sitä, että muksun mielestä “se oli tosi kiva”. Vihaan sitä, että Exäni on nyt onnellinen. Vihaan sitä, etten minä ole onnellinen.

Kummallista olla katkera Exälle, ihmiselle, jota oikeastikin taidan jollain tasolla vihata. Olen toki iloinen siitä, että hänellä viimein on ihmissuhde, jossa toivottavasti saa sellaista rakkautta osakseen, mitä minä en hänelle pystynyt antamaan. Toivon mukaan tuo ihminen on toisenlainen kuin minä. Mutta inhoan ajatusta siitä, että se voi nyt nauttia elämästään, ja minä edelleen nuolen haavojani. Helvetin K, etkö tajua mitä teit minulle???!!! Olisinpa muutama vuosi takaperin tiennyt, että olen tuleva tapaamaan ihmisen, joka muuttaisi elämäni kurssin täysin, ja jonka jälkeen en koskaan enää palautuisi ennalleen. Olisin juossut pakoon ja lujaa.

Taas nyt, tilapäisenä toimettomuuden hetkenä, kaipaan niin paljon ihmistä lähelleni. Toivon, että saisin vielä kohdata ihmisen, jota voin rakastaa ehdoitta, ja joka haluaisi myös rakkauteni ottaa vastaan. En jaksaisi enää leikkiä, ja etsiä vastauksia rivien välistä. En haluaisi enää arvailla, vieläkö huomenna olisin onnellinen. Haluasin viimein sen turvallisen ihmisen, jonka vilpittömään rakkauteen voisin luottaa, ja joka ei koskaan katoaisi elämästäni.

Eilinen päivä sujui oikein mallikkaasti. Vähän aamulla jänskätti se Suloisen kohtaaminen, mutta mulla kävikin tuuri, ja Suloinen oli juuri lomalla tämän viikon Joten ei tarvinnut punttien tutista sen enempää.

Enemmän yllätyksiä siis odotti kotipuolessa. En muista olenko maininnut aiemmin, mutta tähän meidän eläintarhaamme lukeutuu vielä koirien lisäksi kissa. Kisuli on kovin omatoiminen, eikä sitä juurikaan kotona kesäisin näy, ruokakupit kyllä tyhjenee säännöllisesti, mutta yleensä kissa viuhtoo menemään ulkona. Eilen sitten ihmettelin, kun kissa makoili levottoman näköisenä sängyllä, ja läähätti välillä (ihan hullun näköistä muuten, kun kissa läähättää). No juu, pentujahan se oli tekemässä. Olin mä ehkä hiukan sitä aavistellut, kun neiti oli pyöristynyt melko nopeasti, mutta en kyllä yhtään ollut varautunut, että ne syntyisivät juuri sillä hetkellä ja siinä! Niinpä siis kiikutin kissan äkkiä muksun huoneeseen, tein sille sinne oman pesän ja ryhdyin kätilöksi. Onneksi nuo kissat ovat aika omatoimisia tuossa synnytyksessä, ja tämäkin hoiti lähes yksin koko urakan.

Niin siinä siis kävi, että minusta tuli kertaheitolla kuuden suloisen karvapalleron “mummu” Ilta menikin mukavasti kisuja ihaillessa ja tuijotellessa, enkä aamullakaan olisi malttanut töihin lähteä!

Siis ei voi olla totta! Mä olen miettinyt tänään ihan koko päivän K:ta.  Oikeastaan näin kävi pariin otteeseen jo viime viikollakin. Kuvittelin, että tämä olisi taas joku ohimenevä tilanne, ja että kohta ne ajatukset taas palaisivat sinne muinaismuistojeni sekaan. K on niin kaukainen ja etäinen minulle nykyään, etten tajua, mistä nämä ajatukset oikein tulevat. Luin jopa alusta tuon Vuodatuksen puolella aloittamani bloginkin. Sinänsä helpottavaa oli huomata, että pitkällehän noista alun tunnelmista on jo päästy, ja se sellainen hirveä, kurkkuakuristava ahdistus on sentään poissa. Että nyt minä vaan haaveilen ja unelmoin. Ehkäpä tämä kaikki jälleen kerraan johtuu siitä, että kun ei ole ketään muutakaan unelmoinnin kohdetta, niin pitää tyytyä näihin vähemmän hyviin vaihtoehtoihin. Mutta hittolainen, kyllä mä taidan hiukan kaivata K:ta nyt. Mutta asia saa jäädäkin tuolle kaipaamisen tasolle, en todellakaan aio sortua mihinkään “kahvittelu”-ehdotuksiin.

