Hopeinen

Tapaamisen jälkeinen päivä…hmm. Ei eroa juurikaan muista. Ei mitään tunnekuohuiluja ollut eilen, eikä ole ollut tänään. Noh…myönnetään, pikkiriikkisen ehkä odotin, että K olisi vielä laittanut postia perään tapaamisen jälkeen. Tai tavallaan en edes odottanut. Höh, enpä nyt osaa sen kummemmin kuvailla mitä oikeastaan ajattelen.

Jonkun verran tietenkin iltalenkillä pohdiskelin tuota K:n käytöstä vielä. Ja yhä enemmän kuitenkin olen sitä mieltä, ettei se ehkä sittenkään ollut suoraa flirttiä. Enemmänkin sellaista hyväntahtoisuuden osoitusta. Tai jotain. Kuitenkin niin päivän selvä asia on, että mitään yhteistä meillä kahdella ei enää ole, jos nyt on ikinä ollutkaan, että sellaisia ajatuksia K:lla tuskin oli mielessään. Tai no, spekuloidaan nyt…voihan toki olla, että K:lla on kenties sukset ristissä Toisen Naisen kanssa. Ja saattaahan olla, että helpointa olisi palata tuttuun ja turvalliseen, etenkin K:n tuntien hän saattaisi toimia niin. Että lämmittelisi vanhaa mieluummin, kuin etsisi uutta. Toisaalta, K:n eilinen käytös ei mitenkään edellytä, että sukset olisivat ristissä kenenkään kanssa. Ihan samanlainen se oli silloinkin, kun takana oli pitkä avoliitto. No okei, puutunut sellainen. Mutta mistäs minä tiedän, miten nopeasti se puutuu suhteisiinsa. Sellainen tuuliviiri se kuitenkin aina on ollut, että naiset varmasti vaihtuu lennossa jatkossakin. Äh, en mä nyt jaksa analysoida tätä sen enempää, oli miten oli, niin suht kevyesti selvisin. Ja luulen, että iso tekijä oli K:n ulkoinen olemus. Siis se Mies, jonka minä tunsin, oli kadonnut johonkin ihan tyystin, ja sen paikalla istui vaan sellainen eksynyt pieni ihminen, joka ei ihan ollut tässä maailmassa. Huomasin kyllä, että se oli yrittänyt laittautua parhaansa mukaan siististi. Parta oli ajettu, hiukset suittu (vähän liikaakin), ja ihan uusi paitakin oli päällä, näkyi vielä kankaassa taitoskohdat (kaiken mäkin pistän merkille). No tietysti haluaisin uskoa, että kaikki tämä oli tehty minua varten. Kuten se lumipallokin . Mutta vain siksi se olisi minusta mukavaa, että tavallaan tuntisin itseni voittajaksi silloin. Nyt on vielä hiukan sellainen altavastaajan fiilis, mikä lienee aika normaalia aina siinä tilanteessa, kun joku kolmas ihminen on tullut ja tavallaan vienyt sun paikan toisen sydämessä.

Mä taidan olla jotenkin kieroutunut ihminen. Muistan aikoinaan kun exäni jätti minut ollessani raskaana. Silloin toivoin, että palattaisiin yhteen, jotta voisin pistää sen jätkän konttaamaan edessäni joku päivä. Halusin niin kostaa silloin. Enpä arvannut, että niin myös kävisi 10 vuotta myöhemmin, ja nyt kyllä kadun toiveitani, jos niillä on mitään tekemistä asian kanssa. En olisi ikinä uskonut, että jostain ihmisestä voi olla näin vaikea päästä eroon.

Hiukan samoja fiiliksiä koin kyllä silloin syksyllä K:n kanssa. Toivoin, että se tulisi katumapäälle, ja jonain päivänä saisin vielä tilaisuuden astua sen näpeille. Tiedän, ihan tyhmää kostomentaliteettia, mutta toivoakseni kai ihan normaalia katkeruuden hetkillä. En kuitenkaan ikinä pystyisi olemaan niin laskelmoiva, että tieten tahtoen sen tekisin, vaikka mahdollisuus tulisikin. Enkä sitä tehnyt tarkoituksella exänkään kanssa.

Tämä taisi olla sekavin postaukseni ikinä, joten lienee paras lopettaa, ennen kuin alatte pitämään mua ihan hulluna. Vaikka eikös ne sano, että nerot on hulluja. Sain nimittäin täältä tulokseksi äo 132. Ja ihan ilman apuvälineitä