Nyt tätä tyttöä sitten viedään
Eli aamulla suunta kohti suurta tuntematonta jälleen 
Toivokaa mun puolesta, että mulla on ihana viikko! Sitä ihan samaa toivon kaikille lukijoille.
Aurinkoa, lämpöä ja onnentuntemuksia!
Archive for Kesäkuu, 2008
Sedän juttusilla
No niin, ensimmäinen askel otettu nyt sitten muksun huoltajuus- ja elarisopimukseen liittyen. Kävin tänään asianajajan luona.
Asianajaja oli kyllä hiukan epäilystä herättävän näköinen, sellainen kaljupäinen ukkeli, jolla oli kikkara takatukka!!! Mutta vaikutti kyllä sitten ihan asiansaosaavalta, ja ainakin käyntikortissa luki “varatuomari”.
Eli, nyt siis lähtee käräjäoikeudelle vahvistettavaksi ehdotus, joka pitää sisällään mm. lapsen tapaamisiin liittyviin asioihin. Lisäksi oleellisesti korottuvat elatusmaksut, sekä muihin lapsen kustannuksiin osallistuminen. Sikäli oli kiva homma, että se aa vaan luetteli, että nää, nää, nää ja nää pitää huomioida, ja sitten toi elatusapu pitää korottaa ainakin satasella (perustuen tietysti vain mun arvioihin Exän tämänhetkisestä tulotilanteesta). Ja Exän uusi “perhe” ei vaikuta elatusvelvollisuuteen mitenkään. Lisäksi Exä joutuu tekemään perusteellisen selvityksen omaisuudestaan ja varallisuudestaan. Kävi nimittäin ilmi, että on tässä kesällä ostanut kaksi moottoripyörää itselleen, lisäksi ajelee ihan viimeisen päälle Mersulla…. Syynä tähän kaikkeen lienee jonkinmoinen ennakkoperintö isäpuoleltaan, joka menehtyi parisen viikkoa sitten pitkälliseen sairauteen. Rauha toki hänen muistolleen.
Minä en noista rahoista kyllä haluaa penniäkään (vaikkakin katkerana makselen näitä meidän “yhteisiä” velkoja vieläkin), mutta kyllä tuon muksun soisi ainakin jotenkin saavan osuutensa isän hyvinvoinnista. Olkoon sitten vaikka uuden polkupyörän muodossa. Kaikki tämähän on tietenkin ihan spekulaatiota vain, totuus voi olla ihan toisenlainen. Mutta aika näyttää.
Joka tapauksessa asia on nyt vireillä, ja ehkä viimeinkin saadaan päätös tälle show:lle. Yhteishuoltajuutta toki ehdotin, ja sitä, että lapsen asuinpaikka säilyy minun luonani. Muuten olin kyllä mielestäni vähän liiankin reilu. Mutta tiedän kyllä, ettei Exä “avokätisyyttäni” arvosta, ja riitauttaa asian. Mutta edelleen se sillä kaivaa omaa kuoppaansa. Ja mitäänhän se ei itse ole taaskaan tehnyt tämän asian sopimiseksi, tai ainakaan en vielä ole mitään haastetta saanut. Ans kattoo, kuin käy.
Kaksi herätystä enää, sitten alkaa loma!!! Ja lauantaina pitäisi sitten nähdä taas Kesämieskin. Hui!
Kaikki(ko) loppuu aikanaan
Mulla on selkeästi blogiväsymystä. En jotenkin saa aikaiseksi kirjoitettua mitään kovin tähdellistä tänne. Selailin juuri tuossa noita linkkejäni suosikkiblogeihini - havainto oli tyrmistyttävä: lähes kaikki blogit on jo historiaa!!! Sinänsähän se on hyvä asia, että ihmiset eivät koe tarvetta kirjoittaa, yleisesti kuviteltuna silloinhan kaikki on hyvin! Ja mikä sen ihanampaa, varsinkin kun muistelee vaikkapa vielä sydäntalven kirjoituksia. Ja onhan tässä itsekin menty aimoharppauksin eteenpäin niistä kauheista sydäntäraastavista tunnelmista. Melkein voisin sanoa, että elämä on vihdoin asettumassa uomiinsa, mitä nyt vielä nuo huoltajuusasiat hiukan tässä kaihertavat. Mutta päätin murehtia niitäkin vasta sitten, kun murehtimisen aika on. Olen kertakaikkiaan väsynyt olemaan murheellinen.
