Minun elämäni kevät?
Tuleekohan tästä minun Elämäni Kevät? Äitikin oikein soitti ja sanoi, että “no nyt se sun onnesi viimein kääntyy”. Minä siihen, että “jaa, miten niin?”. -No kun sun horoskoopissa sanottiin, että sä löydät elämäs miehen tänä vuonna. 
Eli kai mä voin sitten huokaista helpotuksesta, että viimein tämä etsikkoaika lähestyy loppuaan, ja saan viimein alkaa elämään aikuisen naisen aikuista elämää aikuisessa parisuhteessa.
Niinpä niin, kunpa kaikki olis noin helppoa. Ärsyttävästi tosiaan tuo K minua vaivaa. Vielä ärsyttävämpää ehkä on, ettei tämä tunne ole mennyt ohi, vaan on kestänyt koko viime viikon ja tuntuu vaan edelleen jatkuvan. Mietin, että en mä ennen näin pitkään ole yhdellä kertaa K:n perään haikaillut, miksi nyt sitten? No, päättelin, että aiemmin olen ratkaissut pulman laittamalla K:lle jonkun typerän tikusta asiaa-viestin, ja siihen saamaani yhtä mitäänsanomattomaan vastaukseen olen sitten tyytynyt, ja palauttanut taas elämäni raiteilleen. Nyt kun tavallaan tuo viestittelyvaihtoehto on poissuljettu, niin tällä olotilalla ei oikein ole mitään keinoa purkautua. Siitä sen siis täytyy johtua….ja kyllähän tämä tavallaan ruokkii itse itseään. Mitä enemmän mietin K:ta, sen useammin ne samat ajatukset palaavat mieleeni. Voih…tapahtuisipa nyt taas jotain repäisevää, että saisin hetkeksi muuta ajateltavaa. Naureskelin muuten äsken itsekseni, että K varmaan lähettäis mut lataamoon, jos tietäisi, että vielä mä vaan täällä muistelen aikoja, jolloin kaikki oli paremmin (muka). Se pitäis mua hulluna, läheisriippuvaisena lähenevää keski-iän kriisiä potevana aikapommina. No, se vapautus K:lle suotakoon, sanallakaan se ei tule koskaan tietämään, kuinka pitkään sen perään vielä surin.
***
Ensi viikolla onkin sitten luvassa parin päivän reissu firman porukan kanssa. Tämä on sellainen jokavuotinen “palkintomatka” firman esimiehille, joka on naamioitu seminaariksi. Eri kohteisiin Suomessa sitten kokoontuu yrityksen esimiehet sekä johtoryhmä pari kertaa vuodessa “suunnittelemaan” strategisia siirtoja tulevaisuudelle. Ja tuonne samaiseen paikkaanhan siis on tulossa myös Suloinen, joka nyt sinällään ei kyllä ole muistunut mieleeni taas muutamaan päivään. Ihmeellisiä ohimeneviä hetken humahduksia nämä ihastumiset….no, kaiketi jotain itsesuojelua tmv. Kai sillekin joku hieno psykologinen termi on Siltä osin matka ei siis aiheuta mitään säväreitä, eikä firmaan tietääkseni ole viimekertaisen jälkeen palkattu ketään uusia potentiaalisia tapauksia. Joten oikeastaan vähän rasittaa lähteä koko reissuun. Pitää hommata lapsenvahtia ja järjestää koiranhoitoa…kauhean hankalaa
****
Tajusin myös juuri, että kesähän lähestyy taas vinhaa vauhtia. Mikä tarkoittaa sitä, että tapaan taas Kesämiehen. Se on kuulkaa semmoinen juttu, että siinä on mies, jonka perässä muuttaisin vaikka Peräseinäjoelle. Veikkaan, että tämän hetken tilanteessa jos viivalle laitettaisiin Kesämies ja K, niin ensimmäinen veisi voiton. Erikoista…mutta Kesämies on kaikesta sikamaisuudestaan huolimatta säilyttänyt sädekehänsä silmissäni. Ainoa mies, joka on pyytänyt minulta vilpittömästi anteeksi muutamaa väärinkäsitystä. Ja ainoa mies, jonka kanssa olen rakastellut salaa rantakallioilla kuumana kesäyönä Kesämiestä en vaan osaa varsinaisesti ikävöidä, koska tuttavuutemme on ollut niin satunnaista. Yksi viikko kesässä nyt parina vuonna peräkkäin on saatu nauttia toistemme seurassa, mutta heti kun viikko on ohi, palaa arki, ja kesämuistot haalistuu. Mutta ihana mies ehdottomasti. Toivottavasti tapaan sen taas tänä vuonna. Huh, valtavan ihana.
