Archive for Helmikuu, 2008
Helmikuu 29, 2008 at 11.44 · Filed under Yleinen
Olipas ihanan pirteä olo tänään aamulla herätessäni. Vaikka valvoinkin monta tuntia liian myöhään ja nukuin tunnin liian pitkään. Tuolla valolla on ihmeellinen vaikutus. Aamulla oli taas sellainen fiilis, että voisin helposti taas rakastaa koko maailmaa pienine virheineenkin. Mikään ei harmittanut, eikä mistään sellaisesta, joka normaalisti olisi saanut aikaan raivarit, tullut edes piirun vertaa paha mieli. Mietin pitkään, millä sanalla olisin voinut kuvailla tuota olotilaa, enkä keksinyt muuta kuin “ONNELLINEN”. Olin onnellinen lapsestani, joka vielä tuhisten nukkui ennen herätystä kouluun. Olin onnellinen lemmikeistäni, jotka aina yhtä pyyteettömästi ja vilpittömästi rakastavat minua. Olin onnellinen omasta kodistani, tai no ei nyt omasta, mutta kodistani kuitenkin. Ei se mikään luksuspalatsi ole, mutta pieni ja kodikas. Sellainen, jossa viihdyn ja jossa minun on hyvä olla. Olin onnellinen! Hymyilin aamulenkillä itsekseni, ja toivottelin hyvät huomenet vastaantulijoille. Kevättä rinnassa ehkä, en tiedä. Mutta kerrankin en onnistunut pilaamaan tuota hyvää fiilistä miettimällä, että olisipa ihanaa jakaa tämä onni jonkun kanssa. Ehei, minä osasin kerrankin olla onnellinen ihan oman itseni kanssa, ja vieläpä nauttia siitä olotilasta!
Nyt odotan iltaa lämpimin mielin, sovittiin muksun kanssa, että tänään tehdään pizzaa! Tehdään oikein kunnon kotitekoinen pizza, jossa on paljon täytteitä ja tripla-annos juustoa. Sen jälkeen lähdetään pizzoinemme taas viettämään perjantai-iltaa “mökille”. Eli reilu viiden kilometrin päähän koirakerholle. Enenevässä määrin tuosta koirayhteisöstä on tullut minulle läheinen. Olemme samanhenkisiä ihmisiä, yhtä suurpiirteisiä ja yhtä hölmöjä, jos niikseen tulee. Kaikkia meitä yhdistää rakkaus eläimiin. Muksukin viihtyy yllättävän hyvin porukassa mukana. Joskus lapsia on enemmän, joskus vähemmän, mutta noista lapsukaisistakin on tullut hyviä kavereita keskenään. Ikään ja sukupuoleen katsomatta 
Saattaa jonkun korvissa kuulostaa “ei elämää”-toiminnalta, mutta tällä hetkellä se on minulle lähes yhtä hyvää terapiaa, kuin tämä kirjoittaminenkin.
Heh, kävin pitkästä aikaa treffipalstalla, ja melko huvittava viesti löytyi naispuoliselta henkilöltä:
“Tervehdys,
tämä on nyt vähintäänkin outo,mutta kirjoitan kuitenkin:)
olen itse muuttamassa piakkoin ulkomaille ja minulta jää valmiiksi koulutettu miesorja vapaaksi,jollei joku ota talutushihnaa tiukkaan otteeseen.
Katsoin kuvaasi ja olet upean näköinen nainen,mielestäni juuri sellainen,jolla kuuluu olla miesorja saappan alla.
Tämä on siis koulutettu mm siivoajaksi,tiskaajaksi,kokiksi,tarjoilijaksi ja palvelijaksi.lisäksi sillä on voimakas addiktio ns rahaorjuuteen,eli sitä voi kivasti käyttää rahallisesti hyväkseen..
Miltä kuulostaa,jos heräsi kiinnostus,niin viestitä:)Kxxx “
Kieltämättä huvitti, ja leikin ajatuksella millaista olisi “omistaa” miesorja. Mutta taidan silti olla liian nössö tuollaiseen itse!
Ihanaa päivää kaikille!
EDIT 14:33 : Mä olin juuri Suloisen kanssa samassa palaverissa. Ihan hölmöä..satuin ulos röökille samaan aikaan, kun se justiin tuli. Näpräsin siinä puhelintani, ja olin niinkuin en olis koko tyyppiä nähnytkään..eh..sitten se sano “päivää” niin kovaa, että oli pakko “muka havahtua, et ai moi, mä en huomannutkaan sua yhtään”. Voi tsiisus, miten mäkin aikuinen ihminen käyttäydyn näin nolosti . Mutta kun se ON niin Suloinen, että mä menen ihan kipsiin näköjään hetkellisesti aina. Mutta mikä tässä on kaikkein mielenkiintoisinta (ja kamalinta) on se, että saattaa olla niin, että Suloisesta tulee mun lähin esimieheni tässä keväällä. Iik!! Niin EI SAA käydä, koska mä en suostu ajatukseen, että olisin ihastunut pomooni. Ja sitten varsinkaan ei olisi kyllä enää mitään toivoa minkään suhteen. Siis voi rähmä, mä sanon vaan! Ja voi että, mää vaan tuijottelin sitä siinä palaverissa ihan hölmistyneenä, ja pelkäsin, että hyppään pian pussaamaan sitä, jos en kohta pääsis ulos sieltä tilasta.