Aika vähän on oikeastaan tullut kommentoituakaan enää mitään kenellekään. Sitä ei siis pidä missään nimessä ottaa siltä kantilta, että kokisin teidän tarinat tai postaukset jotenkin vähäpätöisinä tai pelkän olankohautuksen arvoisina. Päinvastoin, ne herättävät kyllä paljonkin ajatuksia, mutta mitään niistä en oikein saa aseteltua järkevään kirjalliseen muotoon. Samalla sitten epätoivoissani toivon, ettette te viimeiset ihanaiset suosikkini lopeta kirjoittamista!!! En minäkään niin aio tehdä, olen varma, että vatvottavaa on vielä luvassa jossain vaiheessa 
. Viimeistään viikon päästä…
Ja sekä pää, että häntä tästä postauksesta hävisi jo heti otsikon jälkeen 
Aamukampa harvenee
Ja loma lähestyy! Ihan tuskaa nämä viimeiset päivät, mutta kyllä nyt alkaa uhkaavasti näyttämään siltä, että se loma ihan oikeasti koittaa pian! Ihanaa!!!
Juhannus meni jotenkin ihan hujauksessa. Aloitin juhannuksen vieton jo torstaina, ihan ex-tempore lähdettiin kaverin kanssa katsomaan Hanna Pakarisen keikkaa Helsinkiläiseen pubiin ja sieltä sitten sinkoiltiin edes takaisin Hgin yössä. Oikein kivaa ja mukavaa oli, ja olinpa ihan kohtuullisessa humalassakin. Kuitenkin vain kohtuullisessa, eli mitään krapuloita ei tarvinnut juhannusaattona potea. Tämä samainen ystäväni sitten tuli meille grillailemaan, äitini myös. Aattoilta menikin ihan vesilinjalla, ja lauantain ihan muuten vaan hengaillessa. Löhöilin vaan, ja pitkästä aikaa nautin vaan olemisesta. Eilen sitten kävin vähän shoppailemassa päivällä, ja ilta polskittiin Serenan vesipuistossa. Oli oikein hauskaa ja ratkiriemuksta ja ihan heittäydyttiin välillä lapsen tasolle ja nautittiin täysin rinnoin vesileikeistä. :D
Rauhaa maailmaan ja antoisaa viikkoa
Ei malttais enää
Mä haluan lomalle NYT! En yhtään jaksaisi enää keskittyä täällä töissä mihinkään, ja kaikki uudet hommat tuntuvat kahta karvaimmilta aloittaa. Huomiseksikin pitäisi jaksaa vääntää taas yksi lyhyt esitys, mutten tunnu saavani edes sitä aikaiseksi.
Mä kyllä luulen, että tätä odottamisen tuskaa lisää tiedossa oleva kohtaaminen Kesämiehen kanssa. Voi olla, että odotan taas kaikelta liikaa, ja tulen alas sitten ja lujaa. Pelottaa ajatus siitäkin, en jaksaisi kyllä nyt yhtään pettymyksiä. Mietin jo sitäkin vaihtoehtoa, että sanon suoraan Kesämiehelle, että “sä oot ihana, mutten halua antaa itseni ihastua suhun enempää”. Toisaalta sitten mä jäisin paitsi sen lämmintä halausta ja ihania suudelmia . Toki voi olla, että jään niistä paitsi muutenkin. Mistäs minä tiedän, mitä se loma sisällään pitää. Mutta sanotaanko niin, että kyllä se Kesämiehen viime viikkoinen puhelu oli omiaan nostamaan fiiliksiä taas pintaan. Jotainhan senkin täytyy funtsia, kun kerran soittaa. Eikö vaan??? Että sekin vähän jo odottaa, että nähtäisiin.
Tää on kyllä ehkä kummallisin “suhde”, mitä mulla on ikinä kenenkään kanssa ollut. Elementit on aika simppelit: mies, joka ensinäkemältä vetää multa jalat alta. Kuitenkin se tunne on yllättävän voimakas, ja nähtävästi toistuu joka kesä, kun ajankohta lähestyy. Mikä tarkoitus tällaisellakin on? Sitä ikään kuin saa niitä onnen murusia hetkeksi lainaan, ja sen jälkeen ne taas lakaistaan maton alle koko vuodeksi. Sitten voi lämmöllä muistella silloin tällöin niitä lyhyitä yhteisiä hetkiä, ja taas palata arkeen. Outoa.
Joka tapauksessa mä toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tänä kesänä, ainakin yhden päivän, voisin tuntea oikeasti eläväni ja tuntea olevani jollekin sen hetken keskipiste. Toivon myöskin, että voisin varastaa sen hetken itselleni, laittaa purkkiin ja ottaa esille aina kun tuntuu, että elämä kolhii. Niin kova läheisyydenkaipuu aika ajoin iskee, että jos nyt joudun tässä asiassa pettymään, niin hajoan kyllä ihan atomeiksi.
