Hopeinen

Totta tosiaan, vappuaatto. Työväen juhlapäivä, lämmintä kevätsäätä luvassa. Oikein otollinen juhla lähteä riekkumaan kaupungille ja hiukan nollata taas aivoja. Tässä kohtaa pitääkin sitten mainita, että äitini soitteli illalla.

Äiti: - No mitäs tehdään huomenna, tuutteko te meille vai tulenko mä teille? 

Minä: - Siis mitä, häh???

Äiti: - Niin, että grillataanko jotain? Mulla olis mureeta pihviä kaapissa.

Minä: - Siis mitä sä horiset? Miks meidän pitäis tulla sun luo, tai sun meidän luo? Ja keskellä viikkoa?

Äiti: -Jaa, sulla on jotain muuta menoa vai? Mihis poika menee?

Minä: -Mulla ei kuule ole tapana keskellä viikkoa järjestää mitään menoja, ja huomennaki olen menossa kuudeks treeneihin.

Äiti: - Nyt sä tyttö olet menettäny viimeisetkin järjenrippees? Kuka muu treenaa VAPPUAATTONA?

Minä: -Voi pyhä jysäys sentään. En mä muistanu koko vappua!!! Mutta meen silti treeneihin, ja tullaan sitten teille. Kasiks saunaan.

Että siis näin pehmenneet nää mun aivoni ovat ja vielä kaiken lisäksi mulla on niin tapahtumaköyhä ja sosiaalisesti passiivinen elämä, että mä olin unohtanut koko vapun. Eipä ole kuulunut kutsua mihinkään kekkereihin, mutta enpä sen puoleen olisi varmaan mihinkään päässyt lähtemäänkään.

****

Leiri oli ja meni. Sielläkin jaksoin yhden siiderin juoda, ja painelin pehkuihin. Kello taisi olla jotain yhdeksän illalla.

Mitä mulle on tapahtunut? Taidan olla tullut vanhaksi