Archive for Toukokuu, 2008
Toukokuu 12, 2008 at 9.27 · Filed under Yleinen
Niin se vain taas hujahti tuokin viikonloppu ilman mitään sen suurempia ihmetyksiä. Perjantaina olin vakaasti sitä mieltä, että nyt tarviis lähteä sinne baariin ja ottaa muutama. Kaipasin oikeastaan vähän sitä humaltumisen tunnetta. Mutta en mä itseäni saanut mihinkään taaskaan. Olishan sitä kaljaa tuolla kaapissa, mutta kun musta ei vaan ole kalsarikännien vetäjäksi.
Ex-poikaystävä oli kylässä perjantaina. Siis mies, jonka aikanaan jätin Exän vuoksi. Oli ihan mukavaa, juotiin siinä kahvit ja höpistiin niitä näitä. Ollaanhan me tavattu säännöllisen epäsäännöllisesti aina autonkorjausten yhteydessä, joten mitään ennenkuulumatonta tässä nyt ei varsinaisesti ollut. Mutta sinänsä positiivista oli se, että tuo mun poikanihan on aina suhtautunut hirveän negatiivisesti, jos olen maininnut joistan miespuolisista ystävistäni (kai ihan ymmärrettävääkin johonkin pisteeseen asti), niin tällä kertaa poika oli kuitenkin tosi avoin ja reipas, ja jutteli tuon Exexän kanssa leppoisasti niitä näitä. Ja sopivat jopa, että Exex tulee korjaamaan pojan fillarin!
Lauantaina oli aivan ihastuttava ilma. Häärin kotona, ja siivoilin. Kävin treeneissä ja jäljetkin tein koirille pellolle. Ei siis juuri mitään kovin tavallisuudesta poikkeavaa tapahtunut. Pientä dramatiikkaa sain tosin iltaan, kun olin käyttämässä koiria ilta-asioillaan. Pusikosta sujahti joku eläin, ilmeisesti supi tai muu vastaava. Ihan hirveä rähinä ja huuto ja valitus kuului metsästä, ja sitten yhtäkkiä ihan täysin hiljaista. Pian koirat tulevat peräkanaa minun huutaessa niitä hysteerisenä, toisella silmäkulmassa hirveä palkeenkieli, ja toisella etutassu ilmassa ja verta vuotaen. Ei muuta kuin kotiin paikkailemaan, onneksi suuremmilta vaurioilta vältyttiin. Hieman jäi askarruttamaan sen kolmannen osapuolen kohtalo - en vaan uskaltanut pimeässä mennä katsomaan, miten sen kävi. Ajattelin, että hyökkää vielä mun kimppuuni, jos on loukkaantunut. Seuraavana päivänä kävelin ohi samasta kohdasta ja yritin katsoa, näkyykö missään raatoja. En ainakaan nähnyt mitään.
Eilinen sitten menikin pojan sählyturnausta seuratessa. Oli siinä pieni mies rinta rottingilla ihka ensimmäinen kiiltävä mitali kaulassaan. Jännitys oli pahempi, kuin lätkää seuratessa konsanaan, mun poika oli nimittäin veskarina. Mutta hienosti pelasivat pojat, kolmesta ottelusta yksi häviö, ja kaksi voittoa, toinen oikein rökälesellainen 
ja nollapeli. Juhlistettiin sitten hienoa turnauksen päätöstä äitienpäiväillallisella (pizzaa ) ja sainpa sieltä pizzeriasta oikein äitienpäiväruusunkin matkaan. Tuli hyvä mieli siitä.
Sellaista elämää meillä
Toukokuu 11, 2008 at 8.20 · Filed under Yleinen
Aika tyly tuo ystäväkirjan teksti . Mutta joo, munkin piti tuollainen viritellä tänne sivuille, ja löytyy siis tuolta ihan omana sivunaan. Käykää ihmeessä raapustelemassa sinne sitä sun tätä.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!
Toukokuu 9, 2008 at 14.48 · Filed under Yleinen
Sähköpostitse käytyä keskustelua tänään työpäivän aikana:
X: -Sairaan hyvä juttu!
