Eipä ahdistanu turhaan

Toukokuu 21, 2008 at 10.42 · Filed under Yleinen

Niinhän tässä kävi, kuin pahimmissa painajaisissani ehdin pelätäkin. Eli käräjäoikeuteen mennään taistelemaan lapsen huoltajuudesta. On siinä ihmisellä otsaa kerrassaan. Miten se voi oikeesti vaatia yksinhuoltajuutta??? Se on muuttamassa 100 km päähän uuden “perheensä” luo, jossa nainen on työkyvyttömyyseläkkeellä, ja elätettävänä 3 alaikäistä lasta. Sitten se vaatii, että pojan pitää mennä sinne sen luokse asumaan. Että poika ei saa äitinsä (eli minun) kanssani moraalisesti oikeanlaista kasvatusta, ja että minun arvomaailmani on sellainen, jollaista kenenkään lapsen ei pitäisi joutua näkemään. Ei siis helvetin helvetti!!!

Yritin vielä oikeasti siinä rauhoitella, ja sanoin, että mun mielestä yhteishuoltajuuskin on ratkaisu, kunhan saadaan asiat sovittua niin, että voidaan sitten jatkossa sopia lapsen tulevaisuudesta. Mutta ei…. Se yritti kyllä siinä kovasti mielin kielin sanoa, että “lapsen parastahan hän tässä vain ajattelee” ja “että elämäntilanne on ollut nyt sellainen, ettei ole viime aikoina pystynyt juurikaan lastaan tapaamaan”, mutta että “haluaa lapselle turvallisen tulevaisuuden ja kasvatuksen, mitä ei äidin kanssa ole mahdollista saada”.

Siis ei jumalauta mikä äijä, ihan oikeesti. Mulla ei riitä sanat kuvailemaan sitä inhoa ja halveksuntaa, mitä mä tunnen sitä kohtaan. Ja yhä edelleen se vierittää syyt kaikesta mun niskaani.

Onneksi sain hillittyä itseni tuossa tilanteessa, ja yritin koko ajan pysyä sen yläpuolella, vaikka olis tehnyt mieli tempaista päin näköä sitä ihmistä.

Mä olen niin raivona, ja samalla niin surullinen, että tässä piti käydä näin.

Vaikkei sillä teoriassa pitäis olla mitään mahdollisuuksia saada sitä yksinhuoltajuutta, niin silti nyt on pikku pelko takapuolessa. On niitä ennenkin tehty ihan käsittämättömiä ratkaisuja oikeudessa. 

Täytyy varmaan alkaa kaivelemaan asianajajien yhteystietoja. Vittu. 

Kommentit (17)