No niin, taas yksi piinaviikko alkaa olla takanapäin ennen lomia. Vielä kahdeksan työpäivää, ja sitten koittaa hetken autuus. Ihanuutta!

Tänään pitäis sitten käydä treffaamassa K:ta. Ihan kummallista, mutta mä olin aamulla unohtanu koko jutun. Mitään paikkaa eikä kellonaikaa oltu sovittu, eikä K:stakaan kuulunut aamupäivällä mitään. Ajattelin jo, että sekin on unohtanu koko homman. Mutta laitteli se tossa äsken viestiä, ja saatiin sitten homma lyötyä lukkoon. Saas nähdä, millasilla fiiliksillä tänään sitten ollaan. Nää perjantait on jotenkin huonoja sosiaalisen elämän päiviä, ainakin jos puhutaan, että heti töitten jälkeen pitäisi olla pirtsakka ja hyväntuulinen ja olla kiinnostunut toisen asioista, tai mikä pahinta, jaksaa kertoa omista asioistaan. Höh…onpas mulla nyt negatiivinen asenne…pitää yrittää virittäytyä vähän parempiin tunnelmiin :)

Mä aloin miettimään sitä Kesämiehen puheluakin. Tietysti! En kai mä nyt voi olla vatvomatta joka ikistä asiaa, mitä tää maa päällään kantaa. Mutta kuitenkin jostain mun kieroutuneeseen mieleen luikersi kysymys, että miks se ylipäänsä soitti mulle? Ymmärtäsin sen, jos se olis vaikka pitkin talvea aina sillon tällön ilmotellu itestään, mutta kun viimeksi oon puhunut sen kanssa vajaa vuosi sitten edes puhelimessa. Toisaalta sillon mä olin ihan onnessani siitä puhelusta myös, meidän edellinen tapaaminen kun päättyi siihen, että mä poistuin paikalta niskojani nakellen syvästi loukkaantuneena tietyistä jutuista. Ja annoin myös Kesämiehen tietää mielipiteeni kyseisenlaisista miehistä.

Mutta mä oon tällanen nössö. Heti, kun se viime kesänäkin vähän nätisti kertoi, kuinka se oli jo ehtinyt kaivata mua, niin mä lämpenin. Olin jotenkin otettu sen sanoista, vaikka enhän mä tiedä mitä tyhjää sanahelinää sekin on vaan ollut. Kuitenkin tuohon Kesämieheen liittyy sellasia seikkoja, että kuvittelen olevani jotenkin ainutlaatuinen. Tiedän esim., että parikin treenikaveria on sitä yrittänyt jossain vaiheessa lämmitellä, mutta ei se ole lähtenyt hommaan mukaan. Eli ei se nyt ainakaan ensimmäisen p***un perään ole lähtenyt. Ja sitten vielä se, että se oikeasti halusi sopia asiat mun kanssa viime kesän jälkeen, oli sekin hatunnostonarvoinen juttu mun mielestä. Olkoonkin sitten, että vaan omaa oloaan parantaakseen. Ehkä. Mutta kuitenkin mä olin sen ajatuksissa jollain tasolla, ja se tuntui hyvältä. Ja mä olen sitä mieltä, ettei miehet kyllä soittele perään, jos ei niillä jotain hyviä ajatuksia ole. Ainakaan tällaisissa etä/kauko/kesäromansseissa.

Noh, ehkäpä mulle tosiaan nyt parin viikon päästä selviää, mitä se suunnittelee.

Hitto, kun pitää olla tällainen ikuinen skeptikko. Voikun voisin vaan kattella maailmaa näiden ruusunpunaisten lasieni läpi, ja uskoa naiivisti, että se on vähintään yhtä ihastunut minuun, kuin minä siihen

Pitäkää peukkuja mulle, likat. Ja Il Duce myös!