home syndication

Voihan ahdistus.

Keskiviikkona pitäisi mennä sitten sopimaan tuon muksun tapaamis- ja elatusasioista. Ja mua ahdistaa se nyt ihan vietävästi. Laitoin tänään jopa Exälle hyväntahtoisen viestin, ja ehdotin, että jos kumminkin tavattaisiin asian tiimoilta vielä ennen keskiviikkoa. Mutta eihän se taas kykene muuta kuin haukkumaan. Että jos ei tähänkään asti ole voitu hyvässä hengessä asioista sopia, niin miksi sitten nytkään. Ja että antaa nyt ulkopuolisten päättää pojan asioista, kun ei itse siihen pystytä. Jotenkin naiivisti kuvittelin, että tää sen uusi suhde olis saanut sen jotenkin pehmenemään ja järkiinsä, mutta turha toivo näköjään.

En käsitä sitä ihmistä ollenkaan. Joka ei sinänsä ole mitään uutta.

syksy said,

Toukokuu 19, 2008 @ 10.55

Parasta tosiaan hoitaa nuo lasta koskevat jutut viranomaisten kautta. Mikään järkipuhe ei tunnu sille miehelle menevän jakeluun. Toivotan sinulle voimia koitokseen! Ja sittenhän on mustaa valkoisella miehellekin, että ei voi enää jahkata asian kanssa ja kiusata teitä.

unessani said,

Toukokuu 19, 2008 @ 11.03

Totta puhut Syksy. Ehkä on vaan parasta kuulla viranomaisten mielipide olemassa oleviin faktoihin perustuen, niinkuin tuo Exäkin totesi. Kunpa vaan viimein saisi tämänkin asian pois päiväjärjestyksestä.

Sade said,

Toukokuu 19, 2008 @ 11.05

Samaa mieltä, ulkopuolisten apu taitaa olla paras apu. Odottaminen vaan on inhottavaa, kun sitä ehtii alkaa kaikenlaista miettimään. Eiköhän ne asiat kuitenkin järjesty :)

unessani said,

Toukokuu 19, 2008 @ 11.09

Kiitos Sade, eiköhän ne tosiaan järjesty. Siihen ainakin yritän luottaa - tälläkin kertaa :)

April said,

Toukokuu 19, 2008 @ 11.59

Samoilla linjoilla. Ilmeisesti tässä tapauksessa on ainoa keino se että koko juttu menee viranomaisten kautta. Sullakin on siten tavallaan vankempaa maata jalkojesi alla, kun kerran tyypin kanssa ei voi kommunikoida normaaliin tapaan. Jaksamisia koitokseen!

dolce said,

Toukokuu 19, 2008 @ 15.51

No sitä justiin, kuulostaa siltä että erotuomaria tarvitsette jo asioista puhumiseen.

Mutta eihän viranhaltijan käyttö keskustelun vauhdittamiseen tarkoita sitä, ettette voisi saada kuitenkin itse päätöksiä aikaan.
Toivottavasti niin.

sirenita said,

Toukokuu 19, 2008 @ 21.57

Joo, kannattaa tosiaan hoitaa asia ulkopuolisten kanssa. Ettei tilanne pääse kärjistymään. Jos nyt vihdoin saatais joku roti koko hommaan. Ja ihan asiallisesti vielä. Uskon ja toivon. Torstaina se on sitten jo ohi. Ei tuollaista kyllä mitään herkkua ole odotella.

Toivokaamme, että keskiviikko tuo tullessaan pelkästään hyvää ja kaunista!
(Minusta tulee samaisena keskiviikkona asunnonomistaja ja velkaantunut :DDD.)

unessani said,

Toukokuu 20, 2008 @ 7.36

Tänks Dolce! No eiköhän nyt viimein ole aika saada päätöksiäkin aikaan, joten siihen tähdätään.

Kiitti myös Sirtsu! Kyllä varmaan sun muuttuminen asunnonomistajaksi tuottaa pelkästään hyvää karmaa ko. päivälle! :)

Paulah said,

Toukokuu 20, 2008 @ 13.29

Heissan pitkästä aikaa! On ollut tässä vähän taukoilua blogien lukemisessa Blogilistan päivittymisen (meni hermot) ja oman sairastelun (3 viikkoa…) vuoksi. Mutta nyt ollaan taas geimeissä mukana. Täältähän saikin lukea oikein roppakaupalla kuulumisia ja voi vide, sähän oot päässyt katkaisemaan ns. kuivan kauden ;). Hyvä hyvä, niin sitä pitää! Tsemppiä noihin elatusasioihin, varmasti turhauttavaa puuhaa tuo asiointi lapsen isän kanssa.

unessani said,

Toukokuu 21, 2008 @ 6.05

No heippa vaan pitkästä aikaa :) Joo, tuo kuivan kauden katkaisu nyt ei ollut sellaista, mitä oikeasti laskisin ollenkaan, jos ei olisi ollut näin pitkää taukoa ennen sitä :D

Kiitos tsempeistä, sitä tosiaan kohta tarviin…

roxy71 said,

Toukokuu 21, 2008 @ 7.37

Tsemppiä tälle päivälle!

dolce said,

Toukokuu 21, 2008 @ 8.01

Tsemppiä multakin!

April said,

Toukokuu 21, 2008 @ 9.46

Tsempitykset myös täältä!

RSS feed for comments on this post · Paluuviiteosoite

Leave a Comment

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image