home syndication

Eipä sitten mittään…

…kirjoitettavaa :) Vappu oli ja meni, eikä yhtään mitään mainittavaa tapahtunut. Eikä vapunpäivänäkään. Tai no, onhan kai mainitsemisen arvoinen asia, että pikkulinnut laulelivat, että Exällä on uusi kulta kainalossa. Sinänsä minun kannaltani erinomainen uutinen, mutta enemmän sieppasi taas tuon pojan puolesta. Ehkäpä tässä yksi syy, miksi “iskä on niin kiireinen ollut viime aikoina”. Plaah, se siitä.

K:n kanssa tuli vaihdettua hyvän vapun toivotukset. Muttei siitäkään sen enempää.

Eli tiivistettynä, länsirintamalta ei niin mitään uutta. Pojan kanssa ollaan käyty kalassa parina iltana, ilman saalista tosin, mutta onhan ollut kiva nauttia näistä lämpimistä illoista ja puhkeavasta kesästä. Tänään leivoin pitkästä aikaa pullaa, kun olin ollut viisas ja ottanut vapaaksi tämän perjantain. Pyöräilin 10 km, ja söin varmasti tuplasti saman verran kaloreita, mitä pyöräillessä kulutin. No, kävelin sentään kahden tunnin lenkin koirien kanssa, joten annan itselleni anteeksi pari korvapuustia ja ah, ihanat hillopaahtoleivät :)

Yritän parhaani mukaan nautiskella tästä seesteisestä olotilasta ihmissuhderintamalla, vaikka kovinhan tämä elo tylsältä tuntuu. Kun juurikin se “jokin” puuttuu. Puhelin ei muuten ole soinut tai piipannut tänään kertaakaan. Se sai minut ajattelemaan, että jos olisin kuollut, niin kukaan ei välttämättä kaipaisi ennen maanantaita. Eikä työni luonteen vuoksi välttämättä vielä silloinkaan. Tai no tietysti poika kaipaisi, mutta jos vaikka se olisi hoidossa jossain.

O-ou, menipä ankeiluksi, ei tässä nyt sentään ihan aallonpohjalla olla.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

dolce said,

Toukokuu 2, 2008 @ 23.48

“…kukaan ei välttämättä kaipaisi ennen maanantaita”

Tiedänpä tuon tunteen. Välillä tulee fiilis, että vaikka hyvänpäiväntuttuja näkee paljonkin, niin kukaan ei oikeasti ihmeemmin kaipaa. Mutta sitten tulee oivallus, että lapsukaiset kyllä “jäisivät kaipaamaan”. Vaikka eivät keskellä viikkoa minua juurikaan näe. Onhan se kiva olla edes jollekulle tärkeä.

Ilon ja riemun pilkahduksia viikonloppuusi toivotan!

Sade said,

Toukokuu 3, 2008 @ 11.18

Ei sun elämäsi ole tylsää, siinä on vaan rauhallinen vaihe menossa. Jonkinlainen rauhoittuminen ehkä. Ehkä tuokin vaihe on tarpeen, ennen kuin joku mr Ihana voi ilmestyä sun elämääsi :)

Mukavaa viikonloppua!

sirenita said,

Toukokuu 4, 2008 @ 15.48

Ehkä sitä tosiaan vaan jollain tapaa tylsistyy, kun ei koe mitään järisyttäviä tuntemuksia. Vaikka parempi sellainen tasainen tunnerintama, kuin sydänsuruja. Sellainen sykähdyttävä ihastuminen olisi tietty kiva mauste. Ihan vaan vaikka kevään kunniaksi. ;)

unessani said,

Toukokuu 4, 2008 @ 17.07

Kiitokset kommenteista! Juu, näistä seesteilyistä kun osaisikin nautiskella. Mutta eikös se niin mee, ettei ikinä ole hyvä :)

April said,

Toukokuu 4, 2008 @ 21.39

Tuttuja tunnelmia. Itsekin olen joskus miettinyt, että ellei lasta olisi (ja työpaikkaa) niin kuinkahan kauan menisi että mua alettaisiin kaipailemaan..?
Tylsää eli seesteistä täälläkin - mutta ehkä se on toisaalta vaihteeksi ihan kivakin!

roxy71 said,

Toukokuu 6, 2008 @ 11.24

Tuosta FB:stä sen verran, että minäkin olen hyväksynyt kaveriksini muutaman tuntemattoman ja mua kansa sapettaa kun ne epätoivoissaan lähettelevät kaikenmaailman suukkoja ja haleja ym. “roinaa” ja vielä enemmän mua on sapettanut kun niillä näyttää olevan paljon tälläisiä naispuolisia FB frendejä ja he lähettävät niitä halejaan kaikille. Mulla menee samantien maku..on pikkasen epätoivoista meininkiä viritellä verkkoja jokasuuntaan ja vielä noin läpinäkyvästi:)(pöllöt ei edes tajua laittaa sellaisia asetuksia missä ei näyt ne lähettelyt, nythän mulle tulee aina mini-infoon tieto, että se ja se on lähettänyt esim. suukon sille ja sille) nyt en enään huoli ihan tuosta noin vaan ketään ystäväksi.. Lisäksi olen huomannut, että myöskin FB:ssä varatut miehet avoimesti hakee seuraa..

unessani said,

Toukokuu 6, 2008 @ 12.52

Joo, mä olen jotenkin ihan out ton FB:n suhteen :)

Ja tosiaan maku menee alta aika yksikön noilla vampyyripuraisuilla :D

Mä en oikeestaan ole hyväksynyt kaveriksi ketään vieraita, paitsi tän kanssa se kävi ihan vahingossa, eli mun piti laittaa no, ja painoinkin confirm. Ja tajusin koko homman vasta, kun tyyppi oli jo laittanut mulle viestiä.
No, ihan kivalta se vaikuttaa, mutta mun pitää varmaan kertoo sille, etten yhtään tykkää, että mua purraan. Varsinkaan yhtäaikaa muiden kanssa ;)

RSS feed for comments on this post · Paluuviiteosoite

Leave a Comment

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image