Archive for Maaliskuu, 2008
Maaliskuu 31, 2008 at 9.01 · Filed under Yleinen
Huoh….silmät ristissä tässä istuskelen töissä. Vaikka nukkumaan meninkin jo kahdeksan maissa eilen illalla, aamulla tuntui, etten jaksa eväänikään liikauttaa. Mutta ehkäpä nuo reilut yöunet näyttävät hyötynsä vasta pikku viiveellä 
Yleisesti ottaen fiilis on selvästi parempi, kuin tuota edellistä postausta kirjoittaessani. Olenkin tässä pohtinut, että ehkäpä vaan olen haalinut itselleni liikaa velvollisuuksia suhteessa omiin voimavaroihini. Niinkuin olen monesti todennut, vievät nämä koiraurheiluun liittyvät asiat melkoisen paljon aikaa. Nytkin, tämä viikonloppu, joka varsinaisesti piti käyttää lepäämiseen, meni erääseen kaksipäiväiseen seminaariin. Vaikka olihan se helpotus, että poika oli yökylässä, sain ainakin olla siltä osin rauhassa opiskelemassa.
Viikonloppu sinänsä oli ihan mukava ja sosiaalispainotteinen. Lauantaina olin siis opiskelemassa koirankoulutksellisia vinkkivitosia. Päivä oli aivan mahtava, ja aurinkokin tuntui paistattelevan keväisellä riemulla. Kasvoja kihelmöi illalla, ensimmäiset pisamat saatu. Lauantai-iltana sitten oli siskon tupaantuliaiset. Olin jo varannut tämän illan aiemmin juhlimiselle, alunperinhän lauantaina piti olla se päivä, jolloin blogiporukan piti kokoontua ihmettelemään toisiaan.
Siskon luona oli toki kovin nuorta porukkaa, keskimäärin taisivat olla noin 8 v. nuorempia. Mutta se ei menoa haitannut, meillä oli oikein hauskaa lauleskella Singstaria, ja lopulta vielä pienen paikallejääneen porukan voimin pistettiin ihan bändi pystyyn. Paikalla kun oli kosketinsoittaja, kitaristi ja basisti. Voi niitä naapureita….
Juteltiin siellä myös ennakkoluuloista, mitä vanhemmalla väestöllä on näitä nuoria kohtaan. Paikalla oli pari vuotta sitten lääkäriksi valmistunut nuorimies, taisi olla n. 27 vuotias, mutta huomattavasti ikäistään nuoremman näköinen. Kaveri kertoili hauskoja juttuja potilaista, jotka eivät olleet millään ottaneet uskoakseen hänen diagnoosejaan tmv. Eräskin laitapuolta kulkeva mummeli oli sanonut, että jo vuonna -65 oli pitäjän kylälääkäri sanonut, että vaivaan ei ollut kuin yksi lääke - viina….tähän sitten tämä nuori lääkäri oli vaan todennut, että onhan lääketiede kehittynyt huimasti reilussa 40 vuodessa, että varmastikin muitakin keinoja reuman vaivaamiin käsiin olisi…. Huh, naurettiin kyllä vedet silmissä.
Sunnuntaina olikin heti klo 7 aamulla herätys. Onneksi olin ollut jo kaukaa viisas, ja hankkinut itselleni kuskin aamuksi, joten matka läntiseen suomeen taittui apukuskin virkaa tehdessä. Yllättävää kyllä en kärsinyt minkäänlaisesta krapulasta, lähinnä väsymys oli päivän teema Ja tuntuu siis vieläkin.
Maaliskuu 25, 2008 at 13.44 · Filed under Yleinen
Omat ajatukseni ovat hiukan riivanneet minua. Mietin pitkään, että kirjoitanko niitä edes tänne, tai jos kirjoitankin, niin postaanko koko kirjoitusta ollenkaan. Mutta sitten päätin, että minähän kirjoitan, siksihän tämän blogin olen aikanaan pistänyt pystyynkin.
Päällimmäisenä tunteena taitaa nyt olla väsymys. Ei niinkään fyysinen, mutta nimenomaan sellainen henkinen väsymys. Väitän, ettei sillä ole mitään tekemistä kevään kanssa, päinvastoin. Nuo pilkehtivät auringonsäteet kyllä muistuttavat siitä, että elämä ON ihanaa ja kaunista, vain olosuhteet varjostavat todellista onnea.
