Tunnelmointia
Hetki omaa rauhaa….kotona palaa kynttilöitä siellä täällä, siivottu on. On viihtyisää, ja rauhallista. Kuuma glögi höyryää tuossa vieressä, ja kissa pesee itseään kovasti kehräten. Koirat lepäilevät rauhallisina. Nyt on hyvä olla. Jotenkin, mielettömän rauhallinen ja seesteinen olo. Kiire jäi kauppoihin. Kinkku sulaa tuossa pöydällä, ja odottelee uuniin pääsyä huomenissa illan hämärissä. Nyt saa joulu tulla.
Ai niin, lahjat tosin odottavat paketoimista, mutta se on ihan kiva rupeama, ja se kuuluu niin jouluun.
Juteltiin illalla pitkät tovit pojan kanssa sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Poika kävi läpi joulumuistoja. Vielä on hiukan uskoa joulupukkiin jäljellä. Toki poika tietää, että me vanhemmat autamme pukkia hiukan ostamalla osan lahjoista, mutta muutama yllätys jää vielä pukinkonttiinkin saatavaksi 
. Lapsen usko on jotenkin niin liikuttavaa. Illalla poika muisteli, kuinka parisen vuotta takaperin oli aatonaattona unta odotellessa kuullut rapinaa yläkerrasta. Isi ja äiti siellä ahkeroivat lahjojen parissa. Poika sanoi, että oli hirveästi tehnyt mieli tulla rappusiin kurkkimaan, muttei uskaltanut, ettei tontut näe .
Olen mä miettinyt näitä mun ex-miehiäkin tässä. Niitä jouluja yhdessä ja erikseen. Ylipäänsä käynyt läpi näitä omia ihmissuhteitani, ja miettinyt, että missä kohdassa unohtui katsoa peiliin. Missä vaiheessa kunkin kanssa lähdettiin luisumaan sivuraiteille? Ja miten toiset unohtivat minut, kun ovi sulkeutui perässä, ja toiset vieläkin kaipaavat.
Tavallaan minä kaipaan heistä jokaista. Lapseni isää tavallaan, olihan hän pitkäaikaisin elämänkumppanini, sellainen hirmuisen hyvä ystävä. Harmi vain, etteivät tunteemme kohdanneet oikeilla tasoilla. Toinen halusi rakkautta minulta, minä halusin rakkautta muualta. Halusin kaiken, mutten lopulta saanut mitään. Paitsi oman itsenäisyyteni ja vapauteni. Ja sietämättömän määrän surua ja murhetta.
Kyllä minä rehellisyyden nimissä myönnän kaipaavani myös K:ta tietyllä tavalla. Kaipaus on vain sellainen häivähdys, ohimenevä puristava tunne rinnassa. Mutta en minäkään tunne häntä enää, kaipaan vain menneisyyttä, elettyä aikaa ja siihen liittyneitä ihmisiä. Joista K:lla kieltämättä oli merkittävin rooli viime vuosina.
Minä haluan uskoa hyvään. Siihen, että vielä jonakin jouluna koristelen kotia yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka on hyväksynyt minut sellaisena kuin olen. Sellaisen ihmisen, joka näkee minut elämänkumppanina ja rakastettuna. Hän hyväksyy menneisyyteni, ja kunnioittaa lastani.
Luotan arvostelukykyyni, en tahdo tehdä enempää virheitä. Niitä on tullut tehtyä yllin kyllin tässä elämän koulussa. Silti, paljon hyvääkin olen saanut, en voi valittaa.
Minulla on hyvä olla, vain jotain puuttuu. Mutta silläkin on merkityksensä, sitten kun löydän sen puuttuvan osan, luultavasti ymmärrän sen arvon paremmin kuin koskaan.
Niin se menee
Olipa hienoa tekstiä! Ja ihanan kuuloinen tunnelma sulla siellä, tulee itsellekin lämmin olo..
Meillä muksulla meni tänä jouluna vihdoin usko joulupukkiin, mutta siitä meinasikin tulla sille huolta ja murhetta kun se luuli reppana että MINÄ uskon siihen vielä
Oli isälleen sanonut, että “äitille ei sitten saa kertoa ettei pukkia ole, kun äitihän on aina sanonut että se uskoo..” Voi toista!
Hienosti kyllä kuvailit noita elämäsi miehiä. Ollaan jotenkin niin samoin miettein noissakin asioissa. Tämä on kuin omasta suustani:
” ..yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka on hyväksynyt minut sellaisena kuin olen. Sellaisen ihmisen, joka näkee minut elämänkumppanina ja rakastettuna. Hän hyväksyy menneisyyteni, ja kunnioittaa lastani.”
Juuri noin. Kyllä se vielä joanin päivänä toteutuu, nyt ollaan käyty niin armottomat elämänkoulut lävitse, että eiköhän näihin päihinkin ole vihdoin tarttunut jotakin viisautta. Jotakin sellaista, että osataan varoa edes niitä kaikkein näkyvimpiä sudenkuoppia.. Että jos ensi kerralla rakastuessamme ei tarvitsisi enää pettyä..?
Kommentti anis — 22.12.2007 @ 22.54
Hih, kyllä multakin on moneen otteeseen tivattu, uskonko pukkiin, ja aina myöntelen, että totta kai. Se usko oli jo mennytkin osin, mutta viime jouluna sain sen ovelasti palautettua
(siis pojalle).
Onhan tää tällaista, ajatusten vääntämistä ja kääntämistä, mutta kai niistä joku päivä selvää saa
Kommentti unessani — 22.12.2007 @ 23.03
Jos elämän koulusta saisi arvosanoja tai titteleita me olisimme kaikki varmaan tohtorisainesta. Siltä ainakin tuntuu. Tuo lapsen olemassa olo panee varmasti väkisinkin tsemppaamaan aikuisen, siinä mielessä voitte olla onnekkaita. Kuka minua tulisi täältä sängynpohjalta ylösvetämään. Ei ole pakko tsempata keneenkään vuoksi ellei halua.
Kyllä minäkin uskon siihen rakkauteen josta kirjoitit, pakkohan se on uskoa. Ei täällä muuten varmaan jaksaisi olla täysijärkisenä jollei sit uskoa johonkin parempaan olisi
Kommentti voimissain — 22.12.2007 @ 23.22
hyvää joulua! kyllä se henkeäsalpaava rakkaus astuu sisään joku päivä:)sitä odotellessa…
Kommentti Dulchinea — 23.12.2007 @ 2.37
Ihanainen tunnelma teillä siellä. Sellainen kuuluukin olla.
Toivotan Oikein Herttaista ja Tunnelmallista Joulua!
(Kai sitä Rakkaudentäyteistäkin vielä jonain päivänä saapi toivotella…)
Kommentti sirenita — 23.12.2007 @ 22.38
oi että!
“Tavallaan minä kaipaan heistä jokaista.”
Samoja fiiliksiä mullakin, tavallaan voisin nyt jouluna olla kenen (niistä) kanssa vaan.
“Sellaisen ihmisen, joka näkee minut elämänkumppanina ja rakastettuna. Hän hyväksyy menneisyyteni, ja kunnioittaa lastani.”
Tuo ei ole edes paljon toivottu! Varmasti tuo toteutuu.
Erinomaiset joulut!
Kommentti dolce — 24.12.2007 @ 12.27
Heipat kaikille ja superkiitokset kommenteista :). Ihan hullua viipotusta ollut tää päivä (tietenkin), mutta vihdoin kotona, ja ihan mukavan lahjasaldon kanssa. Laitetaas siitä siten raportit huomenissa
Kommentti unessani — 25.12.2007 @ 0.51