Sullahan on K-mietteistä huolimatta mukavia/positiivisia juttujakin mielessä! Tuo fiilis on kyllä sinänsä tuttu, että “rasittaa” lähteä reissuun, mutta yleensähän ne kuitenkin osoittautuvat kaikin puolin piristäviksi jutuiksi - ja tässä tapauksessa mukana on Suloinenkin
Ehkä se fiilis löytyy sieltä taas kun pääset näköetäisyydelle.
Ja Kesämieskin mielessä.. Kuulostaa hyvältä kaikin puolin.
On varmaan ihan tervettäkin ettei ala heti rakentelemaan pilvilinnoja ja vellomaan väkipakolla pumpulissa ja lietsomaan niitä ihastumisen tunteita, vaan nuo tunteet pysyvät aisoissa sillä, että ne armeliaasti laimenevat silloin kun ei näe toista aikoihin, eikä ole edes mitään konkreettista tietoa toisen mietteistä. Ihan tarpeellistakin itsesuojeluvaistoa varmastikin. Pääasia että niitä ihastumisen tunteita ylipäätään kykenee tämän kaiken jälkeen vielä kokemaan, se on jo itsessään ihan hyvä merkki. Merkki siitä, että kun oikea tyyppi oikeaan aikaan astuu kuvioihin, mikä tahansa on mahdollista!
Taisi olla kiireessä kyhätty aika sekavan oloinen tämä kommentti, saitkohan edes yhtään ajatuksestani kiinni..?
Kommentti Anis — 5.2.2008 @ 10.52
Se on kieltämättä vaikeaa lopettaa tuen hakeminen sieltä mistä sitä on ennen saanut. Sekin on yksi opeteltava asia, että hakee tukea niiltä, jotka oikeasti sua tukevat eikä siltä (K) jolta tukea ehkä haluisi, mutta ei enää saa. Edistystä on jo se, että tunnistat tuon tarpeen, etkä ole lähettänyt mitään tikusta asiaa viestejä - hyvä niin.
Mene vaan hyvillä mielillä sinne reissuun, se kuitenkin on vaihtelua ja saat muuta ajateltavaa. Ja jos senkin reissun ottaisi niin, että sieltä voi löytyä mukavaa juttuseuraa eikä mitään muuta. Ei miestä, vaan juttuseuraa - silloin voi rentoutua ilman mitään paineita ja eikä tule tehtyä mitään äkkiliikkeitä… Itse lähdin ex-X eron jälkeen liikenteeseen sillä mielellä, että tutustun ihmisiin ja juttelen niiden kanssa - sekin oli aluksi jopa ahdistavaa kun olo oli niin lyttyyn lyöty.
Kommentti Sade — 5.2.2008 @ 13.12
Kiitokset Anis ja Sade.
Nää menee kyllä niin laidasta laitaan nämä fiilikset, ettei pysy itsekään perässä. Aika lailla aalloilla ratsastellaan, mutta hiljaa hyvä tulee. Ihan totta, että pääasia tosiaan on, että jotain värinöitä edes tuntee toisista ihmisistä. Ehkä tässä nyt ei niin tuhoon tuomittu olekaan
Sateella oli hyvä pointti tuo tuen hakeminen. Sitä kuvittelee, että vain se yksi ihminen maailmassa pystyisi tämän olon parantamaan, kun oikeasti se yksi ihminen saa sen vaan surkeammaksi.
Kyllä se kevät sieltä vielä tulee!
Kommentti unessani — 5.2.2008 @ 15.20
…Niin tulee, ja mun mielestä parasta mitä voit itsellesi nyt luvata on että sallit tämän kevättalven ja kevään muuttuvan sun elämäsi kevääksi.. avoimin mielin ja menneitä turhaan haikailematta.
Niin ja Ihana tuo sun äitis joka jaksaa kannustaa noin
Kommentti jojo — 5.2.2008 @ 18.54
Kiitos Jojo. Juu, äitimuori kannustaa välillä vähän liikaakin. Mutta on se kiva, että voi välillä käydä vähän äitylin kainalossa murehtimassa kamalaa maailmaa.
