Koukussa
Dääm, projekti S näyttää saaneen minut täysin koukkuunsa. En ole käytännössä muuta pystynyt ajattelemaankaan perjantain jälkeen. Tunnen itseni: mitä mahdottomammaksi kohde ja sen saavuttaminen menee, sitä nälkäisemmäksi tulen. Ja nyt tämä on jo vakavaa, koska olen täydellisesti jättänyt huomiotta erään viestin, joka oli lauantaina aamuyöstä tullut kännykkääni….kyseessä oli K:n veljen laittama viesti. Viestissä toivottiin pikaista saapumistani paikalle, K:kin olisi ollut läsnä. Aika huvittavaa, että veli oli asialla….mutta kertoo minulle sen, että olen ollut puheenaiheena 
Olen kyllä täysin dissannut koko viestin, enkä edes muistanut sen saapumista, ennen kuin eilen illalla aloin selaamaan noita saapuneita viestejä. Että sellaista! Ihan hyvä, etten koko viestiä silloin yöllä hoksannut, koska siinä mielentilassa olisin varmaan porhaltanut paikalle, ja taas olisi maailma murusina.
Mutta tuo S….voi perskule, että mun pitääkin aina ihastua näihin vaikeisiin tapauksiin. Mitä enemmän mä sitä ajattelen, sitä enemmän se vaan syöpyy mun mieleeni. Ja nyt kun mitään ei ole tapahtunut S:n kanssa koskaan, päädyn muistelemaan edes sitä vuodentakaista yhteistä yötä. Siis sitä, jossa vaan nukuttiin vierekkäin pikkuisella sohvalla. Voih…harmi, etten silloin yhtään ollut kiinnnostunut koko tyypistä.
No, mitä todennäköisimmin joudun huomenna kohdakkain S:n kanssa, ja taas joudunkin tässä suunnittelemaan käyttäytymisstrategiaani. Normaalisti tällaisissa tilanteissa, joissa olen hiukan hämilläni, käyttäydyn hyvin etäisesti, enkä juurikaan noteeraa sitä toista. Olen, niinkuin tyyppi olisi ilmaa.
Tällä kertaa ajattelin kuitenkin pyrkiä olemaan mahdollisimman normaali. Yritän olla niin kuin mitään viestejä en olisi koskaan lähettänytkään, enkä välttele ko. illasta puhumista. Yritän olla oma itseni, ja hoen itselleni, etten ole menettänyt mitään, ja jos ei muuta, niin kai sitä toista osapuolta edes hiukan imartelee se, että joku on kiinnostunut. Oli se oma elämäntilanne mikä hyvänsä. Olisihan tämä tietysti huomattavasti mukavampaa, jos toinenkin osapuoli olisi edes vähimmässä määrin kiinnostunut, mutta kaikkea ei kai voi saada kerralla? Jos nyt siis tyydyn edes tähän, että olen huomannut voivani selvitä elämäni traagisimmasta erosta voittajana, ja vieläpä ihastua oikein satalasissa uudelleen.
Pah…olisi se S nyt jotenkin voinut kuitata sen mun viestin. Vaan jos ei ole mitään sanottavaa, niin mitäpä sitä yksioikoinen pohjalaismies turhia viestejä kirjoittelemaan
Voi itku sä oot ihana, kun oot ihan ihastunut!
Kommentti Paulah — 8.4.2008 @ 15.00
Juu, mää olen ihan sekaisin
No en ihan, mutta aika lähellä sitä. Kyllä tää tästä taas suttaantuu, kun huomisen jälkeen en varmaan S:ää näe taas ennen kuin ens syksynä seuraavan kerran 
Kommentti unessani — 8.4.2008 @ 15.04
…siis mihin hävisi loppu tuosta viestistä?
Kirjoitin vielä, että hymyilyttää okein nuo sun tekstit, kun ovat niin suloisia ja ihastuksentäyteisiä.
Ja kirjoitin senkin, että unohdin täysin, että S on pohjalaissyntyinen. Sen takia en vielä heittäisi kirvestä kaivoon hänen suhteensa. Kyllä sieltä saattaa vielä jotain vastakaikua tullakin, S ei vaan jurona osaa toimia nyt. Tai ehkä hän haluaa sulatteluaikaa.
