Archive for Huhtikuu, 2008
Huhtikuu 30, 2008 at 7.46 · Filed under Yleinen
Totta tosiaan, vappuaatto. Työväen juhlapäivä, lämmintä kevätsäätä luvassa. Oikein otollinen juhla lähteä riekkumaan kaupungille ja hiukan nollata taas aivoja. Tässä kohtaa pitääkin sitten mainita, että äitini soitteli illalla.
Äiti: - No mitäs tehdään huomenna, tuutteko te meille vai tulenko mä teille?
Minä: - Siis mitä, häh???
Äiti: - Niin, että grillataanko jotain? Mulla olis mureeta pihviä kaapissa.
Minä: - Siis mitä sä horiset? Miks meidän pitäis tulla sun luo, tai sun meidän luo? Ja keskellä viikkoa?
Äiti: -Jaa, sulla on jotain muuta menoa vai? Mihis poika menee?
Minä: -Mulla ei kuule ole tapana keskellä viikkoa järjestää mitään menoja, ja huomennaki olen menossa kuudeks treeneihin.
Äiti: - Nyt sä tyttö olet menettäny viimeisetkin järjenrippees? Kuka muu treenaa VAPPUAATTONA?
Minä: -Voi pyhä jysäys sentään. En mä muistanu koko vappua!!! Mutta meen silti treeneihin, ja tullaan sitten teille. Kasiks saunaan.
Että siis näin pehmenneet nää mun aivoni ovat ja vielä kaiken lisäksi mulla on niin tapahtumaköyhä ja sosiaalisesti passiivinen elämä, että mä olin unohtanut koko vapun. Eipä ole kuulunut kutsua mihinkään kekkereihin, mutta enpä sen puoleen olisi varmaan mihinkään päässyt lähtemäänkään.
****
Leiri oli ja meni. Sielläkin jaksoin yhden siiderin juoda, ja painelin pehkuihin. Kello taisi olla jotain yhdeksän illalla.
Mitä mulle on tapahtunut? Taidan olla tullut vanhaksi 
Huhtikuu 25, 2008 at 9.20 · Filed under Yleinen
Näin eilen päiväunilla unta. Unessa oli mies, ventovieras. Katselin miehen kulkua väkijoukossa, ja yritin huutaa perään, mutta tuloksetta - enhän tiennyt miehen nimeä. Kiihkeät “odota”-huutoni hukkuivat yleiseen hälinään, ja mies loittoni minusta koko ajan kauemmas ja kauemmas. Unessa yritin juosta, mutta jalat eivät kantaneet, enkä kertakaikkiaan päässyt eteenpäin. Sitten mies pysähtyi, jäi ikään kuin odottamaan jotain, mutta vieläkään en nähnyt hänen kasvojaan. Huusin taas, että “älä mee, odota mua”. Mies ei reagoinut mun huutoihin millään tavalla. Sitten viereisestä pikku myymälästä tulee ulos kaunis nainen, joka tarttuu miestä kädestä ja he lähtevät kävelemään katua alaspäin. Heräsin siihen, kun kuulin miehen hellästi sanovan tuolle naiselle “mä rakastan sua”. Vaikka välillämme oli matkaa, kuulin nuo sanat aivan kuin joku olisi kuiskannut ne suoraan korvaani.
Olin herättyäni hetken kyllä ihan pihalla, ja mua häiritsi ihan suunnattomasti se, etten nähnyt miehen kasvoja. Mikään miehen olemuksessa ei ollut tuttua, enkä edes tiedä, miksi pyysin miestä odottamaan. Aivan kummallisia juttuja sitä näkeekin unissaan välillä. Itse en juurikaan näe (tai muista) unia, mutta sitten joskus tällaiset eriskummallisuudet jäävät mieleen.
Sitten illalla haaveilin myös lomasta, ja siitä mitä haluaisin tehdä lomallani. Haluaisin matkustaa johonkin paratiisisaarelle. Olla vaan, ja loikoilla rannalla. Seurailla ihmisvilinää ja kerrankin nauttia vain joutenolemisesta. Mutta täytynee heittää hyvästit tuollaisille haaveille. Budjetti ei anna periksi millään. Harmittaa kyllä, kun poikakin juuri tuossa manasi, “kun kaikki kaverit pääsee etelään, ja me ei koskaan mennä mihinkään”. No, täytyy vaan yrittää selittää, että jos säästetään vielä jonkun aikaa, niin sitten ehkä johonkin päästäisiin! Vaikkapa tällaiseen paikkaan:
Huoh..sitä odotellessa.
