Takaisin juurille (4 kommenttia)
Lähdin eilen hyvillä mielin teatteriin. Näytös oli hyvä ja mielenkiintoinen. Kesken esityksen oli kännykkään tullut viesti hyvältä ystävältäni, joka kysyi, lähtisinkö hänen seurakseen katsomaan tiettyä bändiä erääseen keskustan kuppilaan. Ajattelin, että mikä ettei, nyt kun kerran valmiiksi olin jo kaupungissakin.
Ilta oli hauska, ja terästettyä glögiä tuli juotua enemmän kuin riittävästä. Ilkeän päänsäryn verran. Puheenaiheena oli koko illan, mikäs muukaan kuin parisuhdesotkut ja miehet yleensä. Tämä ystävänikin on suhteessa varatun miehen kanssa, ja käy läpi samoja tunneskaaloja, mitä itsekin aikanaan. Joten juttua riitti.
Muutama liika glögi, ja tuli suru puseroon. Istuimmehan samaisessa baarissa, jossa minun ja K:n tarina aikanaan sai alkunsa. Samassa baarissa istuskeltiin myös pari kuukautta takaperin kahdestaan K:n kanssa, vanhoja muistellen.
En millään meinannut päästä irti niistä muistoista. Ne tulvivat mieleen hyökyaaltona ja tunsin tukehtuvani siihen paikkaan. Mietin, miten tässä kävi näin? Miksimiksimiksi????
Mä haluaisin jo unohtaa tämän koko jutun, mun energiani ei riitä tähän enää.
****
Joulusuunnitelmatkin meni ihan pipariksi. Joulua piti viettää mummolassa, mutta homma kuivui kasaan, eikä siitä siis tule mitään. Exäni, joka usein on viettänyt joulua kanssamme, ilmoitti tänään, ettei aio olla läsnä tänä vuonna. Tekee liian kipeää kuulemma. Ja ymmärränhän minä sen. Mutta miten minä nyt selitän sen tuolle pojalle?
****
Pikkusiskoni ilmoitti tänään, että minusta tulee täti :). Olen aivan tohkeissani ja innoissani siitä.
****
Mulla on ihan hemmetin ikävä K:ta, ja se vituttaa mua.
****
Mä olen aivan helvetin kyllästynyt tähän elämääni. Ei sen pitänyt mennä näin, eikä siitä pitänyt tulla tällaista.
****
Masentaa……