Taidan olla väsynyt kaikkeen. Omaan arkeeni, joka on ihan hullua. Asioita ja tekemistä on enemmän kuin ehtii vuorokaudessa tehdä. Lapseeni (lynkatkaa minut nyt!), joka varmasti aistii äidin väsymyksen, ja on ehkä itsekin vaihtelun tarpeessa. Olen väsynyt olemaan ainoa aikuinen lapsen elämässä, olen väsynyt siihen, ettei minulla ole koskaan omaa aikaa. Tai on, yön pimeimpinä tunteina, mutta nukkuakin pitäisi. Rakastan tietenkin lastani yli kaiken, älkää ymmärtäkö väärin. Olen vaan niin hemmetin väsynyt siihen, ettei ole ketään muuta. Lapsi on aina mukana, joka paikassa. Sitten olen väsynyt rahahuoliini. Ne on nyt hetkellisesti ratkaistu, mutta ratkaisu on lyhytaikainen, eikä ainakaan järkevä, ja myöhemmin vaikuttaa vielä heikentävästi tilanteeseen. Pärjätään kyllä, mutta pennejä lasketaan, eikä mitään ylimääräistä saa tapahtua. Auto ei saa hajota, koirat eivät saa sairastua. Sitten menee miinukselle. Olen väsynyt siihen, ettei kukaan oikeastaan näe väsymystäni. Miksikö? Siksi, että pyrin viimeiseen asti peittämään sen. Jos minulta kysytään, tarvitsetko apua, vastaan todennäköisesti kieltävästi, vaikka psyykeni suorastaan huutaa tukea ja apua. Olen myös jo valmiiksi väsynyt tulevaan huoltajuustaisteluun, mikä alkaa parin kuukauden päästä. Koen ristiriitaisia tunteita siitä, että olen väsynyt arjen pyörittämiseen ja samaan aikaan pelkään kuollakseni, että menetän lapseni huoltajuuden. Siis oikeasti niin ei tule käymään, siihen ei ole mitään perusteita. Mutta tietoisuus siitä, että joudun vakuuttelemaan kyvykkyyttäni vanhempana jonkun toisen ihmisen ennennäkemättömän itsekkyyden vuoksi -se suututtaa. Ja pelottaa. En todella tiedä, mistä nämä tunteet johtuvat? Siitäkö, että liikaa on tapahtunut elämässäni liian lyhyessä ajassa. Liikaa suuria tunteita ja pettymyksiä. Oman yli-minänsä hautaamista, nöyrtymistä ja luovuttamista. Jos se vaikuttaa minuun näin, niin miten nämä muutokset vaikuttavat tuohon pieneen ihmiseen, jonka minä olen tähän maailmaan saattanut?
Kertakaikkiaan olen väsynyt olemaan yksin. Minä tarvitsen edes joskus hellyyttä, ja nyt tuntuu, että viimeisimmästä aidosta välittävästä halauksesta on kulunut liian kauan.
Saisinpa joskus hautautua tähän omaan surkeuteeni edes hetkeksi, jonka jälkeen on taas helpompaa hymyillä. Mutta ei, minä en voi itkeä, kuin työmatkalla yksin autossa, tai vessassa, muka pesten kasvojani.
Oman tieni toki olen valinnut, en vain arvannut ennalta kaikkia kuoppia, mitä tiessä vastaan on tullut. Ehkä syvimpänä sellaisena Ex, joka on toiminnallaan romuttanut kaiken uskon sen ihmisen minkäänlaisesta hyvyydestä, välittämisestä tai empatiasta. Vai voiko oman lapsensa hylkäävä ihminen olla millään mittarilla hyvä?
Olen myös tällä hetkellä siinä asemassa, että olen lapseni elämässä ainoa aikuinen. Ainoa, joka voi tukea pientä arjen koukeroissa. Ainoa, jolle voi kiukutella, kun on paha päivä. Ainoa, jolta voi pyytää kun jotain tarvitsee. Kaikkein vähiten lapsi olisi ansainnut joutua tällaiseen tilanteeseen, minun tehtäväni on tehdä tästä kuitenkin hänelle mahdollisimman helppoa.
