home syndication

Yllätys

Eilinen päivä sujui oikein mallikkaasti. Vähän aamulla jänskätti se Suloisen kohtaaminen, mutta mulla kävikin tuuri, ja Suloinen oli juuri lomalla tämän viikon :) Joten ei tarvinnut punttien tutista sen enempää.

Enemmän yllätyksiä siis odotti kotipuolessa. En muista olenko maininnut aiemmin, mutta tähän meidän eläintarhaamme lukeutuu vielä koirien lisäksi kissa. Kisuli on kovin omatoiminen, eikä sitä juurikaan kotona kesäisin näy, ruokakupit kyllä tyhjenee säännöllisesti, mutta yleensä kissa viuhtoo menemään ulkona. Eilen sitten ihmettelin, kun kissa makoili levottoman näköisenä sängyllä, ja läähätti välillä (ihan hullun näköistä muuten, kun kissa läähättää). No juu, pentujahan se oli tekemässä. Olin mä ehkä hiukan sitä aavistellut, kun neiti oli pyöristynyt melko nopeasti, mutta en kyllä yhtään ollut varautunut, että ne syntyisivät juuri sillä hetkellä ja siinä! Niinpä siis kiikutin kissan äkkiä muksun huoneeseen, tein sille sinne oman pesän ja ryhdyin kätilöksi. Onneksi nuo kissat ovat aika omatoimisia tuossa synnytyksessä, ja tämäkin hoiti lähes yksin koko urakan.

Niin siinä siis kävi, että minusta tuli kertaheitolla kuuden suloisen karvapalleron “mummu” :D Ilta menikin mukavasti kisuja ihaillessa ja tuijotellessa, enkä aamullakaan olisi malttanut töihin lähteä!

dolce said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 11.08

Onnea mummulle ja koko eläintarhalle!
Ehkäpä tuo kissan “neiti”-nimitys menee nyt sitten päivitykseen. Kuka mahtaa olla onnellinen isä?

Sade said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 11.38

Mummu hei, onneksi olkoon! Kyllä niissä riittää ihailtavaa ja hoivattavaa. Miau! Ei varmaan huvittanut lähteä mihinkään. Mitäs koirat ovat tuumanneet pikkupalleroista?

Hyvä tuuri sulla kävikin Suloisen suhteen, vaikka olen edelleenkin sitä mieltä, että et ole tehnyt mitään noloa.

unessani said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 11.54

Kiitoksia Sade ja Dolce :) Totta turiset Dolce, kyllä taisi neidistä tulla kertaheitolla rouva. Ja isästä ei tietoa….huoh! Tällaisiä nämä nykyajan kollit ovat….

Kiitos myös Sade, en mäkään nyt varsinaisesti sitä Suloista nolostele, mutta kyllähän se asia mieleen tulee aina, kun S:sta on puhe. En ole vielä koira päästänyt pentujen lähelle, voisivat olla vähän liian kiinnostuneita. Pitää sitten katsoa, kunhan vauvelit vähän kasvavat.

Kyllä mun unelma siitä omasta pienestä maatilasta jossain Hgin ulkopuolelle saa vaan lisää pontta. Mutta saattaisi käydä niin, että noita elukoita siunaantuisi ihan liikaa, kun ne “muka mahtuisivat niin hyvin” :D

Sade said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 12.02

Eikös sulle sopisi vaikka kennelin pito ja siinä sivussa voisi kasvatella luomua tai vaikka alkaa viinitilalliseksi. Kyllä sinne muutama elikko mahtuisi lisää :)

unessani said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 13.24

Kai se kennelinpito tosiaan sopisi, jos sillä eläisi :) Mutta, jotta kennelinpidolla eläisi, pitäisi pentuja tehdä hirveän paljon, ja silloin kärsisi taas moraaliset puolet, kuten myös terveydelliset seikat. Pitäisi eka löytää se rikas mies, joka toimisi rahoittajana :)

dolce said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 14.55

No se nyt vielä puuttuisi, että kyseinen kolli ilmestyisi ja alkaisi vaatia yksinhuoltajuutta! Eiköhän se ex-neiti tässä tapauksessa hoida pennut paremmin…

Ja hmm, olisinpa tarpeeksi rikas ja eläinrakas ;-)

unessani said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 15.01

Heh, saisinpa ainakin toteuttaa haaveeni, ja hätistellä ko. kollin luudalla (tai joutuisin käyttämään kyllä haravaa, kun luuta puuttuu..) hornan kuuseen :)

Niin, ei sun tarvitsisi edes olla eläinrakas, pelkkä rikas riittäisi :) Eläimillähän olisi siinä tapauksessa omat tilat jossain muualla kuin asuinrakennuksessa, jos rahhoo olis vaikka muille jakkoo ;) Tosin kyllä mulla pitäisi silti olla joku karvainen puudeli kainalossa….et kai Dolce sentään näytä puudelilta :D

unessani said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 15.01

^Aika monta hymiöö tuli tohon ed. kommenttiini :D :D :D

sirenita said,

Kesäkuu 5, 2008 @ 23.15

Vaikken kissaihminen(kaan) ole, niin ne pentuset on kyllä maailman suloisimpia!
Ja suloisista puheen ollen… Kävipäs sulla hyvä tuuri. :) Ja peesaan sadetta, kun sanon, ettei sulla kyllä mitään nolosteltavaa ole asian suhteen. NI!

dolce said,

Kesäkuu 6, 2008 @ 8.44

En näytä puudelilta, ja rahatkin on kohta jaettu enemmän tarvitseville :-(
Mutta ainahan saa haaveilla…

Syntappi said,

Kesäkuu 6, 2008 @ 13.11

Onnea ‘mummulle’ ja koko perheelle! :=)

Kattivauvat on TOSI ihania. Melkein jo alan vinkumaan, että mulle yks varattuna kiitos, mutta taidan kuitenkin pitää jalat maassa. Kyllä nuo kaksi saa luvan riittää!

unessani said,

Kesäkuu 6, 2008 @ 14.27

Syntappi - kiitokset!
Kjehkjeh…odotahan vaan, kun alan laittamaan tänne kuvasaastetta vauveleista! Ovat nimittäin ihan älyttömän hienon värisiä!!!

RSS feed for comments on this post · Paluuviiteosoite

Leave a Comment

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image