10 vuotta elämää….
….tuli siis revittyä auki tänään aamupäivällä. Olin siis ensimmäistä kertaa tapaamassa perheneuvonnan virkailijaa, joka ei ollut ensimmäistä kertaa asialla. On varmasti uransa aikana nähnyt paljon, ja kokemusta sekä myötätuntoa löytyi ison sydämen verran.
Oli kovin raastavaa purkaa omaa elämäänsä aivan palasiin. Kertoa kaikki aivan alusta lähtien jollekin, jolla ei ole minkäänlaisia ennakkokäsityksiä asioista, saati mitään puolueellista kantaa mihinkään. Ja kuitenkin tämä ihminen, ammattinsa puolesta paljon nähnyt, ei löytänyt aivan sanoja kuvatakseen omia tuntemuksiaan. Vähintään yhtä järkyttynyt olin minä itse. Oma elämäni, sirpaleina omissa käsissäni, enkä tiedä mistä palasta lähteä rakentamaan uutta alkua. Viimein, kun olin siihen tuntiin tiivistänyt kaikki lapseni syntymästä lähtien, kertonut kipeimmätkin asiat, abortit, miehen hylkäämisen raskausaikana ym. avoliiton aikana tapahtuneet asiat viimeisimpiin käänteisiin asti, tuo nainen totesi, että “Sinun ei tarvitse enää olla niin vahva. Kenenkään ei pitäisi yksin kantaa historiaa harteillaan, eikä ainakaan elää sitä kerta toisensa jälkeen uudelleen.” Sen jälkeen alkoi itku, josta ei meinannut tulla loppua. Luulenpa, että itkin ulos koko sen oman helvettini, jota olen elänyt päivästä toiseen, itse edes tajuamatta kokonaisuutta. Ja todellakin näin uusin silmin sen paskan, mitä exän puolelta olen saanut kokea, ihan suhteemme alusta asti.
Tuon istunnon jälkeen olin aivan äärimmäisen väsynyt. Väsymys iski päälle niin rajusti, että luulin nukahtavani auton rattiin. Mielenkiintoinen ilmiö, mutta luulen, että se oli fyysinen merkki siitä, että vihdoin voin levätä alitajunnaltani. Että vaikka kuinka elän hektistä arkea, niin siitä huolimatta huolet nakertavat voimia taustalla, itseni edes tajuamatta sitä.
Iso kiitos myös teille kaikille tsemppareille täällä. Sillä oli iso merkitys siihen, että viimein sain itseni riuhtaistua irti tästä “kestän kaiken hammasta purren”-roolistani, ja annoin periksi. Ja kyllä olo onkin jotenkin huojentunut, jo nyt, vaikka matkaa on vielä kuljettavana, ja monta ikävää asiaa vielä kohdattavana, ennen kuin voin täysin huokaista helpotuksesta.
Voi sinua, iso halaus! Olipa hieno juttu, että sattui vielä tuollainen ihminen sinne. Sellainen jolle oli helppo avautua, joka osasi ottaa sinut oikein “vastaan.” Varmasti on ollut todella keventävä ja puhdistava kokemus - 10 pistettä ja papukaijamerkki itsellesi siitä että tartuit härkää sarvista ja lähdit hakemaan apua!
Minusta tämä on niin hienosti sanottu: “Sinun ei tarvitse enää olla niin vahva. Kenenkään ei pitäisi yksin kantaa historiaa harteillaan, eikä ainakaan elää sitä kerta toisensa jälkeen uudelleen.”
Juuri näin, sulla on ollut kyllä aivan kohtuuton taakka tuossa kannettavana.
Todella upeaa, että sait nyt siis tuon pään auki. Taivaltahan siinä tietysti vielä on edessä, mutta kyllä tuosta on hyvä lähteä eteenpäin!
Kommentti Anis — 21.1.2008 @ 23.45
Ihan totta, kyllä se ihmeesti auttaa, kun saa puhuttua asioita, ja saa niitä objektiivisia näkemyksiä. Sitä alkaa helposti uskomaan toisen syyttelyihin, eikä enää näe asian todellista laitaa. Toinen kiristää lapsella, ja samaan aikaan itkua tuhertaen esittää puhelimessa ,että “miten sä voit kuvitella, että mä käyttäisin omaa lastani pelinappulana”. Ja sitähän se just tekee, pahimmalla mahdollisella tavalla.
Tuo terapeutti muuten sanoi, että hän on nähnyt paljon syvästikin masentuneita miehiä, joille se ainoa henkireikä ja selviytymiskeino on ne lapset. Toisin, kuin tässä mun tapauksessa, jossa lapsi kuulemma vaan lisää tuskaa. Voi hyvää päivää….
Kommentti unessani — 22.1.2008 @ 0.44
Tuntemattomalla avautuminen on niin puhdistava ja helpottava kokemus. Ulkopuolinen terapeutti tai mikä nyt titteli onkaan näkee asiat niin eri tavalla, kuin me itse. Hän osaa sanoa niitä ahaa oivalluksia, joita itse ei ehkä ole nähnyt kun on katsonut asiota niin läheltä. Paraneminen lähtee usein siitä, että saa sen kaiken “paskan” ulos itsestään. Se on todella uuvuttavaa, mutta loppujen lopuksi se on ainut tie voittoon.