Helmikuu 26, 2008 at 22.56 · Filed under Yleinen
Taisinpa hiukan liikan aikaisin ilakoida tuosta kestävyydestäni. Tänään, auringon paistaessa ihanan keväisesti, oli kyllä tuo “meidän musiikin” kuunteleminen hiukan liikaa. Voi että, ihania muistoja tulvahti taas mieleen. Esimerkiksi sellainen, kun kuunneltiin ko. yhtyeen musiikkia, maattiin rantakalliolla melkein sylikkäin kuumassa kesäauringossa. Me oltiin niin onnellisia sillon. Silloin niin tunsi toisen välittämisen, ja sen kaipauksen toisen luo, vaikka toinen oli ihan siinä vieressä. Ehkäpä mä taas kaipaan niin vaan sitä läheisyyttä, ja niitä tunteita, jotka ovat niin vahvoja, että niinä hetkinä olisi valmis luopumaan lähes mistä tahansa, jotta tunne säilyisi läpi elämän. Mutta eihän tämä elämä näin mene, ja ehkäpä juuri siksi K:n kanssa elettiin aina kuin viimeistä päivää. Tiedettiin molemmat, että onni loppuu jonain päivänä. Loppuu siihen, kun jompi kumpi väsyy. Muistan, kun joskus sanoin suhteen alkuaikoina K:lle, että “lopetetaan tää sitten, kun ei tunnu enää hyvälle”. Ikävä kyllä ihmismieli ei ole niin yksiselitteinen, varsinkaan näissä tunne-asioissa. Viimeiseen asti yrittää uskoa parempaan huomiseen, noin niinkuin K:n sanoin sanottuna.
Nyt on taas juuri tuollainen olo, kuin kuvasta näkyy. Sydän yksin ja hylättynä roskiksessa. Ei ketään, joka kaipaisi minua iltaisin, tai soittaisi vaan kuullakseni ääneni. Ei ketään, joka halaisi ja lohduttaisi. Ei ketään, joka jakaisi myös elämän ilot. Niin helvetin yksinäinen olo taas.
Helmikuu 25, 2008 at 15.45 · Filed under K
Kaivoin naftaliinista sen K:n minulle tekemän levyn. Pyörittelin sitä käsissäni, ja mietin, että uskallanko laittaa soimaan. Tein tämän ihan tarkoituksella, halusin tietää, millaisia tuntemuksia ko. musiikki minussa herättää. Laitoin jo kertaalleen levyn takaisin hyllyyn, ajattelin, etten halua nyt ehdoin tahdoin pahaa mieltä itselleni. Varsinkin, kun tuo nimenomainen levy annettiin minulle sellaisena päivänä, johon sisältyi valtavasti odotuksia ja josta seurasi lopulta täydellinen romahdus.
Levy oli siis takaisin hyllyssä, ja menin keittiöön puuhailmaan kotiaskareita. Yhtäkkiä huomasinkin hyräileväni yhtä tuon levyn biiseistä, ja päätin, että nyt tai ei koskaan. Ei kai kukaan koskaan ole valmis, jos ei välillä testaa itseään. Niinpä siis laitoin levyn soimaan. Ja tulihan se ilkeä muljahdus vatsassa, kun ensimmäinen biisi alkoi pyöriä. Mutta se meni hyvin nopeasti ohi, enkä oikeastaan tuntenut mitään erityistä. Toki K tuli mieleeni voimakkaasti ja ajauduin muistelemaan erinäisiä tilanteita, mutta hyvin neutraalisti kuitenkin. Soitin levyn kokonaan. Ja olen hengissä. Erittäin hyvissä voimissa, ilman mitään menetyksen tuskaa tai muuta vastaavaa. Sinänsä aika on kullannut muistot, että lähinnä sellainen hölmö hymy tuli kasvoilleni, kun muistelin yhteisiä hullutuksia. Mutta siinä kaikki.
