Vastaus
Heräilin aamulla väsyneenä eilisestä touhuamisesta. Keitin kahvit ja istuin lukemaan lehteä. Sitten jostain pomppasi tajuntaani ajatus tämän maanantain päiväyksestä. Ihmeellisesti kouraisi vatsanpohjasta, ja soin hetken ajatuksille siitä, mitä tapahtui tasan kolme vuotta sitten. Hymy tuli huulille.
Luen melko usein myös duunin sähköposteja kotoa käsin viikonloppuisinkin. Vaan tänä viikonloppuna en jaksanut/ehtinyt avata yhteyttä. Niinpä töihin tultuani normaaliin tapaan avasin sähköpostin….ja meinasin tukehtua kahviini. S-postissa komeili K:n lauantai-iltana lähettämä vastaus viimeviikkoiseen anteeksipyyntööni. En oikein tiedä millaista vastausta odotin, mutta en ainakaan tällaista:
Moiheti alkuun en sun loppua oikeen ymmärtänyt?
Anteekspyyntö on mun mielestä ihan kohdallaan ku sain aika haukut niskaan vaikkakin mun mielestä oltiin jo kauansitten sovittu että homma on jäissä ja pysyy kunnes ehkä joskus ollaan taas kavereita.
En halua enkä ole koskaan halunnut sulle mitään pahaa tai sua millään tavalla loukata.
T: K
Turha kai tota on sen kummemmin alkaa analysoimaan, enkä ajatellut tuohon enää mitään vastata. Vaikka nyt mun tippaleipäaivot ei pysty kertomaan, pitäisikö mun vastata jotain, koska viestissä on kysymys.
Anyway, mä olin siis jälleen oikeassa, ja arvasin, että tyyppi on vetäny hirveet pultit mun avautumisestani taannoin, vaikka en mä ketään ole silloinkaan haukkunut. Kunhan sanoin, etten välitä tietää koko ihmisestä enää mitään…(vai meniköhän se ihan noin? 
) Joka tapauksessa mun mielestä se olis myös voinut olla edes hiukan pahoillaan, eikö?
Blaablaa, ei mun ajatuksista nyt tuu tän valmiimpaa. Tulipahan tästä päivästä maanantai isolla M:llä.
EDIT: Tällainen kirjoitus löytyi tuolta Suomi24.fi Särkyneiden sydämien osastolta. Voisin itse kuvitella kirjoittaneeni tämän. Ihan tismalleen. Kirjoitus on nyt luvatta kopioitu tänne, sen alkuperäinen kirjoittaja on Noname. Mutta jotenkin tuossa kirjoituksessa on omat ajatukset niin siistissä nipussa, että oli pakko lainata teksti tänne:
En sittenkään tainnut rakastaa sinua kovin paljon, vaikka niin itselleni uskottelin. Jos olisin rakastanut, oikein todella rakastanut, olisin pitänyt suuni supussa ja kynäni kurissa. Eihän meillä ollut tulevaisuuttakaan, ja ilman sitä kaikki rakkauden teot ovat pelkkää himoa, eikö niin? Tai ehkä rakkautta on monenlaista: ehkä jokin muoto on kestävää, jokin toinen vain hetkellistä. Ehkä, ehkä ei. Mutta sinä olit jo rakastettu, sinulla oli jo onnesi, ja minun olisi pitänyt osata kunnioittaa sitä. Olin äärimmäisen itsekäs, äärimmäisen typerä. Oikeastaan ymmärsin sen silloinkin, mutta en vain osannut antaa periksi. Sinä menit päästämään minut lähemmäksi kuin kukaan aiemmin, ja minä humalluin siitä. Halusin lisää, halusin kaiken - mutta en sinun parastasi. Olisin karannut sinulta kuitenkin, ja sinä tiesit sen. Me olimme mahdoton yhtälö. Sinun jälkeesi olen viettänyt hiljaiseloa, usko tai älä. Olen pysytellyt omissa oloissani, poissa ihmisten hyörinästä. En ole tavannut ketään, joka olisi aidosti kiinnostanut, enkä enää tunne itseäni kiinnostavaksi. Minä todella poltin näppini ja sieluni sinun kanssasi. Ajatella miten vähästä, loppujen lopuksi… Ei siitä ole kauan, kun minä vielä pyysin sinulta joka aamu hiljaa mielessäni anteeksi tekosiani, ja nyt minä olen väsynyt tähän elämääni, jonka ei pitänyt mennä näin, sinusta riippumatta.
Miksi en kerro tätä sinulle suoraan? En yksinkertaisesti halua sinun todella tietävän, miten asiani ovat. En tahdo sinun tietävän mitään siitä kaaoksesta, jonka vallassa lähdin, saati kuinka kauan sitä kesti; Toivon, että muistat vain ne meidän viattomimmat, hauskimmat hetkemme. Pohtisit vain siellä jossain, mitä kaikkea se hupsu onkaan tällä välin tehnyt, millaisen kullan löytänyt… Ja sekin olisi hyvä, jos muistaisit minut pelkkänä nilviäisenä, joka kerran roikkui sinussa kiinni, mutta tiedän kyllä, että muistosi ovat lämpimämmät.
