home syndication

Keväinen keskiviikko

Alkaa olla jo vähän hakusessa noi otsikotkin, kun ei oikein ole mitään kirjoitettavaa. Niin sille “ei mitään”, on vaikea keksiä oikein mitään otsikkoakaan :) Eli ei mitään uutta tämän tytön auringon alla.

 Eilen Exex kävi korjaamassa muksun fillarin, ja huolsi munkin fillarin siinä samalla. Se on kyllä kamalan kiltti ihminen. Vaikkei se aina ole sellainen ollut, mutta ehkä nyt sitten vähän kasvanut ja miehistynyt. Onhan tästä kuitenkin jo reilusti yli 10 vuotta, kun seurusteltiin.

Pyöräillyt olen ahkerasti töihin, mutta mitään tuloksia se ei kyllä ole vielä tuottanut. Oikeastaan haittavaikutuksia, koska olen ihan älyttömän väsynyt ja kovin nälkäinen moisen urheilusuorituksen jälkeen ;) . No, okei. Pari kiloa on kadonnut, mutta sitä ei voi vielä laskea, koska ne on niitä “viimeisimpiä läskejä”, eli sellaisia extrakiloja, jotka seilaavat muutenkin edestakaisin.

Viikonloppuna aion lähteä baariin (niinhän mä nyt uhoilen…). Niin onnellisesti on asiat (en kyllä vieläkään usko, ennen kuin näen), että muksun isä on kutsunut pojan mukaansa viikonlopuksi uuden vaimokkeen ja tämän lasten luo. Muksu on jopa jo keskustellut puhelimessakin tämän naisen kanssa, ja suhtautui ihan kivasti, joten alku ainakin näyttää lupaavalta. Ehkäpä minäkin pikkuhiljaa uskallan alkaa taas oikeasti elämään. Kunhan nyt saadaan vielä ensiviikon elatussopimusasia taakse.

Eli minulla on tiedossa vapaa viikonloppu, jihuu! Enkä ole edes onnistunut täyttämään viikonloppuani millään koiramenoilla, joten todellakin - voisin lähteä vähän ihmisten ilmoille! Oikeastaan minun ei pitäisi, koska tiukka budjettini tulee kärsimään siinä aikamoisen loven, mutta en mä voi kyllä kotiinkaan enää höperöityä! Tarvitsen ihmisiä ja hälinää ympärilleni nyt. Mielenterveys vs. raha….ööö…..kyllä terveys voittaa :D

Eli sellaista suunnitelmissa, vielä jää nähtäväksi miten toteutus onnistuu!

sade said,

Toukokuu 14, 2008 @ 13.21

Hieno juttu, että poika pääsee isälleen ja sinä saat vapaata. Juu-u, terveys aina ekana :) Ei muuta kuin baanalle! Eikös pyöräily tuo säästöä, jonka voi sitten tuhlata itseensä :)

unessani said,

Toukokuu 14, 2008 @ 13.48

Kiitos Sade :)! Totta, laskennallisesti säästän n. 50 euroa/kk pyöräilemällä töihin. Ja 50 eurolla mä pärjään vallan mainiosti Helsingin yössä, sisältäen vielä taksinkin. Huonosta viinapäästä on taloudellista etua :)

roxy71 said,

Toukokuu 14, 2008 @ 14.49

sitten vaan menoksi… pitäähän sitä vähän tuuletella kun tilaisuus tulee:)

Toivottovasti jotain kivaa tapahtuu..

April said,

Toukokuu 14, 2008 @ 17.27

Jippii!!! Ilman muuta lähdet baanalle, kun kerran on tilaisuus. Mahtavaa, jospa tuo homma alkasi tuosta rullaamaan vihdoin. Pojallekin varmasti ihana uutinen!

sirenita said,

Toukokuu 14, 2008 @ 21.25

Oi kun kuulostaa hyvälle viikonloppusuunnitelmat! Ihan kaikkien puolesta. Ja tottahan toki sun täytyy lähteä. Ihmisiä! Ihmisiä! Toivon jo nyt, että ulkoutuminen virkistää ja pirkistää mieltä. Ja, että ois kivaa kans ja onnistunut ilta. :D

unessani said,

Toukokuu 14, 2008 @ 22.57

Kiitokset April, Roxy ja Sirenita! Peukut siis pystyyn onnistuneen ja menestyksekkään illan puolesta. Ja toiveissa vielä, että saan tosiaan lähdettyä yhtään mihinkään :) Se kun monesti hyytyy siihen, että oma sänky on paljon houkuttelevampi. :)

RSS feed for comments on this post · Paluuviiteosoite

Leave a Comment

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image