*****

Vanhasta blogistani löysin viittauksen Kesämieheen. Havahduin juuri siihen, että taidan tavata Kesämiehen taas neljän viikon päästä. Oikeastaan aina, kun ajatus tulee mieleeni, niin alkaa jännittämään. En jännitä niinkään sitä kohtaamista, vaan sitä, että tuleeko Kesämies ko. tapahtumaan tänä vuonna ollenkaan. Sillä joku intuitioni sanoo, että ei tule. Eihän minun haaveeni ikinä toteudu (sanoo katkera marttyyrinainen naama rutussa…). Toisaalta, vaikka onkin varattu, olisi ihanaa tavata Kesämies. Sen iso ja lämmin halaus poistaisi kyllä läheisyydenkaipuun taas pitkäksi aikaa. Voih, kunpa se tulisi. Minulla on ikävä sitäkin!

****

Paniikki! Paniikki! Huomenna on luvassa kaamea tilanne. Joudun kohtaamaan Suloisen ensi kertaa treffiehdotukseni ja niitä seuranneiden pakkien jälkeen. Joudun vielä pitämään esityksen ko. tilaisuudessa. Apua!!! Siitä ei tule mitään, nolous vie minut perikatoon, ja toivottavasti maa nielaisee minut ennen sitä. Aika käsittämätöntä muuten, että Suloinen ei ole mitenkään päin vaivannut mieltäni sen jälkeen, kun tosiaan kieltäytyi treffeistä. Saa minut entistä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että asioista kannattaa ottaa selvää heti, eikä jäädä omien haaveiluidensa vangiksi. Ajatelkaa, koko tämä aika olisi mennyt hukkaan, olisin pohtinut Suloista ja odottanut taas yhteisiä illanviettoja, jossa ehkä mahdollisesti olisin voinut tiedustella vaivihkaa, mikä on homman nimi. Nyt en ole muistanut koko miehen olemassaoloakaan, ennen kuin kalenterini paljasti tuon huomisen karmeuden. Blaah! Olisipa tuo tapaaminen nyt ollut edes vasta kesälomien jälkeen!!! Grrr. Mutta voin sanoa, että Suloista mulla EI ole ikävä. Yhtään .

****

Hyvä ystäväni ei enää soittele minulle. Olen hieman hämmentynyt, että miksi ei. Jutellaan kyllä niitä näitä, jos minä soitan, mutta hän ei enää soita ollenkaan. Ottaen huomioon, että “ennen vanhaan” juteltiin päivittäin puhelimessa, ja jos toisesta ei kuulunut, niin toinen jo hädissään soitteli perään. Outoa. Mies hänellä toki on kuvioissa, mutta niinhän se on ollut koko ajan. Varattu sekin, ja pari vuotta jaksanut tämä ystäväni roikkua kakkosen roolissaan. Ja pari kertaa yrittänyt erotakin. Mutta kaikki kai nää menevät saman kaavan mukaan - lopullinen niitti tulee jossain vaiheessa tuolle ystävällenikin. Toivottavasti. Mutta minulla on hiukan ikävä kyllä tätä ystävääni. Taidan taas kerran soittaa itse hänelle.

****

Ex perui taas tapaamisen muksun kanssa - how surprising!

Melko sekalaisia ajatuksia taas täällä päässä pyörii. Onneksi illalla on taas luvassa maastoharjoituksia koiran kanssa, siellä onneksi kaikki muu unohtuu.

Noin raflaavalla otsikolla piti sitten tää postaus aloittaa . Oikeastaan en ole edes kovin väsynyt, enkä järin onnellinenkaan, mutta sopivassa suhteessa molempia.

