Hopeinen

….tuli siis revittyä auki tänään aamupäivällä. Olin siis ensimmäistä kertaa tapaamassa perheneuvonnan virkailijaa, joka ei ollut ensimmäistä kertaa asialla. On varmasti uransa aikana nähnyt paljon, ja kokemusta sekä myötätuntoa löytyi ison sydämen verran.

Oli kovin raastavaa purkaa omaa elämäänsä aivan palasiin. Kertoa kaikki aivan alusta lähtien jollekin, jolla ei ole minkäänlaisia ennakkokäsityksiä asioista, saati mitään puolueellista kantaa mihinkään. Ja kuitenkin tämä ihminen, ammattinsa puolesta paljon nähnyt, ei löytänyt aivan sanoja kuvatakseen omia tuntemuksiaan. Vähintään yhtä järkyttynyt olin minä itse. Oma elämäni, sirpaleina omissa käsissäni, enkä tiedä mistä palasta lähteä rakentamaan uutta alkua. Viimein, kun olin siihen tuntiin tiivistänyt kaikki lapseni syntymästä lähtien, kertonut kipeimmätkin asiat, abortit, miehen hylkäämisen raskausaikana ym. avoliiton aikana tapahtuneet asiat viimeisimpiin käänteisiin asti, tuo nainen totesi, että “Sinun ei tarvitse enää olla niin vahva. Kenenkään ei pitäisi yksin kantaa historiaa harteillaan, eikä ainakaan elää sitä kerta toisensa jälkeen uudelleen.” Sen jälkeen alkoi itku, josta ei meinannut tulla loppua. Luulenpa, että itkin ulos koko sen oman helvettini, jota olen elänyt päivästä toiseen, itse edes tajuamatta kokonaisuutta. Ja todellakin näin uusin silmin sen paskan, mitä exän puolelta olen saanut kokea, ihan suhteemme alusta asti.

Tuon istunnon jälkeen olin aivan äärimmäisen väsynyt. Väsymys iski päälle niin rajusti, että luulin nukahtavani auton rattiin. Mielenkiintoinen ilmiö, mutta luulen, että se oli fyysinen merkki siitä, että vihdoin voin levätä alitajunnaltani. Että vaikka kuinka elän hektistä arkea, niin siitä huolimatta huolet nakertavat voimia taustalla, itseni edes tajuamatta sitä.

Iso kiitos myös teille kaikille tsemppareille täällä. Sillä oli iso merkitys siihen, että viimein sain itseni riuhtaistua irti tästä “kestän kaiken hammasta purren”-roolistani, ja annoin periksi. Ja kyllä olo onkin jotenkin huojentunut, jo nyt, vaikka matkaa on vielä kuljettavana, ja monta ikävää asiaa vielä kohdattavana, ennen kuin voin täysin huokaista helpotuksesta.