Tämä oli minulle merkittävä askel eteenpäin. Jotenkin tuntuu, että nyt voin myös kohdata K:n ensi viikolla paljon vahvempana. En usko, että minun tarvitsee mitenkään esittää pirteää ja hyvinvoivaa, voin luultavasti olla sellainen hyvin luonnollisesti . Tosin tiedostan, että kuljen veitsenterällä, ja luiskahdus voi vielä tulla vastaan koska tahansa. Luulen kuitenkin, että jos sellainen on tullakseen, on se enää hyvin pieni “nyrjähdys” ja olen jaloillani tuota pikaa. Aika ja tietty etäisyys ovat tehneet tehtävänsä. Aika tarkkaan 3,5 kk sitten olen viimeksi K:n nähnyt. Jos olisin sen tavannut tässä välissä, voisi tilanne olla aivan toinen. Siksi tuo ensi viikon tapaaminen on myös tietynlainen testi - olenko todella jos selvinnyt pahimman yli?
Niin, tähän voisi todeta, että siitä todella voi päästä yli, pienin askelin.
Helmikuu 24, 2008 at 4.11 · Filed under Yleinen
Tuli sitten istuttua tänään sen 600 km auton ratissa. Kieltämättä hanuri puuduksissa ja pönttö aivan sekaisin. Mutta tänään tehtiin huumoria! Minä ja seitsemän muuta sekopäistä koiraharrastajaa väsäsimme ihka aidon kotitekoisen hupivideon. Monesti koirankoulutus, ja varsinkin kilpailevat ohjaajat ovat liian vakavamielisiä, ja ottavat harrastuksensa liian vakavasti. Vastalauseena heille, ja asenteille yleensä siis teimme tuon videon. Voin sanoa, että jos nauru todella pidentää ikää, tuli sitä minulle lisää ainakin 100 vuotta. Oikeasti on vatsa kipeä nauramisesta, ja varmaan ziljoona ryppyä tuli silmäkulmiin lisää, mutta ah, näin hauskaa ei ole ollut aikoihin. Ja vielä kaikki meistä oli täysin selvin päin.
Olen myös syönyt tänään hyvin ja runsaasti. Nyt on ihan pakko listata nämä syömäni ruoat reissun aikana, koska kukaan ei usko, että sisuksiini mahtuu tuollaiset määrät evästä, ja vielä sitä epäterveellistä sorttia:
- aamulla huolto-asemalta juustosämpylä
- samaiselta asemalta mukaan ostettuna 1 Dallas-pulla, sekä 8 kpl donitseja (mutta ne olivat juuri leivottuja, ja ihan tuoreita…söin niistä vain 3!)
- 1 megakokoinen hampurilaisateria
- 1 karkkipussi
- sipsejä
- 2 palaa kinkkupiirakkaa
- 2 palaa mustikkapiirakkaa
Hui kamala, ihan oikeasti järkyttävää! Heti maanantaina aloitan taas ruokaremontin. Huomenna en voi, koska olen menossa syntymäpäiville. Silloin ei voi aloittaa dieettiä, eihän??
Helmikuu 21, 2008 at 23.48 · Filed under Yleinen
No men hej alla grabbar !
Hengissä siis kotiuduttu kakofoniselta Ruotsinreissulta. Takki on kyllä ollut niin tyhjä, etten ole ehtinyt ja jaksanut kirjoitella vielä mitään, saati edes liiemmin lukea muiden blogeja. Miksi ihmeessä lomalla pitää olla näin kiire????
Ensin kuitenkin valtavan suuret kiitokset Sirenitalle ja Roxylle kunniamaininnasta! Olen otettu ja onnellinen
Blogini on siis saanut (huonosta päivitysmotivaatiosta huolimatta!) kaksin kappalein tällaisen kunniamaininnan:
Luulen, että lähestulkoon jokainen omista suosikesitani onkin jo tämän saanut, joten näin julkisesti tahdon sanoa, että kaikki te vakiolukijat ja kommentoijat, kiitos!!! Luulenpa ihan vakavasti, että ilman teidän vertaistukea, kommenttejanne ja tsemppejänne en olisi näin pitkällä tässä eroprosessissani. Minä kuvittelen olevani nyt oman itseni herra, mitä K:hon tulee. En ole juuri viime aikoina suonut ajatustakaan koko miehelle, huolimatta siitä, että herra lähestyi ystävänpäivän tienoilla. Luulen siis selvinneeni voittajana, joten kippis sille!!! Pieni varaus kuitenkin jätetään, koska edessä nyt on kaikesta huolimatta tämä pakollinen tapaaminen…kääk….reilun viikon päästä!!!! Hyvin siitä selvitään, ja ainahan tiedän, jos oikein iso takapakki tulee, mistä löydän apua. Teiltä, rakkaat virtuaaliystävät!!! Kiitos, että olette olemassa!!!
