Taidan olla jo vainoharhainen (15 kommenttia)
….mutta silti mua hämmästytti tänään eräs asia. K oli lähestynyt minua sähköpostitse, työasiassa tosin. Työasioiden puitteissa ei ole viestiä vaihdettu varmaan kahteen kuukauteen, ja tässä taannoinhan K sanoi, ettei enää viitsi vaivata minua ko. asioilla, kun en enää päivittäisessä yhteistyössä heidän kanssaan ole, vaan vastuu on siirtynyt kolleegalleni. K vielä myönsi, että on ihan tietoisesti jättänyt minut pois kyselyistä, kun utelin, miksei ole kysynyt minulta apua, jos on ollut ongelmia. No, tämän keskustelun jälkeenhän sitten sattuikin yhtä ja toista, ja käytännössä mitään kommunikointia ei sen jälkeen ole ollut, paitsi oma kirjeeni K:lle, ja siihen tullut epämääräinen vastaus, jonka olenkin jo täälläkin julkistanut aiemmin.
Mulle tuli ihan sellainen olo, että se “tunnustelee”. En tiedä onko joulumieli vallannut miehen, vai mistä on kyse, mutta kuitenkin kummastuttaa. Varsinkin kun viestin sisältämä kysymys oli jotain sellaista, mihin mulla ei ole osaa eikä arpaa. Mä siis koen, että K odotti reaktiotani, ja sitä millä sävyllä vastaisin viestiin. En vastannut mitään.
Mietin kyllä, että ehkä tämä oli häneltä tietynlainen hatara kädenojennus välien sopimiseksi, ja että ehkä voisin vastata ihan kivasti jotakin. Sitten mietin, että olenko taas vääntäytymässä tähän näyttelijän rooliin, esitän, että kaikki on ok, vaikkei todellakaan ole. Niinpä en vastannut mitään, vaan välitin viestin kolleegalle, joka sitten olikin ollut yhteydessä K:hon.
Tai ehkäpä tämä on mun epätoivoinen yritys ajatella, että K haluaa sittenkin pitää jotain kontaktia minuun, ja kun ei ontuvalla tunne-elämän kokemuksellaan osaa muuten asioita julkituoda, tekee ikään kuin tikusta asiaa. Voihan toki olla, että kyseessä oli puhdas ajatusvirhe K:n taholta, ja unohti, etten ole enää oikea kontakti.
Ääh, en mä tiedä. Sainpahan taas lisää vatvottavaa, ja tällä kertaa ihan tilaamatta sitä itse 