Minä: -Joo, repesin, kun luin. Muutenkin hieno päivä ja kiva fiilis….trallallallaa.
X: - No hyvää viikkonloppua sulle! Koita nyt “housuissas” pysyä.
Minä: - Se voi kyllä nyt olla vähän vaikeeta. Taidan lähteä radalle tuulettamaan (en oikeasti ole siis menossa, mutta vähän “testasin”) tätä hyvää fiilistä. Kunhan ensin poljen fillarilla himaan, ja yritän taas kaatua paloaseman kohdalla 
X: -Joo, kai sitä pitäis lähtee, ku tulee lätkää ja kaikee. CU?
Minä: - Missä ja monelta? (hymiöitä)
X: - Niin, en mä tiedä. Joku kaunis päivä.
Tässä vaiheessa keskustelusta hävis punainen lanka, jos sitä nyt ylipäänsä oli ollutkaan.
Minä: - Mä en tajunnu, mut ei se mitään. Pidä hauskaa ja lippu korkeella.
X: - En mäkään, mut mee jo kotiin, ettei hyvä fiilis katoo!!! (hymiöitä)
Minä: - Joo, niin mäkin sua
Voi hitto, mikähän mun aivot on taas pehmentänyt. Tuo kyseinen X:hän siis on K. Ja keskustelu käynnistyi eräästä jo viime viikolla lähettämästäni hauskasta videosta.
Ihan sisällötöntä paskaa, mutta jotenkin mussa heräs vimma testata, että kauanko se jaksaa jatkaa “leikissä” mukana. Ja montako kertaa se vastaa mun ihan päättömiin viesteihin? Olis lopettanu, mua alkoi ihan oikeesti jo pelottamaan, että se ehdottais tapaamista tänään. Jotenkin toi CU antoi mun ymmärtää niin. Mutta ilmeisesti taas kerran ymmärsin väärin, joka tässä tapauksessa oli ihan oikeasti tosi hyvä juttu. Koska tässä mielentilassa ei olis ollu hyvä idea tavata K:ta. Siksihän peruin sen tämänpäiväisen palaveriinosallistumisenkin, jonka keskiviikkona ilmoitin myös K:lle. Ja kolleega ilmoitti äsken, ettei K:kaan ollut palaverissa….se ei varmaan halunnut mennä, kun tiesi, etten mä ole siellä Voi jestas. Nyt mä lähden kotiin nukkumaan, ihan levotonta tää ajatuksenjuoksu taas.
Toukokuu 8, 2008 at 23.01 · Filed under Yleinen
Hmph. Ei tässä näin pitänyt käydä.
Poika sai vihdoin muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen tavata isänsä. Hurraa, syntymäpäivälahjankin olivat ostaneet, tosin vain 2 kk myöhässä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Exällä on uusi tyttöystävä. Tai no, uusi ja uusi. Tyttö, tai nainen, jonka on tuntenut ikänsä ja jotain ihastustakin kai joskus on ollut ilmassa. Eikä siinä mitään, olen oikeasti ihan iloinen Exän puolesta. Ehkäpä se nyt alkaisi taas muistaa enemmän myös tuon poikansa olemassaoloa. Ja ehkäpä tämänpäiväinen tapaaminen oli johdannaista tulevalle tapaamiselle lastenvalvojan luona. Tehdään taas vaikutus poikaan. En todellakaan tiedä, kuinka vilpitöntä tuo tapaaminen todellisuudessa oli. Toivottavasti aitoa halua nähdä ja tavata taas omaa lastaan.
Mutta epäreilua siis…. Se on epäreilua, että Exä on piinannut minua pian 3 vuotta. Enemmän tai vähemmän vaikuttanut valintoihini ja tekemisiini. Samaa tahtia, kun Exä on tempauksiaan keksinyt, on arvostukseni sitä kohtaan laskenut kuin lehmänhäntä. Se ihminen on sanomisillaan ja käytöksellään ajanut minut ajoittain niin ahtaalle, että olen luullut, etten koskaan pääse tyypistä lopullisesti eroon.