****
Ruotsissa siis pistäydyttiin. Hiemanhan se alkuun jännitti, mitä tuleman pitää, kun matkassa oli kolme pian 10-vuotiasta viikaria. Pelisäännöt käytiin läpi hyvin tarkkaan, ja pojat saivat itse keksiä “rangaistuksen”, jos sääntöjä ei noudatettaisi. Pahin rankku tuntui olevan sulkeminen laivan vessaan pimeään 15 minuutiksi… Onneksi noita rangaistuksia ei tarvinnut ottaa käytäntöön, sillä pojat käyttäytyivät oikein mallikkaasti!!! Kävipä vielä niin hyvä tuuri, että Tax Freestä löytyi ale-myynnistä lasten potkulaudat, joilla jopa pitkät kävelyt Tukholmaan ja takaisin laivaan sujuivat ilman kitinöitä.
Itse laiva oli aivan täyteen tupattu. En muista, että ikinä olisi laivalla ollut niin paljon porukkaa, kuin tällä kerralla. Lisäksi paikalla tuntui olevan jotkin maahanmuuttajien kokoontumisajot, että mietin jo, olinko tullut väärään laivaan… Kuten jo aiemmin tuolla kommenteissa mainitsin, mitään järistyttävää ei laivalla tapahtunut. Tosin ensimmäisenä iltana otettuani kaiken irti laivan buffetpöydästä, tuli unikin niin varhain, että taisi jäädä ne parhaat bileet näkemättä. Seuraavana päivänä sitten päätin, että tänään otan muutaman rentouttavan juoman rankan päivän päätteeksi. Buffettiakaan ei oltu varattu, ja päätimme syödä toisessa laivan ravintolassa. Ikävä kyllä sielläkin annos oli niin suuri, että vatsa raukka joutui kauhealle koetukselle.
Yritin siinä siis naukkailla siideriä, mutta ei kertakaikkiaan enää napa vetänyt. Joten saldoksi jäi yksi olut, nautittuna saunabaarissa poikien pulikoidessa porealtaassa. Sitten yksi siideri väkisin juotuna hytissä, sekä yksi olut ruoan kanssa….epätoivoista!!!
Iskuyrityksiltä en kuitenkaan välttynyt. Vaikka minusta tuntuikin, että laivan käytävillä liikkui yksinäinen maha, jonka jostain koloista yritti punkea kädet, jalat ja pää. Tuhti olemukseni tuntui kuitenkin houkuttelevan varsinkin rekkamiehiä, joista yksi oli kyllä ylitse muiden. Hän tuli nimittäin pyytämään minulta nimikirjoitusta, luuli minua Kikaksi!!!! Kun sitten kerroin, että Kikka on kuollut jo aikaa sitten, hän totesi vaan, että “ei hän tiennyt, että kuolleetkin säilyy noin hyvin!!”. Just joo ja kiitti vaan… Noh, eipä mennyt aikaakaan, kun toinen puukenkäinen rekkamies tulee rupattelemaan niitä näitä. Kysyy, että olenko keikalle tulossa, vaiko ihan vapaalla tällä kertaa (iso collegehuppari päällä ja farkut jalassa minulla…). Sanoin, ettei ole tapana hyppiä lavalla omiin nimiin, johon ukko sanomaan, että hän niin tykkääkin rauhallisesta tyylistäni. Siis wtf…!!! Olin ihan kuutamolla, ja ajattelin, että niin oli se äijäkin, ja kiitin kauniisti ja poistuin paikalta. Myöhemmin laivan käytävällä kulkiessani mies huusi jostain pöydästä “Marita hei, tule nyt hetkeksi viihdyttämään meitä poikia tähän pöytään!”. Siis mikä helvetin Marita??? Sitten valkeni, että Taavitsainen tietenkin!!! Ei ollut eka eikä toka kerta, kun minua luultiin Maritaksi. En sitten tohtinut oikaista asiaa, vaan vilkutin nätisti miehille ja painelin kannelle tupakalle :).
Yksi potentiaali tapauskin laivalta löytyi. Tämän kanssa ei ollut silmäpeliä kummempaa, mutta eipä oikein päässyt syntymään tilaisuuttakaan, jotta olisi lähempää tuttavuutta voinut tehdä. Minulla kun kulki vanavedessäni nämä pojat, kuin sorsapesue, joten ei ihmekään, ettei liiemmin lähestymisyrityksiä ollut .
Kaiken kaikkiaan kuitenkin mukava reissu, ja pojat olivat myös tyytyväisiä!
*****
Helmikuu 16, 2008 at 0.17 · Filed under Yleinen
EDIT: Sisältää ihan sairaasti hymiöitä ja kirjoitusvirheitä, mutta en jaksa korjata…. :) :)
Tämä netti alkoikin yllättäen toimia taas Kannattaisi tarkistaa välillä, että verkkopiuha on kunnolla paikallaan, ennen kuin alkaa rähjätä operaattorille…*nolottaa*…
Mutta joka tapauksessa voinkin sitten heti päivittää tänne hiukan terveisiä suunnittelupäiviltä. Pitää nyt heti alkuun paljastaa, että mitään kovin dramaattista siellä ei tapahtunut, mutta hauskaa oli senkin edestä. Ja mää taidan ihan oikeasti nyt olla hiukan pihkassa…
Joka tapauksessa torstai oli rankka. Aamu alkoi jo klo 05:00, jotta sain kaikki tarpeelliset valmistelut kotona hoidettua ennen lähtöä. Autokin piti vielä kiikuttaa äidille, joka uskollisesti toimi koiravahtina. Muksu puolestaan lähti siskon hoiviin.