Perjantai-ilta meni valvoessa, ja seuratovereiden kanssa suunnitellessa ja järjestellessä sunnuntain suurta koiratapahtumaa. Lauantaina oli kuitenkin aikainen herätys, olihan aika lähteä veisaamaan suvivirttä muksun koulun kaikkea muuta kuin kevätjuhlien järjestämiseen tarkoitettuun voimistelusaliin. Ilma ei kiertänyt, happi loppui ja tunnin seisomisen jälkeen (paikkoja ei ikinä riitä kaikille) jalkoja ja selkää särki. Urheasti kuitenkin sinnittelin hymyillen aina välillä muksulle takaseinustalta. Olin ajatellut ottaa nokoset juhlan jälkeen, mutta muksun todetetssa, että “Kiva, meetsä heti nyt nukkumaan, just kun mulla alko loma??!! Tehään jotain kivaa nyt yhdessä!” päätin jättää unet väliin ja nukkua sitten hiukan myöhemmin. Yritin kyllä tingata, että jos nyt vaikka vartin verran saisin huilia, niin jaksaisin sitten paremmin…. Noh, muksu lupasi kyllä, mutta tuon vartin aikana vastailin ehkä noin miljoonaan eri kysymykseen liittyen X-boxin johtojen asennukseen, tv-kanavan viritykseen jne.

Niinpä siis startattiin liikenteeseen, ja käytiin ostamassa sellainen hauska jättikokoinen pehmeä frisbee. Vielä ostettiin jäätelöt ja ajettiin läheiseen puistoon heittelemään kiekkoa ja nautiskelemaan jätskeistä ja ekasta kesälomapäivästä. Oli meillä kyllä hauskaa, ja piti taas kerran tunnustaa, että frisbeenheittotaito on pahasti ruosteessa .

Illalla vielä lähdin 4 tunniksi treenaamaan koiria tulevaa kisaa varten, ja vielä sen päälle sauna löylyvihtoineen äidin luona. Eli suuresta ”kuittaan univelat päiväunilla”-päätöksestäni huolimatta se jäi tekemättä, ja uusille yöunille pääsin vasta klo 1 aikaan yöllä. Ja tietenkin herään aamulla klo 06:00 kellon piipitykseen. Ei muuta kuin ylös kahvinkeittoon. Sitten käytin koirat lenkillä, pakkasin ne autoon ja lähdin huristelemaan tapahtumapaikalle. Koirat kävin vielä uittamassa ennen lähtöä, olihan tulossa säätiedotteen mukaan varsin kuuma päivä, joten ajattelin niiden olevan virkeämpiä kisasuorituksissaan, kun olokin on raikas :).

Kisat itsessään menikin ihan loistavasti odotuksiin nähden, ja yksi pokaalikin napattiin kotiin kolmannesta sijasta. Kotiin pääsin siinä klo 18 maissa, ja tässä vaiheessa häilyin jo jossain tajunnan rajamailla. Tietenkin poltin itseni hilluttuani koko päivän suorassa auringonpaisteessa, enkä tietenkään muistanut aurinkorasvaa….

Vihdoin viimein klo 00:30 viime yönä vääntäydyin sitten kuittaamaan niitä univelkojani . Noo, haudassa sitten ehtii levätä….

 Exä-kuulumisia: Muksu laittoi sille viestiä la-iltana. Exä vastaa, että “mistä numerosta sä oikein laitat viestiä, että hän on monta kertaa yrittänyt soittaa ja olisi kutsunut pojan mukaansa uusioperheen pariin viikonlopuksi”.  Mitähän peliä se idiotti taas luulee pelaavansa, tsekkasin muksun puhelimesta, että samaan numeroon iskä oli soitellut jo muutaman kerran aikaisemminkin (muksun numero siis vaihtui maaliskuussa). Idiootti selkärangaton paska. Nyt ne olivat sopineet, että poika menee viikonlopuksi sinne parin viikon päästä. Jotenkin nyt arveluttaa koko ajatus, toisaalta en mä halua muksulta sitä kieltääkään. Kunpa nyt ei tarttis taas pettyä.

Mukavaa viikonalkua