Kirje itselleni menneeltä vuodelta
Rakas Cherrycat,
kirjoitan tämän kirjeen sinulle kokemuksen tuomalla varmuudella, ja ehkä hieman äidillisellä ankaruudella. Kirjoitan tämän kirjeen, jotta voisit ottaa opiksi menneestä ja kenties olla taas tulevaisuudessa aavistuksen viisaampi.
Viime vuosi alkoi melkoisessa tunne-elämän pyörremyrskyssä. Olithan juuri pari kuukautta aiemmin eronnut nk. Suuresta Rakkaudestasi, etkä oikein vielä ollut ymmärtänytkään koko asiaa. Ex-puolisosi oli juuri vähän aikaa sitten jälleen palautunut puheväleihin, monen kuukauden mykkäkoulun jälkeen. Olit samaan aikaan onnellinen ja niin äärettömän surullinen.
Helmikuussa lomailitte yhdessä exän kanssa. Lapsesi kannalta aivan mahtavaa, mutta itsellesi henkistä ahdinkoa. Älä enää toista tätä virhettä. Teet vain lisää vahinkoa, tiedäthän, ettei exäsi ole vieläkään täysin toipunut erosta, ja pystyy hyvin pienillä asioilla edelleenkin vaikuttamaan haitallisesti lapsesi elämään. Pysy vahvana, älä sorru uskomaan sanoihin, vaan luota tekoihin.
Maaliskuussa elit henkisen kasvun aikaa, ja voit hyvin. Osasit jo nauttia elämän pienistä asioista, eikä Suuri Rakkautesi enää ollut alituisesti mielessäsi painostavana ikävänä. Kevät alkoi versota uuteen elämään luonnossa, niin sinäkin. Olisitpa silloin ollut jo riittävän toipunut olemaan vahva, kohdatessasi tulevien kuukausien tapahtumat.
Huhtikuussa Suuri Rakkautesi yllättäen palasi elämääsi. Yhtäkkiä kaikki lopullisesti menetetty olikin tarjottimella edessäsi. Suuret haaveet ja unelmat syntyivät tuhkasta uudestaan, kuini Feenix-lintu aikanaan. Sydämesi ja mielesi loisti kilpaa kevätauringon kanssa.
Toukokuussa aloit jälleen tokenemaan huumaavasta onnentunteesta, ja jalkasi jo tavoittelivat maanpintaa. Lievä hämmennys valtasi mielesi. Mitä? Eikö onni sittenkään astunut ovesta sisään? Eikö Suuri Rakkaus enää ollutkaan sitä, millaiseksi sen muistit? Sait kokea vivahteita menneistä vuosista Suuren Rakkautesi kanssa. Sisimmässäsi kuitenkin jo tuolloin tiesit, että elit vain haaveissa. Todellisuudessa mitään Suurta Rakkautta ei enää ollut. Se oli jo kuollut ja kuopattu, et vain vielä ollut täysin sisäistänyt sitä.
Kesä tuli ja toi mukanaan sen ah, sinulle niin tutun ahdistuksen ja ikävän. Aloit hiljalleen ymmärtämään, ettei yksin sinun rakkautesi riittänytkään toiselle. Tapasit muitakin, muttei kukaan löytänyt tietä sinuun, kuten Hän. Ikävöit, kaipasit ja riuduit.
Heinäkuussa koit hetkellisen ihastumisen. Hän oli tuttu jo edelliseltä kesältä, ihana mies. Olisit jopa voinut kuvitella rakastuvasi tuohon mieheen, jos kohtalo olisi niin halunnut. Mutta tuo mies oli jo rakastettu. Onneksi olit jo viisastunut aiemmasta kokemuksestasi, etkä enää lähtenyt kilpailemaan siitä rakkaudesta. Vaan ehkäpä olisitkin, jos välimatka olisi ollut lyhyempi. Onneksi ei ollut, vältyit enemmiltä murheilta näin. Ole kiitollinen siitä nyt.