Työkaveri tuli hakemaan pihasta hieman ennen kahdeksaa, ja suunnattiin reilun sadan kilometrin päähän Helsingistä. Päivä oli melko pitkä, palaverit aloitettiin klo 9 josta ne jatkuivatkin aina klo 18 asti. Tämän jälkeen siirryttiin hohtokeilaamaan, ja tietenkin sihautettiin ensimmäiset sihijuomat auki :). Pakko hiukan tässä Elvistellä, että meikäläinen piiskasi koko 40-päisen lauman keilailussa ja voitti pelin! Ja ihan omalla tyylillä, mikä herätti ansaittua hilpeyttä kanssapelaajissa. Mutta ei kai se tyyli ratkaise, vaan ne pisteet
Keilailun jälkeen lähdettiin syömään, ja siitähän sitten ilo alkoikin jo irrota enenevässä määrin. Näihin työreissuihin liittyy aina hiukan aina tiettyä jännitettä omalta kohdaltani. Porukkaan nimittäin kuuluu Jii, mies jota pakoilin ensimmäisessä tilaisuudessa pari vuotta takaperin, ja jolloin siten päädyin Suloisen viereen nukkumaan. No nyttemmin me ollaan jo Jiin kanssa oikeastaan ihan hyviä ystäviä, ja tuollaiset “piinaamisyritykset” ovat väistyneet taka-alalla. Aina Jii muistaa jossain välissä heitellä pitkiä katseita, ja kävellä ohi siten, että pääsee hipaisemaan merkitsevästi jostain kohtaa. Mutta sille asteelle se on aina jäänyt, ja saa minun puolestani jäädä vastakin. Jii on ihan komea kaveri, mutta sellainen naistenmies…ja tietenkin se vaimo ja lapsi kotona…. Sitten paikalla oli tietenkin Suloinen. Joka oli taas suloistakin suloisempi. Jännä juttu vaan oli, etten oikein edes muistanut koko miestä taas ennen kuin päästiin sinne syömään. Vaihdettiin siinä päivän aikana toki muutama sana, mutta sen kummemmin en ehtinyt ajatella mahdollisia strategiasuunnitelmia illan varalle Kolmantena mainitsemisen arvoisena paikalla oli vasta aloittanut uusi tapaus, joka suoralta kädeltä saa nimen Niljakas. Se taitaakin jo kertoa kaiken, eli jälleen kaveri, jota pakoiltiin pitkin iltaa jos jonkin laisin tekosyin. Kun ei ihan heti viitsisi uutta kaveria pistää maihin, ja sattuuhan tuo vielä olemaan pomoni hyvä ystävä, siis ihan siviilissäkin. Jossain vaiheessa kuitenkin sitten pyysin pomoni hätiin, kun alkoi olemaan hiukan liian innokas tämä Niljakas.
Edellämainittujen lisäksi oli tietenkin sitten paikalla lukematon määrä mahtavia ihmisiä, täytyy sanoa, että olen onnekas, kun saan työskennellä tällaisen porukan kanssa! Meitä oli paikalla nelisenkymmentä, ja vain viisi meistä oli naisia! Suurin osa miehistä edustaa omaa ikäluokkaani, joten tavallaan me naiset saamme aina hetken leikkiä prinsessaa. Nämä miehet nimittäin ovat ihka oikeita herrasmiehiä! (tiettyyn pisteeseen asti..heh) Joka tapauksessa hulvattoman hauska porukka .