Viikonloppuna lähdenkin taas ahkeroimaan kurssille Hämeeseen. Ei hirveästi huvita, mutta on siellä ainakin paljon uusia ihmisiä - ja varsinkin miehiä. Samalla kurssilla kun ovat myös oppilaskokelaat muutamasta miespainotteisesta virkalaitoksesta . Äh, nyt just ei ole edes miesfiilistä, mutta kaikkihan on taas mahdollista. Ainakin avoimin mielin ja silmin täytyy “haistella” kevättuulahduksia!
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!
Huhtikuu 23, 2008 at 9.08 · Filed under Yleinen
Nimittäin tämän viikon fillariprojektista Sisukkaasti olen nyt pyöräillyt joka päivä töihin. Matkaa tulee yhteensä n. 20 km päivässä, mikä tuntuisi olevan mulle juuri sopiva. Ihan henkihieveriin en mene, mutta sen verran kuitenkin syke nousee, että hiki on sopivasti pinnassa. Jospa ne kilot tästä lähtisi karisemaan…. Laskeskelin eilen, että tuon pyöräilyn ansiosta kaloreita palaa n. 700 kCal extraa päivässä. Jos vielä malta pysyttäytyä terveellisessä ruokavaliossa (eilenkin pyöräilyn verukkeella sorruin jäätelöön…), niin on PAKKO tulla jotain tuloksia, eikös vaan!!!! No, jos nyt edes hiukan kiinteytyisi….
Se kiloista, tämä ikiläski on kyllä niin tiukassa, että nälkään en kuolisi autiolla saarella ainakaan vuoteen 
.
Muuten viikko on ollut jotenkin tahmea. Vaikka kelit on ollut hienot, ja muutenkin mieli varsin virkeä, on jotenkin taas pinnassa erilaisia tunteita. Kaikki ehkä kumpuaa siitä yksinäisyyden tunteesta, jälleen kerran. Kun olis edes joku, jonka viestiä voisi odotella. Ja ylipäänsä joku, jota odottaa. Nämä ovat siinä mielessä vaarallisia fiiliksiä, että _hyvin helposti_ sortuu sitten näihin entisiin. Alkaa kaihoilemaan niitä, ja tekee vielä tyhmyyksiä.
No, onneksi viikonloppu menee tuolla Tampereen lähistöllä leireillessä, joten ehkäpä voin jättää tämän kaihomielisyyteni sinne ja palata taas iloisin mielin kotiin.
Huhtikuu 21, 2008 at 10.47 · Filed under Yleinen
Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä, ihanasta kevätsäästä nauttiessa. Tai no, rauhallisesti minun näkökulmastani. Joku muu, kuten esimerkiksi äitini, on sitä mieltä, että olisi syytä hellittää tahtia, tai saan sydänkohtauksen viimeistään parin vuoden sisällä.
En kuulemma malta pysähtyä, ja tottahan tuossa on toinen puoli. Naapurin rouvakin kysäisi lauantaina talkooeväitä nauttiessamme, että “sä taidat olla sellainen, että touhuat aina jotain?”. Ja niinhän mä taidan olla. Toisaalta, tekeminen on parasta mulle, tunnen itseni liian hyvin, ja tiedän että hiljaiset hetket ei sovi mun mielenterveydelle. Jos mulla on liikaa aikaa ajatella, ei hyvä heilu. Toisaalta, jos joskus onkin niitä päiviä, ettei mikään huvita, on se kyllä sitten absoluuttisesti niin, enkä saa yhden yhtäkään asiaa hoidetuksi.
