Hopeinen

Höh, mulla on ihan tyhjä pää, enkä oikein osaa aloittaa mistään tuon K-tapaamisen suhteen. Kaikki siis meni hyvin, ei siinä mitään, mutta olihan taas maailman oudoin iltapäivä mulla. Tai no outo ja outo, mutta sanotaan nyt, etten ihan ollut sinut tilanteen kanssa, ja välillä tunsin kyllä itseni vähän vaivaantuneeksi.

Nähtiin siis meille jo niin tutuksi käyneessä kuppilassa. Kahvit juotiin ja turistiin niitä näitä, kirjaimellisesti vaihdettiin kuulumisia. Aika sellainen leppoisa tilanne, ihan kun oltais nähty viimeks eilen. Se on K:n kanssa kyllä ollut aina plussaa, tavallaan vaikka sitä henkisesti vieraantuu kun ei nähdä, niin jotenkin vaan se sanaton yhteys löytyy aina kun tavataan. Pisteet siitä.

Outous alkoi siitä, kun K kysyi, että onko mulla kiireitä, vai lähtisinkö sen mukaan shoppailemaan vähän tarvikkeita sen “landelle”. Se asuu siis evakossa remontin takia nyt kesäasunnollaan, joka on tuossa 15 km päässä minun kotoani. Sitä ennen se oli pitkät pätkät kertonut, kuinka hyvä on, että sillä on nyt paljon duunireissuja, koska talolla on melko yksinäistä (ahaa…). Sitten se kertoi, että on ajatellut tänään lämmittää saunan ja vähän grillata (2x ahaa…). Yksinkö?, mä kysyin. No joo, ei tässä oikein seuraakaan taida olla, vastaa K. Ahaa, ahaa, ahaa. Mulla raksutti varmaan satasta päässä, kun olin ihan varma, että se pyytää mut sinne. Kaikenlaisia vihjeitä se heitti koko ajan, ja sanoi jossain vaiheessa, että soittele, jos ajelet joskus siellä päin. Ja kumminkin se sitten oli jotenkin vaikee, jos heitin vitsinä, että “joo, grillataan vaikka herkkusieniä pekonilla”. Mä ihan vilpittömästi heitin sen tsoukkina, mutta jotenkin se meni musta sen näköseks, kun olis luullu, että mä oon tosissaan. No, anyway, lähdettiin siis ostelemaan roskista, päiväpeittoa yms. krääsää ja muutenkin roikuttiin siellä kaupassa pyörimässä varmaan tunti. Ihan kaheli tilanne tavallaan!!! Mistä v*tusta MINÄ tietäisin minkälaiset verhot sinne talolle sopisi? Joskus olisin kovin mielellään auttanut valitsemaan, mutta nyt mua ehkä hiukan jopa ärsytti. Ihan niin selvä tämä kuvio musta vielä ei ole kuitenkaan, ja aika liipasimella olen koko ajan. Itse sitten ilmoitin, että lähden toiseen lähellä sijaitsevaan kauppaan hakemaan pari juttua omaan kotiini, niin yhtäkkiä se oli sinnekin tulossa mukaan.

Oikeestaan oli ihan kivaa naureskella kaikille typerille asioille, ja muutenkin oli sellasta väsyneen levoton koko tilanne.

Ihan siis leppoisaa oli, eikä nytkään mitään tunnekuohuja sen kummemmin ole. Silti mua jäi vähän vaivaamaan noi sen vihjailut (jotka ei välttämättä olleet vihjeitä, vaan kuvittelin vain ne sellaisiksi). Hassua. Mutta sanomattakin nyt vaikuttaisi aika selvältä, että jos K seurusteleekin jonkun kanssa, niin kovin tiivistä se ei tunnu olevan. En yhtään siis kuvittelekaan, että se mulle raportoisi aiheesta yhtään mitään, mutta tää nyt on vaan taas se kuuluisa intuitio, joka kertoo, että se on vapaa mies.