Mutta siis Suloinen….voi että, mä huomaan kyllä taas, että olen kovaa vauhtia ihastumassa siihen. Mainittakoon nyt tässä, että oikeasti en muistanut K:ta, saati K:n viestiä koko aikana, joten kai se on taas ainakin hetkellisesti hyväksyttävä, että se mies alkaa olla pikavauhtia siirtymässä historiaan. Ja Suloinen puolestaan vetää yhä enemmän puoleensa. Se on NIIN ihana!!! Mutta se on ihana mun mielestä siksi, että se on niin vaikea . Eilen siis aloin itse siinä olla jo sellaisen iloisen humalan puolella. Oltiin syöty ja juotu, ja istuttu tietyssä pöytäjärjestyksessä, ja tietenkin me Suloisen kanssa oltiin eri pöydissä. Vilkuilin kyllä salaa aina siihen päin, ja huomasin, ettei mies tuntunut nauttivan hirveästi seurastaan. Niinpä huutelin sen sitten siihen meidän pöytään, ihan muina miehinä. Tietenkin! No kävi ilmi, että Suloinen oli havainnut omaavansa selkärangan, ja päätti AINOANA koko porukasta viettää illan veden voimalla. Ja nyt pitää siis sanoa, että Suloinen on aina ollut luottohenkilöni näissä asioissa, ja ollut kanssakärsijänä seuraavana päivän minun kanssani . Mutta jotkut tuntuvat viisastuvan aikaisemmista virheistään paremmin kuin toiset, ja niin siis Suloinen istua törötti siinä edessäni ihan vesiselvänä. Menin yhtäkkiä ihan lukkoon siinä tilanteessa. En oikein osannut jutella mitään järkevää, ja varoin koko ajan sanomisiani, etten kuulostaisi typerältä humalaiselta. No en nyt missään kovassa tuiskeessa ollutkaan, sellaisessa hiprakassa kuitenkin, että jutut meinasivat aina hiukan lähteä käsistä. Ja varmasti asiaan vaikutti, että toinen on ihan vesiselvänä siinä. Aaargh. Tämä puolestaan aiheutti sen, että intouduin sitten minäkin ottamaan “vain” kokiksen, ja auliisti tarjosin myös Suloiselle Heh… Siinä sitten juotiin Cokista, ja mietin, että olisi kieltämättä mukava nukkua kaverin vieressä tuleva yö
Jatkettiin iltaa hotellin yökerhossa, johon myös Suloinen urheasti tuli muun porukan mukana, vaikka taisi se meno olla aika hurjaa katseltavaa ei-nauttineelle :). Itse lähdin käymään ulkona savuilla, ja sieltä palatessani Suloinen tuli vastaan. Sanoi lähtevänsä nukkumaan… Satamiljoonaa ajatusta pyöri mielessäni, yritin miettiä miten saisin nyt ehdotettua vaikka yömyssycokiksia omassa huoneessani.. Mutta ei rohkeus riittänyt, ja kuittasin ohi liihottaessani, että “jaa..nyt jo? Mä kun luulin, että sä tulet mun viereen nukkumaan”…ja jatkoin matkaa jäämättä katsomaan reaktiota. Vilkaisin mä taakseni, ja Suloinen oli kyllä pysähtynyt siihen portaisiin, mutta mä vaan jatkoin menoani, “ettei se nyt vaan luulisi, että mä olin tosissani!!!”. Siis ihan käsittämätöntä tämä järjen juoksu , ei voi muuta sanoa.. Mutta ei sen puoleen, ei Suloinen kyllä oikein koko iltana ollut muutenkaan osoittanut mitään erityistä kiinnostusta, jutteli tietenkin mukavasti jne, muttei varsinaisesti mitään “sellaista”, mistä olisi voinut tulkita jotain syvempää. Ja itsekin hiukan sitten välttelin koko ajan hakeutumasta samaan seurueeseen Suloisen kanssa, jotta en olisi ollut liian läpinäkyvä. Kääääkkk!! Tää on ihan hullujen hommaa taas. Niinpä sitten päädyin monta, monta tuntia myöhemmin ihan itseni seurassa omaan huoneeseeni nukkumaan. Kävi tietenkin huuruisessa mielessä, että jospas nyt kumminkin soittaisin sille, ja pyytäisin tänne, mutta onneksi järki voitti
Parin tunnin yöunien jälkeen kello herätti taas kylmään totuuteen. Olo oli kuitenkin harvinaisen hyvä, ja päätin lähteä nauttimaan kylpylän anneista ennen aamupalaa. Muutama muukin vähän tai ei yhtään nukkunut oli “rentoutumassa” porealtaassa, myös Jii. Jutut meni kyllä ihan tolkuttomiksi, ja koko kylpylä raikui, kun me fiksut reilusti yli kolmikymppiset naureskeltiin strategisista paikoista pullisteleville uikkareillemme . Aamupala pöydässä satuin (oikeasti vahingossa) samaan pöytään Suloisen kanssa, ja kiitin Luojaani, etten tosiaan ollut järjestänyt yöllä mitään sen kummempaa. Hyvät huomenet toivotettiin, ja taisin minä katsoa Suloista aavistuksen liian kauan, mutta sitten työnsin hempeät ajatukset syrjään, ja jatkoin juttua niin normaalisti kuin suinkin.