Isän piti tavata poika edellisviikon keskiviikkona, sitten synttäreitä seuraavana keskiviikkona, sitten pääsiäisenä. Viimeisin puhelu käytiin pojan toimesta eilen: -Isi, nähdäänkö jo tänään?. Ei isi ehtinyt - eilenkään.
Maaliskuu 23, 2008 at 1.50 · Filed under Yleinen
Jep, eli aivan supersekopäisiksi taas yltyivät jutut siinä tutussa koiraporukassa taas tänään. Harvempi meistä on missään pääsiäisenvietosta, johtunee pitkälti siitä, että hyvin harva sukulainen tai ystävä haluaa nurkkiinsa perhettä, jossa kauppaan kuuluu enemmän ja vähemmän näitä nelijalkaisia seuralaisia myös. Joten kokoonnumme sitten “yksinäisinä” yhteen, ja tietäähän sen…mitä pidemmälle ilta kuluu, sitä villimmiksi (ja typerimmiksi!!) jutut muuttuu 
. Mutta lyhyesti voin siis todeta, että yksi kristitty Naitu Noita täällä istuksii yön pimeinä tunteina päivittämässä blogiaan. Luuta ottaa huilia tuossa pihalla, josko sitä lähtisi kohta munavarkaisiin .
Päivä on kyllä ollut taas yhtä viipottamista päättömänä kanana (tai noitana…) ympäriinsä. Ensin aamulla iski vimma, ja oli pakko mennä aurinkoon haravoimaan pihaa. Tosin haravoiminen oli melko työlästä, olihan maa yön jäljiltä ihan jäässä ja huurteinen. On ne naapurit taas mahtaneet ihmetellä… Haravointiurakan jälkeen sitten lähdinkin treeneihin hurttien kanssa, siellä vierähti mukavasti muutama tunti, ja minä sen jälkeen ihan kuollut. Siitä hullu tämä harrastus, että vaikkei tarvitse kuin komennella koiria, niin hiki on aina päällä . No pitää sitä vähän sentään juostakin, tänään etsittiin “kadonneita” metsästä. Siinä toki koira tekee suurimman työn, ja paikallistaa eksyneen nenällään. Minä taas astun kuvioon siinä, kun koira tulee ilmoittamaan minulle löydöstään tuomalla minulle oranssin rullan, joka roikkuu sen kaulassa. Sen jälkeen annan koiralle käskyn “näytä”, jolloin koira ohjaa minut eksyneen luo. Ja siinä sitten muuten juostaan
Treenien jälkeen vauhdilla kotiin loihtimaan pääsiäisen perinneateria, spagettia ja jauhelihaa , sen jälkeen vähän sohvan kantelua ja siirtelyä autolla paikasta toiseen ja vielä iltatreenailut koirien kanssa tottelevaisuuden merkeissä. Joku voi ajatella, että miten mä jaksan treenata niin paljon, mutta totuus on se, että mä olen niin laiska kävelemään mitään remmilenkkejä elukoiden kanssa, että pääsen vähemmällä, kun vähän käskytän niitä. Jännä juttu, mutta koira kuluttaa paljon enemmän energiaa käyttämällä aivojaan, kuin kroppaansa
Nyt sitten ollaan kotona, ja uni painaa silmissä jo sen verran, että taidan tämän sekavan postauksen päätteeksi painella höyhensaarille! Hyvää lankalauantaita kaikille! Pöh, nythän ollaan jo sunnuntain puolella, eli….ööö…onko tällä pääsiäissunnuntaillakin joku kummallinen nimi??? No sunnuntaita kuitenkin!!!
Maaliskuu 20, 2008 at 9.58 · Filed under Yleinen
Se olisi sitten niinkuin pääsiäinen edessä. Ihan kiva, että tulee pidempi vapaa taas töistä. Jospa sitä saisi itsestään irti sen verran, että pikkasen laittais tuota kotiakin taas. Ihan vielä ei pääse pihahommiin, varsinkin kun pirulainen heitti pakkasen puolelle tuon lämpötilan
Aikas sellaiset eilisen kaltaiset fiilarit tässä on. Ei oikein mitään sävähdyttävää, aika tasaista ja leppoisaa. Hyvä näin, pitää yrittää nauttia tästä olosta, vaikka voisi kai tätä puutumiseksikin kutsua.
