Perin tavallinen viikonloppu
Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä, ihanasta kevätsäästä nauttiessa. Tai no, rauhallisesti minun näkökulmastani. Joku muu, kuten esimerkiksi äitini, on sitä mieltä, että olisi syytä hellittää tahtia, tai saan sydänkohtauksen viimeistään parin vuoden sisällä.
En kuulemma malta pysähtyä, ja tottahan tuossa on toinen puoli. Naapurin rouvakin kysäisi lauantaina talkooeväitä nauttiessamme, että “sä taidat olla sellainen, että touhuat aina jotain?”. Ja niinhän mä taidan olla. Toisaalta, tekeminen on parasta mulle, tunnen itseni liian hyvin, ja tiedän että hiljaiset hetket ei sovi mun mielenterveydelle. Jos mulla on liikaa aikaa ajatella, ei hyvä heilu. Toisaalta, jos joskus onkin niitä päiviä, ettei mikään huvita, on se kyllä sitten absoluuttisesti niin, enkä saa yhden yhtäkään asiaa hoidetuksi.
Joka tapauksessa aloitin viikonlopun perjantaina muutaman tunnin treeni-/juoruilusessiolla. Lauantaiaamuna reippaasti ylös ja koirien kanssa lenkille aivan mahtavaan keliin. Sitten lähdettiin pojan peliä seuraamaan, ja sieltä kotiin laittamaan ruokaa. Massu täynnä pihalle haravoimaan viimeisetkin muistot viimesyksyltä jätelavalle, ja vähän tuli heiluttua oksasaksienkin kanssa ja uudelleenmuotoiltua pihani ruusupensasta. (Huom..minä en sitten todellakaan ole mikään viherpiipertäjä, ja kotonakin mulla on vaan kaksi viherkasvia - sellaiset, jotka eivät kuole millään
). Kotonakin huitaisin imurilla hiukan paikkoja siistimmäksi, ja pyyhkäisin mopilla pahimmat kurat lattioilta. Talkoiden jälkeen lähdettiin siskon luo ihastelemaan pyöristyvää vatsaa ja juomaan kupilliset kahvia. Sen jälkeen taas treenaamaan
. Kotona olin joskus yhden maissa yöllä, eikä siinä kauan tarvinnut unta houkutella.
Sunnuntaina nukuin pitkään, ja kello näytti lähemmäs yhtätoista, ennen kuin jaksoin venytellen vääntäytyä ylös sängystä. Aamukahvien jälkeen koirat lenkille, jonka jälkeen ryhdyin pesemään autoa. Ja nälkä kasvaa nähtävästi syödessä, ja siinä sitä hurahtikin kolmisen tuntia. Puhtauttaan kiiltelevällä autolla hurautin sitten metsään, jossa oli kertakaikkisen mahtavaa. Aurinko paistoi ja linnut laulelivat, ja kävivätpä koiruudet heittämässä talviturkkinsakin siinä ihanassa metsälammikossa. Lenkin jälkeen tallasin koirille vielä jäljet pellolle.
Jäljet ajettiin suurella antaumuksella, jonka jälkeen toin väsyneet mutta onnelliset hauvat kotiin, otin lennossa kyytiin muksun ja Osku-koiran, ja lähdettiin kalaan
. Eihän se kala tietenkään syönyt, ja pari viehettä saatiin jumiin kosken pohjaan, mutta mukavaa oli. Vajaa pari tuntia ehdittiin siinä pojan kanssa turista niistä näitä, kunnes tuli pimeä, ja lähdettiin takaisin kotia kohti. Matkalla pysähdyttiin vielä huoltoasemalle syömään herkulliset munkit ja juotiin höyryävät kaakaot.
Ja tänä aamuna meitsi ansaitsi itseltään taas yhden sulan hattuun. Pyöräilin nimittäin töihin tämän 10 km työmatkani, ja arvatkaa olenko ollut ihan rinta rottingilla koko päivän…
Se on multa nimittäin suoritus jo sinänsä, että ylipäänsä jaksoin kaivaa fillarin talviteloilta.