Ja hemmetin epäreiluksi minusta kaiken tekee nyt se, että Exällä on uusi, ja minulla ei!!! Olkoon kuinka lapsellista ajattelua tahansa, mutta se on väärin! Ei sillä, että joku pitäisi olla vaan olemisen ilosta, mutta minä ihan oikeasti uskoin, kun Exä tasaisin väliajoin ilmoitti, ettei koskaan enää voi olla kenenkään naisen kanssa, saati luottaa heihin. Koska minä olin ollut paska nainen, vienyt 10 vuotta hänen elämästään, tehnyt hänelle tahtomattaan lapsen, ja nyt vielä pettänyt ja valehdellut. Ja nyt sillä on siis uusi. Näpit palaa Exällä tämänkin kanssa, se on harmillista tietää jo nyt. Tiedän vain liikaa tämän naisen historiasta arvatakseni miten suhteen käy. Ennemmin tai myöhemmin.
Oikeasti ihan älyttömän ristiriitaiset tunnelmat. Tavallaan heitän onnesta kuperkeikkaa, koska uskon, että MINÄ olen vihdoin vapaa Exästä. Ja jos jonkun tapaankin, minun ei tarvitse paniikissa ajatella, mitä tapahtuu kun kerron asiasta Exälle. Ja toisaalta olen kateellinen Exälle niistä onnentunteista, joita varmasti käy läpi parhaillaan.
Kaikelle katkeran naisen tilitystä, mutta helpottipas! Nyt nukkumaan ja hyviä öitä kaikille!
Toukokuu 8, 2008 at 10.51 · Filed under Yleinen
Tuntuu taas siltä, että on pakko kirjoittaa. Ajatuksilla ei ole taas päätä eikä häntää, mutta kovaa vilskettä ne tuntuvat tulla aivokopassa pitävän. Jälleen kerran mä olen löytänyt itseni kaihoamasta K:ta, olen jopa katsellut sen valokuvia ja miettinyt, että missä kohtaa meillä lähti menemään pieleen? Noh, vastausta nyt ei tarvinnut kovin kauan etsiä. Ihan alusta lähtien se koko kuvio oli pielessä ja vääristynyt. Sen salamarakkauden aiheuttama sokaistuminen olosuhteille teki sen, että päästin itseni liian syvälle siihen tarinaan. Ja nähtävästi tämän kuopan reunat on valuvaa hiekkaa - juuri, kun olet pääsemässä reunan yli, pettää maa alta, ja valahdat taas muutaman metrin alaspäin.
No joo, ehken nyt voi sanoa, että olen mitenkään tuskissani ikävöinyt. Lähinnä ehkä vaan se läheisyydenkaipuu aiheuttaa sen, että alkaa kaihoilemaan entisiään.
En oikeastaan ole koskaan aikaisemmin ollut näin yksin. Aina on ollut joku “laastari”, jolle on voinut soittaa, kun on ollut kaikkein heikoimillaan. Aina on ollut ainakin joku sellainen, joka on odottanut soittoani, ilahtunut kuullessaan minusta. Ehkä juuri sellaisia ihmisiä, joita olen tahtomattani loukannut antamalla ymmärtää jotain muuta, ja väistynyt vähin äänin takavasemmalle, kun homma on ollut mielestäni menossa liian vakavaksi. Olen kylmästi jättänyt nuo ihmiset taakseni, ja ajatellut, että kyllä elämä korjaa särkyneet sydämet. Sitten, omahyväisesti olen kuitenkin käyttänyt heitä tietyllä tavalla hyväksi, kun oma elämä on ollut puuroa. Hakenut illan läheisyyttä ja unohtanut jälleen.