Ai niin, minä voitin lotossa! Minä siis, joka en ikinä lottoa, otin ex tempore viime viikonloppuna täyden kupongin onnennumeroita, ja kuinka ollakaan siellä oli 5 oikein! Enhän minä muistanut koko lottokupongin olemassaoloa, kunnes eilen kaivelin lompakkoa, niin se tupsahti esille. Tuolla 5 oikein nyt ei saanut kuin 41 euroa, mutta tuli siinä silti netottua reilun 30 euroa. Ja tietenkin samalla pitää harmitella, että miksei nyt sitten kerralla voinut tulla se 7 oikein :)
Sirenitalle lupasin tämän tehdä vastapalvelukseksi:
2. Sinusta tulee minulle aivan mieleen Maija Poppanen. Sellainen iloinen ja rempseä, hieman salaperäinen (olet!). Musiikillisesti saat minut ajattelemaan Kylie Minogueta.
3. No tässä on kyllä pakko mainita Marita Taavitsainen . Mutta noin niinkuin vakavasti ottaen…juttujasi lukiessa voisin hyvin kuvitella itse kirjoittaneeni ne. Tunnut olevan luonteeltasi itseni kaltainen - sellainen perusiloinen ja positiivinen, joka lähes aina löytää asioista myös sen positiivisen puolen.
4. Kadehdin kyllä välillä sun kykyäsi saada se iloisuus ja positiivisuus välitettyä tänne ruudun toiselle puolelle. Kadehdin myös mukavankuuloisia ystäväiltojasi 
.
5. Jokin kommenttisi Aniksen blogissa, niin se oli.
6. Metsäkauris - olet herkkä, ehkä joskus jopa hieman arka, mutta pääsääntöisesti luovit ketterästi tilanteista toisiin. Et jää koskaan paikallesi makaamaan.
7. Olisitko juuri nyt onnellisempi, jos olisit parisuhteessa?
Sellaista analyysia siis tähän kiirastorstaihin
Maaliskuu 19, 2008 at 16.18 · Filed under Yleinen
Sirenitalta kerjäsin tällaisen hauskan jutun:
Ensin kysymykset:
1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.
Ja sitten Sirenitan kivat vastaukset:
2. Bändi, tai oikeastaan artisti, on Jonna Tervomaa ja elokuva ehkäpä Elämä on ihanaa (As good as it gets)…on muuten hyvä elokuva. Näitä elokuvia on vähän vaikea keksiä, mutta siinä on ainakin ihana äiti-lapsi suhde ja kimurantteja rakkauskuvioita. (heh)
C: Heh, olipas osuvaa! En olekaan itse nähnyt tuota elokuvaa, pitää ehdottomasti katsoa!
3. Meillä on hyvin samantapaisia ajatuksia, tunnut vähän eräänlaiselta hengenheimolaiselta. Niin ja onhan sitten tietty se Marita Taavitsainen ja Madonna C: Tismalleen samaa mieltä, paljon samanlaisia ajatuksia Ja tosiaan Marita ja Madonna….ehkä jopa Renny?
4. Saattaisin kadehtia sinua siitä, että olet kunnollinen, huolehtiva kaikin puolin hyvä äiti pojallesi
C: Kiitos
5. Sinutkin kaiketi bongasin Aniksen blogista. Vaikka vähän ehkä muistan ja luulen, että olin vieraillut jo aiemmin blogissasi vuodatuksen puolellakin; kirjoituksesi tuntuivat kovin kotoisilta ja useasti tuntui, että olisin itse voinut kirjoittaa samoja ajatuksia.
C: Aniksen blogi on tainnut olla oikein kohtauspaikka, sieltä minäkin sinut muistan löytäneeni!
6. Neitoperhonen (’on täpläperhosten heimoon kuuluva kulttuuriympäristöjen perhonen. Se on huomiota herättävä perhonen, taustaväri on syvänpunainen ja jokaisessa siivessä on iso ja värikäs silmätäplä.’)
C: Uih! Ihanasti sanottu! Vaikka totuuden nimissä on sanottava, että olen nyt juuri “liian paksu perhoseksi”.