Sellanen viikonloppu mulla…kiireinen tai ei, mutta kun kaikkea on sopivassa suhteessa niin oikein mukava sellainen siitä sitten tuli.
P.S. Tuli muuten mieleen, että missähän välissä tuossa olisin ehtinyt helliä miestäni, jos minulla sellainen olisi?? ![]()
Kyllä sä varsinainen touhuilija oletkin. Ihan hengästyin kun luin
Mä en jaksa tuollaista tahtia pitää, varsinkaan keväisin. Viikonloppuisin tarvitsen ihan pelkästään oleiluaikaa, kun yleensä arkipäivät on kiireempiä. Hauskalta kuitenkin kuulosti viikonloppu, siinä ei ehdi mitkään murheet painaa.
Hieno suoritys tuo pyöräily! Niin ja kyllä ne miehet sitten vaan aikansa ottaa, jos kohdalle osuu tarpeeksi kiinnostava tapaus…
Kommentti Sade — 21.4.2008 @ 10.59
Kiitti Sade
Niin mäkin oon yrittänyt itselleni uskotella, että jostain muusta sitten tingitään,kun sellainen sopiva miehenpuolikas kohdalle sattuu 
Kommentti unessani — 21.4.2008 @ 11.07
Paljon olet saanut aikaan! Kuulosti kadehdittavan hienolta tuo viikonloppusi.
“missähän välissä tuossa olisin ehtinyt helliä miestäni, jos minulla sellainen olisi?”
Hyvä kysymys. Varmaan ehtisitkin, jos sinulla olisi vakimies, mutta jos joku vasta yrittäisi kolkutella ovellesi ja löytää aikaa kalenteristasi, niin kuinkahan kävisi? Juuri tätähän minä olen joutunut ihmettelemään parinkin tapauksen tiimoilta, siis niinpäin että yh-äideillä ei sitä aikaa tunnu olevan.
Kommentti dolce — 21.4.2008 @ 12.29
Dolce, kyllä mä luulen, että sitten kun kolahtaa, niin moni vähemmän tärkeä asia jää sitten sitä myöten vähemmälle. Muistan aikanaan K:nkin kanssa, ettei mikään mahti maailmassa olisi estänyt mua tapaamasta sitä. Itse asiassa se meni jo niinkin pitkälle, etten pian uskaltanut varata kalenteriini mitään juttuja esim. ystävieni kanssa, koska varasin vaan kaikki päivät sille, että “jos K:lle vaikka sattuisikin sopimaan tapaaminen.” Säälittävää, mutta niin se meni.
Toivottavasti jotain olen oppinut, enkä enää elä miehen ehdoilla, jos sellainen vielä elämääni siunaantuu. Vaan yhteisymmärryksessä molempien ehdoilla.
Kommentti unessani — 21.4.2008 @ 13.09
Huh huh, jopas olit ehtinyt vaikka mitä!!!
Ymmärrän täysin tuon pyöräilystä aiheutuneen rinta rottingilla-tunteen. Mulla on töihin 20km ja viime kesänä pyöräilin sinne pari kolme kertaa. Ja olen siitä vieläkin ylpeä.
Kyllä sitä aikaa kalenterista varmaan löytyisi, jos sellainen sopivainen mies elämääsi astuisi. Ja olisihan noissa puuhissa voinut olla se mies mukana.
Kommentti sirenita — 21.4.2008 @ 13.54
Rauhallisissa merkeissä.. ?! Aika paljonhan sä olet ehtinyt
Ja tosiaan, olisihan tuohon mieskin mahtunut mukaan puuhiin, jos sellainen olisi kuvioissa. Olettaen tietysti että samanlaiset puuhat kiinnostaa ja miksei kiinnostaisi 
Vaude - fillarilla töihin! Ehkä minäkin vielä joskus..
Kommentti April — 21.4.2008 @ 16.16
Moi! Olipa sulla mukava viikonloppu! Kuulostat ihanan energiseltä
Kommentti jojo — 22.4.2008 @ 20.20