Mulla on selkeästi blogiväsymystä. En jotenkin saa aikaiseksi kirjoitettua mitään kovin tähdellistä tänne. Selailin juuri tuossa noita linkkejäni suosikkiblogeihini - havainto oli tyrmistyttävä: lähes kaikki blogit on jo historiaa!!! Sinänsähän se on hyvä asia, että ihmiset eivät koe tarvetta kirjoittaa, yleisesti kuviteltuna silloinhan kaikki on hyvin! Ja mikä sen ihanampaa, varsinkin kun muistelee vaikkapa vielä sydäntalven kirjoituksia. Ja onhan tässä itsekin menty aimoharppauksin eteenpäin niistä kauheista sydäntäraastavista tunnelmista. Melkein voisin sanoa, että elämä on vihdoin asettumassa uomiinsa, mitä nyt vielä nuo huoltajuusasiat hiukan tässä kaihertavat. Mutta päätin murehtia niitäkin vasta sitten, kun murehtimisen aika on. Olen kertakaikkiaan väsynyt olemaan murheellinen.

Aika vähän on oikeastaan tullut kommentoituakaan enää mitään kenellekään. Sitä ei siis pidä missään nimessä ottaa siltä kantilta, että kokisin teidän tarinat tai postaukset jotenkin vähäpätöisinä tai pelkän olankohautuksen arvoisina. Päinvastoin, ne herättävät kyllä paljonkin ajatuksia, mutta mitään niistä en oikein saa aseteltua järkevään kirjalliseen muotoon. Samalla sitten epätoivoissani toivon, ettette te viimeiset ihanaiset suosikkini lopeta kirjoittamista!!! En minäkään niin aio tehdä, olen varma, että vatvottavaa on vielä luvassa jossain vaiheessa . Viimeistään viikon päästä…

Ja sekä pää, että häntä tästä postauksesta hävisi jo heti otsikon jälkeen