Homma loppui jotenkin ihan tökerösti siinä kaupan parkkiksella siihen, että K syötti mulle suklaata, jonka jälkeen se toivotti hyvät juhannukset. Kiitos samoin, vastasin ja hyppäsin autoon ja huristelin tieheni.

Pöh ja hah. Sellaset treffit siis tänään.

No niin, taas yksi piinaviikko alkaa olla takanapäin ennen lomia. Vielä kahdeksan työpäivää, ja sitten koittaa hetken autuus. Ihanuutta!

Tänään pitäis sitten käydä treffaamassa K:ta. Ihan kummallista, mutta mä olin aamulla unohtanu koko jutun. Mitään paikkaa eikä kellonaikaa oltu sovittu, eikä K:stakaan kuulunut aamupäivällä mitään. Ajattelin jo, että sekin on unohtanu koko homman. Mutta laitteli se tossa äsken viestiä, ja saatiin sitten homma lyötyä lukkoon. Saas nähdä, millasilla fiiliksillä tänään sitten ollaan. Nää perjantait on jotenkin huonoja sosiaalisen elämän päiviä, ainakin jos puhutaan, että heti töitten jälkeen pitäisi olla pirtsakka ja hyväntuulinen ja olla kiinnostunut toisen asioista, tai mikä pahinta, jaksaa kertoa omista asioistaan. Höh…onpas mulla nyt negatiivinen asenne…pitää yrittää virittäytyä vähän parempiin tunnelmiin :)

Mä aloin miettimään sitä Kesämiehen puheluakin. Tietysti! En kai mä nyt voi olla vatvomatta joka ikistä asiaa, mitä tää maa päällään kantaa. Mutta kuitenkin jostain mun kieroutuneeseen mieleen luikersi kysymys, että miks se ylipäänsä soitti mulle? Ymmärtäsin sen, jos se olis vaikka pitkin talvea aina sillon tällön ilmotellu itestään, mutta kun viimeksi oon puhunut sen kanssa vajaa vuosi sitten edes puhelimessa. Toisaalta sillon mä olin ihan onnessani siitä puhelusta myös, meidän edellinen tapaaminen kun päättyi siihen, että mä poistuin paikalta niskojani nakellen syvästi loukkaantuneena tietyistä jutuista. Ja annoin myös Kesämiehen tietää mielipiteeni kyseisenlaisista miehistä.

Mutta mä oon tällanen nössö. Heti, kun se viime kesänäkin vähän nätisti kertoi, kuinka se oli jo ehtinyt kaivata mua, niin mä lämpenin. Olin jotenkin otettu sen sanoista, vaikka enhän mä tiedä mitä tyhjää sanahelinää sekin on vaan ollut. Kuitenkin tuohon Kesämieheen liittyy sellasia seikkoja, että kuvittelen olevani jotenkin ainutlaatuinen. Tiedän esim., että parikin treenikaveria on sitä yrittänyt jossain vaiheessa lämmitellä, mutta ei se ole lähtenyt hommaan mukaan. Eli ei se nyt ainakaan ensimmäisen p***un perään ole lähtenyt. Ja sitten vielä se, että se oikeasti halusi sopia asiat mun kanssa viime kesän jälkeen, oli sekin hatunnostonarvoinen juttu mun mielestä. Olkoonkin sitten, että vaan omaa oloaan parantaakseen. Ehkä. Mutta kuitenkin mä olin sen ajatuksissa jollain tasolla, ja se tuntui hyvältä. Ja mä olen sitä mieltä, ettei miehet kyllä soittele perään, jos ei niillä jotain hyviä ajatuksia ole. Ainakaan tällaisissa etä/kauko/kesäromansseissa.

Noh, ehkäpä mulle tosiaan nyt parin viikon päästä selviää, mitä se suunnittelee.

Hitto, kun pitää olla tällainen ikuinen skeptikko. Voikun voisin vaan kattella maailmaa näiden ruusunpunaisten lasieni läpi, ja uskoa naiivisti, että se on vähintään yhtä ihastunut minuun, kuin minä siihen

Pitäkää peukkuja mulle, likat. Ja Il Duce myös!