Joka tapauksessa aloitin viikonlopun perjantaina muutaman tunnin treeni-/juoruilusessiolla. Lauantaiaamuna reippaasti ylös ja koirien kanssa lenkille aivan mahtavaan keliin. Sitten lähdettiin pojan peliä seuraamaan, ja sieltä kotiin laittamaan ruokaa. Massu täynnä pihalle haravoimaan viimeisetkin muistot viimesyksyltä jätelavalle, ja vähän tuli heiluttua oksasaksienkin kanssa ja uudelleenmuotoiltua pihani ruusupensasta. (Huom..minä en sitten todellakaan ole mikään viherpiipertäjä, ja kotonakin mulla on vaan kaksi viherkasvia - sellaiset, jotka eivät kuole millään ). Kotonakin huitaisin imurilla hiukan paikkoja siistimmäksi, ja pyyhkäisin mopilla pahimmat kurat lattioilta. Talkoiden jälkeen lähdettiin siskon luo ihastelemaan pyöristyvää vatsaa ja juomaan kupilliset kahvia. Sen jälkeen taas treenaamaan . Kotona olin joskus yhden maissa yöllä, eikä siinä kauan tarvinnut unta houkutella.
Sunnuntaina nukuin pitkään, ja kello näytti lähemmäs yhtätoista, ennen kuin jaksoin venytellen vääntäytyä ylös sängystä. Aamukahvien jälkeen koirat lenkille, jonka jälkeen ryhdyin pesemään autoa. Ja nälkä kasvaa nähtävästi syödessä, ja siinä sitä hurahtikin kolmisen tuntia. Puhtauttaan kiiltelevällä autolla hurautin sitten metsään, jossa oli kertakaikkisen mahtavaa. Aurinko paistoi ja linnut laulelivat, ja kävivätpä koiruudet heittämässä talviturkkinsakin siinä ihanassa metsälammikossa. Lenkin jälkeen tallasin koirille vielä jäljet pellolle.
Jäljet ajettiin suurella antaumuksella, jonka jälkeen toin väsyneet mutta onnelliset hauvat kotiin, otin lennossa kyytiin muksun ja Osku-koiran, ja lähdettiin kalaan . Eihän se kala tietenkään syönyt, ja pari viehettä saatiin jumiin kosken pohjaan, mutta mukavaa oli. Vajaa pari tuntia ehdittiin siinä pojan kanssa turista niistä näitä, kunnes tuli pimeä, ja lähdettiin takaisin kotia kohti. Matkalla pysähdyttiin vielä huoltoasemalle syömään herkulliset munkit ja juotiin höyryävät kaakaot.
Ja tänä aamuna meitsi ansaitsi itseltään taas yhden sulan hattuun. Pyöräilin nimittäin töihin tämän 10 km työmatkani, ja arvatkaa olenko ollut ihan rinta rottingilla koko päivän… Se on multa nimittäin suoritus jo sinänsä, että ylipäänsä jaksoin kaivaa fillarin talviteloilta.
Sellanen viikonloppu mulla…kiireinen tai ei, mutta kun kaikkea on sopivassa suhteessa niin oikein mukava sellainen siitä sitten tuli.
P.S. Tuli muuten mieleen, että missähän välissä tuossa olisin ehtinyt helliä miestäni, jos minulla sellainen olisi??
Huhtikuu 19, 2008 at 0.27 · Filed under Yleinen
Suuressa läheisyydenkaipuussa lisäsin tänne blogiini uuden sivun, jossa minulle voi käydä antamassa vaikkapa pusun/halin :). Pusu voi olla sitten ihan minkälainen vaan, vaikkapa sellainen ranskalainen poskisuudelma ihan vain ystävältä, se voi olla intohimoinen suudelma kuumassa kesäyössä tai ihan vaan kannustava halaus heikkona hetkenä .
Pusujen lisäksi lisäsin vielä vieraskirjankin, johon toivon tietysti terveisiä lukijoilta, myös teiltä, jotka ette välitä aina niin kommentoidakaan.
Kiitos ja kumarrus!
Huhtikuu 18, 2008 at 12.25 · Filed under Yleinen
Huh! Tänään on selkeästi mun onnenpäivä. Mä jännittelin jo eilen hiukan sitä, että tänään olis ollut kohtaaminen S:n kanssa eka kertaa pakkien jälkeen. Jouduin taas miettimään, että miten näyttäisin samalla tyrmäävän hyvältä ja käyttäytyisin kuitenkin iloisen asiallisesti, enkä sortuisi tavanomaiseen “en ole sua koskaan huomannutkaan”-tyyliini.