Mutta ei niin käy, eihän
Öö..tota..
Höh, mulla on ihan tyhjä pää, enkä oikein osaa aloittaa mistään tuon K-tapaamisen suhteen. Kaikki siis meni hyvin, ei siinä mitään, mutta olihan taas maailman oudoin iltapäivä mulla. Tai no outo ja outo, mutta sanotaan nyt, etten ihan ollut sinut tilanteen kanssa, ja välillä tunsin kyllä itseni vähän vaivaantuneeksi.
Nähtiin siis meille jo niin tutuksi käyneessä kuppilassa. Kahvit juotiin ja turistiin niitä näitä, kirjaimellisesti vaihdettiin kuulumisia. Aika sellainen leppoisa tilanne, ihan kun oltais nähty viimeks eilen. Se on K:n kanssa kyllä ollut aina plussaa, tavallaan vaikka sitä henkisesti vieraantuu kun ei nähdä, niin jotenkin vaan se sanaton yhteys löytyy aina kun tavataan. Pisteet siitä.
Outous alkoi siitä, kun K kysyi, että onko mulla kiireitä, vai lähtisinkö sen mukaan shoppailemaan vähän tarvikkeita sen “landelle”. Se asuu siis evakossa remontin takia nyt kesäasunnollaan, joka on tuossa 15 km päässä minun kotoani. Sitä ennen se oli pitkät pätkät kertonut, kuinka hyvä on, että sillä on nyt paljon duunireissuja, koska talolla on melko yksinäistä (ahaa…). Sitten se kertoi, että on ajatellut tänään lämmittää saunan ja vähän grillata (2x ahaa…). Yksinkö?, mä kysyin. No joo, ei tässä oikein seuraakaan taida olla, vastaa K. Ahaa, ahaa, ahaa. Mulla raksutti varmaan satasta päässä, kun olin ihan varma, että se pyytää mut sinne. Kaikenlaisia vihjeitä se heitti koko ajan, ja sanoi jossain vaiheessa, että soittele, jos ajelet joskus siellä päin. Ja kumminkin se sitten oli jotenkin vaikee, jos heitin vitsinä, että “joo, grillataan vaikka herkkusieniä pekonilla”. Mä ihan vilpittömästi heitin sen tsoukkina, mutta jotenkin se meni musta sen näköseks, kun olis luullu, että mä oon tosissaan. No, anyway, lähdettiin siis ostelemaan roskista, päiväpeittoa yms. krääsää ja muutenkin roikuttiin siellä kaupassa pyörimässä varmaan tunti. Ihan kaheli tilanne tavallaan!!! Mistä v*tusta MINÄ tietäisin minkälaiset verhot sinne talolle sopisi? Joskus olisin kovin mielellään auttanut valitsemaan, mutta nyt mua ehkä hiukan jopa ärsytti. Ihan niin selvä tämä kuvio musta vielä ei ole kuitenkaan, ja aika liipasimella olen koko ajan. Itse sitten ilmoitin, että lähden toiseen lähellä sijaitsevaan kauppaan hakemaan pari juttua omaan kotiini, niin yhtäkkiä se oli sinnekin tulossa mukaan.
Oikeestaan oli ihan kivaa naureskella kaikille typerille asioille, ja muutenkin oli sellasta väsyneen levoton koko tilanne.
Ihan siis leppoisaa oli, eikä nytkään mitään tunnekuohuja sen kummemmin ole. Silti mua jäi vähän vaivaamaan noi sen vihjailut (jotka ei välttämättä olleet vihjeitä, vaan kuvittelin vain ne sellaisiksi). Hassua. Mutta sanomattakin nyt vaikuttaisi aika selvältä, että jos K seurusteleekin jonkun kanssa, niin kovin tiivistä se ei tunnu olevan. En yhtään siis kuvittelekaan, että se mulle raportoisi aiheesta yhtään mitään, mutta tää nyt on vaan taas se kuuluisa intuitio, joka kertoo, että se on vapaa mies.
Homma loppui jotenkin ihan tökerösti siinä kaupan parkkiksella siihen, että K syötti mulle suklaata, jonka jälkeen se toivotti hyvät juhannukset. Kiitos samoin, vastasin ja hyppäsin autoon ja huristelin tieheni.
Pöh ja hah. Sellaset treffit siis tänään.