Siitäkö sitä nyt sitten maksetaan? Joku nauraa jossain, että “nytpä tiedät”. Sille jollekin voisin sanoa, että juu, olen oppinut läksyni. Ja puolustuksekseni tahdon sanoa, etten kyllä yhtäkään ihmistä ole tietoisesti kaltoin kohdellut, vaikka joskus on tietysti ollut aistittavissa, että joku on saattanut loukkaantua tekemisistäni. Anteeksi olen pyytänyt, silloin kun siihen on ollut aihetta. Sitä en koskaan pyytänyt exältäni anteeksi, että rakastuin toiseen mieheen. Keneltäkään en ole pyytänyt anteeksi sitä, ettei joku satunnainen ihastus koskaan muuttunut rakkaudeksi, minun kohdaltani. Mutta taidan silti olla anteeksipyynnön velkaa joillekin.
Toukokuu 7, 2008 at 9.37 · Filed under Yleinen
Jotenkin on niin taas surkee olo. Ilman yhtään mitään syytä. Ulkona on aivan ihana ilma, lämminkin taas tänään. Ja silti mä olen surullinen. Mä en oikeestaan pysty edes yksilöimään, miksi. Kaikki asiat nyt vaan tuntuu kamalan suurilta ja vaikeilta. Ja hitto vie, mä löydän itseni myös ikävöimästä. Nyt justiin mä toivoisin, että joku tulis, pitäis lähellään hetken. Halaisi ja antais suukon poskelle. Että joku välittäis.
Mä tarviin toisen ihmisen läheisyyttä. Mä haluan, että oon jollekin erityiselle ihmiselle tärkee. Mulla on niin ikävä toista ihmistä.
Toukokuu 6, 2008 at 9.34 · Filed under Yleinen
Olin jotenkin ihan hämmentynyt, kun esimieheni pyysi meidän oman tiiminsä pikaiseen palaveriin. Palaverissa hän ilmoitti, että on eronnut vaimostaan. Ja että halusi kertoa tämän meille nyt erikseen, jotta ymmärtäisimme, miksi hän joutuu lähitulevaisuudessa olemaan jonkin verran pois kuvioista, ja muutenkin saattaa olla ajatukset silloin tällöin muualla, kuin työasioissa.
Se miksi niin hämmennyksissä tästä olin, johtuu siitä, että en olisi ikinä uskonut. Jotenkin vaan heidän elämänsä tuntui niin täydelliseltä. 18 vuotta naimisissa. Lapsikin on, ja koira. Se perussetti. Eikä olisi tuo esimiehenikään uskonut, vaikka “virallisesti” kertoikin asian olleen yhteinen päätös. Olen jostain syystä melko avoimesti kertonut omista tilanteistani esimiehelleni, joten ilmeisesti siksi melko luontevasti hän alkoi avautumaan minulle lähemmin erostaan. Juteltiin pitkät pätkät aiheesta, ja kertoihan hän, että olisi halunnut jatkaa. Kolmansia osapuolia ei kuulemma ole sotkeutunut tapaukseen. Mutta kyllä miehestä näkee, että koville ottaa. Kunpa voisin jotenkin olla avuksi paremmin. Nyt kuitenkin haluan säilyttää tietyn etäisyyden, koska kyseessä on kuitenkin esimieheni, ja haluan että nyt ja jatkossakin hän pystyy suhtautumaan yhtä objektiivisesti minuun, kuin aiemminkin. En siis tarkoita mitään virittelyä tai muuta, mutta yleisesti sitä, että kun mies on heikoilla, yleensä objektiivisuus saattaa hämärtyä, ja päätökset tulee tehtyä vähemmän harkitusti.
Eli näköjään mikään ei ole pysyvää. Ei edes “täydelliset” avioliitot.
Itsellä on edelleen melko seesteinen olotila, vaikka kyllähän sitä taas sellaista melankoliaan taipuvaa mielialaa on ollut havaittavissa. Vaikka iloitsenkin keväästä ja vihreästä luonnosta, niin silti jotenkin ahdistaa. Ehkäpä tuleva käsittely tuon lapsen elatuksesta ja huoltajuudesta. Vaikkei siinä nyt sinänsä mitään ihmeellistä pitäisi olla, mutta ahdistaa ajatus Exän tapaamisesta. Sitä ihmistä en vaan enää siedä, ajatuskin saa puistatukset aikaan. Ihmisestä, jota joskus rakastin niin paljon, on tullut minulle ihan nolla. Arvostus on kadonnut johonkin, en näe siinä ihmisessä mitään hyvää.
