Taidan olla jo vainoharhainen
….mutta silti mua hämmästytti tänään eräs asia. K oli lähestynyt minua sähköpostitse, työasiassa tosin. Työasioiden puitteissa ei ole viestiä vaihdettu varmaan kahteen kuukauteen, ja tässä taannoinhan K sanoi, ettei enää viitsi vaivata minua ko. asioilla, kun en enää päivittäisessä yhteistyössä heidän kanssaan ole, vaan vastuu on siirtynyt kolleegalleni. K vielä myönsi, että on ihan tietoisesti jättänyt minut pois kyselyistä, kun utelin, miksei ole kysynyt minulta apua, jos on ollut ongelmia. No, tämän keskustelun jälkeenhän sitten sattuikin yhtä ja toista, ja käytännössä mitään kommunikointia ei sen jälkeen ole ollut, paitsi oma kirjeeni K:lle, ja siihen tullut epämääräinen vastaus, jonka olenkin jo täälläkin julkistanut aiemmin.
Mulle tuli ihan sellainen olo, että se “tunnustelee”. En tiedä onko joulumieli vallannut miehen, vai mistä on kyse, mutta kuitenkin kummastuttaa. Varsinkin kun viestin sisältämä kysymys oli jotain sellaista, mihin mulla ei ole osaa eikä arpaa. Mä siis koen, että K odotti reaktiotani, ja sitä millä sävyllä vastaisin viestiin. En vastannut mitään.
Mietin kyllä, että ehkä tämä oli häneltä tietynlainen hatara kädenojennus välien sopimiseksi, ja että ehkä voisin vastata ihan kivasti jotakin. Sitten mietin, että olenko taas vääntäytymässä tähän näyttelijän rooliin, esitän, että kaikki on ok, vaikkei todellakaan ole. Niinpä en vastannut mitään, vaan välitin viestin kolleegalle, joka sitten olikin ollut yhteydessä K:hon.
Tai ehkäpä tämä on mun epätoivoinen yritys ajatella, että K haluaa sittenkin pitää jotain kontaktia minuun, ja kun ei ontuvalla tunne-elämän kokemuksellaan osaa muuten asioita julkituoda, tekee ikään kuin tikusta asiaa. Voihan toki olla, että kyseessä oli puhdas ajatusvirhe K:n taholta, ja unohti, etten ole enää oikea kontakti.
Ääh, en mä tiedä. Sainpahan taas lisää vatvottavaa, ja tällä kertaa ihan tilaamatta sitä itse 
Kyllähän tuo munkin mielessä heti häivähti jonkinlaisena tunnusteluna.. Tuskinpa se mies nyt sellaista unohtaa, ettet sinä ole enää se johon ekana otetaan yhteyttä.. vai? X harrasti aikanaan tuota samaa peliä lukemattomat kerrat, joten sen pohjalta tässä vaan arvailen
Se oli K:lta varmaan juurikin jonkinlainen hatara kädenojennus, mutta ehkä vähän turhankin hatara.. Että jos haluaa jonkinlaista kontaktia ottaa, niin noin tulehtuneessa tilanteessa voisi vähän ronskimpi ote olla paikallaan, jotta vastakkainen osapuoli (sinä) tajuaisit eleeseen sisältyvän signaalin.. Nyt tuo on just sellainen raivostuttavaa “olikse nyt sitä vai eikse ollut..?” arvailua aiheuttava semi-lähestyminen, että vaikeaa mennä sanomaan juuta tai jaata.
Ai hitsi.. Ihan ehtaa vatvontakamaa
Kommentti anis — 17.12.2007 @ 18.45
Niin ja se piti vielä sanomani, että sulla oli upeasti selkärankaa olla vastaamatta!
Kommentti anis — 17.12.2007 @ 18.47
Kuulostaa tosiaankin aika ontuvalta tuo K:n “tunne-elämän kokemus”, jos tuo oli tarkoitettu yhteydenpidoksi.
Ja huh huh, helpollapa sai sinutkin taas vatvomaan. No, tiedän itsekin millaista on olla umpirakastunut epätoivoisessä tilanteessa: pahimmillaan koiranelämää, jossa vaan kiltisti odottaa että suvaitseeko se isäntä/emäntä heittää edes pienen, kalutun luun aina joskus (en silti väitä, että sinulla olisi/olisi ollut näin)
Kommentti dolce — 17.12.2007 @ 18.51
Anis, jeps, tää on just sitä itteensä
Nim. luuta odotellessa…
Dolce, mä en myönnä olevani enää umpirakastunut. Hämmentynyt on ehkä osuvampi sana, kun asiat nyt ovat suht levällään. Tämä blogi on oiva paikka vatvoa näitä, vaikkakin IHAN kaikkea ei aina tännekään viitsi kirjoittaa
Kommentti unessani — 17.12.2007 @ 19.20
No jopas oli…
Tuo vastaamattomuus vaati tosiaan selkärankaa. Hyvä!
Saas nähdä tuleeko lisää jo vähän ’suorempia’ tiedusteluita. Voi olla, että sielläkin päässä ollaan nyt vähän hämillään, kun et vastannutkaan ‘odotetulla’ tavalla, ts. tarttunut syöttiin.