Perjantaita
No niin, taas yksi piinaviikko alkaa olla takanapäin ennen lomia. Vielä kahdeksan työpäivää, ja sitten koittaa hetken autuus. Ihanuutta!
Tänään pitäis sitten käydä treffaamassa K:ta. Ihan kummallista, mutta mä olin aamulla unohtanu koko jutun. Mitään paikkaa eikä kellonaikaa oltu sovittu, eikä K:stakaan kuulunut aamupäivällä mitään. Ajattelin jo, että sekin on unohtanu koko homman. Mutta laitteli se tossa äsken viestiä, ja saatiin sitten homma lyötyä lukkoon. Saas nähdä, millasilla fiiliksillä tänään sitten ollaan. Nää perjantait on jotenkin huonoja sosiaalisen elämän päiviä, ainakin jos puhutaan, että heti töitten jälkeen pitäisi olla pirtsakka ja hyväntuulinen ja olla kiinnostunut toisen asioista, tai mikä pahinta, jaksaa kertoa omista asioistaan. Höh…onpas mulla nyt negatiivinen asenne…pitää yrittää virittäytyä vähän parempiin tunnelmiin :)
Mä aloin miettimään sitä Kesämiehen puheluakin. Tietysti! En kai mä nyt voi olla vatvomatta joka ikistä asiaa, mitä tää maa päällään kantaa. Mutta kuitenkin jostain mun kieroutuneeseen mieleen luikersi kysymys, että miks se ylipäänsä soitti mulle? Ymmärtäsin sen, jos se olis vaikka pitkin talvea aina sillon tällön ilmotellu itestään, mutta kun viimeksi oon puhunut sen kanssa vajaa vuosi sitten edes puhelimessa. Toisaalta sillon mä olin ihan onnessani siitä puhelusta myös, meidän edellinen tapaaminen kun päättyi siihen, että mä poistuin paikalta niskojani nakellen syvästi loukkaantuneena tietyistä jutuista. Ja annoin myös Kesämiehen tietää mielipiteeni kyseisenlaisista miehistä.
Mutta mä oon tällanen nössö. Heti, kun se viime kesänäkin vähän nätisti kertoi, kuinka se oli jo ehtinyt kaivata mua, niin mä lämpenin. Olin jotenkin otettu sen sanoista, vaikka enhän mä tiedä mitä tyhjää sanahelinää sekin on vaan ollut. Kuitenkin tuohon Kesämieheen liittyy sellasia seikkoja, että kuvittelen olevani jotenkin ainutlaatuinen. Tiedän esim., että parikin treenikaveria on sitä yrittänyt jossain vaiheessa lämmitellä, mutta ei se ole lähtenyt hommaan mukaan. Eli ei se nyt ainakaan ensimmäisen p***un perään ole lähtenyt. Ja sitten vielä se, että se oikeasti halusi sopia asiat mun kanssa viime kesän jälkeen, oli sekin hatunnostonarvoinen juttu mun mielestä. Olkoonkin sitten, että vaan omaa oloaan parantaakseen. Ehkä. Mutta kuitenkin mä olin sen ajatuksissa jollain tasolla, ja se tuntui hyvältä. Ja mä olen sitä mieltä, ettei miehet kyllä soittele perään, jos ei niillä jotain hyviä ajatuksia ole. Ainakaan tällaisissa etä/kauko/kesäromansseissa.
Noh, ehkäpä mulle tosiaan nyt parin viikon päästä selviää, mitä se suunnittelee.
Hitto, kun pitää olla tällainen ikuinen skeptikko. Voikun voisin vaan kattella maailmaa näiden ruusunpunaisten lasieni läpi, ja uskoa naiivisti, että se on vähintään yhtä ihastunut minuun, kuin minä siihen
Pitäkää peukkuja mulle, likat. Ja Il Duce myös!
Asiaa
Tai sitten ei. Mutta ei huvita työnteko, odotan lomaa kyllä jo sellaisella antaumuksella, etten jaksaisi enää keskittyä oikein mihinkään. Muutenkin on hiukan levoton olo, mutta tällä kertaa ihan positiivisesti levoton.
Viime yö meni liian pitkäksi, ja nukuinkin sitten aamulla pommiin. Nukkumatti antoi minulle armollisesti 1,5 h lisää nukkumisaikaa . Ensimmäiset sanat tietenkin siinä vaiheessa, kun huomasin, olivat “voi v*ttu”. Ja seuraavat varmaan: “voi s**tanan s**tana!”. Sen jälkeen taisin revetä nauramaan. Joka tapauksessa aamu oli aivan psykedeelinen, juoksin päättömästi ympäri kämppää toinen sukka jalassa, yhdellä jalalla pomppien. Kaksi ruskeaa silmäparia tuijottelivat mua melko hämmästyneen näköisinä, ja normaalin “hei me halutaan jo ulos”-hössötyksen sijaan molemmat vaan kallisteli päätään paikallaan makoillen, ja miettivät varmaan yksissätuumin, että “hullu” .
