Hopeinen

Eilisessä päivässä on täytynyt olla jotain erityistä kevätenergiaa. Oikein mietin, että tiistai…maailman epätodennäköisin päivä saada yllättäviä yhteydenottoja sieltä sun täältä.

Aloitetaan siis viitaten tuohon edelliseen postaukseeni, jossa kerroinkin K:n viestistä ja kahvittelukutsusta. Olin ihan ilahtunut tuosta yhteydenotosta ja mieli piristyi kummasti. Lähdin töistä kotiin hyvillä mielin, tarkoituksena lähteä yhden illan mökkireissulle. Mökille meninkin, ja paikka oli aivan ihana. Saunottiin, syötettiin sorsapoikueita ja nautittiin kesästä (sateesta huolimatta). Puhelimeni oli kuitenkin unohtunut autoon, enkä edes muistanut koko kapistuksen olemassaoloa, se kun tuppaa olemaan verrattain vaitonainen nykyisin. Hain sen sitten illansuussa, jotta saan herätyksen aamuksi viritettyä. Puheluita oli tullut tuntemattomasta numerosta, sitten pari viestiäkin. Viestit olivat taannoiselta baarituttavuudeltani, enkä oikein jaksanut innostua vastaamaan mitään ihmeempää. Jotenkin ärsyttää heti tyyppi, joka toisessa viestissään alkaa arvostelemaan mun hektistä elämääni

Puhelut puolestaan olivat siis tuntemattomasta numerosta, kaiken kaikkiaan vastaamatta niitä oli jäänyt kolme. Hiukan häiritsi, että mistä on kysymys, mutta koska mistään en voinut selvittää kuka oli kyseessä, päättelin, että joko lehtimyyja tai poliisi . Ja poliisihan se oli, sotilassellainen, alias Kesämies. Alkoi kuulkaas mahassa lennellä miljoona perhosta, kun vastasin, ja se reippaan iloisesti esitteli itsensä puhelimessa. Juteltiin varmaan tunti niitä näitä, ja sitten se kysyikin, että “no, nähdäänkö sitten parin viikon päästä?”. Iik, apua, ihanaa!!! Mulla oli kestohymy naamalla varmaan kaksi tuntia tuon jälkeen, enkä meinannut saada untakaan, kun vaan mietin, miten kiva onkaan taas tavata Kesämies, isolla Koolla (hmm…ristiriitaisia nämä kirjaimet!!). En halunnut tosiaankaan pilata hyvää tunnelmaa kyselemällä Kesämiehen nykyisestä siviilisäädystä tai muustakaan liian henkilökohtaisesti. Mutta kyllä mut valtasi sellainen lämmin haikeus, kun muistelin miten hyvältä sen vahvat ja lämpimät käsivarret tuntui mun ympärillä, kun nautittiin kesästä keskellä kauneinta Suomea, ilta-auringossa laiturilla, varpaat vedessä. Voi elämä, mä en taida malttaa odottaa!!!!

Edellämainittuun perustuen K:n tapaaminen perjantaina tuntuu ihan toissijaiselta jutulta, ja jopa vähän turhalta. Vaikka todennäköisesti taas tuon viikon yhteisen session jälkeen olenkin ihan rikki Kesämiehen jäljiltä, ja palaan taas kai kaipailemaan K:ta, koska Kesämies on liian mahdoton yhtälö missään mielessä. Mutta nyt mä aion nauttia tästä ihanuudesta ja tästä nipistelevästä jännityksestä vähän aikaa!!!

Hitto, se tosiaan SOITTI mulle! Trallalallalaa!!! Tilulilulii!