Tylsääkin tylsempi sunnuntai
Tämä sunnuntai on kyllä ollut kaikkien aikojen tylsin! Vettä riittää taivaalta enemmän kuin maa jaksaa niellä, ja joka paikka lotisee. Sen lisäksi tuo vihmovan kylmä tuuli jäädyttää aivotkin ja kosteus tunkeutuu vaatteiden läpi. Tällaisina päivinä ihmisen pitäisi saada vain käpertyä oman kullan kainaloon kotisohvalle katsomaan hyvää elokuvaa ja nauttimaan lämpimästä yhdessäolosta.
Meinasin jo kirjoittaa, etten ole saanut mitään aikaiseksi tänään, mutta olenhan minä ollut kovin reipas. Siivosin nimittäin vaatekaapit, ja sain kuin sainkin jätesäkillisen taas poisheitettävää. Saman verran tuo vaatteita kutistava vaatekaappini pitää sisällään niitä “mahdun näihin vielä jonain päivänä”-vaatteita, mutta niihin ei sisu antanut periksi koskea. Koska todellakin aion mahtua niihin vieläpä tänä kesänä! Urheasti vaan painelin lenkin tänääkin tuolla kammokelissä. Tosin mitä vanhemmaksi tulee, sitä sitkeämmässä tämä rasva tuntuu istuvan. Mutta nyt on tarmo päällä ja periksi en anna!!
Olen miettinyt hiukan erästä tapaamistani viime viikolla. No tietenkin sitä K:n kanssa kohtaamista. Sen verran se kuitenkin sävähdytti, että jäin miettimään. En ollenkaan sillä tavalla kaihoisasti tai suruisasti, vaan melko neutraalisti olen pystynyt sitä tapaamista analysoimaan. Jotenkin siinä hetkessä oli niin paljon sitä tuttua, että tuntui hyvältä palata hetkeksi siihen “entiseen elämään”. Sillon kun kaikki palikat elämässäni olivat suunnilleen kohdallaan. Nyt, kun korttitalo on hajonnut ja kortit kadonneet tuulen mukana, on todellakin henkisesti miellyttävää unohtaa kaikki hetkeksi. Sinänsä erikoista, että siihen tarvittiin K, mutta kiitos hänelle siitä. Olo on kuitenkin rauhaisa ja mukava.
Niin, kyllähän tässä täytyy tunnustaa, että kyllä mulla ihan pikkiriikkisen tuli ikävä K:ta, mutta se oli aikas sellanen ohimenevä hetki vaan. Se vaan jotenkin oli niin oma itsensä silloin viimeksi, ja kuitenkin se ihminen on tuonut paljon hyvää mun elämään, joskin myös sitten sitä itseänsä. Näitä asioita on kuitenkin paljon helpompi käsitellä nyt, kun tietää ihan oikeasti, että mitään ei enää ole saavutettavissa, eikä enää edes haikaile semmoisia. Tiedänhän mä NYT sen, ettei meitä sittenkään tarkoitettu toisillemme. Puoli vuotta sitten mä en vielä tiennyt. K taisi tietää jo silloin.
Hyvä näin, sateinen sunnuntai se vaan tässä tekee tepposiaan. Liikaa aikaa ajatella.
Jotenkin tällainen sää on vielä omiaan noille mietteille, vaikket tietenkään varsinaisesti kaihoisasti haikaillutkaan.. Kuten sanottu, ehkä on vain liikaa aikaa ajatella.
Mutta ehkä on just ihan hyvä, ettette tapaakaan K:n kanssa useammin, koska siinä useamman kerran tavatessahan se järjen ääni ja selkeät sävelet alkavat helposti hämärtymään, nimimerkillä kokemusta on yllinkyllin.. On paljon helpompi nähdä kokonaisuus ja pitää päätöksestä kiinni ja ajatukset turvallisilla urilla, kun ei aseta niitä alttiiksi vaikutteille.
Sateista mutta mukavaa sunnuntai-iltaa!
Kommentti April — 13.4.2008 @ 21.07
No jopas sä oletkin ollut reipas! Mä en osaa heittää mitään vaatteita pois ikinä. Tuolla ne käyttämättömät, kutistuneet tai muuten epätykkäyslistalla olevat vaatteet vievät tilaa kaapissani. Ehkä jonain päivänä sitten.
Onhan se nyt odotettavissa, että kohtaaminen K:n kanssa aiheuttaa erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Täytyisi olla tosi epäinhimillinen tai ‘kylmä’, jos se ei millään lailla vaikuttaisi. Sitä pitsi nuo sun ajatukset tuntuu olevan ihan ‘terveellä’ pohjalla.
Aurinkoista maanantaita, tämän sateisen sunnuntain jälkeen.
Kommentti sirenita — 13.4.2008 @ 21.42
Kiitti Sirenita
Juu, mun mieli parani heti, kun kurkkasin säätiedotetta. Lämmintä ja aurinkoa luvassa, ja tilipäiväkin vielä. Ei voi olla muuta kuin hieno viikko edessä!
Kommentti unessani — 13.4.2008 @ 21.50
April, huomasinkin vasta nyt tuon sun kommenttisi.
Tuossa olet täysin oikeassa. NIIN kuivilla mä en vielä ole, että säännöllisemmät tapailut K:n kanssa onnistuisi ihan lonkalta. Näin on hyvä, ja siitä yritän pitää kiinni.
Mukavaa maanantaita!
Kommentti unessani — 14.4.2008 @ 8.53
Eihän sitä tarvitsekaan niin kuivilla olla, että pystyisit tiiviisti K:ta tapailemaan. Kun ei siihen tapailuun taida olla isommini tarvetta.
Mieluummin keskität ajatuksesi Uuden Rakkauden löytämiseen. Hänhän voi olla vaikka kuinka lähellä jo.
Kommentti dolce — 14.4.2008 @ 9.21
Mulla oli kanssa niin paska sunnuntai ettei mitään rajaa.. niin haikea olo ja olisin todella tarvinnut jonkun rakkaan rutistusta, mutta kun ei niin ei.. kaipa tää tästä kun arki taas lähtee käyntiin. Onneksi sentään sain sulta sen tunnustuksen..se vähän piristi kuitenkin:)
Kyllä me ollaan ansaittu sellainen kunnon parisuhde.. jossa mies nallekarhumaisesti pitää huolen, että “emännällä” on kaikki hyvin:)
Kommentti roxy71 — 14.4.2008 @ 9.23
Kiitos Dolce ja Roxy. Dolce, mä luulen, että se rakkaus tosiaan on ihan kulman takana. Ite en vaan oo vielä löytäny sitä kulmaa
Juu, eilinen oli kyllä aika kammottava päivä. Tollasina päivinä se läheisyydenkaipuu oikein korostuu. Kun olo on muutenkin ihan paska, niin ei helpota yhtään tieto siitä, että saa yksinään sitten potea sitä paskaa. Niin samaa mieltä sun kanssa, että ollaan todellakin ansaittu toimivat ja kunnolliset parisuhteet!!!
Roxy, kiva jos tunnustus piristi
Kommentti unessani — 14.4.2008 @ 9.40
Eilinen ilma oli kyllä masentava, mutta toisaalta ah niin ihanan puhdistava. Hieno suoritus tuo vaateurakka. Mun logiikka on se, että jos luopuu vanhoista, niin sitten saa ostaa uusia
Ootas vaan kun kesä alkaa ja Suomi herää talviunestaan. Sitten on kyllä radalla vaikka millasta miestä, josta on varaa valita. Sitten vaan terasseja perkaamaan
Kommentti sade — 14.4.2008 @ 11.51