Aamullakin heräsin jo ennen kellonsoittoa, ja ensimmäisenä muljahti möykky nimeltä nolous vatsassa. Join kahvit ja mietin kuumeisesti, miten voisin välttää kohtaamisen. Koska paikka on tosiaan reilun 100 km:n päässä kotoani, olisin toki voinut huijata autoni hajonneen. Mutta siinä tapauksessa olisi pitänyt lähteä julkisilla töihinkin, ja se olisi ollut mulle liikaa se. Toinen vaihtari oli, että oon tullu kipeeks. Mutta sitten olis pitänyt huijata omaakin pomoa, ja mun työmoraali on vielä liian korkeella, että pystyisin aiheettomia saikkuja pitämään. Tyydyin siis vaan nöyränä toteamaan, että mentävä on, ei muu auta.
Sitten, juuri kun olin kurvaamassa kotipihasta liikenteeseen, puhelimeni soi. Kolleegani, jonka kanssa siis oli tarkoitus tavata, ilmoittikin, ettei tapaaminen onnistukaan tänään . Ai että, mun oli vaikea hillitä riemuani siinä puhelimessa, ja kummasti olo tuntui taas sata kiloa kevyemmältä tuon puhelun jälkeen. Rallatellen ajelin töihin, ja hymyilin ja tervehdin ystävällisesti kaikkia vastaantulijoita. Pöh, tietenkin yksi rietas kolleegani sitten kiinnitti huomiota tähän onnelliseen olotilaani, ja tokaisi, että “oot tainnu saada eilen, kun noin hymyilyttää”. Täällä miesten keskuudessa olen ihan tottunut tuohon huumoriin, ja nauroin vaan, että “joo, sellasta pommia ei oo saatukaan naismuistiin”. No, selvitinhän mä kyllä sille, ettei sellainen onni sentään vielä ole potkaissut, mutta että hyvä aamu kuitenkin kaikin puolin.
Ja asiasta kukkaruukkuun, edellisen kerran olen harrastanut seksiä…kääk…mä en edes muista milloin!!! Lähimpänä seksiä taisi olla K:n kanssa nukkuminen, ja siihen liittyneet halailut ja hyväilyt joskus syyskuussa. Sitä ennen…voi helvetti…kesäkuussa 2007 (edit: tässä luki ensin 2006, mutta jotain sentään siis tapahtunut sen jälkeenkin 
)!!! Kohta siis melkein vuosi sitten. No, eipähän ainakaan pääse paikat venymään liiassa käytössä
Tarvii varmaan kohta laittaa kevätpörriäisvaihde päälle ja lähteä tutkimaan kesän kukkasia terasseille !
Huhtikuu 16, 2008 at 9.43 · Filed under Yleinen
Siis voi helvetin helvetti. Mä olen ollut koko viikon jotenkin tosi levoton, on ollu vaikee keskittyä duuneihin ja muutenkin on ollu vähän sellanen leijuva olo. Surffailen vaan blogeissa ja muualla netissä, enkä saa mitään aikaseks. Mahassa on sellanen outo olo, ihan kuin mä jännittäisin jotain. Eli käytännössä mua ahdistaa joku, josta en nyt oikein saa kiinni, mikä se on. Sitten mulle valkeni.
Mä en ilmeisesti sittenkään selvinnyt ihan niin helposti K:n tapaamisesta, kuin kuvittelin. Tän ahdistuksen on pakko johtua siitä. Olenhan mä miettinytkin sitä tavallista enemmän taas, mutten nyt kuitenkaan silleen, että olisi mitään masennuskohtauksia tullut tms. Äsken sitten huomasin painelevani koko ajan duunin sähköpostin Send/Receive-näppäintä. Ajattelin jo itekkin, että mitä mä nyt oikein odotan, ja samassa sitten tajusin, että tietty mä odotan, että K:sta taas kuuluis jotain. Voi hittojen hitto mä sanon. Eli taisi yksi tunnettu ennustaja-eukko ainakin osittain olla oikeassakin, kai sitä näköjään ihminen palaa vanhaan toimintamalliin heti, jos vähänkin saa saumaa siihen.
