Kukaan ei tykkää musta
Joo, tänään on tällainen päivä. Juuri sellainen, ettei taas meinaa millään saada itseään ylös täältä rypemisestä. Itsesääli oikein tirskuu minusta. Onneksi se ei taida hirveästi näkyä ulospäin, koska työkaveri kävi juuri tuossa, ja sanoi, että on mukavaa kun meillä on tuollainen ilopilleri täällä. Kyllähän tuo heti piristi mieltä, mutta silti……MÄ EN KESTÄ TÄTÄ YKSINÄISYYTTÄ OLLENKAAN!!!!! Mä en kestä sitä, että kaikki muut löytää jonkun, kaikki muut on niin onnellisia, kaikki muut rakentaa taloa, ja kaikilla muilla on asiat niin hyvin. EN KESTÄ, ENENEN!!!
Ihan varoituksen sana, että älä jatka lukemista, mikäli katkeroituneen itsesäälissä rypevän naisen kirjoitukset saattavat ärsyttää. Sillä sitä tämä tulee olemaan, alusta loppuun!
Aloitetaan nyt vaikka sitten siitä, että eilen nukkumaan mennessä olin ihan jäässä. Siis paleli niin, että luulin olevani kuumeessa. Ei auttanut lämmin suihku, eikä tuplapeitto. Kutsuin koirat viereen lämmikkeeksi, mutta ennen kuin ehdin itse lämmetä, koirille tulikin jo kuuma ja ne lähtivät yksi kerrallaan viileämpään. Ja minua vaan palelsi. Eikä ketään lämmittämässä. Ei ketään, joka ottaisi kainaloon, ja sanoisi, että tule tänne, mä lämmitän. Ei edes ketään sellaista ole, jonka voisi kutsua silloin tällöin kylään yksinäisten iltojen varalle. Ei niin ketään. Byääääää!
Aamulla nukuin pommiin, kun viimein hiljaisina tunteina nukahdin horkassani. Kauheassa paniikissa tietenkin koko aamu meni mönkään. Ja taas kiukutti….saakeli, kun kaikki pitää tehdä yksin. Käytä koirat, herätä poika, laita aamupala, etsi puhtaat vaatteet, tarkista reppu, herätä uudestaan, laita koirille ruoka, ruoki kissa, missä koko kissa on?!, herätä poika kolmannen kerran, patista pukeutumaan, sammuta kahvinkeitin, muista pukea itsesi ennen kuin lähdet!!!…muista teljetä ovet koirilta, äääh….poika nukkuu taas!!!! Lopputuloksena tuosta kaaoksesta lähdettiin töihini ja kouluun naamat rutussa, ja mieli surkeana. Ja nyt harmittaa. Jälleenhän tässä kohtaa voi todeta, että itsepähän on elämänsä tälle mallille saattanut, mutta silti….
No, oikeastaan, mitä pidemmälle tämä kirjoitus etenee, sitä nöyrempänä alan taas nähdä asioita…..ja tajuamaan, että hemmetti, hyvinhän ne asiat on. Se toisen ihmisen läheisyys, se vaan on niin iso juttu. Ei mua ole kukaan edes halannut moneen kuukauteen, siis silleen oikeasti ja välittävästi. Tiedättekö, se tunne, ettei ole kenellekään sillä tavalla tärkeä, on jotenkin surullista. Tietenkin olen tärkeä lapselleni, vanhemmilleni, sisarelleni….mutta tarkoitan sillä tavalla aikuisesti tärkeä. Minä vaan elän päivän kerrallaan, ja odotan, että jotain mullistavaa tapahtuisi. Ja joka ilta menen nukkumaan miettien, ettei mitään taaskaan tapahtunut.
No, sainpa ainakin varattua itselleni ja pojalle Ruotsin risteilyn hiihtolomaksi. Olen sen kauan sitten jo luvannut pojalle, joten aika lunastaa lupauksensa, vaikka se taas tekeekin loven budjettiin. Risteily on ikään kuin pojan synttäriristeily, joten täysin hänen ehdoillaan mennään. Poika oli ihana…sanoi minulle, että “ethän äiti sitten käy taas JOKAISESSA kenkäkaupassa mitä Ruotsista löytyy..” 
No en käy…..parissa vaan..
Kyllä tämä tästä taas suttaantuu. Mutta vituttaa silti kaikki. Nyyh ja niisk!