7. Kaksi toivettasi?
C: Tämä taitaa olla vaikein osuus….mutta, toisaalta myös erittäin helppoa, jos ei liian syvällisesti lähde pohtimaan:
- toivon sydämeni pohjasta, että lapseni kasvaisi tasapainoiseksi ja järkeväksi aikuiseksi, vastoinkäymisistä huolimatta. Toivon lapselleni onnellisuutta, iloisuutta, rakkautta ja terveyttä pitkään tulevaan elämäänsä.
- toivoisin, että oppisin näkemään metsän puilta. Tämä pätee ihan kaikkeen, niin rakkaushuoliin, kuin rahankäyttöönkin. Eli toivoisin osaavani ajatella enemmän tulevaa, enkä elää aina vain tätä hetkeä. Esim. jos mulla nyt on 500 eur, se ei tarkoita, että koko rahalla voi ostaa esim. vaatteita Koska rahan pitäisi riittää vielä kolmeksi viikoksi
Maaliskuu 19, 2008 at 11.39 · Filed under Yleinen
Vähänpä taas on sellainen nihkeä päivä. Ja oli jo eilenkin. Tuntuu taas vahvasti siltä, ettei mulla oikeasti ole Elämää. Tai no on tietysti, mutta aika robottina sitä mennään päivästä toiseen. Pieneksi piristykseksi kävin eilen leikkaamassa tukan lyhyeksi. Lopputulos on..no jaa, ihan ok. Muistin kyllä, että minulle olisi sopinut lyhyt tukka paremminkin. Mutta ehkä mä taas totun tähän. Ei kyllä ole mitään morkkista sen kummemmin, mutta niin se on ollut muutenkin viime aikoina ulkonäköseikkojen suhteen. Pitää ryhdistäytyä sillä saralla, ja olkoon tämä hiusten leikkuu nyt ensimmäinen askel. Lyhyt tukka kun kertakaikkiaan pitää laittaa aamulla. Sitä ei voi vaan sutaista ponihännälle ja lähteä menemään.
Oikeastaan aika ärsyttävää huomata tällaisia piirteitä itsessään. Olen aina ollut melko tarkka siitä, miltä näytän, ja olen myös pyrkinyt pitämään huolta itsestäni. Nyt oikeastaan viimeisen puolen vuoden aikana homma on vähän livennyt. Tukka oli mitä oli, sellainen hamppukasa oikein, kynsiä en ole lakannut ties milloin viimeksi. Säärikarvat saa kyytiä silloin kun jaksan, kainalot nyt sentään tulee pidettyä siisteinä ihan säännöllisesti . Syöminen on ihan holtitonta, ja itseään saa syyttää tästä turvonneesta olotilasta. Naama on välillä ihan ok, toisina päivinä ei voi edes katsoa peiliin. No joo, tää nyt on taas sellasta turhanpäivästä rutinaa , eiköhän tässä nyt ryhdistäydytä kevään tullen
Hmph…tuttava kysyi eilen, että “etkö sä nyt vieläkään ole löytänyt miestä itelles?”. -Ai miten niin vieläkään?, minä kysyin. - No kunhan ajattelin, vastasi se tuttu. Pöh! Ja pah! Miten niin vieläkään??? Vastahan mä alan olla edes suurin piirtein toipunut tästä koko sopasta, mukaan lukien avoero Exästä ja sitten vielä näistä sotkuista K:n kanssa. Ja heti pitäisi olla taas “joku”. (No okei, olishan se mustakin ihan kiva, mutta en kestä, jos multa aletaan tenttaamaan asiasta!) Argh. Ja etenkin, kun tää samainen tuttu oli itse sinkkuna varmaan 5 vuotta, ennen kuin pari vuotta sitten löysi nykyisen miehensä. Ja sekin muuten töistä, ja vielä varattu oli silloin, mutta erosi sitten tän tutun vuoksi
No, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei tässä nyt herneitä nokkaan vedetty, paitsi ehkä siitä, että näkyykö tää miehen puute jo päälle päin?
Maaliskuu 18, 2008 at 0.04 · Filed under Yleinen
Harvinaista, että olen näinkin pirteä vielä tähän aikaan. Takana on mukava kisaviikonloppu Ypäjällä, tosin itse istuskelin vaan katsomon puolella, mutta vankasti hengessä mukana. Tämä lopputalven tapahtuma on ikään kuin kauden avaus koiramaailmassa, ja kerää paikalle kaikki vanhat ja uudet tutut ympäri Suomen. Hiukan jäytää takaraivossa nuo tekemättömät kotityöt, joten tartuin äsken imurinvarteen ja rättiin, ja hiukan siistin paikkoja. Nyt on taas paljon parempi olla .
