25.4.2008

Mä rakastan sua.

Aihe: Yleinen — unessani @ 09:20

Näin eilen päiväunilla unta. Unessa oli mies, ventovieras. Katselin miehen kulkua väkijoukossa, ja yritin huutaa perään, mutta tuloksetta - enhän tiennyt miehen nimeä. Kiihkeät “odota”-huutoni hukkuivat yleiseen hälinään, ja mies loittoni minusta koko ajan kauemmas ja kauemmas. Unessa yritin juosta, mutta jalat eivät kantaneet, enkä kertakaikkiaan päässyt eteenpäin. Sitten mies pysähtyi, jäi ikään kuin odottamaan jotain, mutta vieläkään en nähnyt hänen kasvojaan. Huusin taas, että “älä mee, odota mua”. Mies ei reagoinut mun huutoihin millään tavalla. Sitten viereisestä pikku myymälästä tulee ulos kaunis nainen, joka tarttuu miestä kädestä ja he lähtevät kävelemään katua alaspäin. Heräsin siihen, kun kuulin miehen hellästi sanovan tuolle naiselle “mä rakastan sua”. Vaikka välillämme oli matkaa, kuulin nuo sanat aivan kuin joku olisi kuiskannut ne suoraan korvaani.

Olin herättyäni hetken kyllä ihan pihalla, ja mua häiritsi ihan suunnattomasti se, etten nähnyt miehen kasvoja. Mikään miehen olemuksessa ei ollut tuttua, enkä edes tiedä, miksi pyysin miestä odottamaan. Aivan kummallisia juttuja sitä näkeekin unissaan välillä. Itse en juurikaan näe (tai muista) unia, mutta sitten joskus tällaiset eriskummallisuudet jäävät mieleen.

Sitten illalla haaveilin myös lomasta, ja siitä mitä haluaisin tehdä lomallani. Haluaisin matkustaa johonkin paratiisisaarelle. Olla vaan, ja loikoilla rannalla. Seurailla ihmisvilinää ja kerrankin nauttia vain joutenolemisesta. Mutta täytynee heittää hyvästit tuollaisille haaveille. Budjetti ei anna periksi millään. Harmittaa kyllä, kun poikakin juuri tuossa manasi, “kun kaikki kaverit pääsee etelään, ja me ei koskaan mennä mihinkään”. No, täytyy vaan yrittää selittää, että jos säästetään vielä jonkun aikaa, niin sitten ehkä johonkin päästäisiin! Vaikkapa tällaiseen paikkaan:

nassau-paradise-island2.jpg

Huoh..sitä odotellessa.

Viikonloppuna lähdenkin taas ahkeroimaan kurssille Hämeeseen. Ei hirveästi huvita, mutta on siellä ainakin paljon uusia ihmisiä - ja varsinkin miehiä. Samalla kurssilla kun ovat myös oppilaskokelaat muutamasta miespainotteisesta virkalaitoksesta :) . Äh, nyt just ei ole edes miesfiilistä, mutta kaikkihan on taas mahdollista. Ainakin avoimin mielin ja silmin täytyy “haistella” kevättuulahduksia! :)

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

2 kommenttia »

  1. Olipas uni. Kertoo hyvin siitä, mikä mielessä pyörii…

    Helppoahan tuo tropiikkiin lomalle pääsy on: laitat vaan nettiin ilmon, että kuka ystävällinen herrasmies haluaa viedä sut ja pojan reissuun :-)

    Kommentti dolce — 25.4.2008 @ 13.35

  2. Ai niin, ne poliisit! :D
    Oikein mukavaa viikonloppua! ;)

    Kommentti sirenita — 25.4.2008 @ 17.34

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Kommentoi

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image