Kyllähän mä tästä taas tokenen, kunhan taas hiukan aikaa kuluu, eikä mulla nyt todellakaan ole mitään sydänsuruja tms. Mutta sellanen olo kuitenkin, että haluaisin kuulla K:sta jotain. Ei hyvä yhtään. Koska joskus aikaisemmin näissä tilanteissa homma meni niin, että kun K:sta ei sitten kuulunutkaan mitään, niin johan mun piti itseni mennä kirjoittelemaan sille jotain. Ja aina pettyä siihen vastaukseen kumminkin. Onneksi sen verran pitkällä olen kuitenkin kokonaisuuden kannalta tässä toipumisessani, että siihen tuskin enää lähden. Ei mulla kumminkaan olis sille mitään järkevää sanottavaa.
No, olihan tää ehkä arvattavissa tietyllä tavalla. Annan nyt kuitenkin tän itselleni anteeksi, ja yritän olla viisaampi taas seuraavalla kerralla :D .
Huhtikuu 16, 2008 at 8.20 · Filed under Hauskaa
Inhoan niin paljon sanaa meemi, etten voi käyttää sitä mitenkään edes kategorian nimenä. En tiedä mistä tuo angsti johtuu, mutta niin se vaan on. Joka tapauksessa tuolta Sirenitan blogista nappasin tälläisen itselleni ajankuluksi.
Oletko suudellut/ muhinoinut varatun kanssa?
Olen. En ole asiasta mitenkään ylpeä.
Pystyisitkö sulkeutumaan 11 vapaavalintaisen ihmisen kanssa BB-taloon kolmeksi kuukaudeksi?
Tietysti, jos kerran saa vapaasti valita.
Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
Ikävä kyllä. Aamusta iltaan. On pojan sählyturnausta, pihatalkoita, treenaamista….kääk! Kuka pesee mun pyykit???
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
Niisk. Ei. Nyyh.
Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?
Minusta järki on lisävaruste, jonka saa nähtävästi vaan DeLuxe-mallistot. Liiallinen järjenkäyttö ei ole koskaan ollut hyveeni/paheeni, ja toisinaan tosiaan toivoisin järkeni olevan sisukkaampi. Sydän kuitenkin useinmiten voittaa mittelön.
Kolme tänään ostamaasi asiaa?
Kello on niin vähän, etten ole vielä ehtinyt ostaa kolmea asiaa. Mutta työpaikan kahvilasta ostin tupakka-askin aamulla.
Mitä oppiaineita sinulla on ollut tänään?
Elämänkoulua, elämänkoulua….
Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
Sellaisia ei kyllä ole kovin montaa. Mutta ehdottomasti K on yksi heistä.
Lause/sana jonka sanoit viimeksi ja kenelle?
Huomenta. Työkaverille.
Onko sinulla tatuointeja/ lävistyksiä? Missä?
Lävistyksiä löytyy vaan korvista. Mutta niistä yhteensä 6.
Mitä odotat tällä hetkellä?
No kai sitten sitä mun tulevaa aviomiestä
Mikä on kamalin sairaus josta olet kärsinyt?
Keuhkokuume ehdottomasti.
Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
No taatusti olen onnellinen. En vain itse aina tajua sitä.
Viimeisin juomasi alkoholijuoma?
Taisi olla valkovenäläinen toissa viikonloppuna.
Onko sinulle tunnustettu ihastusta viimeisen kuukauden aikana?
Olisipa ollut kiva vastata tähän, että KYLLÄ! No tavallaan on, FB:n kautta eräs kanadalainen kaveri ilmoitti, että olen “cute”.
OLETKO KOSKAAN
Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
No on tainnut noinkin käydä joskus…
Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
Olen kyllä nuorempana, nyt en enää menisi. Maailma on liian pelottava paikka sellaiseen.
Ollut nyrkkitappelussa?
En varsinaisesti nyrkkitappelussa. Kerran olen saanut “turpiini”, 16-vuotiaana nakkikiskalla, kun menin toisen tappelun väliin. Tyhmyydestä sakotetaan.
Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
Kyllä. Lukiossa istuin erittäin monta tuntia päivässä joko Alibin opiskelijakahvilassa tai silloisen Hotelli Presidentin Cafe Mariassa kavereiden kanssa.