Aamen. Juuri eilen mietin siinä rypiessäni ihan samaa, että tuntuu ihan järkyttävän pahalta se, ettei ole ketään sellaista (miestä) joka halaisi, välittäisi. Toki lapselta ja ystäviltä saatu välittäminen ja rakkaus tuntuu hyvältä ja arvokkaalta, mutta.. Niin, tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat. Minua on viimeksi halattu tiukasti ja välittävästi (kuten ainakin oletin..) X:n toimesta. Kuukausia sitten. Voi itku!
Me käytiin myös viime kesänä muksun kanssa sen synttäriristeilyllä Tukholmassa. Se olikin tosi kiva reissu, vaihteeksi jotain muuta kuin sitä perinteistä örvellystä
Kommentti Anis — 7.2.2008 @ 13.09
Tiedän tuon palelun. Minun piti vaihtaa huusholliin sellaiset lämpimän väriset tapetitkin ex-eron jälkeen, kun olin ihan umpijäässä. Vääntelin kaikki ilmastointiräppänätkin kiinni ja silti kävi veto.. minun mielestä. Tapetit kyllä rupesi ahdistamaan muutamassa vuodessa ja piti vaihtaa taas. Nyt vaihdan jo asuntoakin heh..
Lohdutukseksi kerron vielä, että meillä myös oli aamuhässäkkää ja lähdin ovet paukkuen. Piti laittaa lapselle anteeksipyyntö tekstiviesti töistä. Surettaa niin, että lapsirukka saa kärsiä kun äitiä ottaa päähän.
Halaamispulaa täälläkin kärsitään. Siihen kyllä jo tottuu, kun on tätä muuta puuhastelua ollut viimeaikoina.
Toivotaan, että risteily piristää.
Kommentti syksy — 7.2.2008 @ 13.18
Olin jo pelästyä tuon varoituksesi kohdalla, mutta eihän tuo kirjoituksesi sentään suureen katkeroitumiseen päättynyt. Valoa näkyvissä!
Mekin muutes päädyttiin lähtemään hiihtolomalla pentujen kanssa mm. Ruotsin risteilylle. (vaikka ne onkin jo vähän vanhoja lähtemään “isin kaa” reissuun, niin kyllä ne silti vielä tykkää lähteä, mikä on tietysti kiva)
“Ei mua ole kukaan edes halannut moneen kuukauteen, siis silleen oikeasti ja välittävästi. Tiedättekö, se tunne, ettei ole kenellekään sillä tavalla tärkeä, on jotenkin surullista.”
Tämä pysäytti. Hätkähdin sitä, että nyt taas vähään aikaan en ole enää muistanut edes haaveilla. Mulla on kulunut tuosta reilusti pari vuotta…
Kommentti dolce — 7.2.2008 @ 14.27
Kiitoksia ystävät
Ja isot kiitokset kannustavista kommenteista, niillä on kyllä ihmeellinen voima!
Näemmä mennään sitten näissäkin asioissa samoja ratoja, kaikki me maailman (ja miesten…Dolcen tapauksessa myös naisten) murjomat. Tuosta halaamisesta ja välittämisestä…se on kyllä ihmisille sellainen voimavara, että pitäisi muistaa tuota lastakin paljon usein halata ja ottaa syliin. Usein kun lapsen pahan mielen kuittaa vaan suuttumalla, kun paljon parempaan lopputulokseen voisi päästä vaan halaamalla, välittämällä ja olemalla läsnä. Vaan onneksi meistä kukaan ei liene superihminen, ja virhearviointeja sattuu joka käänteessä.
Kyllä se aurinko taas pian pilkistää minun mustaan mieleeni. Sitä paitsi äskeinen hammaslääkärikäynti kruunasi tämän päivän
Kommentti unessani — 7.2.2008 @ 14.54
Niin ja Anis, mulla on sama juttu, että K taitaa olla viimeisin, joka mua on halannut. Tosin sillonkin vaan lohduttaakseen, mutta silti…
Syksy, hyvä putki sulla ton kylmän torjumisen kanssa
Ja Dolce, ties vaikka laivalla törmätään sitten
Kommentti unessani — 7.2.2008 @ 15.01
Yksi yksinäinen palelija ilmoittautuu lisää. Kyllä se tuntuu pahalta kun toiset ihmiset vaan ympärillä rakentaa elämäänsä ja itse vaan velloo suossa. Mulla viimeisestä halauksesta on alle 2 kk ja sekin tuntuu ikuisuudelta…
Kommentti Sade — 7.2.2008 @ 15.27
Samat sanat. Mitäpä tässä muuta sitten kommentoimaan….