Miksi lainkaan kirjoitin tämän? Jotenkin se vain tuntui tarpeelliselta, tämän yksinäisyyteni keskellä.
Se ei selvästikään halua/pysty hahmottamaan kokonaisuutta ja sun pointtiasi. Jotenkin samanlainen viesti kuin minkä X olisi voinut mulle jossain vaiheessa kirjoittaa, samaan tyyliin kuin se selitti mulle silloin viimeksi puhelimessa.
Tuosta näkee kyllä rivien välistä (vai kannattaako miesten tekstiä koskaan lukea rivien välistä..?) että se on sulle aika suivaantunut, muttei näe omissa sanomisissaan ja tekemisissään ja antamissaan ristiriitaisissa signaaleissaan mitään korjaamisen varaa. Tulee kyllä niin X mieleen sieltä kuukauden takaa..
Kyllä munkin mielestä olisi ollut kohtuullista K:lta esittää omastakin puolestaan jonkinlaisia pahoitteluja.
Kommentti Anis — 10.12.2007 @ 10.03
Niin ja vielä, itse en luultavasti enää vastaisi tuohon viestiin, vaikka se tavallaan kysymyksen sisälsikin. Ottaisin sen enemmänkin kysymysmerkillä varustettuna toteamuksena. Ellei jamppa ole tajunnut sun viestiäsi tuolta osin, niin minä en jaksaisi alkaa rautalangasta enää vaantämään. Mutta mun on tietysti helppo sanoa sivusta, voi olla että tekisin sittenkin toisin, jos viesti olisi X:ltä..?
Kommentti Anis — 10.12.2007 @ 10.17
Jep, mutta useinhan ne sivullisten mielipiteet on kaikkein objektiivisimmat. Itse elää kuitenkin niitä tunteita läpi samalla, ja kuitenkin olis niin paljon vielä sanottavaa. Se, että onko niissä sanomisissa enää mitään järkeä, saati merkitystä, on ihan toinen juttu.
Ja kun toisaalta monta kertaa tuntuu, että asiat olis pitänyt vääntää rautalangasta….
Kommentti unessani — 10.12.2007 @ 10.37
Joo, minäkin luin tuon saman sieltä palstalta, kosketti muakin! Melkeinpä teki mieleni vastata siihen jotakin, mutten jaksanut.
Meitä onnettomia rimpuilijoita on niin paljon…
Kommentti Anis — 10.12.2007 @ 12.01
Niin minäkin meinasin vastata, mutta en olisi osannut sanoa siihen mitään. Mun mielestä teksti vaan on tosi hienosti kirjoitettu.
Kommentti unessani — 10.12.2007 @ 12.05
Onpa vaikeita asia nämä..myös vaikeata ulkopuolisena tulla neuvomaan, mutta minäkään en kyllä enää vastaisi tuohon viestiin.
Voimia sulle ja toivottavasti voit nauttia kaikesta muusta, sun jouluvalmistelut ja pojan elämä kuulostaa minusta aivan ihanalta!
Kommentti jojo — 10.12.2007 @ 14.29
Kiitos Jojo. Ja joo, mä kyllä vastasin sille. Viisaista neuvoistanne huolimatta. Parempi varmaan olis ollut jättää asia tähän, mutta meni jo. Voi vee mua.
Kommentti unessani — 10.12.2007 @ 14.47
Jaaha, ymmärtäminen on vaikeaa, varsinkin toisten ihmisten ymmärtäminen. Erityisen vaikeaa, ellei mahdotonta, on ymmärtää toista sukupuolta.
Siis K vastasi, mutta ei näköjään ollut ymmärtänyt, mikä oli viestisi tarkoitus. Osin myönsikin sen. Vaikutti myös siltä, ettei oikeastaan edes halunnut ymmärtää. Eikä haluaisi enää kuulla mistään mitään. Saas nähdä, vieläkö vastaukseesi tulee vastaus.
Ps. ymmärtämisestä vielä: tuolla aiemmassa kirjoituksessa joku oli ymmärtänyt minun kommenttini päinvastoin kun tarkoitin. Yritin siis sanoa, että mieheltä todellakin pitää kysyä suoraan.
Kommentti dolce — 10.12.2007 @ 20.09
Kiitos Dolce taas miehisestä vastauksestasi. Ihan oikeasti on kiva saada miehen näkemyksiä.
Tuosta vastaamisesta aion vielä tänään kirjoittaa vähän lisää, mutta sanottakoon, että viimeisin vastaus K:lle oli sellainen, ettei siihen enää tarvita paluupostia. Eräänlainen kuittaus vaan. Eli siihen en enää edes odota vastausta.
Saatat olla oikeassa, ettei se enää välitäkään kuulla mitään. Mutta on se sen mulle kuitenkin velkaa, että hiukan kestää ruikutustakin. Monessa asiassa se on kuitenkin päässyt niin helpolla mun kanssa.
Kommentti unessani — 10.12.2007 @ 21.20