***
Pojan kanssa käytiin tänään keskustelemassa asioista. Hämmästelin jälleen kerran, miten pikkuvanhasti tuo lapsi osaa puhua. Todella. Huomasin kyllä, että myös terapeutti oli samaan aikaan huvittunut ja vaikuttunut pojan sanavalinnoista. Uskomattoman hyvin poika pystyi puhumaan, joskaan itse aihetta ei juurikaan sivuttu, eli siis eroa ja siinä rytäkässä tapahtuneita inhottavia asioita pojan suhteen). Lähinnä vähän käytiin läpi minun ja lapsen suhdetta. Liikuttavaa suorastaan oli, kun poika tuli viereeni sohvalle, pisti pään kainalooni, ja nukahti siihen. Hymyili se terapeuttikin pikkaisen, sanoi, että taisi aika painava lasti lähteä purkautumaan. Hyvä niin, jos noin on! Harmillista sinänsä on se, ettei voida enää tuossa samassa paikassa käydä. Tämä ei ikään kuin kuulu tuolle yksikölle, joten pitää hakeutua perheneuvolaan jatkoa varten. Ja sinnehän taas jonotetaan, tarvitaan isältä luvat jne. Vaikeaksi menee pelkän keskusteluavun saaminen. Lähinnä pojan ongelma on se, ettei pysty/halua puhua minun kanssani eron aikaisista tapahtumista, mutta silti huomaan, että tietyt asiat painavat mieltä. Olisipa rahaa palkata yksityinen terapeutti. Uskon vakaasti, että muutama käynti riittäisi, ja minulla olisi taas ihan entisenlainen iloinen ja reipas poika :) . No, asia kerrallaan.
***
Kevättä odotan kovasti. Aamuisin on jo nyt ihastuttavaa lähteä lenkille, linnut laulavat ihan tosissaan. Vielä kun se kevätaurinko oikein pääsisi valloilleen . Toisaalta tämä kevät tuo aina mukanaan sen tunteen, että olisipa joku. Edes sellainen joku, jonka kanssa voisi silloin tällöin viettää aikaa. Olisi edes jotain vispilänkauppaa jonkun kanssa. Tuntuu, että ihan vieraannun koko miessuvusta, on se sen verran köyhää sillä rintamalla ollut .
Toisaalta, enpä ole juuri ollut tilanteissakaan, joissa nyt jotain olisi voinut kehkeytyä, joten lopetan tämän turhan marinan tähän.
Kauniita unia!
Maaliskuu 17, 2008 at 9.32 · Filed under Yleinen
Tällaisen kunniamaininnan sain Anikselta. Suorastaan tunnen kuinka sydämeni pursuaa rakkautta, ja toden totta myös tarvetta jakaa sitä edelleen! Kohteitahan minulla tässä elämässä on jo monia, mutta sitä rakkautta riittäisi vielä ainakin yhdelle .
Tulikin tässä mieleen, että muutama vuosi takaperin tapasin ystävättäreni silloisen poikaystävän, joka oli intialainen. Tämä mies sanoi näkevänsä minussa valtavasti rakkautta, myös tukahdutettua sellaista. Heh..noihin aikoihin oli juuri aluillaan myös tuhoontuomittu suhteeni K:n kanssa. Mutta sanoipa tuo mies myös, että hänen yhteisössään kaltaistani hyväntahdon energiaa säteilevä henkilö olisi jo nostettu pyhimykseksi. Kaikkea sitä….
Omalta osaltani haluan antaa tämän kunniamaininnan kaikille vakiolukijoille ja kommentoijille. Uskon, että meistä jokainen on omalta osaltaan ansainnut viimeinkin sen oikean ja onnellisen ihmisen, jolle voi pyytettömästi ja vilpittömästi osoittaa rakkauttaan. Sellaisen ihmisen, joka ymmärtää ja hyväksyy menneisyytemme, ja on valmis katsomaan kanssamme aurinkoon.
Ihanaa päivää kaikille!