Elokuu meni sumussa. Elit jatkuvaa ikävää, etkä enää itsekään tiennyt mitä ikävöit. Olit hajoamassa kappaleiksi henkisesti, ja siitä kärsivät kaikki ympärilläsi olevat. Et enää erottanut metsää puilta, olit aivan solmussa. Onneksi sinussa riitti vielä aavistuksen verran päättäväisyyttä, ja hitaasti, vaikkakin tuskallisesti, lähdit rakentamaan elämääsi uuteen uskoon.
Syyskuussa kerroit Suurelle Rakkaudellesi, että viimein oli jäähyväisten aika. Sanoit, että sielusi oli kärventynyt tässä polttavassa rakkaustarinassa niin pahasti, ettei sillä riittänyt enää edellytyksiä ystävyyteen. Sitähän Suuri Rakkautesi olisi tahtonut, mutta nyt ehkä ymmärrät, että vain parantaakseen omaa oloaan. Sinun surusi oli hänelle yhdentekevää.
Lokakuu meni jälleen usvassa. Sydämesi pimeni yhtäaikaa päivän kanssa. Odotit ja odotit, että Hän ottaisi yhteyttä sinuun. Odotit näkeväsi Hänestä edes pienen vilahduksen, edes jotain! Otit itse yhteyttä toivoen, että sitä kautta kuulisit Hänestä jotain. Joskus kuulit, joskus et. Ja useinmiten vastaukset vain lisäsivät tuskaasi. Ymmärräthän nyt, että sellainen ei kannata. Olethan nyt oppinut, ettei rakkautta tarvitse kutsua. Se tulee kyllä, jos on tullakseen. Sinun tapauksessasi ajankohta ja kohde vain eivät olleet oikeita. Viimeinkin toivon sinun ymmärtäneen sen.
Marraskuussa vielä lähetit Hänelle viestejä, iloiten jokaisesta vastauksesta, jonka häneltä sait. Olihan se toki arpapeliä….vastaus tuli, jos Häntä sattui huvittamaan. Aina ei vaivautunut edes siihen. Uskon sinun nyt tajuavan, miksi. Ei hän enää rakastanut sinua. Ei hänellä ollut tarvetta pitää sinuun yhteyttä, saati kuulla sinusta. Olit hölmö kuvitellessasi niin. Luit muutenkin niin väärin tilanteita, ja olit varmasti jotenkin oman höpsön ajatusmaailmasi pauloissa, että halusit nähdä asiat vain sinun kannaltasi edullisina. Olit niin typerä, luulit, että Suuri Rakkautesi oli viimein ymmärtänyt sinun olevan se aivan erityinen hänelle. Kunnes sinulle kerrottiin, että olikin olemassa joku toinen. Murruit, hajosit, rapistuit. Luulit, ettei sellaista tuskaa voi tuntea. Luulit jo kokeneesi sen pahimman. Mutta silloin et vielä tiennyt, että pahinta oli vasta edessä.
Joulukuu oli erikoisen seestynyttä aikaa ottaen huomioon koko menneen vuoden. Olit jälleen ajattelevainen äiti. Muistit, että lapsesi tarvitsee sinua enemmän kuin koskaan. Osasit jäsennellä jo ajatuksiasikin, ja viimein tajuntaasi alkoi piirtyä sana “voittaja”. Se oli vielä kovin himmeä ja välillä katosi kokonaankin, mutta pääasia, että tiesit sen olevan siellä. Silloin tiesit, että sinä olit selviytynyt, ja että matka maaliin on hyvin lähellä.
Muistathan tämän myös tänä vuonna? Muistathan, että vaikka matkaa on jäljellä, loppusuora häämöttää. Muista myös pysyä vahvana, vaikka Suuri Rakkautesi vielä heikkona hetkenään saattaisikin sinua lähestyä. Muista tuolloin, ettei Hän koskaan pystyisi tekemään sinua onnelliseksi. Toivon totisesti, ettei koskaan unohda niitä tuskan ja ikävän täyttämiä öitä, joita tämä mies sinulle aiheutti. Älä anna Hänen enää järkyttää itseäsi. Sillä pääset pitkälle.
Rakkaudella
**********
*hali*