Hopeinen

Huoh….silmät ristissä tässä istuskelen töissä. Vaikka nukkumaan meninkin jo kahdeksan maissa eilen illalla, aamulla tuntui, etten jaksa eväänikään liikauttaa. Mutta ehkäpä nuo reilut yöunet näyttävät hyötynsä vasta pikku viiveellä

Yleisesti ottaen fiilis on selvästi parempi, kuin tuota edellistä postausta kirjoittaessani. Olenkin tässä pohtinut, että ehkäpä vaan olen haalinut itselleni liikaa velvollisuuksia suhteessa omiin voimavaroihini. Niinkuin olen monesti todennut, vievät nämä koiraurheiluun liittyvät asiat melkoisen paljon aikaa. Nytkin, tämä viikonloppu, joka varsinaisesti piti käyttää lepäämiseen, meni erääseen kaksipäiväiseen seminaariin. Vaikka olihan se helpotus, että poika oli yökylässä, sain ainakin olla siltä osin rauhassa opiskelemassa.

Viikonloppu sinänsä oli ihan mukava ja sosiaalispainotteinen. Lauantaina olin siis opiskelemassa koirankoulutksellisia vinkkivitosia. Päivä oli aivan mahtava, ja aurinkokin tuntui paistattelevan keväisellä riemulla. Kasvoja kihelmöi illalla, ensimmäiset pisamat saatu. Lauantai-iltana sitten oli siskon tupaantuliaiset. Olin jo varannut tämän illan aiemmin juhlimiselle, alunperinhän lauantaina piti olla se päivä, jolloin blogiporukan piti kokoontua ihmettelemään toisiaan.

Siskon luona oli toki kovin nuorta porukkaa, keskimäärin taisivat olla noin 8 v. nuorempia. Mutta se ei menoa haitannut, meillä oli oikein hauskaa lauleskella Singstaria, ja lopulta vielä pienen paikallejääneen porukan voimin pistettiin ihan bändi pystyyn. Paikalla kun oli kosketinsoittaja, kitaristi ja basisti. Voi niitä naapureita….

Juteltiin siellä myös ennakkoluuloista, mitä vanhemmalla väestöllä on näitä nuoria kohtaan. Paikalla oli pari vuotta sitten lääkäriksi valmistunut nuorimies, taisi olla n. 27 vuotias, mutta huomattavasti ikäistään nuoremman näköinen. Kaveri kertoili hauskoja juttuja potilaista, jotka eivät olleet millään ottaneet uskoakseen hänen diagnoosejaan tmv. Eräskin laitapuolta kulkeva mummeli oli sanonut, että jo vuonna -65 oli pitäjän kylälääkäri sanonut, että vaivaan ei ollut kuin yksi lääke - viina….tähän sitten tämä nuori lääkäri oli vaan todennut, että onhan lääketiede kehittynyt huimasti reilussa 40 vuodessa, että varmastikin muitakin keinoja reuman vaivaamiin käsiin olisi…. Huh, naurettiin kyllä vedet silmissä.

Sunnuntaina olikin heti klo 7 aamulla herätys. Onneksi olin ollut jo kaukaa viisas, ja hankkinut itselleni kuskin aamuksi, joten matka läntiseen suomeen taittui apukuskin virkaa tehdessä. Yllättävää kyllä en kärsinyt minkäänlaisesta krapulasta, lähinnä väsymys oli päivän teema Ja tuntuu siis vieläkin.