Maaliskuu 12, 2008 at 13.37 · Filed under Yleinen
Onnittelen itseäni! Selvisin kamalasta hammaslääkärikäynnistä eilen! Jopa niin hyvin, että kävelin omine jalkoineni ulos sieltä. Käynnin syynä oli siis poistattaa turhat viisaudenhampaat suuni uumenista, ja täytyy myöntää, että muutenkin hammaslääkärikammoisena pelkäsin eilistä päivää ihan todella. Mutta, operaatio oli ohi alta viidessä minuutissa, ja minun suuni siis kolmea hammasta tyhjempi. Illalla meinasi pukata hiukan särkyä, mutta sekin selätettiin särkylääkkeen avulla. Naamani ei edes tänään ollut mitenkään erityisen turvoksissa (hieman ehkä, mutta se saattaa johtua myös viikonlopun synttäreistä), eikä mitään mustelmaakaan näy, josta peloteltiin. Hyvä minä!
***
Sitten pitkästä aikaa asiaa miehistä (joista on tullut kyllä harvinaisuus minun elämässäni!). Ei minulla siis mitään uutta kirjoitettavaa ole, mutta eilen siis kotona lepäillessäni ehdin taas tutkailla ajatelmiani hiukan tarkemmin. Eli, jos nyt tiivistetään, niin mielessäni pyörii erinäisissä tilanteissa 6 (!!) eri miestä.
- K - sanomattakin selvää. Historiani ehkä tärkein mies omalla tavallaan, ja jonka yli en oikeastaan tule koskaan pääsemään siinä mittakaavassa, että voisin todeta olevani täysin ennallani. K tulee vaikuttamaan elämässäni vielä pitkään, mutta onneksi enää vain satunnaisesti ajatukseni harhautuvat kauas menneisyyteen, aikaan jolloin kaikki oli vielä hyvin. Erityisen merkittävä ihminen minulle - kaikesta huolimatta.
- Suloinen - tulee mieleeni aina silloin tällöin, muttei mitenkään häiritsevästi. Eikä ainakaan niin paljon, että jaksaisin tehdä mitään asian eteen. Siis ehdottaa Suloiselle jotain. Kunhan nyt aina voin sitten nautiskella hänen seurastaan, jos jotain yhteistä tapahtumaa on luvassa. Suloisen kanssa voisi kyllä hyvin kehkeytyä jotain, mutta se vaatisi tekemistä häneltä. Itse olen liian laiska ja väsynyt
- Kesämies - aina kesän lähestyessä palaa enenevässä määrin mieleeni. Vaikken oikeastaan tunne tätä miestä ollenkaan, ja muutenkin mies lukeutuu kategoriaan “ei missään nimessä!”, niin annan itselleni luvan silloin tällöin haaveilla hänestä. Eli jotain kohtaa Kesämieskin on onnistunut koskettamaan sielussani, koska pysyttelee mielessäni vuodesta toiseen. Vaikkei edes pidetä yhteyttä.
- Jii - en edes muista, olenko Jiistä mitään kertonut aiemmin. Kyseessä on kuitenkin eräs sidosryhmämme edustaja, jonka kanssa koin mukavia hetkiä eräänä viime kesän lämpimänä iltana. Tanssin hänen kanssaan illan viimeisen hitaan, ja en muista, että olisin koskaan, edes K:n kanssa, tuntenut sellaista sähköä ja lämpöä, kuin Jiin kanssa. Päädyimme Senaatintorille patsaan juurelle istuskelemaan, ja puhumaan elämästämme. Suudeltiin, ja oltiin lähekkäin. Mutta…Jii on myös tahollaan varattu, eikä sinänsä herätä minussa sen syvempiä tunteita. Tapaamme töiden merkeissä silloin tällöin, ja nauru on aina herkässä. Mukava ihminen.
- J2 - Uusi tapaus töissä. Alkuun en oikein noteerannut koko tyyppiä, mutta nyt, kun istumme samassa konttorissa, niin olen huomannut tulevani oikein hyvin juttuun tämän ihmisen kanssa. Huumori on samalla tasolla, ja muutenkin tyyppi on sellainen minunlaiseni. Mutta siihen se jääkin - sormus on sormessa J2:llakin.