Koskettanut käärmettä?
En. Ja toivottavasti ei tarvitsekaan. Ikinä.
Heitellyt esineitä tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen?
Kyllä. Mutta ikinä en ole osunut. Harmi, exälle olis voinut kunnon kolaus tuoda vähän järkeä päähän.
Eksynyt?
En siten, että olisin ehtinyt panikoida asian kanssa. Koirien kanssa metsissä on joskus suunniteltu tunnin lenkki venähtänyt kolmetuntiseksi. Olen erittäin innokas aina “oikaisemaan”, yleensä valitsemani oikoreitit ovat osoittautuneet huonoiksi valinnoiksi .
Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
Kyllä, monta kertaa.
Oletko koskaan käynyt Amerikassa? Missä?
En ole. Tahtoisin kyllä.
Tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisivät?
No en. Miksi ne haluaisivat, että mä tappaisin jonkun??? Ihmeellinen kysymys.
Kuinka monta ihmistä asuu kotikaupungissasi?
193 291.
Katso suoraan ylöspäin. Mitä näet?
Loisteputkivalaisimen. Ja nyt näen tähtiä.
Oletko harmissasi siitä, ettei Pluto ole enää planeetta?
Minun mielestäni ihmisillä ei ole oikeus päättää siitä, onko Pluto planeetta vai ei. Eli se on planeetta. Eli ei harmita .
Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
Riippuu asiasta. Joskus mikään ei auta.
Oletko koskaan voittanut mitään rahapeleissä?
Olen kyllä, viimeksi lotossa 41 euroa.
Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
Olen.
Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
Ihan jees, ei mitään säkenöintiä, muttei mitään totaalista masennustakaan.
Oletko hyvä koulussa?
Historianopettajani joskus sanoi, että on käsittämätöntä, miten tuollainen määrä älyä mahtuu noin typerään päähän . Olin koulussa hiukan villi kapinallinen.
Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois ?
Luulen, että siitä on noin puolitoistavuotta. Taisin silloin sanoakin noin.
Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
Rahan puute ja velat.
Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
Pelkääminen on ehkä liian voimakas sana, mutta kaihdan kyllä Exääni.
Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
Ruoho.
Huhtikuu 15, 2008 at 11.10 · Filed under Yleinen
Muistan, kun yksi suosikkikirjoistani lapsena oli Elsa Beskow’n kirja Auringonmuna. Siinä pieni keijukainen löysi metsästä appelsiinin ja luuli sitä auringonmunaksi. Jotenkin tuon kirjan tarina oli niin viattoman lapsellinen, juurikin Dolcen blogissakin puhutun yksinertaisen kaunis. Kirja tuli mieleeni, kun pari sitkeää auringonsädettä yritti itsepäisesti pilkistellä pilven raosta. Nuo parikin sädettä riittivät saamaan hymyn kasvoille - kyllä maailma ihan oikeastikin on kaunis paikka, kun sitä vain katselee avoimin silmin.
Minä olen tänä aamuna haaveillut. Haaveillut niin syventyneesti, että ajoin ohi töistäkin ja havahduin vasta 5 km päästä, kun tuli risteys vastaan, ja piti päättää mihin suuntaan käännyn . Olin uppoutunut miettimään, mitä todella haluan tulevaisuudelta. Haluanko enää parisuhdetta, jaksanko ylipäänsä enää tutustua kehenkään ihmiseen tositarkoituksella? Kun tuntuu, etten oikein enää luota keneenkään motiiveihin. Pähkäilyni tuloksena päädyin kuitenkin siihen, että kyllä mä haluan vielä jonain päivän kokea sellaisen sykähdyttävän rakkauden jotain ihmistä kohtaan. Haluaisin toimivan parisuhteen, jossa rakkaus ja arki eläisivät harmonisessa tasapainossa keskenään. Haluaisin viimein sellaisen terveen suhteen, jossa molemmat osaisivat nauttia elämän pienistä iloista, ja silti suhtautua oikeanlaisella vakavuudella niihin asiaankuuluviin pikku töyssyihin. Rakentavuus - se on ehkä tekijä, joka tähänastisista suhteistani on puuttunut. Kun ollaan kohdattu vaikeuksia, on jompi kumpi osapuoli aina tahtonut ennemmin luovuttaa kuin taistella.