Paljon haleja täältä sinne
Kommentti voimissain — 22.1.2008 @ 3.00
Hyvä, että olet saanut ikkunan auki, niin ummehtunut ilma alkaa vaihtua raikkaaseen. Hienon keskustelukumppanin oletkin löytänyt, lupaavaa. Kai menet uudestaankin?
Paljon olet saanut kuormaa kantaa. Olisi hyvä, jos saisit kehitettyä vähän tervettä itsekkyyttä ja osaisit keskittyä jatkossa omaan ja lapsen hyvinvointiin. Kun miehestä ei tunnu olevan teille kuin taakaksi, niin ei häneen kannattane nyt monta ajatusta tuhlata.
Kommentti dolce — 22.1.2008 @ 4.52
Olen tosi iloinen puolestasi, kun löysit noin hyvän tyypin ja pääsit keventämään taakkaasi. Varmasti ensin tulee juuri tuo väsymys ja sitten toivottavasti helpotus ja kevyempi olo. Tää on varmasti selkeä käännekohta sun elämässä. Voimia!
Kommentti Sade — 22.1.2008 @ 7.39
No niin, nyt ei muuta kuin suunta ylöspäin.. tuommoinen purkaus ymmärtäväiselle ammatti-ihmiselle varmasti väsyttää, mutta kun sen olet tehnyt niin varmasti sait ison osan patoutuimia purettua pois ja mieli on taatusti kevyempi.. (olen itse käynyt terapiassa aikoinaan ja se jos mikä väsytti alussa, mutta voi, että se teki hyvää kun sai koko sydämmensä kyllyydestä itkeä ja kertoa ihan kaiken) mieti miten hyvä juttu se on..nyt vaan kohti uusia kujeita ja uutta elämää. Kaikki asiat kuitenkin lutviutuu jotenkinpäin..näin mä aina hoen itselle…
Kommentti roxy71 — 22.1.2008 @ 8.37
Yhdyn edellisiin ja olen todella iloinen puolestasi, että lähdit purkamaan pahaa oloasi ja hakemaan apua. Tosiaan yksin ei tarvitse jaksaa ja kun sinulla on vielä lapsi hoidettavana niin tarvitset kaikki voimavarat teidän hyvinvoinnin ylläpitoon. Uskon, että satte jonkinlaisen ratkaisun ex-miehen suhteenkin aikaiseksi. Oli se mikä tahansa, niin muutos on paikallaan.
Kommentti syksy — 22.1.2008 @ 8.39
Kiitokset taas kerran kaikille. Joo, olen itsekin tosi iloinen, että sain aikaiseksi mennä tuonne. Vaikkei sitä aina tajua, että on paha olla, niin kai se jossain kytee.
Sovittiin tädin kanssa, että käyn siellä nyt muutaman kerran yksinäni, ja sitten mietitään, miten edetään näiden huoltajuusasioiden kanssa.
Kommentti unessani — 22.1.2008 @ 8.53
Minäkin allekirjoitan kaikki ylläolevat kommentit ja onpa hyvä että sulla on nyt jo “terapiasuunnitelma”!! Oon niin huojentunut sun puolestasi. Tu väysmys on, niinkuin joku jo totesi, varmaan aivan luonnollista. Olipa keskusteltava asia mikä tahansa, jo se että istuu skarppina ja juttelee ventovieraan ihmisen kanssa, väsyttää ihmistä.
Kävin itse syksyllä ne pari kertaa työpsykologin luona ja huomasin itsekin sen väsymyksen, mutta toisen kerran jälkeen humasin myös että olin tosi äkäinen ja kiukkuinen. Käynti vihastutti ja tunsin että “nythän tässä vain mennään kehityksessä taaksepäin” ja sitä, että minkä vuoksi _minä_ istuin siellä psykologin juttusilla, kun minun mielestä syy oli ihan jossain muualla.
en nyt tiedä miksi kerron näistä, vain ehkä sen takia että varmaan nuo väsymykset ja kiukut terapiakerran jälkeen ovat ihan “normaaleja!”
tsemppiä ja haleja sinne!
Kommentti jojo — 23.1.2008 @ 12.46
niin ja sori kaikki kirjoitusvirheet, huomaat varmaan että kirjoitan nopiaa…
Kommentti jojo — 23.1.2008 @ 12.47
Kiitos Jojo
Ja saat kikrotusvihreet anteeksi. Niitä tulee itse kullekin.
Joo, samaa minäkin ensin ajattelin, että miksi MINÄ joudun siellä istumaan ja tilittämään, kun mun mielestä exä on se, joka tarttis jonkun takomaan järkeä päähän. Mutta istunnon lopuksi kyllä tajusin, että sen tarpeessa olen minä itsekin
Kommentti unessani — 23.1.2008 @ 13.05