Totuuksia ja havahtumisia
Siis ei voi olla totta! Mä olen miettinyt tänään ihan koko päivän K:ta. Oikeastaan näin kävi pariin otteeseen jo viime viikollakin. Kuvittelin, että tämä olisi taas joku ohimenevä tilanne, ja että kohta ne ajatukset taas palaisivat sinne muinaismuistojeni sekaan. K on niin kaukainen ja etäinen minulle nykyään, etten tajua, mistä nämä ajatukset oikein tulevat. Luin jopa alusta tuon Vuodatuksen puolella aloittamani bloginkin. Sinänsä helpottavaa oli huomata, että pitkällehän noista alun tunnelmista on jo päästy, ja se sellainen hirveä, kurkkuakuristava ahdistus on sentään poissa. Että nyt minä vaan haaveilen ja unelmoin. Ehkäpä tämä kaikki jälleen kerraan johtuu siitä, että kun ei ole ketään muutakaan unelmoinnin kohdetta, niin pitää tyytyä näihin vähemmän hyviin vaihtoehtoihin. Mutta hittolainen, kyllä mä taidan hiukan kaivata K:ta nyt. Mutta asia saa jäädäkin tuolle kaipaamisen tasolle, en todellakaan aio sortua mihinkään “kahvittelu”-ehdotuksiin.
*****
Vanhasta blogistani löysin viittauksen Kesämieheen. Havahduin juuri siihen, että taidan tavata Kesämiehen taas neljän viikon päästä. Oikeastaan aina, kun ajatus tulee mieleeni, niin alkaa jännittämään. En jännitä niinkään sitä kohtaamista, vaan sitä, että tuleeko Kesämies ko. tapahtumaan tänä vuonna ollenkaan. Sillä joku intuitioni sanoo, että ei tule. Eihän minun haaveeni ikinä toteudu (sanoo katkera marttyyrinainen naama rutussa…). Toisaalta, vaikka onkin varattu, olisi ihanaa tavata Kesämies. Sen iso ja lämmin halaus poistaisi kyllä läheisyydenkaipuun taas pitkäksi aikaa. Voih, kunpa se tulisi. Minulla on ikävä sitäkin!
****
Paniikki! Paniikki! Huomenna on luvassa kaamea tilanne. Joudun kohtaamaan Suloisen ensi kertaa treffiehdotukseni ja niitä seuranneiden pakkien jälkeen. Joudun vielä pitämään esityksen ko. tilaisuudessa. Apua!!! Siitä ei tule mitään, nolous vie minut perikatoon, ja toivottavasti maa nielaisee minut ennen sitä. Aika käsittämätöntä muuten, että Suloinen ei ole mitenkään päin vaivannut mieltäni sen jälkeen, kun tosiaan kieltäytyi treffeistä. Saa minut entistä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että asioista kannattaa ottaa selvää heti, eikä jäädä omien haaveiluidensa vangiksi. Ajatelkaa, koko tämä aika olisi mennyt hukkaan, olisin pohtinut Suloista ja odottanut taas yhteisiä illanviettoja, jossa ehkä mahdollisesti olisin voinut tiedustella vaivihkaa, mikä on homman nimi. Nyt en ole muistanut koko miehen olemassaoloakaan, ennen kuin kalenterini paljasti tuon huomisen karmeuden. Blaah! Olisipa tuo tapaaminen nyt ollut edes vasta kesälomien jälkeen!!! Grrr. Mutta voin sanoa, että Suloista mulla EI ole ikävä. Yhtään 
.
****
Hyvä ystäväni ei enää soittele minulle. Olen hieman hämmentynyt, että miksi ei. Jutellaan kyllä niitä näitä, jos minä soitan, mutta hän ei enää soita ollenkaan. Ottaen huomioon, että “ennen vanhaan” juteltiin päivittäin puhelimessa, ja jos toisesta ei kuulunut, niin toinen jo hädissään soitteli perään. Outoa. Mies hänellä toki on kuvioissa, mutta niinhän se on ollut koko ajan. Varattu sekin, ja pari vuotta jaksanut tämä ystäväni roikkua kakkosen roolissaan. Ja pari kertaa yrittänyt erotakin. Mutta kaikki kai nää menevät saman kaavan mukaan - lopullinen niitti tulee jossain vaiheessa tuolle ystävällenikin. Toivottavasti. Mutta minulla on hiukan ikävä kyllä tätä ystävääni. Taidan taas kerran soittaa itse hänelle.
****
Ex perui taas tapaamisen muksun kanssa - how surprising!
