Onpahan taas ollut eilen ja tänään se kumma fiilis, että K:sta kuuluu pian jotain. Olen suorastaan ollut hämmästynyt, ettei mitään sähköpostia tai muuta “tikusta asiaa”-viestiä ole ilmaantunut. Älkää vaan kysykö, mistä tämä tunne taas on saanut alkunsa, en tiedä itsekään. Jotenkin vaan on sellainen olo, että kohta tuulee taas. Toivottavasti ei. Kumminkin sellainen “tyyntä myrskyn edellä”-fiilis mulla on. Tosin voihan tuon myrskyn aiheuttaja taas olla exäkin. En ole sen viimeisimpään viestiin vastannut mitään, ja siitähän on jo reilu viikko aikaa. Joten jotain se siellä patoo ja hautoo, ja kohta varmaan taas tulee silmille. Onneksi on nyt omalta osalta ainakin askel parempaa taisteluvarustusta kohti otettu. Ja varmaan jo pelkästään se, että exä tietäisi mun käyneen jossain neuvojalla, saisi sen hiljaiseksi. Tai sitten ei.
Suloisen kanssa kävi vähän niin kuin ounastelinkin. Heti kun kosketuspinta irtosi, ja palasin takaisin ruotuun, on Suloinen selvästi jo haalistumassa. Mutta ei se mitään, olihan kiva huomata, että oikeasti voisi jostain kiinnostuakin. Enkä nyt siis yhtään epäile, etteikö edelleen Suloinen kiinnostaisi, mutta se vaatisi vähän runsaampaa yhdessäoloa. Tosin olinhan minä perjantain sauna-ilta huminoissa sille laittanut viestin, mutta onneksi ihan neutraalin 
Johon se oli vastannut ihan yhtä neutraalisti, tosin vastauksen luin vasta aamulla. Mutta hyvä hyvä, se ei varmaan aavista mitään mun fiilareita, koska muuten ujo pohjanpoika tuskin olisi arvannut vastata mitään.
Tulevana perjantaina olisi taas riekkumista tiedossa, kokoonnumme kaikki samanhenkiset koiraimmeiset tänne meille suunnittelemaan kevään koulutusten toteutusta. Ja tokihan siinä tarvitaan jonkun verran kostuketta, jottei vallan kuivat bileet ole . Joten ainakin on edes jotain sosiaalista tapahtumaa tiedossa.
Mun väsymys on ollut ihan omaa luokkaansa. Rytmi on ihan pielessä, valvon yömyöhään, töissä olen kuin nukkuneen rukous, ja IHAN pakko päästä ottamaan tirsat, kun saa raahattua luunsa töistä kotiin. Vielä nuo kaksi karvaista vaatisivat oman huomionsa, mutta tällä viikolla on ollut hyvin kutistetut lenkit. Ei vaan jaksa. Mutta kyllä sitä taas kevättä kohti piristyy, tänään oli heti paljon valoisampi fiilisi, kun ulkona oli lunta. Maaliskuusta alkaen onkin taas jos jonkinmoista menoa ja iltamaa buukattu pitkälle toukokuuhun, joten en kyllä varmaan kerkiä edes tutustumaan kehenkään mieheen, vaikka varteenotettava vastaan tuliskin. Tai ainakin miehen pitäisi olla kirjaimellisesti hullu, jos uskaltaisi tähän meikäläisen kaaosmaiseen elämään soluttautua mukaan
*hali*
Sade said,
Tammikuu 23, 2008 @ 12.18
Noi aavistukset on kyllä pahoja, ne syö energiaa siitä oikeasta elämästä. Tiedän tunteen, kun välillä itsekin miettii vastaavia kun puhelin soi tai tekstari piippaa. Sekin on yksi asia, josta pitäisi pystyä päästämään irti. Tuntuu vaan, että eron jälkeinen elämä on pelkkää irtipäästämistä, hyi.
Eikös kuitenkin ole ihan hyvä, että ohjelmaa riittää ja ihan mukavaa sellaista. Itsellä on vähän sellainen tyhjän päällä olotila. Nukkumisasiat kyllä olisi hyvä saada kuntoon, niin jaksaa hoitaa kaikki riekkumiset. Olen kyllä selkeästi alkanut huomaamaan, että mulle on hyötyä ostamastani kirkasvalolampusta. On pirteämpi olo, jos nyt niin voi edes eron jälkeen sanoa