FB:n kautta mua lähestyi eräs mies. Ihan kivannäköinen, ja muutama viesti nyt ollaan vaihdettu. En voi sanoa, että mies olisi varsinaisesti kiinnostava, mutta ihan asiallisen oloinen kuitenkin. Jotenkin vaan mua häiritsee heti se, että se lähettelee sen FB:n kautta kaiken maailman vampyyrinpuremia sun muita . Musta se on outoa, yhtä outoa, kuin se, että miehet käyttää hymiöitä. Olen itsekin oppinut käyttämään noita hymiöitä oikeestaan vasta vähän aikaa sitten, ja itse asiassa kävinkin tossa vapun tienoilla K:n kanssa keskustelua aiheesta. Kun “naureskelin” sen joka viestin lopussa olevalle hymiölle. Sille ne ei sovi yhtään, ja sanoinkin, että ei nyt pysty kyllä tekemään vaikutusta noilla hymiöillä. Johon se vaan totes, että yrittää opetella niitä, kun kuulemma niitä pitää käyttää. Tiiä sitten, kenen mielestä pitää. Mutta joo, tottahan on, että ne elävöittää tekstiä, ja ainakin auttaa edes hiukan ymmärtämään, onko jokin lause kirjoitettu haudanvakavuudella vai huumorimielessä. Sitten vaihdeltiinkin muutamat viestit, jossa oli pelkkiä hymiöitä sen K:n kanssa. Että tasokasta tää meidänkin kommunikointi (jota siis ei oikeasti ole, vaan tääkin viestienvaihto käytiin vapuntoivotusten yhteydessä vaan).
Ja tällä postauksella ei taas ollut päätä eikä häntää
Toukokuu 2, 2008 at 22.53 · Filed under Yleinen
…kirjoitettavaa Vappu oli ja meni, eikä yhtään mitään mainittavaa tapahtunut. Eikä vapunpäivänäkään. Tai no, onhan kai mainitsemisen arvoinen asia, että pikkulinnut laulelivat, että Exällä on uusi kulta kainalossa. Sinänsä minun kannaltani erinomainen uutinen, mutta enemmän sieppasi taas tuon pojan puolesta. Ehkäpä tässä yksi syy, miksi “iskä on niin kiireinen ollut viime aikoina”. Plaah, se siitä.
K:n kanssa tuli vaihdettua hyvän vapun toivotukset. Muttei siitäkään sen enempää.
Eli tiivistettynä, länsirintamalta ei niin mitään uutta. Pojan kanssa ollaan käyty kalassa parina iltana, ilman saalista tosin, mutta onhan ollut kiva nauttia näistä lämpimistä illoista ja puhkeavasta kesästä. Tänään leivoin pitkästä aikaa pullaa, kun olin ollut viisas ja ottanut vapaaksi tämän perjantain. Pyöräilin 10 km, ja söin varmasti tuplasti saman verran kaloreita, mitä pyöräillessä kulutin. No, kävelin sentään kahden tunnin lenkin koirien kanssa, joten annan itselleni anteeksi pari korvapuustia ja ah, ihanat hillopaahtoleivät
Yritän parhaani mukaan nautiskella tästä seesteisestä olotilasta ihmissuhderintamalla, vaikka kovinhan tämä elo tylsältä tuntuu. Kun juurikin se “jokin” puuttuu. Puhelin ei muuten ole soinut tai piipannut tänään kertaakaan. Se sai minut ajattelemaan, että jos olisin kuollut, niin kukaan ei välttämättä kaipaisi ennen maanantaita. Eikä työni luonteen vuoksi välttämättä vielä silloinkaan. Tai no tietysti poika kaipaisi, mutta jos vaikka se olisi hoidossa jossain.
O-ou, menipä ankeiluksi, ei tässä nyt sentään ihan aallonpohjalla olla.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
« Previous entries
*hali*