Ajatellaanpa näin: silloin, kun teillä oli tämä sohvallanukkumishetki, S on voinut olla sinuun tosi, tosi ihastunut. Koska et ole itse antanut silloin minkäänlaista vastakaikua, päinvastoin, niin S on tehnyt kovan työn itsensä kanssa, ettei ihastuisi sinuun enemmän tai ylipäätään ajattelisi sinua, koska särkee siinä vaan sydämensä. Nyt sitten, kun näytätkin vihreää (tai varovaista keltaista) valoa, hän on ihan hämillään, sekaisin ja miettii mitä nyt tapahtuu.
Tuut sit heti kertomaan miten huomenna kävi :).
Kommentti Paulah — 8.4.2008 @ 15.05
Kiitos Paulah, mä ajattelinkin, että jopas ilahdutinkin sua ihastumisellani
Mutta joo, todellakin S on pohjalainen, ja aivan käytökseltään stereotypiaa parhaimmillaan. Ja juu, arvaa vaan olenko miettinyt ihan samaa tuosta sohvallanukkumisesta, varsinkin kun..noh, köh..pakoilin silloin erästä toista kolleegaani, jonka sylissä S näki minut istumassa. Mutta vain siksi, että tuo kolleega väkisin veti minut siihen, enkä vielä ollut ehtinyt kiemurrella irti otteestaan!!! Ja tietysti juuri silloin S hiippailee sisään.
Ei olis eka kerta.
No, eikös tää aina mee näin, että mä herään vasta sitten, kun juna meni jo
Jep, huomisesta tulee varmasti raportti!
Kommentti unessani — 8.4.2008 @ 15.21
Mitäs jos et huomenna oliskaan vaan “ihan normaali”, vaan vähän epänormaali
Niin ettei sun puolta vuotta tarttis miettiä, oisko pitänyt tehdä jotain toisin?
Mikset voisi esim. kysyä, onko S kuinka usein ajatellut käydä Hgissä kevään/kesän aikana, että jos vaikka teille tulisi tilaisuus mennä kahville vaihtamaan kuulumisia…
Kommentti dolce — 8.4.2008 @ 16.17
Dolce on aika velho. Mietin nimittäin tuossa kotiin ajellessani ihan samaa. Että miksi en vaan kysyisi suoraan siltä, että kiinnostaako tavata joskus vaikka ihan kahden kesken
Mutta arvatkaa vaan kysynkö?? Ehei, mä olen sellaiseen liian nynny 
Kommentti unessani — 8.4.2008 @ 16.44
Nyt kyllä repäiset ja kysäiset! Dolce velhon ehdotus on aika hyvä,sillä selviää jo vähän asioita. Ehkä sitten sun pitäisi vaan rohkaista mielesi ja sanoa suoraan, että kiinnostaisi tutustua paremmin. Eikös se voisi olla S:lle paikka sanoa, jos hän vaikka olisikin varattu. Joo, tiedän, että olen tosi hyvä neuvomaan, kun en itsekkään saisi suutani auki
Rohkea rokan syö ja onni suosii rohkeaa ja niin edespäin!
Kommentti Sade — 8.4.2008 @ 19.38
Niin totta tuo mitä Sade sanoi (ja Dolce). Selviäisi ainakin tuo vapaa/varattu-juttu ja seuraava puoli vuotta ei olisi ehkä niin epäselvää aikaa :). Rohkeutta vaan! Muista, että jos S:n vastaus on kielteinen, sinulla on se puoli vuotta aikaa nuolla haavasi ja olla seuraavalla näkemiskerralla kuin mitään ei olisi tapahtunut sekä olla kuin mahdolliset pakit eivät hetkauttaneet sun elämää mitenkään.
Kommentti Paulah — 8.4.2008 @ 19.59
No niin, nytpäs taas oikein väsyneen idean sain!
Sulle sopis hommmaksi toi suoraan kysyminen S:lta! 
(tulipa sekava viesti mutta olen niin väsynyt että naureskelen täällä itsekseni ja nyt voisin tehdä ihan mitä vaan hullua!) Nyt rupes sitten pelottamaan, että mikä se mun tehtäväni sitten oliskaan….:)
Otetaan tässä pieni skaba? Meitä on tässä tämmöinen “piiripienipyörii” olemassa, siis täällä Blogistaniassa, vakilukijat ristiin rastiin. Jokaisella on joku juttu mikä on pelottava/kauhistuttava/mieli tekis tehdä mut ei uskalla. Valitaan jokaiselle tehtävä, ja katotaan kuka uskaltaa eka?
