Hopeinen

Nyt on sitten leegoremontti tehty!! Vielä tosin maaliskuussa on edessä viisaudenhampaiden irtikiskonta, mutta luulen kestäväni sen! Tunnen itseni voittajaksi, sillä olen auttamattoman hammaslääkärikammoinen. Välttelen hammaslääkäriin menoa viimeiseen asti. Sikäli hampaani ovat kiitolliset, sillä reikiintymistä ei juurikaan tapahdu, vaikka edellisestä käynnistäni on varmaan pian kymmenen vuotta *nolo*. Sisäinen ääneni kuitenkin pakotti minut tuossa ennen vuodenvaihdetta tarkistukseen, ja olihan tuota hammaskiveäkin kertynyt. Joten nyt on pari reikää paikattu ja hammaskivet poistettu. Hyvä minä!

***

Suunnittelupäivät lähestyy. Pohdin tässä koko ajan, millä asenteella sinne pitäisi nyt lähteä. Vietänkö iltaa muiden kanssa, mikä auttamatta tarkoittaa myös alkoholin nauttimista, ja tuskallista seuraavaa päivää. Vai olisinko kerrankin viisas, ja poistuisin illallisen jälkeen vähin äänin huoneeseeni nukkumaan? Ööh…itseni tuntien luulen, että jälkimmäinen vaihtoehto on sula mahdottomuus , varsinkin kun illalla on luvassa pulikoimista kylpylässä, sekä leikkimielinen keilailukisa. Huh…pitääkin  muistaa käydä apteekissa hakemasas Buranaa….. Saas nähdä, minkälaiset morkkikset tuostakin reissusta seuraa..on meinaan tämä meikäläisen läheisyydenkaipuu saavuttanut aivan uudenlaisia sfäärejä viime viikkoina, joten varmaa on, että ainakin Suloinen on tulilinjalla .

***

Olen saanut paniikinomaisia oireita pelkästään katsomalla kalenteriani. Vain parin viikon päässä häämöttää ikävä merkintä, mikä tarkoittaa siis tapaamista K:n kanssa. Ajattelen tuota tapaamista todella sekavin tuntein. Tietyllä tavalla en haluaisi ollenkaan nähdä K:ta. Ei siis siksi, että romahtaisin tms., mutta yksinkertaisesti en tahdo nähdä häntä. “Ällöttää” on ehkä liian voimakas sana tälle, mutta sellainen tietty luotaantyöntävyys on astunut kehiin. Ihan hullua! Toisaalta ärsyttää jo etukäteen ajatus siitä, että K yrittää vetää “tiukkaa linjaa” ja on tylyn asiallinen. Asiallinen siis saa ja pitääkin olla, mutta K:lla on tapana heittäytyä samoin tein myös v*ttumaiseksi, ja sitä en sitten sulata alkuunkaan. Ja siinä vaiheessa saattaa olla meikäläisellä hillitsemisvaikeuksia itsensä kanssa. Ja sitten on vielä tietysti se kaikkein masentavin pelko…mitä jos taas alan kaipaamaan K:ta? Tällä hetkellä se tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta, enhän oikeastaan edes enää tiedä, mitä kaipaan. Jotain, jota ei koskaan ollutkaan? Mutta..Aniksen blogia seurattuani ymmärrän kyllä, että vaikka syvimmät tunteet nyt tuntuvatkin laantuneen, on sytyslangat kuitenkin aika pinnassa vielä. Eihän sen tarvitse olla muuta, kuin yksi ystävällinen hymy K:lta, tai jokin merkitsevä katse, tai ihan mitä tahansa henkilökohtaista, niin tämä tyttö niiaa taas syvään. Huoh…ja niin, vapautusta palaverista ei herunut tällä kertaa, vaan noottina tuli vaatimus olla paikalla. Sattuisinkohan sairastumaan juuri tuolloin? Tosin sitten voisin sanoa kyllä hyvästit esimieheni luottamukselle.

On tämä vaikeaa, on!