Melko sekalaisia ajatuksia taas täällä päässä pyörii. Onneksi illalla on taas luvassa maastoharjoituksia koiran kanssa, siellä onneksi kaikki muu unohtuu.
Oiskohan se tämä kesä ja vaaleanpunaisten lasien aika, kun saa haikailemaan menneitä… Ja tosiaankin ehkäpä mietit K:ta, kun ei ole muutakaan kohdetta. Paitsi nyt tuo kesämies, mutta silti. Ei tuon nyt tarvi mitään vakavaa olla. Ihan normaalia. Kyllä mä yllätän itseni ajattelemasta joskus (tosi harvoin kylläkin) Suurta Rakkauttani. Tai lähinnä sitä oloa mikä oli. Sitä oloa ja läheisyyttä on toisinaan ikävä, ei niinkään miestä.
Sano sille exälle, että kertoo tästedes vain sinulle mahdollisista tapaamisista. Että pojalle on ihan yhtä hienoa extempore lähtökin. Ei sen tarvitsisi lapselleen jatkuvasti tuottaa pettymyksiä! GRRRRRRR… Pistää vihaksi tuollainen. Paska ukko.
Mukavaa iltaa koirien keralla!
Kommentti sirenita — 3.6.2008 @ 17.25
Sirenita tiivisti aika lailla sen mitä itsekin tuota lukiessani mietin. Itsekin ajattelen (myös omalla kohdallani) että enemmän taidan kaivata nimenomaan sitä oloa; tunnetilaa ja fiilistä mikä silloin vallitsi kun kaikki oli vielä hyvin - enemmän kuin itse miestä.
Hassua, nyt kun mainitsit Suloisen, niin mulle tuli samalla tavalla mieleen Totinen. Tokihan ne olivat vähän eri tilanteet, mutta niin samat fiilikset taas.
” asioista kannattaa ottaa selvää heti, eikä jäädä omien haaveiluidensa vangiksi. ” Niinpä. Eipähän ehdi syntymään kauheita tunnevaurioita kun ottaa heti tavalla tai toisella härkää sarvista. Pienen kirpaisun jälkeen voi hyvillä mielin jatkaa matkaa.
Ja mitä tuohon eksääsi tulee, niin voihan hemmetti. Uskomaton tyyppi kertakaikkiaan. Ikävän paljon noita vastaavia juttuja kyllä kuulee. Meidänkin muksulla on pari kaveria, joiden isät eivät suostu pitämään lapsiinsa mitään yhteyttä. Se järkyttää jotenkin aina niin syvästi. Ja lapsen kannalta varmaan tuskallisinta on juuri tuo välimuoto, että tavallaan ollaan pitävinään yhteyttä, mutta käytännössä suunnitelmat peruuntuu lähes poikkeuksetta. Saamari sentään, jos yhden asian voisin maailmassa muuttaa, niin tuossa se olisi!
Kommentti April — 3.6.2008 @ 20.08
Taitaa olla tytsät oikeessa, että nuo takaumat on jo just sitä läheisyyden kaipuuta, mutta ei juurikaan enää sen tietyn ihmisen kanssa. Toisaaltahan se on myös merkkiä siitä, että sitä lähestyy sitä olotilaa, että voisi jo ajatella jotain uutta jonkun toisen kanssa
Tsemppiä esitykselle ja Suloisen kohtaamiseen. Musta ei kyllä ollut yhtään noloa, että pyysit treffeille, vaan se oli rohkea teko.
Hitto tota exääsi. Grrrrrrrr!!!
Kommentti sade — 4.6.2008 @ 7.07
Samaa nuottia soitan kun muutkin siskot
Läheisyyden kaipuu välillä vaan tulee, olipa mullakin jokunen päivä sitten sellainen hetki, että tuli viimeisin vaki-ex mieleen positiiivisesti. Vaikka siitä on yli 2 vuotta!
Ja tuon muksusi isän otan ankaraan puhutteluun, jos sattuu vastaan tulemaan. En löydä häntä kuvaamaan muita kuin niin pahoja sanoja, että en kehtaa tähän kirjoittaa.
Kommentti dolce — 4.6.2008 @ 9.53
Kiitoksia kommenteista
Allekirjoitan kyllä täysin taas näkemykset siitä, että läheisyydenkaipuu on ikävä enemmän sitä tunnetta, kuin itse ihmistä.
Ja tuosta muksun isästä ei enää edes tohdi kirjoittaa!!! Se teki sen taas eilen!!! Mä en enää tajuu, miten se kehtaa.
Kommentti unessani — 5.6.2008 @ 9.13