Tässä iässä pitää jo uskaltaa ottaa riskejä, on mitä mummona muistella, eikö?
Kommentti Haahis — 8.4.2008 @ 20.09
Niin, sä olit jo kerran kovin reipas, mikset olisi toistekin? Ei sulla oo ainakaan mitään hävittävää. Omine sanoinesi: “en ole menettänyt mitään, ja jos ei muuta, niin kai sitä toista osapuolta edes hiukan imartelee se, että joku on kiinnostunut.” eli niin, mikset kysäisisi, edes kiertoteitse?
Kommentti sirenita — 8.4.2008 @ 20.21
Ou-nou
Nyt meni kyllä pahaksi tää juttu!! Huomenna en kyllä kykene itseäni rohkaisemaan, sitä paitsi sellaista hetkeä tuskin tulee, että se ylipäänsä olisi mahdollista. (Onneksi!) Mä en kyllä tajuu, miks tää on niin vaikeeta. Koska oikeestikin mä en menettäis mitään, jos kysyisin, eikä heppua tarviis nähdä kuin about kerran kuussa jatkossa, jos sillonkaan. Ja ikävä totuushan on, että selvin päin se on paljon jurompi, kuin maistissa. Ja minä paljon ujompi 
Kommentti unessani — 8.4.2008 @ 20.21
Ja Sirenita ehtikin tuohon väliin…juu, kiva kun lainailet noita omia viisauksiani
On niin helvetin helppoo olla fiksu täällä blogimaailmassa, ja ladella kaiken maailman totuuksia. Tosielämässä mun pöksyissä asuu iso pupu!
Kommentti unessani — 8.4.2008 @ 20.24
Ja heti tuli kaksinaamaiset ajatukset tuosta viimeisimmästä kommentistani
Eli selvyyden vuoksi, iso pupu on vain vertauskuvallinen ilmaisu 
Kommentti unessani — 8.4.2008 @ 20.24
No eipä sitä tiedä, mitä yön aikana tapahtuu… Jos vaikka rohkeuskäyrät lähtisivät jyrkkääkin jyrkempään nousuun ;).
Hauska tuo Haahiksen idea tehtävien annosta :).
Kommentti Paulah — 8.4.2008 @ 21.27
Turvauduin Oraakkelin neuvoon:
Sinä kysyit:
Pyydänkö häntä treffeille?
Oraakkeli vastasi:
Korkeammat tahot ovat päättäneet: kyllä.
Voi helkkari sentään….
Kommentti unessani — 8.4.2008 @ 21.31
Kommentti sirenita — 8.4.2008 @ 21.54
lol
Kommentti Paulah — 8.4.2008 @ 22.10
Menit sitten sinetöimään kohtalosi Oraakkelin turvin!
Nyt ei voi enää perääntyä!
Kommentti Haahis — 8.4.2008 @ 22.11
Joo, kyllä Oraakkeli tietää!
Kommentti dolce — 9.4.2008 @ 3.43
Toivottavasti olet uskaltanut kysyä.Ei se mitään ota jos ei annakkaan.Pää asia että tietää onko vai ei.Peukut on pystyssä puolestasi.
Kommentti Dulchinea — 9.4.2008 @ 10.17
Ihania juttuja täällä
Juu, kyllä minullakin olisi tosielämässä pupu pöksyissä, mutta hei, komoon nyt- et voi menettää mitään!! Parempi kysyä kuin odottaa taas monta kuukautta jotain työpaikan yhteisiä juhlia ja siellä ehkä tavata…
Sitäpaitsi luulen että kaikki suomalaiset sisimässään ainakin osaavat arvostaa rehellisyyttä ja sitä että sanotaan asiat juuri niinkuin ne ovat. Jos oot ihastunut niin mitä sitä salaamaan. Paljon parmepi kertoa suoraan kuin että “piinata” itseään odotuksella. Aikuisiahan me ollaan
Jos tyyppi ei ole kiinnostunut niin ajattele kuinka HYVÄ että sait tietää sen jo nyt!! Kaikki voi vain loppua hyvin
Kommentti jojo — 9.4.2008 @ 11.52