Niinpä siis, tämän unelmointipuuskani siivittämänä päädyin keskustelemaan Oraakkelin kanssa, ja varsin minun kannaltani miellyttäviä vastauksia sieltä tuli. Muunmuassa seuraavaa:
- menen naimisiin vielä jonain päivänä (saanpahan kokea myös tämän )
- menen naimisiin rakastamani miehen kanssa
- rakastamani mies on kuulemma entinen paras ystäväni, ja tämä on vasta alkua (njaa…mitähän tämäkin tarkoittanee)
- mies rakastaa minua yhtä paljon kuin lintu emoaan (rakastavathan linnut emoaan, rakastavathan????!!!)
- tapaan miehen lähipäivinä
Sellaista ajanvietettä tälle päivälle Nyt eikun odottelemaan sitten Miestä!!!
Huhtikuu 13, 2008 at 20.49 · Filed under K, Yleinen
Tämä sunnuntai on kyllä ollut kaikkien aikojen tylsin! Vettä riittää taivaalta enemmän kuin maa jaksaa niellä, ja joka paikka lotisee. Sen lisäksi tuo vihmovan kylmä tuuli jäädyttää aivotkin ja kosteus tunkeutuu vaatteiden läpi. Tällaisina päivinä ihmisen pitäisi saada vain käpertyä oman kullan kainaloon kotisohvalle katsomaan hyvää elokuvaa ja nauttimaan lämpimästä yhdessäolosta.
Meinasin jo kirjoittaa, etten ole saanut mitään aikaiseksi tänään, mutta olenhan minä ollut kovin reipas. Siivosin nimittäin vaatekaapit, ja sain kuin sainkin jätesäkillisen taas poisheitettävää. Saman verran tuo vaatteita kutistava vaatekaappini pitää sisällään niitä “mahdun näihin vielä jonain päivänä”-vaatteita, mutta niihin ei sisu antanut periksi koskea. Koska todellakin aion mahtua niihin vieläpä tänä kesänä! Urheasti vaan painelin lenkin tänääkin tuolla kammokelissä. Tosin mitä vanhemmaksi tulee, sitä sitkeämmässä tämä rasva tuntuu istuvan. Mutta nyt on tarmo päällä ja periksi en anna!!
Olen miettinyt hiukan erästä tapaamistani viime viikolla. No tietenkin sitä K:n kanssa kohtaamista. Sen verran se kuitenkin sävähdytti, että jäin miettimään. En ollenkaan sillä tavalla kaihoisasti tai suruisasti, vaan melko neutraalisti olen pystynyt sitä tapaamista analysoimaan. Jotenkin siinä hetkessä oli niin paljon sitä tuttua, että tuntui hyvältä palata hetkeksi siihen “entiseen elämään”. Sillon kun kaikki palikat elämässäni olivat suunnilleen kohdallaan. Nyt, kun korttitalo on hajonnut ja kortit kadonneet tuulen mukana, on todellakin henkisesti miellyttävää unohtaa kaikki hetkeksi. Sinänsä erikoista, että siihen tarvittiin K, mutta kiitos hänelle siitä. Olo on kuitenkin rauhaisa ja mukava.
Niin, kyllähän tässä täytyy tunnustaa, että kyllä mulla ihan pikkiriikkisen tuli ikävä K:ta, mutta se oli aikas sellanen ohimenevä hetki vaan. Se vaan jotenkin oli niin oma itsensä silloin viimeksi, ja kuitenkin se ihminen on tuonut paljon hyvää mun elämään, joskin myös sitten sitä itseänsä. Näitä asioita on kuitenkin paljon helpompi käsitellä nyt, kun tietää ihan oikeasti, että mitään ei enää ole saavutettavissa, eikä enää edes haikaile semmoisia. Tiedänhän mä NYT sen, ettei meitä sittenkään tarkoitettu toisillemme. Puoli vuotta sitten mä en vielä tiennyt. K taisi tietää jo silloin.
Hyvä näin, sateinen sunnuntai se vaan tässä tekee tepposiaan. Liikaa aikaa ajatella.
Next entries »