Siinäpä se sitten olikin….päivä meni hiukan sumussa, mutta hengissä ollaan. Ja armottoman epätoivoisena miettimässä, uskaltaisinko jotenkin lähestyä Suloista. Se ei itse sitä tee, se on varma. Sellainen hiukan juro, perussuomalainen (ja vielä Pohjanmaalta kotoisin!) oleva tyyppi, joka puhuu vähän, mutta yleensä vain asiaa
Voi tietenkin olla, että parempi antaa koko kaverin olla vaan, ja unohtaa koko juttu….mutta….jos sittenkin…? Vaan ei anna pokka myöden. Niin säälittävää kuin se onkin, niin kyllä tuo romanttinen lähestyminen olisi helpompaa, jos tavattaisiin hiukan vapautuneemmassa mielentilassa jossain yhteydessä. Toivottavasti tämä estoisuuteni nyt ei sitten vie minua onneni ohitse…
Nyt menen katsomaan unia Suloisesta (toivottavasti!!).
Helmikuu 13, 2008 at 16.01 · Filed under Yleinen
Jotta ette vallan huolestuisi, niin ilmoitan, että tämä tyttö joutuu nyt viikon päivät elämään ilman teidän rakkaiden blogiystävien tukea ja ajatuksia. Vieläköhän osaan?
Eli, koska kotona netti ei toimi, ja loppuviikon olen suunnittelupäivillä (hih!) ja alkuviikon Ruotsissa, en pääse hakemaan täältä teidän tukeanne, saati raportoimaan jos jotain uutta ja jännää tapahtuu. Mutta toivottavasti on paaaaljon kivaa kerrottavaa, kun taas palataan maisemiin!
Hyvää loppuviikkoa, viikonloppua, ja alkuviikkoa kaikille!
Helmikuu 12, 2008 at 15.13 · Filed under K
Kävi nimittäin niin, että K laittoi mulle ystävänpäivätoivotukset…..ja kyseli niitä näitä, kuten, että “kuuluuko mulle mitään uutta?” Kertoili omasta uudesta harrastuksestaan, ja totesi vielä loppuun, että “kai me vielä ystäviä ollaan kuitenkin?”.
Aika yllättävä veto. En ekaks meinannut vastata, mutta vastasin kumminkin, ja toivottelin vielä samaan syssyyn synttärionnittelutkin. Ai joo…se kysyi myös, että “olenko deletoinut sen numeron mun puhelimesta”. Ei auttanut kuin rehellisesti sanoa, että “olen” Ja lisäsin sitten, että kai me mahdutaan samalle hiekkikselle leikkimään, vaikka välillä lenteleekin hiekkaa silmiin…. Just joo. Tätä mä nyt vähiten kyllä tarvitsin…..ja pidän kyllä pääni kylmänä nyt, etten ala hempeilemään mitään mielessäni.
Helmikuu 12, 2008 at 10.51 · Filed under Yleinen
Nyt on sitten leegoremontti tehty!! Vielä tosin maaliskuussa on edessä viisaudenhampaiden irtikiskonta, mutta luulen kestäväni sen! Tunnen itseni voittajaksi, sillä olen auttamattoman hammaslääkärikammoinen. Välttelen hammaslääkäriin menoa viimeiseen asti. Sikäli hampaani ovat kiitolliset, sillä reikiintymistä ei juurikaan tapahdu, vaikka edellisestä käynnistäni on varmaan pian kymmenen vuotta *nolo*. Sisäinen ääneni kuitenkin pakotti minut tuossa ennen vuodenvaihdetta tarkistukseen, ja olihan tuota hammaskiveäkin kertynyt. Joten nyt on pari reikää paikattu ja hammaskivet poistettu. Hyvä minä!
***
Suunnittelupäivät lähestyy. Pohdin tässä koko ajan, millä asenteella sinne pitäisi nyt lähteä. Vietänkö iltaa muiden kanssa, mikä auttamatta tarkoittaa myös alkoholin nauttimista, ja tuskallista seuraavaa päivää. Vai olisinko kerrankin viisas, ja poistuisin illallisen jälkeen vähin äänin huoneeseeni nukkumaan? Ööh…itseni tuntien luulen, että jälkimmäinen vaihtoehto on sula mahdottomuus , varsinkin kun illalla on luvassa pulikoimista kylpylässä, sekä leikkimielinen keilailukisa. Huh…pitääkin muistaa käydä apteekissa hakemasas Buranaa….. Saas nähdä, minkälaiset morkkikset tuostakin reissusta seuraa..on meinaan tämä meikäläisen läheisyydenkaipuu saavuttanut aivan uudenlaisia sfäärejä viime viikkoina, joten varmaa on, että ainakin Suloinen on tulilinjalla .
