Missä olet?
Kukkuu?? Eikös me olla nyt jo tarpeeksi kauan leikitty tätä kuurupiiloa? Minun mielestäni kaikista leikeistä menee maku, jos niitä jatkaa liian kauan, eli nyt voisit jo tulla pois sieltä piilosta! Viisaat sanoo, että “kyllä se sitten tulee vastaan, kun lakkaat odottamasta”. Noh, minä olen lakannut odottamasta, ja siltikään “se” ei olet tullut vastaan. Vai onko? Enhän toisaalta voi tietää. Ja ei, en ole vinksahtanut normaalia enempää, ketuttaa vaan taas tämä yksinäisyys. Oikeasti, tuntuu, että tähän kylmyyteen voisi vaikka kuolla.
Minä tahdon nyt jonkun tähän lähelle, joka tykkää minusta!!! Ei kait se nyt ole niin hirveän paljon vaadittu….. Minä en tajua, miksi nyt on tällainen tuskainen olotila. Eilen ja tänään olisi vielä tehnyt valtavasti mieli lähteä vähän tuulettumaan, ja koska aikoihin ei ole oikein tuo bilettäminen innostanut, oli tuo mieliteko selkeä merkki siitä, että jotain mullistavaa olisi tapahtunut
. Mutta enhän mä mihinkään lähtenyt, vaikka eilen olisi ollut mahiskin, kun poika oli yökylässä. Mutta kun se raha…… Olishan sitä tietty voinut kotona juoda pikaiset kalsarikännit, ja ryystää sitten baarissa pelkkää vettä, mutta tuskin olisin yöllä jaksanut kävellä muutamaa kilometriä kotiin, joten pojan koulurahat olisi sitten palaneet taksiin. Ja aamulla olis ollut järkyttävä morkkis. Tietty, JOS siellä olisi ollut joku ihana mies, joka olisi tarjonnut koko illan, ja vienyt minut sitten luokseen, ja tuonut aamulla minut tänne omaan kotiin…
No joo, sen sijaan, että olisin lähtenyt katsomaan ihmisiä, lähdinkin treenailemaan koiria. Meitä oli siinä mukava kuuden naisen porukka, ja mitä pidemmälle ilta kului, sitä mehukkaammiksi jutut taas luisuivat, joten oikeastaan pikku humala taisi tulla pelkästä nauramisesta. Että voi sitä niinkin perjantai-illan viettää…istua entisen kaatopaikan huipulle rakennetussa mökissä, nauraa räkättää maha kipeäksi ja juoda kahvia pannutolkulla - kahteen asti yöllä
. Ei ole tervettä ei, mutta tulipahan taas hiukan lähemmäksi ensi kesän koetavoitteet noiden hurttien kanssa. Nuoremman kanssa pitäisi läpäistä käyttäytymiskoe, ja vanhemman kanssa pitäisi mennä testaamaan taidot henkilöetsinnässä. Kahtotaan, sanoi Vihtori.
Juttua tulisi vaikka tuutin täydeltä, mutta aivot ei pysy kyllä perässä yhtään, joten sen verran sekavaa tekstiä tämä näppis suoltaa, että parempi varmaan jatkaa huomenna.
Hullu….

*hali*