Pidä tuo linja.
Kommentti sirenita — 17.12.2007 @ 22.09
Mä olen samaa mieltä Cherrycatin kanssa - tai siis samoilla ajatuksilla omassa tilanteessani - että ei tämä kaikki vatvonta ynnä muu enää välttämättä sitä tarkoita, että tässä olisi umpirakastuneena haikailemassa uuden yrityksen perään. Että jos odotankin X:n yhteydenottoa tai vatvon jotakin muuta aiheeseen liittyvää, niin ei se välttämättä tarkoita muuta kuin että olisi kiva saada tolkku asioihin. Vatvoen naiset jäsentelevät ajatuksiaan
Minä en ainakaan edes enää ole ollenkaan varma siitä, että vaikka jamppa konttaisi polvillaan eteeni ja kosisi, niin että suostuisinko..? Enemmänkin tämä on juuri sitä suurta hämmennystä (toki sisältäen tunteitakin). Vatvoa voi ilman että sen ainoana päämääränä on päästä takaisin yhteen..
Taisin selittää aika mutkikkaasti, saikohan tuosta mitään tolkkua
Kommentti anis — 17.12.2007 @ 22.11
Hyvin mä sain ainakin tolkkua
Nimenomaan sellaista harmonista loppua kai tässä enemmän haikailee, kuin sitä itse ihmistä. Kyllähän mä sitä kaipaan, ja varmaan jollain asteikolla vielä rakastankin, mutta tuo mitä Anis sanoi yhteenpalaamisesta, se on kyllä tässä tapauksessa täysin nogo. Mahdoton yhtälö.
Kommentti unessani — 17.12.2007 @ 22.37
Voi olla että tunnustelee.Muistelisin sinun sanoneen sille että “mikset kysynyt jos kerran oli ongelmia”.Itse luulen että hän nyt päätti tehdä niin kun olit luvankin antanut.Ei vaan tiennyt ettet enää tiedä kaikkiin kysymyksiin vastausta.Toisaalta on huomannut että Firma tarvitsee yhä sinua ja sinuun on saatava normaali puheyhteys.En usko että muusta on kyse.Kyllä hän on valintansa tehnyt ja sinä et siihen kuulu.Anteex että sanon näin suoraan…
Kommentti Dulchinea — 18.12.2007 @ 10.29
Jos se oli K:n puolelta kädenojennus sovinnolle, niin olisiko siihen pitänyt vastata ihan noin sovintomielessä, vailla mitään taka-ajatuksia. Jos aina jomman kumman viestittelyn jälkeen vain tyrmätään puolin ja toisin, niin voiko siitä sovintoa syntyä? Tämä oli nyt vain minun ajatukseni.
Kommentti syksy — 18.12.2007 @ 10.36
Dulchinea: Ei haittaa, oikeassa sä olet, enkä minä nyt muuta tässä kuvittelekaan.
Syksy: Noin minäkin ensin ajattelin. Että vastaan ihan kivasti siihen viestiin, mutta toisaalta mä olen kyllästynyt tähän “kiertää kuin kissa kuumaa puuroa”-leikkiin. Kun aina pitää arvata, mitä toinen nyt ajaa takaa. Todennäköisesti, jos olisin jotain vastannut, olisi K jättänyt asian siihen, ja taas minä olisin saanut pähkäillä, mikä on homman nimi, vai onko mikään….ei ole helppoa ei.
Kommentti unessani — 18.12.2007 @ 10.43
Näinhän se on, että naisena sitä aina kääntää ja vääntää asiaa ja miettii merkityksiä. Mutta jos vain vastaisi asiaan asiana sen kummempaa odottamatta. Jos vaikka olisit vastannut, että kun et enää niitä työjuttuja hoida niin välitit viestin kolleegalle ja olisit toivotellut esim. hyvää joulua. Olisiko ollut sopivan neutraali, mutta lempeä viesti, ns. sovinnon ele?
Kommentti syksy — 18.12.2007 @ 10.59
Oikeassahan Syksy olet. Hmm..ehkäpä minä alan tässä lämpenemään ajatukselle.
Kommentti unessani — 18.12.2007 @ 11.52
Heh, enhän väittänytkään, että Cherrycat tai anis olisitte nyt umpirakastuneita. Tai että osaisitte ajatella yhteenpaluuta. Joskus vaan olen huomannut, että eivät ne tunteet niin helposti sammu. Liekki voi helposti leimahtaa uudelleen, jos se saa tilaisuuden.
Itse viestin sama ajatus mullakin kuin ’syksy’llä. K:n viesti oli muodollisesti neutraali, miksei siihen voisi vastata neutraalisti, ajattelematta mahdollisia taka-ajatuksia.
Kommentti dolce — 18.12.2007 @ 12.25
No voihan kääk, nyt mun selkäranka alkaa murenemaan
Dolce, totta turiset. Ikinä ei pidä sanoa ei ikinä. Ainakaan jos tunteista on kyse.
Kommentti unessani — 18.12.2007 @ 12.45
Thanks for sharing
Kommentti Doodee — 3.2.2008 @ 18.01