***
Olen saanut paniikinomaisia oireita pelkästään katsomalla kalenteriani. Vain parin viikon päässä häämöttää ikävä merkintä, mikä tarkoittaa siis tapaamista K:n kanssa. Ajattelen tuota tapaamista todella sekavin tuntein. Tietyllä tavalla en haluaisi ollenkaan nähdä K:ta. Ei siis siksi, että romahtaisin tms., mutta yksinkertaisesti en tahdo nähdä häntä. “Ällöttää” on ehkä liian voimakas sana tälle, mutta sellainen tietty luotaantyöntävyys on astunut kehiin. Ihan hullua! Toisaalta ärsyttää jo etukäteen ajatus siitä, että K yrittää vetää “tiukkaa linjaa” ja on tylyn asiallinen. Asiallinen siis saa ja pitääkin olla, mutta K:lla on tapana heittäytyä samoin tein myös v*ttumaiseksi, ja sitä en sitten sulata alkuunkaan. Ja siinä vaiheessa saattaa olla meikäläisellä hillitsemisvaikeuksia itsensä kanssa. Ja sitten on vielä tietysti se kaikkein masentavin pelko…mitä jos taas alan kaipaamaan K:ta? Tällä hetkellä se tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta, enhän oikeastaan edes enää tiedä, mitä kaipaan. Jotain, jota ei koskaan ollutkaan? Mutta..Aniksen blogia seurattuani ymmärrän kyllä, että vaikka syvimmät tunteet nyt tuntuvatkin laantuneen, on sytyslangat kuitenkin aika pinnassa vielä. Eihän sen tarvitse olla muuta, kuin yksi ystävällinen hymy K:lta, tai jokin merkitsevä katse, tai ihan mitä tahansa henkilökohtaista, niin tämä tyttö niiaa taas syvään. Huoh…ja niin, vapautusta palaverista ei herunut tällä kertaa, vaan noottina tuli vaatimus olla paikalla. Sattuisinkohan sairastumaan juuri tuolloin? Tosin sitten voisin sanoa kyllä hyvästit esimieheni luottamukselle.
On tämä vaikeaa, on!
Helmikuu 10, 2008 at 1.19 · Filed under Yleinen
Kukkuu?? Eikös me olla nyt jo tarpeeksi kauan leikitty tätä kuurupiiloa? Minun mielestäni kaikista leikeistä menee maku, jos niitä jatkaa liian kauan, eli nyt voisit jo tulla pois sieltä piilosta! Viisaat sanoo, että “kyllä se sitten tulee vastaan, kun lakkaat odottamasta”. Noh, minä olen lakannut odottamasta, ja siltikään “se” ei olet tullut vastaan. Vai onko? Enhän toisaalta voi tietää. Ja ei, en ole vinksahtanut normaalia enempää, ketuttaa vaan taas tämä yksinäisyys. Oikeasti, tuntuu, että tähän kylmyyteen voisi vaikka kuolla.
Minä tahdon nyt jonkun tähän lähelle, joka tykkää minusta!!! Ei kait se nyt ole niin hirveän paljon vaadittu….. Minä en tajua, miksi nyt on tällainen tuskainen olotila. Eilen ja tänään olisi vielä tehnyt valtavasti mieli lähteä vähän tuulettumaan, ja koska aikoihin ei ole oikein tuo bilettäminen innostanut, oli tuo mieliteko selkeä merkki siitä, että jotain mullistavaa olisi tapahtunut . Mutta enhän mä mihinkään lähtenyt, vaikka eilen olisi ollut mahiskin, kun poika oli yökylässä. Mutta kun se raha…… Olishan sitä tietty voinut kotona juoda pikaiset kalsarikännit, ja ryystää sitten baarissa pelkkää vettä, mutta tuskin olisin yöllä jaksanut kävellä muutamaa kilometriä kotiin, joten pojan koulurahat olisi sitten palaneet taksiin. Ja aamulla olis ollut järkyttävä morkkis. Tietty, JOS siellä olisi ollut joku ihana mies, joka olisi tarjonnut koko illan, ja vienyt minut sitten luokseen, ja tuonut aamulla minut tänne omaan kotiin…
No joo, sen sijaan, että olisin lähtenyt katsomaan ihmisiä, lähdinkin treenailemaan koiria. Meitä oli siinä mukava kuuden naisen porukka, ja mitä pidemmälle ilta kului, sitä mehukkaammiksi jutut taas luisuivat, joten oikeastaan pikku humala taisi tulla pelkästä nauramisesta. Että voi sitä niinkin perjantai-illan viettää…istua entisen kaatopaikan huipulle rakennetussa mökissä, nauraa räkättää maha kipeäksi ja juoda kahvia pannutolkulla - kahteen asti yöllä . Ei ole tervettä ei, mutta tulipahan taas hiukan lähemmäksi ensi kesän koetavoitteet noiden hurttien kanssa. Nuoremman kanssa pitäisi läpäistä käyttäytymiskoe, ja vanhemman kanssa pitäisi mennä testaamaan taidot henkilöetsinnässä. Kahtotaan, sanoi Vihtori.
Juttua tulisi vaikka tuutin täydeltä, mutta aivot ei pysy kyllä perässä yhtään, joten sen verran sekavaa tekstiä tämä näppis suoltaa, että parempi varmaan jatkaa huomenna. Hullu….
Next entries »