Taidanpa tehdä päätöksen, että tästä todella tulee Elämäni Kevät
Täytynee luoda uusi aihe tälle kokonaan, ja raportoida sinne mahdollisia tapahtumia, jotka omalta osaltaan ovat tekemässä tästä sitä Elämän Kevättä!
Kommentti unessani — 5.2.2008 @ 22.03
Tässä onkin muut taas ehtinyt “varastamaan” sanomeseni. Äidit on kyllä aina oikeassa sillä äidit ovan niin fiksuja. Lapsilla on usein sellainen olo, että mun äiti on maailman paras äiti ja niin viisas. Ei tuo tunne varmaan koskaan mihinkään katoa. Ihme kommentti multa taas
Hyvä lähtökohta, jos alat itsekkin uskoa, että tästä keväästä tulee elämäsi kevät. Se välittyy kyllä ulospäin. Tässä pätee sama asia kuin ulkonäkön kanssa. Jos sulla on olo, että voi vitsi että mä olen hyvännäköinen se välittyy muille varmuutena ja sisäisenä rauhana. Olen silloin helposti lähestyttävä. Jos taas olet sitä mieltä, että vitsi mä olen kamalan näköinen se välittyy epävarmuutena ja pelokkuutena. Se ei houkuttele ihmisiä edes juttusille.
Eli asenteella kohti sitä elämäsi kevättä, hymyssä suin!!
Kommentti voimissain — 6.2.2008 @ 4.27
Hyvä idea tuo Elämäni Kevät -kategoria! Jospa se siitä alkaisi muotoutumaan todeksikin kun psyykkaa itseään mm. juuri tuolla tavalla. Munkin pitäisi varmaan ryhtyä samaan!
Kommentti Anis — 6.2.2008 @ 7.58
Siitä vaan, Anis! Voidaan sitten syksyllä vertailla, mitä kaikkea kivaa keväällä meille tapahtui
Kommentti unessani — 6.2.2008 @ 8.23
Tsih, kivat fiilikset sulla.
Miksei Kesämiehestä voisi olla iloa pidemmäksikin aikaa? Ei kai vaan se ole kesäleski?
Kommentti dolce — 6.2.2008 @ 10.57
Dolce, on se
Kommentti unessani — 6.2.2008 @ 11.36
No voi että.
Siitä on niin kauan, kun viimeksi olen sekoillut varatun kanssa tai itse varattuna, että alkaa olla jotenkin vaikea ymmärtää. Siis sitä, että ei ole kyse jalat alta vievästä rakastumisesta eikä kännihairahduksesta, vaan että jo puoli vuotta etukäteen voi suunnitella viettävänsä hulvattoman viikon jonkun kanssa, silloin kun tämän puoliso on poissa.
Siis en tuomitse tai moralisoi, mutta tuntuu vaan että ansaitsit jotain enemmän. Että tuollainen syö sinua enemmän kuin antaa. Mutta itsehän tiedät.
Kommentti dolce — 6.2.2008 @ 12.20
No Dolce, kysehän on vain siitä, että JOS mitään muuta kiinnostavaa ei ilmaannu, niin onpahan edes jotain mielenvirkistystä luvassa. Ja kuten sanottu, niin kun yhteydenpitoa ei ole koskaan muulloin (ei tiedetä edes toistemme puhelinnumeroita), niin onhan siinä oma jännityksensä, että tapaako hepun vai ei. Siis on aivan mahdollista, ettei koko tyyppiä edes näy tulevana kesänä, mutta en mä mitenkään romahda siitä.
Mä taidan kuulostaa aika moraalittomalta, mutta jostain syystä mun omatunto ei kolkuta ollenkaan. Kai mä olen niin paatunut ihminen jo….
Kommentti unessani — 6.2.2008 @ 12.33
Siinä ei ole mitään pahaa jos viettää välillä villejä hetkiä ..antaa palaa..onpahan jotain äksonia tiedossa
Kommentti roxy71 — 6.2.2008 @ 13.16
Thanks Roxy rohkaisusta…nimimerkillä “Tulispa se kesä nopeasti nyt!!!”
Kommentti unessani — 6.2.2008 @ 13.35