- Ex - jollei Ex olisi lapseni isä, saattaisin sortua rikokseen. Niin paljon tämä mies minua raivostuttaa. Oikein hämmennyn itsekin välillä, millaisia infernaalisia tuntemuksia se saa minussa aikaan. Mitään en toivo niin paljon, kuin sitä, ettei minun enää koskaan, ikinä tarvitsisi nähdä, saati keskustella koko hepun kanssa. Se nyt vaan on väistämätön ja välttämätön paha, mutta ihan vaan tuon viattoman lapsen vuoksi. Minun puolestani tuollaiset itsekkäät, omaa etuaan ainoastaan ajattelevat kusipäät saisi ampua niin niin kauas universumiin!
Sellaisia ajatuksia sitä taas on tullut pyöriteltyä mielessään. Äitee teki minulle tuossa hupimielessä tarot-ennustuksen korteista, ja aika nappiin nuo menneisyyttä ja nykytilaa koskevat tulkinnat menivät. Jännityksellä vaan odotan, josko tuo tulevaisuuskorttikin olisi osunut kohdalleen. Siinä nimittäin ennustettiin vanhan suhteen uutta alkua ja jopa avioliittoa. Hui helvetti, kylmät väreethän tässä menee, kun miettii vaihtoehtoja .
Maaliskuu 10, 2008 at 10.28 · Filed under Yleinen
Näin uuden viikon kunniaksi piti laittaa vaihteeksi sivupohja uusiksi. Ja kun tuo symbolinen siltakaan ei enää oikein palvele tarkoitustaan enää, niin vaihdoin sen pois. Koska olen nyt päättänyt, että koska kerran olen päässyt sillan toiselle puolelle, takaisin en enää käänny. Eli julkisesti nyt aion täällä mainostaa, että “ohi on!”. Luulen selvinneeni eräästä erosta. Hmm..heti kun kirjoitin tuon, aloin pohtimaan, että olenkohan sittenkään? Mutta nyt kun se lukee tuossa mustaa valkoisella, kaiken kansan nähtävänä, niin pakko minun on ainakin alkaa elää niin, että OLEN SELVINNYT!
***
Eilen oli bileet. Siis lastensellaiset, juhlittiin pyöreitä muksun kanssa! Synttärit olivat kivat ja kaikilla oli hauskaa. Paikalla oli vain yksi tyttö, joten yritin hänen kanssaan sitten vähän pitää yhtä köyttä, tyyliin “me tytöt…” jne. Taisin saada yhden pienen ihailijan .
Kemut menivät siis mukavasti, ainoa asia, mikä ainakin omaa mieltäni varjosti, oli se, ettei pojan isä taaskaan muistanut. Tai halunnut muistaa. Ei edes tekstarina laitettua onnitteluviestiä. Ei mitään. Miten joku ihminen voi noin totaalisesti hylätä oman lapsensa? Minun tekee niin pahaa pojan puolesta, että väkisin meinaa tulla kyyneleen silmiin. Ja poikaparka yrittää vaan selitellä ja puolustella isää muille. No, onneksi päästään nyt yhdessä tuon lapsosen kanssa keskustelemaan näistä kipeistä asioista asiantuntijan luo, ehkäpä pojankin silmät aukeavat. En todella tiedä, miten monta pettymystä noin pieni jaksaa vielä kantaa…. Mutta, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Pitkään ja hartaastitoivottu ystävä muutti meille vajaa viikko sitten. Tällainen sydäntenmurskaaja:
Kyseessä on Oskari, pojan uusi harrastuskaveri . Oskari on vallannut meidän kaikkien sydämen, ja jopa isot pojatkin (koirat) ovat hyväksyneet pikku vesselin laumaan. Vielä toki pitää olla varovainen, kun toinen on niin pieni, ja toiset taas niiiiin isoja, että pelkässä leikissäkin voi sattua kohtalokkaita vahinkoja.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille !
EDIT 11:27 : Huomasinpa juuri, että mulla jäi väärä otsikko tähän postaukseen, kun piti kirjoittaa aluksi ihan toista tarinaa (ei mitään dramaattista), mutta päätinkin sitten kirjoittaa sen myöhemmin paremmalla ajalla. Tämä siis vaan näin ilmoitusluontoisesti, joku sattuu ihmettelemään otsikon ja tekstin yhteenkuuluvutta
Next entries »