No kaiken kohelluksen jälkeen pääsin sitten töihin, ja mietin juuri äsken, että ihan turhaan kiireilin aamulla, kun en kuitenkaan täällä muuta tee, kuin surffailen netissä ja lueskelen blogeja. No se siitä.
Arvatkaa muuten mitä? Illalla, kun menin nukkumaan, haaveilin Miehestä. Pitkästä aikaa, ja se oli ihanaa. Varsinkin kun sen sai tehdä hymyssä suin, eikä surullisena.
Mitä ihmettä?
Eilisessä päivässä on täytynyt olla jotain erityistä kevätenergiaa. Oikein mietin, että tiistai…maailman epätodennäköisin päivä saada yllättäviä yhteydenottoja sieltä sun täältä.
Aloitetaan siis viitaten tuohon edelliseen postaukseeni, jossa kerroinkin K:n viestistä ja kahvittelukutsusta. Olin ihan ilahtunut tuosta yhteydenotosta ja mieli piristyi kummasti. Lähdin töistä kotiin hyvillä mielin, tarkoituksena lähteä yhden illan mökkireissulle. Mökille meninkin, ja paikka oli aivan ihana. Saunottiin, syötettiin sorsapoikueita ja nautittiin kesästä (sateesta huolimatta). Puhelimeni oli kuitenkin unohtunut autoon, enkä edes muistanut koko kapistuksen olemassaoloa, se kun tuppaa olemaan verrattain vaitonainen nykyisin. Hain sen sitten illansuussa, jotta saan herätyksen aamuksi viritettyä. Puheluita oli tullut tuntemattomasta numerosta, sitten pari viestiäkin. Viestit olivat taannoiselta baarituttavuudeltani, enkä oikein jaksanut innostua vastaamaan mitään ihmeempää. Jotenkin ärsyttää heti tyyppi, joka toisessa viestissään alkaa arvostelemaan mun hektistä elämääni
Puhelut puolestaan olivat siis tuntemattomasta numerosta, kaiken kaikkiaan vastaamatta niitä oli jäänyt kolme. Hiukan häiritsi, että mistä on kysymys, mutta koska mistään en voinut selvittää kuka oli kyseessä, päättelin, että joko lehtimyyja tai poliisi . Ja poliisihan se oli, sotilassellainen, alias Kesämies. Alkoi kuulkaas mahassa lennellä miljoona perhosta, kun vastasin, ja se reippaan iloisesti esitteli itsensä puhelimessa. Juteltiin varmaan tunti niitä näitä, ja sitten se kysyikin, että “no, nähdäänkö sitten parin viikon päästä?”. Iik, apua, ihanaa!!! Mulla oli kestohymy naamalla varmaan kaksi tuntia tuon jälkeen, enkä meinannut saada untakaan, kun vaan mietin, miten kiva onkaan taas tavata Kesämies, isolla Koolla (hmm…ristiriitaisia nämä kirjaimet!!). En halunnut tosiaankaan pilata hyvää tunnelmaa kyselemällä Kesämiehen nykyisestä siviilisäädystä tai muustakaan liian henkilökohtaisesti. Mutta kyllä mut valtasi sellainen lämmin haikeus, kun muistelin miten hyvältä sen vahvat ja lämpimät käsivarret tuntui mun ympärillä, kun nautittiin kesästä keskellä kauneinta Suomea, ilta-auringossa laiturilla, varpaat vedessä. Voi elämä, mä en taida malttaa odottaa!!!!
Edellämainittuun perustuen K:n tapaaminen perjantaina tuntuu ihan toissijaiselta jutulta, ja jopa vähän turhalta. Vaikka todennäköisesti taas tuon viikon yhteisen session jälkeen olenkin ihan rikki Kesämiehen jäljiltä, ja palaan taas kai kaipailemaan K:ta, koska Kesämies on liian mahdoton yhtälö missään mielessä. Mutta nyt mä aion nauttia tästä ihanuudesta ja tästä nipistelevästä jännityksestä vähän aikaa!!!
Hitto, se tosiaan SOITTI mulle! Trallalallalaa!!! Tilulilulii!
*hali*