Kommentti Haahis — 7.2.2008 @ 20.05
Minä tykkään! Ja halaisin jos voisin. Virtuaalinen Ystävähalaus!
Tiedän tuon tunteen. Kun tekee mieli olla kainalossa, lähellä. Silti uskon, että vielä tulee joku joka haluaa pitää lähellä ja lämmittää. (Siis sinua.)
Mutta saisi sitä silti olla sellainen ‘varakainalo’ sitä odotellessa…
Kommentti sirenita — 7.2.2008 @ 21.51
Kiitokset Sade, Haahis ja Sirenita!
Kyllähän tämä yksinäisyys korostuu näin iltaisin….varsinkin, kun tänään on ollut sellainen enteemitään-ilta. Kävinkin kunnon reippailulenkin ulkona, ja putsasin pesukoneen sen mikäliepoistovesiaukon. Löytyi muutamia aarteita:
1 vetoketju (!)
3 hiuspinniä
1 ruuvi
5 legoa
Mutta hurraa, ei yhtään rintsikoiden kaaritukea
Olen oppinut pesemään ne pesupussissa. (Viimeksi niitä löytyi 15…..ihmekös, kun liivit ei oikein meinaa istua ekan pesun jälkeen 
)
Kiitokset Sirenita ystävähalauksesta!
Kommentti unessani — 7.2.2008 @ 22.29
Ollos hyvä!
Rikoin muuten kerran melkein yhden pesukoneen kun kaarituki jumitti pesurummun kesken linkouksen. Ei ollut kaunista…hmm… kuunneltavaa.
Kommentti sirenita — 7.2.2008 @ 22.44
Olen viime aikoina miettinyt kumpi on toipumisen kannalta parempi. Se, että on lapsi/lapsia siinä vai se, että jää ihan yksin? Toisaalta lapsi pitää sut arjessa kiinni, ettei pääse repsahtamaan pahasti, kun ei kerran voi. Toisaalta se vaatii myös paljon voimia hoitaa eroa ja lasta. Yksinäisellä ihmisellä taas vajoaminen sinne syvyyksiin voi olla kovakin, sillä ei tarvitse kenenkään takia tsempata. Mutta voi toisalta olla hyvä, että saa keskittyä vain itseensä ja omaan hyvin vointiin. Yhteenvetona siis molempi parempi
Muista silloin ihan tuoreeltaan kun viimeisen kerran erosin, sitä piti jotenkin ulospäin näyttää niin vahvalta. No äiti kuitenkin näki lävitseni. Äideillä kun sattuu olemaan sellainen tatsi, että lukee lapsiaan kuin avointa kirjaa. No äiti otti minut silloin syvään halaukseen ja silloin kaikki padot sortuivat ja nyykytin ja tärisin siinä äidin syleilyssä. Eli kyllä halauksella joskus on ihmeitä tekevä voima.
Oletkos sä Cherrycat koittanut, että nukkuisit villasukat jalassa. Itse kuulun kanssa tähän horkka osastoon, mä vaan satun palelemaan aina. Mua on ainakin auttanut villasukat. Ei pääse lämpö karkailemaan jaloista pois
Kommentti voimissain — 8.2.2008 @ 10.24
Kiitos Voimissain….tuo villasukka-asia on kyllä ollut harkinnassa. Minä vaan olen aina ollut sellainen, että mitä vähemmän vaatetta päällä nukun, sen makoisammat on unet. En ole mikään yöpaitatyyppi. Nyt olen siis joutunut jo avaamaan paketista v. 2004 lahjaksi saamani pyjaman. Ja nyt jos joudun vielä villasukat laittamaan jalkaan, niin oksat pois!!! Vaan kyllähän ne mukavasti lämmittävät, jos ostaisi sellaiset ihanan muhkeat pörrösukat unisukiksi
Kommentti unessani — 8.2.2008 @ 12.07
Mä olen myös sellainen ikuinen palelija, että kuumassa suihkussa on käytävä just ennen nukkumaan menoa. En käytä myöskään mitään yöpaitoja, vaan Chanel 5 ja villasukat on yöasuni
Eri asia on silloin kun on mies vieressä, silloin on niin ihanan lämmin!
Kommentti Anis — 9.2.2008 @ 17.14
cherrycat, minäkin tykkään, vaikkakin ymmärrän ettei se paljon sua nyt lämmitä!
Oikein mukavaa risteilyä teille! Ihana kommentti sun muksullas
Kommentti jojo — 10.2.2008 @ 23.33