home syndication

Hyvää Uutta Vuotta!!!

Aamulla, kun heräsin, oli maa valkoinen (no ihan vähän, mutta kuitenkin). Tuli ihan sellainen pikkulapsen riemu, että “Jee, lunta!!!”. No, jatkoin unia hetken, ja uudestaan herätessäni olikin paluu tuttuun harmauteen jo tapahtunut, ja tuota vettä nyt tihuttaa taas sellaisena tasaisena virtana. Ikinä ennen sääolosuhteet eivät ole saaneet minua kuohahtelemaan yhtä raivoisasti, mutta nyt alkaa jo tosiaan riittää tämä märkä ja kura ja pimeys. Asiaan ehkä vaikuttaa se, että koti ei pysy päivääkään siistinä, ja se ärsyttää. Jos keksisin jonkun hyvän liikeidean koirantassukoristelusta, olisin jo rikas…..sillä jokaisen ulkoilureissun jälkeen on paikat täynnä sieviä täydellisiä tassunjälkiä. Eikä siinä kaikki, vaan myös seinät ovat täynnä upeita kurataideteoksia, ja milloin mitäkin. Ei se auta, vaikka kuinka kuivaisi noita elukoita, sen verran veemäistä tuo puolihileinen kura tahtoo olla. Jäätyy ensin turkkiin, ja sitten sulaa kotona sellaisena lilluna lätäköiksi lattioille. Ei helvetti….

Ja sitten nuo lapset…..kävelin tuossa päivänä eräänä tavaratalossa, ja siellä ne pulkat ja liukuri seisoivat isoissa kasoissa surkean näköisinä. Ei kukaan ollut siellä hypistelemässä, eikä kukaan lapsi kiljunut, että “isi, mä haluun ton, toi on hieno!”. Onneksi tuolla omalla muksulla on sentään joku käsitys siitä, mitä on valkea talvi. Tulevaisuuden lapset saavat hämmästellä lunta todennäköisesti enää valokuvissa.

Siis uudenvuodenaatto tänään. Sosiaalinen elämäni on näemmä kuihtunut täysin olemattomiin, sillä kukaan ei ole kutsunut minua mihinkään juhliin tänä vuonna. Luulenpa, että terveellisin ja paras vaihtoehto on se, että pojan kanssa paukutellaan nuo raketit ja papatit ihan keskenämme, ja valetaan tinaa. Eipä tarvitse toivottaa uutta vuotta tervetulleeksi päänsärkyisenä ja huonovointisena :)

 Ja sitten vielä…..mä tein sen, ja heitin kaikki täydelliset budjettilaskelmani vessanpyttyyn, ja ostin auton. Edellinen autoni alkoi jo ikääntyä, ja oli ison huollon tarpeessa, ei parituhatta euroa olisi riittänyt. Lisäksi vielä katsastus olisi pitänyt toimittaa kuukauden sisällä. Mulla tulee kilometrejä vuodessa reilut 30 000, joten tuo auto on meikäläiselle aika oleellinen juttu, vaikkei rahat siihen ihan aikuisten oikeasti riittäisikään. Mutta nyt on alla uudenkarhea menopeli, joka soveltuu meikäläisen tarpeisiin, kuin nenä päähän. Kärry syö dieseliä, joten uskon vakaasti säästäväni polttoainekustannuksissa, vaikka velkaa tulikin rutkasti lisää.

Sellaista täältä. Tunnerintamalla olen ihan kasaan kuihtunut. Ei oikeastaan mitään tunnekuohuja mihinkään suuntaan. Hiukan polttelisi lähteä ihmisten ilmoille katsastamaan, vieläkö sitä kelpaisi jollekin, mutta en taida viitsiä… :)

Niin että hemmetin paljon parempaa uutta vuotta odotellen ja toivotellen :)

Anis said,

Joulukuu 31, 2007 @ 11.50

Samanlainen ilta täälläkin tiedossa.. Huomenaamulla se tuntuu varmaan ihan kivalta :)

Onnittelut uuden menopelin omistajalle, nyt kelpaa huristella :) Ja todella paljon parempaa uutta vuotta sulle ja meille kaikille!

unessani said,

Joulukuu 31, 2007 @ 12.05

Kiitokset! Mä luulen, että se ei paljon vaadi, että tulevasta vuodesta tulee huomattavasti parempi….on tää vuosi ollut sellanen koetinkivi henkiselle mielenterveydelle..

dolce said,

Joulukuu 31, 2007 @ 13.48

Juuh, onnea autolle! Paljonpas sinulle tulee ajoa, onhan se auto sitten ihan oleellinen juttu.

Himpun kateellinen olen tuosta valkoisesta maasta. Täällä on harmaata ja tylsää kuin insinöörin sielussa.

“Hiukan polttelisi lähteä ihmisten ilmoille katsastamaan, vieläkö sitä kelpaisi jollekin…”
Uusi vuosi ei taida olla ihan parasta aikaa tuohon, jollet sitten halua tyytyä känniseen örveltäjään :-)

Rauhallista uudenvuoden aattoiltaa!

Voimissain said,

Joulukuu 31, 2007 @ 14.40

Hyvää uutta vuotta myös sinne. Mä luulen, että meille kaikille tulee joka suhteessa parempi ja onnellisempi uusi vuosi.

Hei voithan sä tän illan hyvinkin viettää. Sieltä tulee viimeinen sinkkuelämää maratoni yöllä. Mikäs sen parempaa tekemistä :D

sirenita said,

Joulukuu 31, 2007 @ 16.01

No todellakin hemmetin paljon parempaa uutta vuotta minäkin sulle toivottelen! :D

tuo autojuttu on ihan huippu. Mitäs sitä vanhaa huoltamaan, kun kustannukset todennäköisesti olis pienen ajan päästä yhtä paljon kuin uusi auto. (Jos nyt ei ihan, niin edes vähän sinne suuntaan.) Onnea siitä!!! ;)

unessani said,

Tammikuu 1, 2008 @ 2.22

Kiitokset Dolce, Voimissain ja Sirenita :) Täällä minä roikun netissä näköjään vielä vuonna 2008 :)

Doodee said,

Helmikuu 1, 2008 @ 4.24

Thanks for sharing

RSS feed for comments on this post · Paluuviiteosoite

Leave a Comment

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image